#delfiinit

Kyllä. Asiasta ja sen vierestäkin on tuotettu jo ziljoona tekstiä (ja hyvä niin), mutta koska minäkin käsittelen itselleni vaikeita asioita usein kirjoittamalla, käsittelen niitä kirjoittamalla nytkin.

Toisekseen, tämä koko delfiiniasia on ainakin eettisesti ja viestinnällisesti niin hankala, jo 30 vuotta sitten alkuun leivottu kakku, että sen purkamisessa onnistuminen kuivin jaloin olisi epäilemättä ollut lähestulkoon mahdotonta. Alla kuitenkin muutama oma huomioni tästä kaikesta ja vähän muustakin, puhtaasti suhteessa siihen miten tämän itse koin ja edelleen koen.

Minulle jäi käteen keltainen pallo ja huono omatunto

Delfiinit ovat upeita, kiinnostavia eläimiä, joiden älykkyyttä, uteliaisuutta ja kykyä oppia hämmästellään jatkuvasti. Tähän samaan taitorepertuaariin perustuen aikanaan näitä eläimiä on tietysti ryhdytty delfinaarioihin raahaamaankin. Suomessa lähtökohtaisesti kaikki tiesivät Särkänniemen delfiinit, koska ne ovat olleet Suomen ainokaiset. Niille annettiin nimet ja persoonat, joita Särkänniemi piti myös vahvasti markkinoinnissaan esillä. Niinhän se menee, inhimillistäminen ja eläinten erityisyyden ja älykkyyden korostaminen lisäävät kiinnostusta. Olen itsekin delfinaarioreissun pikkulikkana tehnyt. Muistan edelleen kirkkaasti sen, että sain juuri Näsin pyrstöpotkusta hienon pallonkin kotiin tuotavaksi. Sinne jäi keltainen pallo tyhjenemään huoneeni nurkkaan. Samoin kuin haluni osallistua show’hun enää toiste, vaikka olenkin aina ollut pohjattoman kiinnostunut eläimistä, myös delfiineistä. Muistan elävästi kun show’n jälkeen muun yleisön joukossa poistuin penkkiriveiltä, ja katsoin moneen kertaan taakseni lasiseinän läpi näkyviä eläimiä uimassa. Olo tuntui haikealta ja surulliselta, ja toisaalta taas onnelliselta, kun oli saanut nähdä niin hienoja eläimiä läheltä. Niin varmasti on käynyt monelle muullekin. Voisiko se ollakin ehkä yksi syy miksi suomalaisten reaktio koko kuvioon on niin näyttävä? Yhteinen huono omatunto siitä, että niitä on ollut myös niin suuri ilo nähdä. Joka tapauksessa, kymmenien vuosien mittaisen inhimillistämisen jälkeen on aivan mahdotonta yhtäkkiä muuttaa suuren yleisön suhtautumista näihin eläimiin vähemmän inhimillisinä vain sulkemalla delfinaario ja vaikenemalla asiasta vuodeksi.

Miten kuljettaa neljä vedessä elävää nisäkästä salaa Pirkanmaalta Kreikkaan?

Ihan käytännönkin tasolla pidän outona ratkaisuna, että ajatellaan olevan mahdollista kuljettaa näin isoja ja varsin erityisiä matkustusolosuhteita edellyttäviä eläimiä salaa ilman että se tavalla taikka toisella huomataan. Varsinkin kun kuitenkin oli tiedossa, että siirtoa suunnitellaan ja asiaan intohimoisesti suhtautuvia yksilöitä ja yhteisöjä on paljon. Vaikka näin olisi oletettukin, olisi epäilemättä hyvä ollut olla se kuuluisa Plan B siltä varalta, että tieto jostakin julkisuuteen putkahtaa.

Mediatilan ottaa aina joku, tällä kertaa se ei ollut Särkänniemi

Edelliseen viitaten, jättämällä kokonaan viestimättä Särkänniemi antoi kaiken mediatilan muille. Tässä tapauksessa sen käytti maksimaalisella tavalla Oikeutta eläimille ry. Vaikka itse asiasta olisi mitä mieltä tahansa, on vaikea ohittaa sitä faktaa, että järjestö hoiti homman hyvin. Se oli paikalla, se näytti kiinnostuneille (joita oli lauantai-iltana ”parhaaseen katseluaikaan” paljon) paikan päältä suoraa livekuvaa tuntikausia, sen aktiivit käyttäytyivät myös virkavallan lausunnon mukaan asiallisesti ja se sai kertoa koko pitkän illan ja yön oman näkemyksensä siitä miten kaikki tämä olisi pitänyt hoitaa. Myös perinteisemmät mediat saivat aineistonsa ja haastattelunsa ainakin aluksi heidän kauttaan, kun Särkänniemi ei tarjonnut mitään. Katselijoille jäi päällimmäiseksi ajatukseksi yön pimeinä tunteina suoritettu salamyhkäinen projekti, joka alkoi pienissä laatikoissa uikuttavista ja pärskivistä eläimistä ja päättyi taivaalle kiitävään suihkukoneeseen jota katsellessa pyydettiin kollektiivisesti anteeksi ihmisten typeryyttä. Katselijoiden käsitys myös delfiinien loppusijoituskohteesta Kreikassa muotoutui katselun aikana hyvin negatiiviseksi, jopa negatiivisemmaksi kuin käsitys Särkänniemestä toimijana, ja se on jo jotain. Sunnuntaiaamuisen tiedotteen perusteella Särkänniemellä oli perusteita ja jopa velvoitteita sijoituspaikan valinnalle. Oli sitten näidenkin perusteluiden riittävyydestä tai oikeellisuudesta mitä mieltä tahansa, niin nyt jokainen asiaa seurannut luki perusteet vasta sitten, kun oli ensin saanut täysin toisenlaista informaatiota tulevista oloista.

Paska makuhan tästä jäi, mutta miten eteenpäin?

Kaiken kaikkiaan delfiinien siirrosta uuteen kotiinsa jäi vastenmielinen maku suuhun. Tuli surku näiden upeiden eläinten puolesta ja myös hämmennys omista ajatuksista. Miten tämä olisi pitänyt hoitaa? Mitä me sivusta seuraajat olisimme voineet tehdä? Kuinka kauan olisi kestänyt ennen kuin parempi paikka delfiineille olisi ollut? Olisiko ollut armeliaampaa lopettaa delfiinit? En minä tiedä. Tietääkö kukaan?

Ehkä kaikille lopulta tuli yllätyksenä se minkälainen selkkaus delfiinien siirrosta aiheutui. Se ei ole minusta ollenkaan huono yllätys, mutta voi silti johtaa jatkossakin epämiellyttäviin lopputulemiin. Pidän kohtuullisen vastenmielisenä sitä, että ihmisten huolta eläimistä vähätellään tai tästä tehdään puoluepoliittinen keppihevonen. Tai -delfiini. Positiivisena lopputulemana voi kuitenkin olla ymmärrys siitä että nyt on kyse vielä paljon isommasta kakusta kuin näistä neljästä sinänsä upeasta eläimestä. Sillä perusteella keskitymme jatkossa keskustelemaan enemmän, laadukkaammin ja toisiamme lähempänä siitä miten eläimiä kohtelemme. Kysymyksiä on paljon: Mitä mieltä olemme eläintarhoista? Entä lemmikkieläinten oloista? Miten oikeasti voimme parantaa tuotantoeläintemme oloja? Miten edelleen vähentää lihankulutusta? Miten eläinsuojelulainsäädäntöä pitää muuttaa?