Hyvää kansainvälistä vammaistenpäivää
Kävin kylässä mun ihan ekassa koulussa, jossa aloittelin opettajan uraa. Oon alottanut työt vammaisopetuksessa, jossa kaikilla oppilailla on huomattavia toimintarajoitteita monissa arjen asioissa.
Luokat olivat valmistaneet mm. aivan superhauskan näytelmän vammaisten asemasta eri vuosikymmenillä. Vammaisuuden historia on kaikessa karmivuudessaan ahdistava aihe, mutta näytelmässä sitä lähestyttiin lämmöllä ja huumorilla unohtamatta toiveikuuden näkökulmaa.
Lisäksi juhlaohjelmassa oli tanssiesitys, taidenäyttely ja koulun bändin musiikkia.
Nämä ovat lapsia ja nuoria, joista osa ei opi koskaan kommunikoimaan puhuen, osa ei opi koskaan liikkumaan itsenäisesti ja osa tarvitsee jatkuvaa apua syömisessä ja pukemisessa. Silti juhla oli vähintään yhtä hieno kuin nykyisten oppilaitteni valmistamat juhlat ovat. Tai ehkä jopa upeampi siksi, että toimintarajoituksista huolimatta tänään kaikesta huokui vilpitön tekemisen ja osaamisen ilo.
Tärkeintä ei ole toimintarajoite, vaan toimintakykyyn ja onnistumiseen keskittyminen ja kannustaminen. Tämä haluaisin kaikkien ammentavan myös omaan elämäänsä: taidon iloita siitä, mitä osaa ja missä on taitava.
P.S. Muistin myös vierailullani, että mähän osaan viittoa. Kaikkea sitä ihminen voikin unohtaa!
