Olimme Katin kanssa tapailleet kuukauden, kun Kati ehdotti tyttärensä tapaamista. En tiennyt mitä odottaa, mutta muistan edelleen, mitä ajatuksia ja tunteita pelkkä ehdotus sai aikaan. Ensin ajattelin, että asiassa ei olisi mitään kummallista, mutta hyvin nopeasti mieleeni hiipi jonkinlainen pelko siitä, että miten tuo pieni ihminen tulisi suhtautumaan minuun, kykenenkö koskaan saavuttamaan hänen luottamusta ja miten edes selitän miksi olen tässä. En taatusti voisi kertoa tarinaa siitä kuinka tapasimme äidin kanssa – saati sivuta illan tapahtumia, en varmasti voisi uskotella olevani äidin uusi ystävä tai saati yrittää korvata tytön omaa isää. Tällaisessa tilanteessa mielikuvitus on ihmisen pahin vihollinen, sillä vaikka mitään ei ollut tapahtunut, olin ehtinyt käymään läpi useita eri skenaarioita ja tunnetiloja. Olin nähnyt mielessäni rakastavan pikkutytön, kun samaan aikaan muistin edellisen mielikuvan pienestä tytöstä, joka tekisi elämästäni vaikeaa. 

Elimme hyvin tavallista ja talvista iltaa Viikissä. Oli minun vuoroni laittaa ruokaa ja olin päättänyt valmistaa hyvin salaiseen ja monimutkaiseen reseptiin perustuvan nakkikeiton. En taida olla muistanut mainita, mutta pidän ruuan laitosta. Se jotenkin istuu siihen, miten näen miehen roolin perheessä – miehen tulee kantaa ruoka pöytään ja tämä jotenkin heijastaa sitä kirjaimellisesti. Lisäksi opin eräältä hyvin arvostetulta ja tunnetulta naiselta viisauden ruuanlaitosta, joka mielestäni on hyvin lähellä totuutta. ”Se että mies laittaa ruokaa tunteella, on puhtain ja rehellisin rakkauden tunnustus!”  Yritän noudattaa ja muistaa tämän viisauden. Tämän pienen ”aasinsillan” kautta pääsemme takaisin hetkeen, kun Sara oli tulossa kotiin ja nakkikeitto valmistui hellalla. Kello liikkui noin viiden liepeillä – muistan sen siitä, koska Saran iltaruoka-aika ei ole muuttunut kuluneessa kolmessa vuodessa mihinkään. Nakkikeitto tuoksui sille, mille nakkikeitto yleensä tuoksuu – kodille. Puhelin soi ja Kati vastasi. Puhelimessa oli katin ex-miesystävä ja Saran isä. Sara oli tuotu kotiin ja Kati syöksyi rappukäytävään noutamaan Saraa.

Sara ja Kati keskustelivat jostakin tapahtuneesta rappukäytävässä. Katsokaas nämä kaksi daamia kun keskustelevat, niin on aivan varmaa, että koko kerrostalo tietää ketkä kulkevat rappukäytävässä. Tämä pätee kyllä vaikka näitä kyseisiä daameja olisi yksi kappale rappukäytävässä, jostakin se ääni vain löytää ovien läpi postiluukusta sisään. Se on varmasti muiden asukkaiden mielestä sellainen meidän perheen tavaramerkki.

Sara saapui ovesta sisään – samassa hetkessä huomasin, että kylmä hikikarpalo vieri vasenta ohimoani pitkin vääjäämättä kohti nakkikeittoa. Pyyhin hikikarpalon viimehetkellä ohimoltani, enhän halunnut näyttää tuolle villilapselle heikkoutta, sillä olin kuullut että ne syövät aikuisia miehiä elävältä. Seisoin lieden ääressä hievahtamatta tuijottaen nakkikeiton syvyyksiin siten, että vasemmanpuoleinen käteni oli seinän puolella ja oikealla puolellani oli eteinen, jossa tuo villilapsi lymyili. Näin oikeassa silmäkulmassani liikettä eteisessä hämmentäessäni nakkikeittoa – yhtäkkiä eteisestä sinkosi valonnopea Ika-Okalta näyttävä pieni tyttö kohti omaa huonettaan. Meistä kumpikaan ei ensi alkuun uskaltanut ottaa katsekontaktia – olin jo etukäteen ajatellut, että näiden kanssa vallitsee vankilasäännöt ja silmiin katsominen on uhkauksen merkki, pidin parempana edetä nöyrästi ja pitää matalaa profiilia. Kuten niin monesti, niin myös tällä kertaa – aloitimme keskustelun siitä kuka kukakin on. Kati kertoi Saralle – minä kerroin Saralle – Sara kertoi meille molemmille ja söimme nakkikeittoa. Sain selville että 3-vuotiaat villilapset ovat monella tapaa hellyttäviä, eikä välitöntä kuolemanvaaraa ollut havaittavissa.

En tässä vaiheessa vielä tiennyt, että tämä 3-vuotias oli juuri edennyt pahimman vaiheen yli ja olin menossa kohti tulevaisuutta, jossa näkisin nekin vaiheet kun Ika-Okat syntyvät ja kasvavat 3-vuotiaiksi. Näistä alle kolmevuotiaista kerrotaan miesten kesken kauhutarinoita hämärien kapakoiden nurkka pöydissä jonne tulevat vaimot, vaimot, ex-vaimot ja lapset eivät näe tai kuule – ne tarinat on tarkoitettu miehille, miehille jotka ovat kiinni arjessa.