Tikkakosken mannekiini

Sebastian hymähtää myöntymisen merkiksi ja jää odottelemaan baarimikkoa, joka ei näytä tungoksesta huolimatta pitävän erityisesti kiirettä. Hän pitää katseensa visusti poissa tanssilattiasta.

Jimi ei tajua kiinnittää nuorukaiseen huomiota, ennen kuin tajuaa Sebastianin huomion kiinnittyneen häneen. Miehen aikeita ei ole vaikea ennustaa - ei tuolla ilmeellä tällaisessa paikassa - ja Jimin hymy kiristyy hieman. Hän ei kuitenkaan puutu vielä tilanteeseen, vaan tarkkailee heitä turhaan peittelemättä varoitusta katseessaan. Sillä ei ole läheskään niin paljon voimaa kuin normaalioloissa, mutta jos poika sattuisi katsomaan Jimiä silmiin, viesti menisi varmaan perille.

Jimin tultua väliin nuorukainen toteaa Sebastianille: “Olisit heti sanonut, en minä varattuja vokottele.” Ennen kuin Sepi ehtii korjata tämän käsitystä, poika on jo käännähtänyt tuohtuneen näköisenä ja marssinut tiehensä. “Kiitos”, Sepi puuskahtaa helpottuneena. Häntä ei loppujen lopuksi kiinnosta, että joku merkityksetön henkilö luulee häntä ja Jimiä nyt pariskunnaksi, hän on vain iloinen päästyään tästä eroon. Ei sillä, ei Sepi nyt niin avuton ole, ettei olisi päässyt tilanteesta itse pois, mutta sen yllättävyys oli saanut hänet hämmentymään. Tämä oli ollut ensimmäinen kerta kun mies oli yrittänyt iskeä häntä. Naisten lähestymisyrityksiä Sepi taas harvoin torjui, joten hänellä oli loppujen lopuksi yllättävän vähän kokemusta pakkien antamisesta ikäänsä nähden.

"Taittoveitsen jälkeen nopein tapa päästä eroon epämiellyttävästä seurasta, oli sukupuoli mikä tahansa." Huolimatta siitä, että Jimi on sekä ulkonäkönsä että luonteensa puolesta monelle kaikkea muuta kuin unelmamies, hänellä on enemmän kuin tarpeeksi kokemuksia. Harva ihminen pitää Jimin mielenkiintoa yllä puolta sekuntia pidempään, ellei hänellä itsellä ole halua sietää heitä - ja yleensä niissäkin tilanteissa Jimin kumppanit olivat vain välineitä hänen oman määränpäänsä saavuttamiseksi.

Sepi asettaa oman lasinsa pöydälle ja hänen katseensa jää hetkeksi Jimin huuliin, jotka venyvät ensin tälle tyypilliseen hymyyn ja hivelevät sitten juomalasin reunaa tämän siemaistessa katajaista juomaansa. "Hetkinen, puhutko nyt edelleen epämiellyttävän seuran karkottamisesta vai jostain ihan muusta?" Jimin hymy oli näyttänyt siltä kuin hänellä olisi jokin sisäpiirin vitsi meneillään itsensä kanssa, mikä viittaisi jälkimmäiseen. Sepillä on niissä tilanteissa aina kummasti sellainen olo, että Jimin huvittuneisuus kohdistuu häneen. Hän ottaa reilun huikan omasta juomastaan.

Vähän jälkeen kahdentoista

Sebastian ei mielellään antaisi vieraiden koskea moottoripyöräänsä, mutta luottaa siihen, että Jimin kutsumat henkilöt ovat luotettavia. Jos eivät olisi, he eivät olisi Jimin palveluksessa - tai ylipäätään hengissä. Hän taputtaa pyörän istuinta kuin rauhoitellen hermostunutta eläintä ennen kuin jättää ajokin taakseen ja nousee Jimin perässä taksiin. Kuullessaan tämän ilmoittavan heidän määränpäänsä Sepi rypistää kulmiaan mietteliäänä. Baarin (tai minne Jimi heitä sitten onkaan viemässä) hieman erikoinen nimi kuulostaa hänestä etäisesti tutulta, mutta ei sano varsinaisesti mitään. Hän kohauttaa sisäisesti hartioitaan, Jimin tuntien se olisi varmaan jokin kallis drinkkibaari.

Ei merkkiä tunnistuksesta. Jimi ei ole varma, ollako pettynyt vai innoissaan, mutta päätyy jälkimmäiseen. Mitä kovempaa Sebastian pitää kiinni heteromiehen imagostaan, sitä hauskempaa hän odottaa määränpäässä tulevan.

Sepi tuntee olevansa yhtä väärässä paikassa kuin hauki Saharassa. Ryhdistäydy, Sebastian, olet ollut pahemmissakin paikoissa kuin homobaarissa. Hän vilkuilee ympärilleen, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän häneen mitään huomiota. Siitä huojentuneena Sepi uskaltautuu itsekin sisemmälle, tanssilattian takana olevaa baaritiskiä kohti. Jimi on jo kadonnut lattialla vellovan ihmismassan sekaan - uudenvuoden takia paikka on tupaten täynnä. Täynnä miehiä juttelemassa keskenään pöydissä, tilaamassa baaritiskillä ja hinkkaamassa toisiaan vasten tanssilattialla.

Jimillä saattaa hyvinkin olla elämänsä hauskimpia iltoja. Hetken mielijohde tuoda Sebastian pienelle luokkaretkelle tuntuu minuutti minuutilta paremmalta päätökseltä, kun hän katsoo tämän kiemurtelua. Jimiä ei yllätä juuri mikään seinien sisäpuolella tapahtuva enää - hän on täällä vain seuraamassa Sebastianin käytöstä. Selvittämässä miehen rajoja, niin sanoakseen. Mitään erityistä hän tosin ei odota näkevänsä ainakaan ennen kuin Sebastian saa alkoholia elimistöönsä.

Sebastian hymähtää myöntymisen merkiksi ja jää odottelemaan baarimikkoa, joka ei näytä tungoksesta huolimatta pitävän erityisesti kiirettä. Hän pitää katseensa visusti poissa tanssilattiasta.

Jimi ei tajua kiinnittää nuorukaiseen huomiota, ennen kuin tajuaa Sebastianin huomion kiinnittyneen häneen. Miehen aikeita ei ole vaikea ennustaa - ei tuolla ilmeellä tällaisessa paikassa - ja Jimin hymy kiristyy hieman. Hän ei kuitenkaan puutu vielä tilanteeseen, vaan tarkkailee heitä turhaan peittelemättä varoitusta katseessaan. Sillä ei ole läheskään niin paljon voimaa kuin normaalioloissa, mutta jos poika sattuisi katsomaan Jimiä silmiin, viesti menisi varmaan perille.

Jimin tultua väliin nuorukainen toteaa Sebastianille: "Olisit heti sanonut, en minä varattuja vokottele." Ennen kuin Sepi ehtii korjata tämän käsitystä, poika on jo käännähtänyt tuohtuneen näköisenä ja marssinut tiehensä. "Kiitos", Sepi puuskahtaa helpottuneena. Häntä ei loppujen lopuksi kiinnosta, että joku merkityksetön henkilö luulee häntä ja Jimiä nyt pariskunnaksi, hän on vain iloinen päästyään tästä eroon. Ei sillä, ei Sepi nyt niin avuton ole, ettei olisi päässyt tilanteesta itse pois, mutta sen yllättävyys oli saanut hänet hämmentymään. Tämä oli ollut ensimmäinen kerta kun mies oli yrittänyt iskeä häntä. Naisten lähestymisyrityksiä Sepi taas harvoin torjui, joten hänellä oli loppujen lopuksi yllättävän vähän kokemusta pakkien antamisesta ikäänsä nähden.

Vähän jälkeen kahdentoista

Sebastian ei mielellään antaisi vieraiden koskea moottoripyöräänsä, mutta luottaa siihen, että Jimin kutsumat henkilöt ovat luotettavia. Jos eivät olisi, he eivät olisi Jimin palveluksessa - tai ylipäätään hengissä. Hän taputtaa pyörän istuinta kuin rauhoitellen hermostunutta eläintä ennen kuin jättää ajokin taakseen ja nousee Jimin perässä taksiin. Kuullessaan tämän ilmoittavan heidän määränpäänsä Sepi rypistää kulmiaan mietteliäänä. Baarin (tai minne Jimi heitä sitten onkaan viemässä) hieman erikoinen nimi kuulostaa hänestä etäisesti tutulta, mutta ei sano varsinaisesti mitään. Hän kohauttaa sisäisesti hartioitaan, Jimin tuntien se olisi varmaan jokin kallis drinkkibaari.

Ei merkkiä tunnistuksesta. Jimi ei ole varma, ollako pettynyt vai innoissaan, mutta päätyy jälkimmäiseen. Mitä kovempaa Sebastian pitää kiinni heteromiehen imagostaan, sitä hauskempaa hän odottaa määränpäässä tulevan.

Sepi tuntee olevansa yhtä väärässä paikassa kuin hauki Saharassa. Ryhdistäydy, Sebastian, olet ollut pahemmissakin paikoissa kuin homobaarissa. Hän vilkuilee ympärilleen, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän häneen mitään huomiota. Siitä huojentuneena Sepi uskaltautuu itsekin sisemmälle, tanssilattian takana olevaa baaritiskiä kohti. Jimi on jo kadonnut lattialla vellovan ihmismassan sekaan - uudenvuoden takia paikka on tupaten täynnä. Täynnä miehiä juttelemassa keskenään pöydissä, tilaamassa baaritiskillä ja hinkkaamassa toisiaan vasten tanssilattialla.

Jimillä saattaa hyvinkin olla elämänsä hauskinpia iltoja. Hetken mielijohde tuoda Sebastian pienelle luokkaretkelle tuntuu minuutti minuutilta paremmalta päätökseltä, kun hän katsoo tämän kiemurtelua. Jimiä ei yllätä juuri mikään seinien sisäpuolella tapahtuva enää - hän on täällä vain seuraamassa Sebastianin käytöstä. Selvittämässä miehen rajoja, niin sanoakseen. Mitään erityistä hän tosin ei odota näkevänsä ainkaan ennen kuin Sebastian saa alkoholia elimistöönsä.

Sebastian hymähtää myöntymisen merkiksi ja jää odottelemaan baarimikkoa, joka ei näytä tungoksesta huolimatta pitävän erityisesti kiirettä. Hän pitää katseensa visusti poissa tanssilattiasta.

Vähän jälkeen kahdentoista

Sebastian ei mielellään antaisi vieraiden koskea moottoripyöräänsä, mutta luottaa siihen, että Jimin kutsumat henkilöt ovat luotettavia. Jos eivät olisi, he eivät olisi Jimin palveluksessa - tai ylipäätään hengissä. Hän taputtaa pyörän istuinta kuin rauhoitellen hermostunutta eläintä ennen kuin jättää ajokin taakseen ja nousee Jimin perässä taksiin. Kuullessaan tämän ilmoittavan heidän määränpäänsä Sepi rypistää kulmiaan mietteliäänä. Baarin (tai minne Jimi heitä sitten onkaan viemässä) hieman erikoinen nimi kuulostaa hänestä etäisesti tutulta, mutta ei sano varsinaisesti mitään. Hän kohauttaa sisäisesti hartioitaan, Jimin tuntien se olisi varmaan jokin kallis drinkkibaari.

Ei merkkiä tunnistuksesta. Jimi ei ole varma, ollako pettynyt vai innoissaan, mutta päätyy jälkimmäiseen. Mitä kovempaa Sebastian pitää kiinni heteromiehen imagostaan, sitä hauskempaa hän odottaa määränpäässä tulevan.

Sepi tuntee olevansa yhtä väärässä paikassa kuin hauki Saharassa. Ryhdistäydy, Sebastian, olet ollut pahemmissakin paikoissa kuin homobaarissa. Hän vilkuilee ympärilleen, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän häneen mitään huomiota. Siitä huojentuneena Sepi uskaltautuu itsekin sisemmälle, tanssilattian takana olevaa baaritiskiä kohti. Jimi on jo kadonnut lattialla vellovan ihmismassan sekaan - uudenvuoden takia paikka on tupaten täynnä. Täynnä miehiä juttelemassa keskenään pöydissä, tilaamassa baaritiskillä ja hinkkaamassa toisiaan vasten tanssilattialla.

Vähän jälkeen kahdentoista

Sebastian ei mielellään antaisi vieraiden koskea moottoripyöräänsä, mutta luottaa siihen, että Jimin kutsumat henkilöt ovat luotettavia. Jos eivät olisi, he eivät olisi Jimin palveluksessa - tai ylipäätään hengissä. Hän taputtaa pyörän istuinta kuin rauhoitellen hermostunutta eläintä ennen kuin jättää ajokin taakseen ja nousee Jimin perässä taksiin. Kuullessaan tämän ilmoittavan heidän määränpäänsä Sepi rypistää kulmiaan mietteliäänä. Baarin (tai minne Jimi heitä sitten onkaan viemässä) hieman erikoinen nimi kuulostaa hänestä etäisesti tutulta, mutta ei sano varsinaisesti mitään. Hän kohauttaa sisäisesti hartioitaan, Jimin tuntien se olisi varmaan jokin kallis drinkkibaari.

"Olet varmaan ainakin suurilta osin oikeassa", Jimi myöntää hymyillen ja nostaa kätensä Sepin kasvojen eteen viestiäkseen vaativansa hiljaisuuden. He ovat kaukana tapahtumapaikasta ja Jimi haluaa kuulla ne reaktiot, jotka ovat tarpeeksi kuuluvia kantaakseen perille ilotulituspaukkeen ylikin. Teatraalinen kaaos on turhaa, jos sille ei reagoi kukaan, ja Jimi ei tee mitään turhaan. Sebastian on täällä tuomassa toisen reaktion, hyvin erilaisen kaduilla juhliviin ihmisiin verraten, ja juuri tämän eron takia Jimi harvemmin enää ohjaa "esityksiään" vain itselleen. Yleisön läsnäolo, on se ihminen sitten Sebastian, Irene tai jopa jompikumpi Holmeista, tekee siitä kaikesta vain niin paljon mielenkiintoisempaa.

Sebastian pysyy Jimin sanattomasta käskystä hiljaa ja katsoo odottavasti kaupunkiin päin. Helsingin valot loistavat yössä ja ihmisten ilotulitteet muuttuvat runsaammiksi ja näyttävämmiksi keskiyön lähestyessä, kuin alkusoittona Jimin omalle esitykselle. Sitten H-hetki koittaa ja Sepin katse kiinnittyy rakennukseen, joka räjähtää muutamasta kohdasta, ensin normaalisti ja sitten sateenkaaren väreissä. “Sinä sairas paskiainen”, hän toteaa Jimille tämän hymyillessä valkea hammasrivi paistaen, eikä voi estää suupieliään venymästä samanlaiseen, lähes maaniseen virneeseen.

Rakennuksen alkaessa lyyhistyä Jimi sulkee silmänsä ja kuuntelee ihmisten huutoa ja kirkumista, kasvojen ilme muuttuen ilkikurisesta virneestä nautinnolliseksi hymyksi. Sepin kommentille Jimi vain naurahtaa, tuntien ylpeyttä tempustaan. Vuosien räjähteiden kanssa leikkimisen jälkeen Jimin ei tarvitse edes katsoa hävitystä, pelkät tuhon äänet kertovat hänelle kaiken. Jostain kaukaa alkaa kuulua sireenien ääni ja Jimi avaa silmänsä juuri kun shamppanjapullon korkki päättää lentomatkansa nurmikolle. “Hyvää uutta vuotta.”

Sepi ottaa shampanjapullon vastaan ja siemaisee siitä taas muutaman kulauksen. Hän katselee ajatuksissaan, miten räjähtäneen rakennuksen eteen alkaa kertyä poliisiautoja ja ambulansseja. Tuskinpa eloonjääneitä olisi montaakaan - rakennus on romahtanut kivijalkaa myöten. Paloautokin saapuu paikalle, vaikkei betonitalossa paljon mikään edes pala. Hän hymähtää Jimin sanoille. “Taidat saada jotain kiksejä ihmisten juhlapyhien pilaamisesta.”

Sepin huomautukselle Jimi kohauttaa olkapäitään. “Minä en pilaa heidän juhlapyhiään, vaan parannan omiani. Siitä tulevat seuraukset tavallisille ihmisille eivät ole minun ongelmani”, hän vastaa välinpitämättömästi. Kadulla olevien ihmisten näkökulmasta ajattelu ei edes käy Jimin mielessä. Hän on tappanut ihmisiä kirjaimellisesti vuosia, kaikki vain omaa etuansa ajatellen. On vain yksinkertaisesti turhaa yrittää kuvitella, miten suuren murheen hänen tekonsa aiheuttavat keskinkertaisille, tylsille ihmisille: jos he ovat eläneet elämänsä hyvin, heillä ei ole mitään merkitystä. Ne vähemmän kunniakkaat tosin voivat hyvinkin todennäköisesti olla Jimiä helvetin porteilla vastassa, mutta silloinkin Jimi uskoo heidän olevan hänen pienin ongelmansa.

Sepi laskee pullon viereensä nurmikolle ja kääntää katseensa hieman hämmentyneenä Jimiin tämän sanoessa, ettei hänen tarvitse pelätä. Aivan kuin toinen olisi lukenut hänen ajatuksensa - tosin ehkei loppujen lopuksi ollut kovinkaan vaikea arvata, mikä oli vetänyt Sebastianin hiljaiseksi. Jimin mainitessa rakastumisen Sepin päässä vilahtaa ajatus: Miksi rakastuisin, minullahan on jo sinut? …Riesanani, hän lisää mielessään ja hymyilee vinosti. Hän ei tietenkään sano mitään ajatuksistaan ääneen, koska ne saattaisivat kuulostaa hieman turhan monitulkintaisilta. Hän ei viitsi edes itse miettiä niitä pidempään, koska hänestä tuntuu epämääräisesti siltä, että hän saattaisi löytää jotain… ei-toivottavaa.

Jimi näkee silmäkulmastaan Sepin katsovan häntä, mutta ei käännä päätään katsomaan tämän reaktiota, vaikka haluaisi. Jimi ei juuri ikinä käännä katsettaan pois ihmisistä, päinvastoin, nauttii heidän reaktioidensa seuraamisesta oman uskottavuutensa parantamiseksi. Kaikki Jimin valheet alkavat silmistä - usein hän ei tarvitse muuta kuin katsekontaktin ja hän tietää uhrinsa ajatustenkulun ja pystyy ohjaamaan sitä sanomatta sanaakaan. Muissa tapauksessa ihmiset eivät tajua katsoa tarpeeksi tarkkaan ja tarvitaan apua eleistä ja maneereista.

Sepi miettii hetken Jimin sanoja. “No, ehkä täysissä järjissä oleminen on suhteellista. Tuskinpa minuakaan voi siitä syyttää”, hän toteaa virnistäen. Jimi näyttää olevan ajatuksissaan, ja Sepi katselee tämän profiilia hetken. Hulluja he kummatkin ovat omalla tavallaan. Ei Sebastian olisi ikinä suostunut Jimille töihin, jos olisi järjissään sanan tavanomaisessa merkityksessä. Jimi ei ollut missään vaiheessa yrittänytkään esittää olevansa normaali ja huijannut siten Sepiä palvelukseensa. Ei, kyllä Sebastian oli tiennyt alusta asti - ainakin päällisin puolin - millaiselle miehelle oli ryhtymässä töihin.

Kumpi on hullumpi, hullu vai hullua seuraava hullu? Jimi ajattelee sekunnin murto-osan ajan kunnes päättää, ettei tarvitse vastausta ja antaa asian olla. Sepin tapauksessa tosin täytyisi olla täysin järjiltään, että toimisi toisin - Jimi kun ei harrasta eläkkeitä. Vain hyvin pieni murto-osa koko Jimin verkostosta saa elää yli kolmekymppisiksi, ja kukaan heistä ei ole niin fyysisessä työssä kuin Sebastian. Muista henkivartijoista, tarkka-ampujista ynnä muista Jimi hankkiutui eroon ajoissa ennen kuin he ehtisivät asettua aloilleen tai antaa kuntonsa huonontua. Jos Sepin kuolleena näkemisen ajattelu ei saisi Jimissä aikaan niin vahvaa reaktiota, olisi hänkin mennyt samaa reittiä jo muutama vuosi sitten.

Sebastian hämmästyy hieman Jimin äänensävyä. Ei hän olisi uskonut, että toinen olisi noin tarkka alkoholin vaikutuksen alla ajamisen suhteen. Toisaalta hänen tekee mieli väittää vastaan, että on täysin ajokunnossa ja kykenevä arvioimaan omaa suorituskykyään, jos Jimi muka pelkää Sepin ajavan kännipäissään täyttä vauhtia johonkin pusikkoon ja tappavan heidät molemmat. Hän päättää kuitenkin pitää mölyt mahassaan, koska häntä ei huvita riidellä - ja hän tietää Jimin saavan joka tapauksessa tahtonsa läpi, kuten aina.

Jimin vastaus tulee Sebastianille pienenä yllätyksenä. Hän oli odottanut toisen joko valittavan, miten tämä ei ole lainkaan hänen arvolleen sopivaa, tai ehkä myöntävän vastentahtoisesti, että voisihan tämä kamalampaakin olla. “No hyvä”, hän toteaa yksinkertaisesti. Sepistä tuntuu jotenkin sympaattiselta, miten Jimi tarraa häneen kuin koala eukalyptukseen. Jimi, joka pitää yleensä ammatillisen etäisyyden ja ottaa suvereenisti kontrollin kaikissa tilanteissa, on nyt - kirjaimellisesti - riippuvainen hänestä. Sepi tajuaa, että vielä vuosi tai pari sitten Jimi ei todennäköisesti olisi suostunut asettamaan itseään tähän asemaan.

Sepin keskeytyksen jälkeen Jimi yrittää siirtää ajatuksensa takaisin tähän hetkeen, mutta onnistuu siinä vasta, kun Sepi alkaa hidastamaan ja vahinkoarvio muuttuu turhauttavan pieneksi. “Silmät takaisin tiehen”, Jimi varoittaa ennen kuin edes katsoo paikkaa. Illan show’n tapahtumapaikan - muutaman kerroksen korkean kerrostalon - näkee selvästi ja he ovat sopivan kaukana siitä. “Pysäytä tähän, mutta siirrymme vielä hieman. Haluan nähdä kadulle, kun kello lyö kaksitoista.”

Sebastian pysäyttää pyörän, nousee sen selästä ja ripustaa kypäränsä ohjaustankoon roikkumaan. Hän avaa takaluukun, ottaa shampanjapullon (joka on onneksi pysynyt ehjänä) ulos ja laittaa Jimin käsistä ottamansa kypärän sen tilalle. Hän katselee kun Jimi yrittää nopeasti sukia kypärän jäljiltä litistyneitä hiuksiaan parempaan kuosiin, mutta saa ne vain pörröttymään hieman, varsinkin kun heidän korkealla näköalapaikallaan tuulee jonkin verran. Sepistä on jostain syystä aina hauska nähdä Jimi tavallista vähemmän huolitellun näköisenä - aamuisin hän unohtuu usein vain katselemaan toisen sotkuista tukkaa ja tyynyliinan ryppyjen kuvioimia kasvoja.

Sepin reaktio saa Jimin lähes nauramaan ääneen, mutta hän saa pidettyä reaktionsa vinon virnistyksen takana. Hän kääntää kasvonsa sivulle ja kohauttaa olkapäitään. “Väitä, mitä haluat”, hän sanoo ja kääntyy taas Sepin puoleen, hymy koko ajan ivallisemmaksi muuttuen, “mutta muista, että se olit sinä, joka ymmärsit sanani seksuaalisina.” Jimi kääntyy ympäri jäämättä odottamaan Sepin reaktiota ja kävelee mäkeä hieman alaspäin, katse jatkuvasti kohta räjähtävässä kerrostalossa.

Sepi unohtuu hetkeksi paikalleen ennen kuin tajuaa lähteä seuraamaan Jimiä. “Ja sanavalinnallasi ei muka ollut mitään tekemistä sen kanssa?” hän huutaa toisen perään puolustuksekseen. Päästyään Jimin viereen Sebastian pysähtyy ja riisuu myös nahkatakkinsa istuinalustaksi. Heidän pysähdyttyään takissa oli alkanut tulla kuuma, ja hän tuntee edelleen lämmön kasvoillaan. Harvemmin he puhuvat Jimin kanssa kiihottumisesta. Käsitettä on hankala edes yhdistää toiseen, vaikka Sepi tietääkin tämän olevan (ainakin suhteellisen) normaali sillä elämänalueella. Vaikka mistä sitä koskaan tietää, mitä kieroutumia Jimillä on - tuskin hänenlaisellensa poikkeusyksilölle pelkkä vanilja kelpaisi…

"Olet varmaan ainakin suurilta osin oikeassa", Jimi myöntää hymyillen ja nostaa kätensä Sepin kasvojen eteen viestiäkseen vaativansa hiljaisuuden. He ovat kaukana tapahtumapaikasta ja Jimi haluaa kuulla ne reaktiot, jotka ovat tarpeeksi kuuluvia kantaakseen perille ilotulituspaukkeen ylikin. Teatraalinen kaaos on turhaa, jos sille ei reagoi kukaan, ja Jimi ei tee mitään turhaan. Sebastian on täällä tuomassa toisen reaktion, hyvin erilaisen kaduilla juhliviin ihmisiin verraten, ja juuri tämän eron takia Jimi harvemmin enää ohjaa "esityksiään" vain itselleen. Yleisön läsnäolo, on se ihminen sitten Sebastian, Irene tai jopa jompikumpi Holmeista, tekee siitä kaikesta vain niin paljon mielenkiintoisempaa.

Sebastian pysyy Jimin sanattomasta käskystä hiljaa ja katsoo odottavasti kaupunkiin päin. Helsingin valot loistavat yössä ja ihmisten ilotulitteet muuttuvat runsaammiksi ja näyttävämmiksi keskiyön lähestyessä, kuin alkusoittona Jimin omalle esitykselle. Sitten H-hetki koittaa ja Sepin katse kiinnittyy rakennukseen, joka räjähtää muutamasta kohdasta, ensin normaalisti ja sitten sateenkaaren väreissä. “Sinä sairas paskiainen”, hän toteaa Jimille tämän hymyillessä valkea hammasrivi paistaen, eikä voi estää suupieliään venymästä samanlaiseen, lähes maaniseen virneeseen.

Rakennuksen alkaessa lyyhistyä Jimi sulkee silmänsä ja kuuntelee ihmisten huutoa ja kirkumista, kasvojen ilme muuttuen ilkikurisesta virneestä nautinnolliseksi hymyksi. Sepin kommentille Jimi vain naurahtaa, tuntien ylpeyttä tempustaan. Vuosien räjähteiden kanssa leikkimisen jälkeen Jimin ei tarvitse edes katsoa hävitystä, pelkät tuhon äänet kertovat hänelle kaiken. Jostain kaukaa alkaa kuulua sireenien ääni ja Jimi avaa silmänsä juuri kun shamppanjapullon korkki päättää lentomatkansa nurmikolle. “Hyvää uutta vuotta.”

Sepi ottaa shampanjapullon vastaan ja siemaisee siitä taas muutaman kulauksen. Hän katselee ajatuksissaan, miten räjähtäneen rakennuksen eteen alkaa kertyä poliisiautoja ja ambulansseja. Tuskinpa eloonjääneitä olisi montaakaan - rakennus on romahtanut kivijalkaa myöten. Paloautokin saapuu paikalle, vaikkei betonitalossa paljon mikään edes pala. Hän hymähtää Jimin sanoille. “Taidat saada jotain kiksejä ihmisten juhlapyhien pilaamisesta.”

Sepin huomautukselle Jimi kohauttaa olkapäitään. “Minä en pilaa heidän juhlapyhiään, vaan parannan omiani. Siitä tulevat seuraukset tavallisille ihmisille eivät ole minun ongelmani”, hän vastaa välinpitämättömästi. Kadulla olevien ihmisten näkökulmasta ajattelu ei edes käy Jimin mielessä. Hän on tappanut ihmisiä kirjaimellisesti vuosia, kaikki vain omaa etuansa ajatellen. On vain yksinkertaisesti turhaa yrittää kuvitella, miten suuren murheen hänen tekonsa aiheuttavat keskinkertaisille, tylsille ihmisille: jos he ovat eläneet elämänsä hyvin, heillä ei ole mitään merkitystä. Ne vähemmän kunniakkaat tosin voivat hyvinkin todennäköisesti olla Jimiä helvetin porteilla vastassa, mutta silloinkin Jimi uskoo heidän olevan hänen pienin ongelmansa.

Sepi laskee pullon viereensä nurmikolle ja kääntää katseensa hieman hämmentyneenä Jimiin tämän sanoessa, ettei hänen tarvitse pelätä. Aivan kuin toinen olisi lukenut hänen ajatuksensa - tosin ehkei loppujen lopuksi ollut kovinkaan vaikea arvata, mikä oli vetänyt Sebastianin hiljaiseksi. Jimin mainitessa rakastumisen Sepin päässä vilahtaa ajatus: Miksi rakastuisin, minullahan on jo sinut? …Riesanani, hän lisää mielessään ja hymyilee vinosti. Hän ei tietenkään sano mitään ajatuksistaan ääneen, koska ne saattaisivat kuulostaa hieman turhan monitulkintaisilta. Hän ei viitsi edes itse miettiä niitä pidempään, koska hänestä tuntuu epämääräisesti siltä, että hän saattaisi löytää jotain… ei-toivottavaa.

Jimi näkee silmäkulmastaan Sepin katsovan häntä, mutta ei käännä päätään katsomaan tämän reaktiota, vaikka haluaisi. Jimi ei juuri ikinä käännä katsettaan pois ihmisistä, päinvastoin, nauttii heidän reaktioidensa seuraamisesta oman uskottavuutensa parantamiseksi. Kaikki Jimin valheet alkavat silmistä - usein hän ei tarvitse muuta kuin katsekontaktin ja hän tietää uhrinsa ajatustenkulun ja pystyy ohjaamaan sitä sanomatta sanaakaan. Muissa tapauksessa ihmiset eivät tajua katsoa tarpeeksi tarkkaan ja tarvitaan apua eleistä ja maneereista.

Sepi miettii hetken Jimin sanoja. "No, ehkä täysissä järjissä oleminen on suhteellista. Tuskinpa minuakaan voi siitä syyttää", hän toteaa virnistäen. Jimi näyttää olevan ajatuksissaan, ja Sepi katselee tämän profiilia hetken. Hulluja he kummatkin ovat omalla tavallaan. Ei Sebastian olisi ikinä suostunut Jimille töihin, jos olisi järjissään sanan tavanomaisessa merkityksessä. Jimi ei ollut missään vaiheessa yrittänytkään esittää olevansa normaali ja huijannut siten Sepiä palvelukseensa. Ei, kyllä Sebastian oli tiennyt alusta asti - ainakin päällisin puolin - millaiselle miehelle oli ryhtymässä töihin.

Jimin vastaus tulee Sebastianille pienenä yllätyksenä. Hän oli odottanut toisen joko valittavan, miten tämä ei ole lainkaan hänen arvolleen sopivaa, tai ehkä myöntävän vastentahtoisesti, että voisihan tämä kamalampaakin olla. “No hyvä”, hän toteaa yksinkertaisesti. Sepistä tuntuu jotenkin sympaattiselta, miten Jimi tarraa häneen kuin koala eukalyptukseen. Jimi, joka pitää yleensä ammatillisen etäisyyden ja ottaa suvereenisti kontrollin kaikissa tilanteissa, on nyt - kirjaimellisesti - riippuvainen hänestä. Sepi tajuaa, että vielä vuosi tai pari sitten Jimi ei todennäköisesti olisi suostunut asettamaan itseään tähän asemaan.

Sepin keskeytyksen jälkeen Jimi yrittää siirtää ajatuksensa takaisin tähän hetkeen, mutta onnistuu siinä vasta, kun Sepi alkaa hidastamaan ja vahinkoarvio muuttuu turhauttavan pieneksi. “Silmät takaisin tiehen”, Jimi varoittaa ennen kuin edes katsoo paikkaa. Illan show’n tapahtumapaikan - muutaman kerroksen korkean kerrostalon - näkee selvästi ja he ovat sopivan kaukana siitä. “Pysäytä tähän, mutta siirrymme vielä hieman. Haluan nähdä kadulle, kun kello lyö kaksitoista.”

Sebastian pysäyttää pyörän, nousee sen selästä ja ripustaa kypäränsä ohjaustankoon roikkumaan. Hän avaa takaluukun, ottaa shampanjapullon (joka on onneksi pysynyt ehjänä) ulos ja laittaa Jimin käsistä ottamansa kypärän sen tilalle. Hän katselee kun Jimi yrittää nopeasti sukia kypärän jäljiltä litistyneitä hiuksiaan parempaan kuosiin, mutta saa ne vain pörröttymään hieman, varsinkin kun heidän korkealla näköalapaikallaan tuulee jonkin verran. Sepistä on jostain syystä aina hauska nähdä Jimi tavallista vähemmän huolitellun näköisenä - aamuisin hän unohtuu usein vain katselemaan toisen sotkuista tukkaa ja tyynyliinan ryppyjen kuvioimia kasvoja.

Sepin reaktio saa Jimin lähes nauramaan ääneen, mutta hän saa pidettyä reaktionsa vinon virnistyksen takana. Hän kääntää kasvonsa sivulle ja kohauttaa olkapäitään. “Väitä, mitä haluat”, hän sanoo ja kääntyy taas Sepin puoleen, hymy koko ajan ivallisemmaksi muuttuen, “mutta muista, että se olit sinä, joka ymmärsit sanani seksuaalisina.” Jimi kääntyy ympäri jäämättä odottamaan Sepin reaktiota ja kävelee mäkeä hieman alaspäin, katse jatkuvasti kohta räjähtävässä kerrostalossa.

Sepi unohtuu hetkeksi paikalleen ennen kuin tajuaa lähteä seuraamaan Jimiä. “Ja sanavalinnallasi ei muka ollut mitään tekemistä sen kanssa?” hän huutaa toisen perään puolustuksekseen. Päästyään Jimin viereen Sebastian pysähtyy ja riisuu myös nahkatakkinsa istuinalustaksi. Heidän pysähdyttyään takissa oli alkanut tulla kuuma, ja hän tuntee edelleen lämmön kasvoillaan. Harvemmin he puhuvat Jimin kanssa kiihottumisesta. Käsitettä on hankala edes yhdistää toiseen, vaikka Sepi tietääkin tämän olevan (ainakin suhteellisen) normaali sillä elämänalueella. Vaikka mistä sitä koskaan tietää, mitä kieroutumia Jimillä on - tuskin hänenlaisellensa poikkeusyksilölle pelkkä vanilja kelpaisi…

"Olet varmaan ainakin suurilta osin oikeassa", Jimi myöntää hymyillen ja nostaa kätensä Sepin kasvojen eteen viestiäkseen vaativansa hiljaisuuden. He ovat kaukana tapahtumapaikasta ja Jimi haluaa kuulla ne reaktiot, jotka ovat tarpeeksi kuuluvia kantaakseen perille ilotulituspaukkeen ylikin. Teatraalinen kaaos on turhaa, jos sille ei reagoi kukaan, ja Jimi ei tee mitään turhaan. Sebastian on täällä tuomassa toisen reaktion, hyvin erilaisen kaduilla juhliviin ihmisiin verraten, ja juuri tämän eron takia Jimi harvemmin enää ohjaa "esityksiään" vain itselleen. Yleisön läsnäolo, on se ihminen sitten Sebastian, Irene tai jopa jompikumpi Holmeista, tekee siitä kaikesta vain niin paljon mielenkiintoisempaa.

Sebastian pysyy Jimin sanattomasta käskystä hiljaa ja katsoo odottavasti kaupunkiin päin. Helsingin valot loistavat yössä ja ihmisten ilotulitteet muuttuvat runsaammiksi ja näyttävämmiksi keskiyön lähestyessä, kuin alkusoittona Jimin omalle esitykselle. Sitten H-hetki koittaa ja Sepin katse kiinnittyy rakennukseen, joka räjähtää muutamasta kohdasta, ensin normaalisti ja sitten sateenkaaren väreissä. “Sinä sairas paskiainen”, hän toteaa Jimille tämän hymyillessä valkea hammasrivi paistaen, eikä voi estää suupieliään venymästä samanlaiseen, lähes maaniseen virneeseen.

Rakennuksen alkaessa lyyhistyä Jimi sulkee silmänsä ja kuuntelee ihmisten huutoa ja kirkumista, kasvojen ilme muuttuen ilkikurisesta virneestä nautinnolliseksi hymyksi. Sepin kommentille Jimi vain naurahtaa, tuntien ylpeyttä tempustaan. Vuosien räjähteiden kanssa leikkimisen jälkeen Jimin ei tarvitse edes katsoa hävitystä, pelkät tuhon äänet kertovat hänelle kaiken. Jostain kaukaa alkaa kuulua sireenien ääni ja Jimi avaa silmänsä juuri kun shamppanjapullon korkki päättää lentomatkansa nurmikolle. “Hyvää uutta vuotta.”

Sepi ottaa shampanjapullon vastaan ja siemaisee siitä taas muutaman kulauksen. Hän katselee ajatuksissaan, miten räjähtäneen rakennuksen eteen alkaa kertyä poliisiautoja ja ambulansseja. Tuskinpa eloonjääneitä olisi montaakaan - rakennus on romahtanut kivijalkaa myöten. Paloautokin saapuu paikalle, vaikkei betonitalossa paljon mikään edes pala. Hän hymähtää Jimin sanoille. “Taidat saada jotain kiksejä ihmisten juhlapyhien pilaamisesta.”

Sepin huomautukselle Jimi kohauttaa olkapäitään. “Minä en pilaa heidän juhlapyhiään, vaan parannan omiani. Siitä tulevat seuraukset tavallisille ihmisille eivät ole minun ongelmani”, hän vastaa välinpitämättömästi. Kadulla olevien ihmisten näkökulmasta ajattelu ei edes käy Jimin mielessä. Hän on tappanut ihmisiä kirjaimellisesti vuosia, kaikki vain omaa etuansa ajatellen. On vain yksinkertaisesti turhaa yrittää kuvitella, miten suuren murheen hänen tekonsa aiheuttavat keskinkertaisille, tylsille ihmisille: jos he ovat eläneet elämänsä hyvin, heillä ei ole mitään merkitystä. Ne vähemmän kunniakkaat tosin voivat hyvinkin todennäköisesti olla Jimiä helvetin porteilla vastassa, mutta silloinkin Jimi uskoo heidän olevan hänen pienin ongelmansa.

Sepi laskee pullon viereensä nurmikolle ja kääntää katseensa hieman hämmentyneenä Jimiin tämän sanoessa, ettei hänen tarvitse pelätä. Aivan kuin toinen olisi lukenut hänen ajatuksensa - tosin ehkei loppujen lopuksi ollut kovinkaan vaikea arvata, mikä oli vetänyt Sebastianin hiljaiseksi. Jimin mainitessa rakastumisen Sepin päässä vilahtaa ajatus: Miksi rakastuisin, minullahan on jo sinut? ...Riesanani, hän lisää mielessään ja hymyilee vinosti. Hän ei tietenkään sano mitään ajatuksistaan ääneen, koska ne saattaisivat kuulostaa hieman turhan monitulkintaisilta. Hän ei viitsi edes itse miettiä niitä pidempään, koska hänestä tuntuu epämääräisesti siltä, että hän saattaisi löytää jotain... ei-toivottavaa.

Jimin vastaus tulee Sebastianille pienenä yllätyksenä. Hän oli odottanut toisen joko valittavan, miten tämä ei ole lainkaan hänen arvolleen sopivaa, tai ehkä myöntävän vastentahtoisesti, että voisihan tämä kamalampaakin olla. “No hyvä”, hän toteaa yksinkertaisesti. Sepistä tuntuu jotenkin sympaattiselta, miten Jimi tarraa häneen kuin koala eukalyptukseen. Jimi, joka pitää yleensä ammatillisen etäisyyden ja ottaa suvereenisti kontrollin kaikissa tilanteissa, on nyt - kirjaimellisesti - riippuvainen hänestä. Sepi tajuaa, että vielä vuosi tai pari sitten Jimi ei todennäköisesti olisi suostunut asettamaan itseään tähän asemaan.

Sepin keskeytyksen jälkeen Jimi yrittää siirtää ajatuksensa takaisin tähän hetkeen, mutta onnistuu siinä vasta, kun Sepi alkaa hidastamaan ja vahinkoarvio muuttuu turhauttavan pieneksi. “Silmät takaisin tiehen”, Jimi varoittaa ennen kuin edes katsoo paikkaa. Illan show’n tapahtumapaikan - muutaman kerroksen korkean kerrostalon - näkee selvästi ja he ovat sopivan kaukana siitä. “Pysäytä tähän, mutta siirrymme vielä hieman. Haluan nähdä kadulle, kun kello lyö kaksitoista.”

Sebastian pysäyttää pyörän, nousee sen selästä ja ripustaa kypäränsä ohjaustankoon roikkumaan. Hän avaa takaluukun, ottaa shampanjapullon (joka on onneksi pysynyt ehjänä) ulos ja laittaa Jimin käsistä ottamansa kypärän sen tilalle. Hän katselee kun Jimi yrittää nopeasti sukia kypärän jäljiltä litistyneitä hiuksiaan parempaan kuosiin, mutta saa ne vain pörröttymään hieman, varsinkin kun heidän korkealla näköalapaikallaan tuulee jonkin verran. Sepistä on jostain syystä aina hauska nähdä Jimi tavallista vähemmän huolitellun näköisenä - aamuisin hän unohtuu usein vain katselemaan toisen sotkuista tukkaa ja tyynyliinan ryppyjen kuvioimia kasvoja.

Sepin reaktio saa Jimin lähes nauramaan ääneen, mutta hän saa pidettyä reaktionsa vinon virnistyksen takana. Hän kääntää kasvonsa sivulle ja kohauttaa olkapäitään. “Väitä, mitä haluat”, hän sanoo ja kääntyy taas Sepin puoleen, hymy koko ajan ivallisemmaksi muuttuen, “mutta muista, että se olit sinä, joka ymmärsit sanani seksuaalisina.” Jimi kääntyy ympäri jäämättä odottamaan Sepin reaktiota ja kävelee mäkeä hieman alaspäin, katse jatkuvasti kohta räjähtävässä kerrostalossa.

Sepi unohtuu hetkeksi paikalleen ennen kuin tajuaa lähteä seuraamaan Jimiä. “Ja sanavalinnallasi ei muka ollut mitään tekemistä sen kanssa?” hän huutaa toisen perään puolustuksekseen. Päästyään Jimin viereen Sebastian pysähtyy ja riisuu myös nahkatakkinsa istuinalustaksi. Heidän pysähdyttyään takissa oli alkanut tulla kuuma, ja hän tuntee edelleen lämmön kasvoillaan. Harvemmin he puhuvat Jimin kanssa kiihottumisesta. Käsitettä on hankala edes yhdistää toiseen, vaikka Sepi tietääkin tämän olevan (ainakin suhteellisen) normaali sillä elämänalueella. Vaikka mistä sitä koskaan tietää, mitä kieroutumia Jimillä on - tuskin hänenlaisellensa poikkeusyksilölle pelkkä vanilja kelpaisi…

"Olet varmaan ainakin suurilta osin oikeassa", Jimi myöntää hymyillen ja nostaa kätensä Sepin kasvojen eteen viestiäkseen vaativansa hiljaisuuden. He ovat kaukana tapahtumapaikasta ja Jimi haluaa kuulla ne reaktiot, jotka ovat tarpeeksi kuuluvia kantaakseen perille ilotulituspaukkeen ylikin. Teatraalinen kaaos on turhaa, jos sille ei reagoi kukaan, ja Jimi ei tee mitään turhaan. Sebastian on täällä tuomassa toisen reaktion, hyvin erilaisen kaduilla juhliviin ihmisiin verraten, ja juuri tämän eron takia Jimi harvemmin enää ohjaa "esityksiään" vain itselleen. Yleisön läsnäolo, on se ihminen sitten Sebastian, Irene tai jopa jompikumpi Holmeista, tekee siitä kaikesta vain niin paljon mielenkiintoisempaa.

Sebastian pysyy Jimin sanattomasta käskystä hiljaa ja katsoo odottavasti kaupunkiin päin. Helsingin valot loistavat yössä ja ihmisten ilotulitteet muuttuvat runsaammiksi ja näyttävämmiksi keskiyön lähestyessä, kuin alkusoittona Jimin omalle esitykselle. Sitten H-hetki koittaa ja Sepin katse kiinnittyy rakennukseen, joka räjähtää muutamasta kohdasta, ensin normaalisti ja sitten sateenkaaren väreissä. “Sinä sairas paskiainen”, hän toteaa Jimille tämän hymyillessä valkea hammasrivi paistaen, eikä voi estää suupieliään venymästä samanlaiseen, lähes maaniseen virneeseen.

Rakennuksen alkaessa lyyhistyä Jimi sulkee silmänsä ja kuuntelee ihmisten huutoa ja kirkumista, kasvojen ilme muuttuen ilkikurisesta virneestä nautinnolliseksi hymyksi. Sepin kommentille Jimi vain naurahtaa, tuntien ylpeyttä tempustaan. Vuosien räjähteiden kanssa leikkimisen jälkeen Jimin ei tarvitse edes katsoa hävitystä, pelkät tuhon äänet kertovat hänelle kaiken. Jostain kaukaa alkaa kuulua sireenien ääni ja Jimi avaa silmänsä juuri kun shamppanjapullon korkki päättää lentomatkansa nurmikolle. “Hyvää uutta vuotta.”

Sepi ottaa shampanjapullon vastaan ja siemaisee siitä taas muutaman kulauksen. Hän katselee ajatuksissaan, miten räjähtäneen rakennuksen eteen alkaa kertyä poliisiautoja ja ambulansseja. Tuskinpa eloonjääneitä olisi montaakaan - rakennus on romahtanut kivijalkaa myöten. Paloautokin saapuu paikalle, vaikkei betonitalossa paljon mikään edes pala. Hän hymähtää Jimin sanoille. "Taidat saada jotain kiksejä ihmisten juhlapyhien pilaamisesta."

Jimin vastaus tulee Sebastianille pienenä yllätyksenä. Hän oli odottanut toisen joko valittavan, miten tämä ei ole lainkaan hänen arvolleen sopivaa, tai ehkä myöntävän vastentahtoisesti, että voisihan tämä kamalampaakin olla. “No hyvä”, hän toteaa yksinkertaisesti. Sepistä tuntuu jotenkin sympaattiselta, miten Jimi tarraa häneen kuin koala eukalyptukseen. Jimi, joka pitää yleensä ammatillisen etäisyyden ja ottaa suvereenisti kontrollin kaikissa tilanteissa, on nyt - kirjaimellisesti - riippuvainen hänestä. Sepi tajuaa, että vielä vuosi tai pari sitten Jimi ei todennäköisesti olisi suostunut asettamaan itseään tähän asemaan.

Sepin keskeytyksen jälkeen Jimi yrittää siirtää ajatuksensa takaisin tähän hetkeen, mutta onnistuu siinä vasta, kun Sepi alkaa hidastamaan ja vahinkoarvio muuttuu turhauttavan pieneksi. “Silmät takaisin tiehen”, Jimi varoittaa ennen kuin edes katsoo paikkaa. Illan show’n tapahtumapaikan - muutaman kerroksen korkean kerrostalon - näkee selvästi ja he ovat sopivan kaukana siitä. “Pysäytä tähän, mutta siirrymme vielä hieman. Haluan nähdä kadulle, kun kello lyö kaksitoista.”

Sebastian pysäyttää pyörän, nousee sen selästä ja ripustaa kypäränsä ohjaustankoon roikkumaan. Hän avaa takaluukun, ottaa shampanjapullon (joka on onneksi pysynyt ehjänä) ulos ja laittaa Jimin käsistä ottamansa kypärän sen tilalle. Hän katselee kun Jimi yrittää nopeasti sukia kypärän jäljiltä litistyneitä hiuksiaan parempaan kuosiin, mutta saa ne vain pörröttymään hieman, varsinkin kun heidän korkealla näköalapaikallaan tuulee jonkin verran. Sepistä on jostain syystä aina hauska nähdä Jimi tavallista vähemmän huolitellun näköisenä - aamuisin hän unohtuu usein vain katselemaan toisen sotkuista tukkaa ja tyynyliinan ryppyjen kuvioimia kasvoja.

Sepin reaktio saa Jimin lähes nauramaan ääneen, mutta hän saa pidettyä reaktionsa vinon virnistyksen takana. Hän kääntää kasvonsa sivulle ja kohauttaa olkapäitään. “Väitä, mitä haluat”, hän sanoo ja kääntyy taas Sepin puoleen, hymy koko ajan ivallisemmaksi muuttuen, “mutta muista, että se olit sinä, joka ymmärsit sanani seksuaalisina.” Jimi kääntyy ympäri jäämättä odottamaan Sepin reaktiota ja kävelee mäkeä hieman alaspäin, katse jatkuvasti kohta räjähtävässä kerrostalossa.

Sepi unohtuu hetkeksi paikalleen ennen kuin tajuaa lähteä seuraamaan Jimiä. “Ja sanavalinnallasi ei muka ollut mitään tekemistä sen kanssa?” hän huutaa toisen perään puolustuksekseen. Päästyään Jimin viereen Sebastian pysähtyy ja riisuu myös nahkatakkinsa istuinalustaksi. Heidän pysähdyttyään takissa oli alkanut tulla kuuma, ja hän tuntee edelleen lämmön kasvoillaan. Harvemmin he puhuvat Jimin kanssa kiihottumisesta. Käsitettä on hankala edes yhdistää toiseen, vaikka Sepi tietääkin tämän olevan (ainakin suhteellisen) normaali sillä elämänalueella. Vaikka mistä sitä koskaan tietää, mitä kieroutumia Jimillä on - tuskin hänenlaisellensa poikkeusyksilölle pelkkä vanilja kelpaisi…

"Olet varmaan ainakin suurilta osin oikeassa", Jimi myöntää hymyillen ja nostaa kätensä Sepin kasvojen eteen viestiäkseen vaativansa hiljaisuuden. He ovat kaukana tapahtumapaikasta ja Jimi haluaa kuulla ne reaktiot, jotka ovat tarpeeksi kuuluvia kantaakseen perille ilotulituspaukkeen ylikin. Teatraalinen kaaos on turhaa, jos sille ei reagoi kukaan, ja Jimi ei tee mitään turhaan. Sebastian on täällä tuomassa toisen reaktion, hyvin erilaisen kaduilla juhliviin ihmisiin verraten, ja juuri tämän eron takia Jimi harvemmin enää ohjaa "esityksiään" vain itselleen. Yleisön läsnäolo, on se ihminen sitten Sebastian, Irene tai jopa jompikumpi Holmeista, tekee siitä kaikesta vain niin paljon mielenkiintoisempaa.

Sebastian pysyy Jimin sanattomasta käskystä hiljaa ja katsoo odottavasti kaupunkiin päin. Helsingin valot loistavat yössä ja ihmisten ilotulitteet muuttuvat runsaammiksi ja näyttävämmiksi keskiyön lähestyessä, kuin alkusoittona Jimin omalle esitykselle. Sitten H-hetki koittaa ja Sepin katse kiinnittyy rakennukseen, joka räjähtää muutamasta kohdasta, ensin normaalisti ja sitten sateenkaaren väreissä. "Sinä sairas paskiainen", hän toteaa Jimille tämän hymyillessä valkea hammasrivi paistaen, eikä voi estää suupieliään venymästä samanlaiseen, lähes maaniseen virneeseen.

Sebastian katselee edessään maassa säälittävästi vinkuvaa tyttöä ja tuntee olonsa hieman epämukavaksi. Tarkka-ampujana hänen ei yleensä tarvitse katsella uhrin viimeisiä, usein varsin kunniattomia ja sottaisia elonhetkiä. Ei häntä tosin muuten haittaisi - onhan hän käynyt elämässään läpi lukuisia kuolemaan päättyneitä lähitaisteluita - mutta vaaleahiuksinen tyttö muistuttaa häntä jollain tavalla hänen pikkusiskostaan tämän ollessa nuorempi. Jimin antaessa käskynsä hän kuitenkin omaksuu välittömästi roolinsa, astuu eteenpäin ja hiljentää tytön lopullisesti yhdellä siistillä osumalla keskelle otsaa.

Jimi ei ehdi huomaamaan Sebastianin epämukavuutta ennen kuin tyttö on vihdoinkin lopettanut vinkunansa ja molempien ajatukset siirtyvät jo muihin asioihin. Jimi ottaa puhelimensa esiin, alkaen heti kaivaa yhteystietojaan ja muistella, kuka tämän alueen “siivoajista” on lähimpänä. “Tietysti käymme siellä ensin”, Jimi vastaa ja kääntyy pois ruumiin luota, verisiä kengänjälkiä kivetykseen perässään tarkoituksella jättäen. Jimin täytyy vaihtaa kengät ennen matkan jatkamista, verellä kun on tapana kiinnittää huomiota. 

"Hienoa", Sebastian virnistää. Hän ei tosin ole lainkaan varma, suostuisiko Jimi hänen ehdotukseensa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Hän seuraa Jimiä autolle, istuu kuskin paikalle ja suuntaa konepellin kohti Ketunpesää. Heidän päästyään kotiin Sepi suuntaa heti huoneeseensa penkomaan vaatekaapistaan jotain lämmintä vaatetta Jimille. Lämpötila on ulkona plussan puolella, mutta moottoripyörän kyydissä ei silti istuttaisi Jimin tavallisissa vaatteissa, puvusta puhumattakaan.

Heti kämppään päästyään Jimi ottaa veriset kengät pois jalastaan ja siirtää ne kylpyhuoneeseen myöhempää puhdistusta varten. Hän aikoo käydä huoneessaan hakemassa uuden parin, ehkä vaihtaa toiseen pukuun, mutta Sepillä on ilmeisesti toinen suunnitelma. Jimi katsoo kummastuneena Sepiä, kun tämä tulee olohuoneeseen vaatteita käsissään, mutta tunne vaihtuu pian puhtaaksi epäuskoksi, kun Jimi tajuaa Sepin idean.

Jimin ilme on näkemisen arvoinen, kun hän kuulee Sebastianin ehdotuksen. Sepi tuntee jonkinlaista kieroa ylpeyttä siitä, että pystyy toisinaan yllättämään pomonsa, vaikka tämä tuntuu lähes aina olevan kaksi askelta alaistaan edellä. “Olen täysin vakavissani”, hän toteaa pitäen ilmeensä vakaana, vaikka Jimin reaktio huvittaa häntä. “Lyön vaikka vetoa, ettet ole koskaan ajanut moottoripyörällä. Se kuuluu niihin asioihin, joita jokaisen täytyy ainakin kokeilla ennen kuolemaansa!”

Jimi painaa vasemman kätensä silmiensä päälle Sepin haaveilun ajaksi yrittäen jollain tapaa muistuttaa itseään siitä, että Sepillä on elämänsä aikana ollut turhankin paljon seksuaallista kiintymystä muihinkin kuin aseisiin, moottoripyöriin ja mahdollisiin muihin elottomiin esineisiin, mutta Sepin äänensävy tekee siitä vaikeaa. Tie heteromiehen hous-… aivan.

"Loistavaa", Sepi toteaa virnistäen leveästi. "Kiskohan tuosta nuo päällesi ja tule sitten ulos, puen itsekin ja lähden hakemaan kaunokaista tallista." Hän suuntaa makuuhuoneeseensa, vetää nahkahousut ja -takin päälleen ja lähtee autotallia kohti. Moottoripyörä odottaa häntä siellä edelleen uutuuttaan säihkyvänä vain yhden käyttökerran jälkeen. Sebastian taputtaa sen nahkaista istuinta ja taluttaa sen sitten pihatielle jääden odottamaan Jimiä. 

Jimi ottaa vaatepinon mukaansa ja kävelee huoneeseensa. Varovaisesti, Jimi riisuutuu puvustaan laittaen jokaisen vaatekappaleen hellävaraisesti pukupussiin, jossa Sebastian veisi sen pesuun. Pesulakäynnit eivät kuulu Sepin työkuvaan ja Jimiltä löytyisi tälle muitakin hommia, mutta Jimin suostuttua tähän naurettavuuteen Sepillä ei pitäisi olla valittamista - varsinkaan, kun Sepi tuppaa muutenkin hoitamaan talouden arkihommat.

Sebastian huomaa Jimin seisomassa ulko-ovella odottavan näköisenä ja nostaa kädessään olevaa varakypärää. “No niin, alahan tulla.” Samalla hänen päähänsä pälkähtää, mitä heidän varustuksestaan vielä puuttuu. Jimin käveltyä moottoripyörälle absurdin näköisessä asussaan Sepi ojentaa kypärän hänelle. “Laita tämä päähäsi ja odota hetki, käyn hakemassa nopeasti jotain.” Hän harppoo sisään ja suunnistaa keittiössä olevalle viinakaapille, josta valitsee pullon laadukasta shampanjaa. Hän käy huoneessaan ja nappaa vaatekaapista ensimmäisen käteensä osuvan paidan suojaksi pullolle, jottei se hajoaisi matkalla. 

Nähtyään, mitä Sepi oli lähtenyt hakemaan, Jimi laittaa kypärän päähänsä ja seuraa Sepiä pyörän selkään. Jimi asettaa kätensä tarkoituksella hieman matalammalle Sebastianin vyötärölle kuin hänen tarvitsisi, mutta on valmiina siirtämään ne ylemmäksi paremman otteen saamiseksi.

Sepi tuntee Jimin liikkeet tämän painautuessa hänen selkäänsä vasten ja kietoessa käsivartensa hänen vyötärönsä ympäri, vaikka hänellä on nahkatakki päällä. Hän tajuaa välähdyksenomaisesti, ettei ole varmaan koskaan ollut näin läheisessä fyysisessä kontaktissa pomonsa kanssa. Ajatus Jimistä käytännöllisesti katsoen halaamassa häntä takaapäin tuntuu hetken oudolta, mutta Sebastian kertoo itselleen, ettei asetelmassa ole mitään epätavallista. Totta kai Jimin on pidettävä hänestä kiinni, ja itsehän Sepi tätä ehdotti.

Jimi päättää olla antamatta Sepille iloa vastaamalla tämän leikittelyyn. Toistaiseksi Sepi saisi nauttia egostaan juuri niin paljon kuin halusi, mutta Jimin pitää myöhemmin keksiä jokin hienovarainen varoituskeino, jotta Sepi tajuaa tämän illan olevan todella vain poikkeustapaus - muutenkin kuin pyöräkyydin osalta. Jimin päähän ehtii muodostua idea olohuoneen maton vaihtamisesta tiikerinnahkaan, mutta se katkeaa, kun moottori käynnistyy.

"Selvä, kunhan annat jonkinlaista osviittaa siitä, minne päin kannattaa suunnata." Sebastian ohjaa pyörää keskustasta poispäin vieviä teitä pitkin Jimin ohjeiden mukaisesti, kunnes pääsee liittymään moottoritielle. "No niin, pidähän kiinni!" Hän kiihdyttää sisääntulokaistalla nopeasti sataan kilometriin tunnissa ja harmittelee mielessään, että talvinopeusrajoitukset ovat voimassa, vaikkei missään näy häivääkään lumesta tai jäästä. No, ehkä tässäkin olisi Jimille tarpeeksi vauhtia - satanen kun tuntuu moottoripyörän kyydissä aivan erilaiselta kuin autossa.

Jimi antaa Sepille ajo-ohjeita ja huomaa vihaavansa kyytiä koko ajan vähemmän. Heidän päästessään moottoritielle Jimin ajatukset alkaavat pikkuhiljaa harhailla ja moottoripyörän kiihtyessä hän alkaa rentoutumaan. Vaikka kyyti ei edellyynkään varsinaisesti miellytä, l’appel du vide löytää tiensä Jimin ajatuksiin. Nyt Sepistä irti päästäminen johtaisi takuuvarmasti luunmurtumiin, aivotärähdykseen, halvaantumisen, kuolemaan… ja kaikki vain hänen osaltaan. Sepillä kestäisi useinta sekunteja huomata Jimin ruumiinlämmön katoaminen ja sen syy, ja pyörän kääntäminenkin vie hetken. Kaunis näky se ei olisi.

Jimin vastaus tulee Sebastianille pienenä yllätyksenä. Hän oli odottanut toisen joko valittavan, miten tämä ei ole lainkaan hänen arvolleen sopivaa, tai ehkä myöntävän vastentahtoisesti, että voisihan tämä kamalampaakin olla. “No hyvä”, hän toteaa yksinkertaisesti. Sepistä tuntuu jotenkin sympaattiselta, miten Jimi tarraa häneen kuin koala eukalyptukseen. Jimi, joka pitää yleensä ammatillisen etäisyyden ja ottaa suvereenisti kontrollin kaikissa tilanteissa, on nyt - kirjaimellisesti - riippuvainen hänestä. Sepi tajuaa, että vielä vuosi tai pari sitten Jimi ei todennäköisesti olisi suostunut asettamaan itseään tähän asemaan.

Sepin keskeytyksen jälkeen Jimi yrittää siirtää ajatuksensa takaisin tähän hetkeen, mutta onnistuu siinä vasta, kun Sepi alkaa hidastamaan ja vahinkoarvio muuttuu turhauttavan pieneksi. “Silmät takaisin tiehen”, Jimi varoittaa ennen kuin edes katsoo paikkaa. Illan show’n tapahtumapaikan - muutaman kerroksen korkean kerrostalon - näkee selvästi ja he ovat sopivan kaukana siitä. “Pysäytä tähän, mutta siirrymme vielä hieman. Haluan nähdä kadulle, kun kello lyö kaksitoista.”

Sebastian pysäyttää pyörän, nousee sen selästä ja ripustaa kypäränsä ohjaustankoon roikkumaan. Hän avaa takaluukun, ottaa shampanjapullon (joka on onneksi pysynyt ehjänä) ulos ja laittaa Jimin käsistä ottamansa kypärän sen tilalle. Hän katselee kun Jimi yrittää nopeasti sukia kypärän jäljiltä litistyneitä hiuksiaan parempaan kuosiin, mutta saa ne vain pörröttymään hieman, varsinkin kun heidän korkealla näköalapaikallaan tuulee jonkin verran. Sepistä on jostain syystä aina hauska nähdä Jimi tavallista vähemmän huolitellun näköisenä - aamuisin hän unohtuu usein vain katselemaan toisen sotkuista tukkaa ja tyynyliinan ryppyjen kuvioimia kasvoja.

Sepin reaktio saa Jimin lähes nauramaan ääneen, mutta hän saa pidettyä reaktionsa vinon virnistyksen takana. Hän kääntää kasvonsa sivulle ja kohauttaa olkapäitään. “Väitä, mitä haluat”, hän sanoo ja kääntyy taas Sepin puoleen, hymy koko ajan ivallisemmaksi muuttuen, “mutta muista, että se olit sinä, joka ymmärsit sanani seksuaalisina.” Jimi kääntyy ympäri jäämättä odottamaan Sepin reaktiota ja kävelee mäkeä hieman alaspäin, katse jatkuvasti kohta räjähtävässä kerrostalossa.

Sepi unohtuu hetkeksi paikalleen ennen kuin tajuaa lähteä seuraamaan Jimiä. "Ja sanavalinnallasi ei muka ollut mitään tekemistä sen kanssa?" hän huutaa toisen perään puolustuksekseen. Päästyään Jimin viereen Sebastian pysähtyy ja riisuu myös nahkatakkinsa istuinalustaksi. Heidän pysähdyttyään takissa oli alkanut tulla kuuma, ja hän tuntee edelleen lämmön kasvoillaan. Harvemmin he puhuvat Jimin kanssa kiihottumisesta. Käsitettä on hankala edes yhdistää toiseen, vaikka Sepi tietääkin tämän olevan (ainakin suhteellisen) normaali sillä elämänalueella. Vaikka mistä sitä koskaan tietää, mitä kieroutumia Jimillä on - tuskin hänenlaisellensa poikkeusyksilölle pelkkä vanilja kelpaisi...

Sebastian katselee edessään maassa säälittävästi vinkuvaa tyttöä ja tuntee olonsa hieman epämukavaksi. Tarkka-ampujana hänen ei yleensä tarvitse katsella uhrin viimeisiä, usein varsin kunniattomia ja sottaisia elonhetkiä. Ei häntä tosin muuten haittaisi - onhan hän käynyt elämässään läpi lukuisia kuolemaan päättyneitä lähitaisteluita - mutta vaaleahiuksinen tyttö muistuttaa häntä jollain tavalla hänen pikkusiskostaan tämän ollessa nuorempi. Jimin antaessa käskynsä hän kuitenkin omaksuu välittömästi roolinsa, astuu eteenpäin ja hiljentää tytön lopullisesti yhdellä siistillä osumalla keskelle otsaa.

Jimi ei ehdi huomaamaan Sebastianin epämukavuutta ennen kuin tyttö on vihdoinkin lopettanut vinkunansa ja molempien ajatukset siirtyvät jo muihin asioihin. Jimi ottaa puhelimensa esiin, alkaen heti kaivaa yhteystietojaan ja muistella, kuka tämän alueen “siivoajista” on lähimpänä. “Tietysti käymme siellä ensin”, Jimi vastaa ja kääntyy pois ruumiin luota, verisiä kengänjälkiä kivetykseen perässään tarkoituksella jättäen. Jimin täytyy vaihtaa kengät ennen matkan jatkamista, verellä kun on tapana kiinnittää huomiota. 

"Hienoa", Sebastian virnistää. Hän ei tosin ole lainkaan varma, suostuisiko Jimi hänen ehdotukseensa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Hän seuraa Jimiä autolle, istuu kuskin paikalle ja suuntaa konepellin kohti Ketunpesää. Heidän päästyään kotiin Sepi suuntaa heti huoneeseensa penkomaan vaatekaapistaan jotain lämmintä vaatetta Jimille. Lämpötila on ulkona plussan puolella, mutta moottoripyörän kyydissä ei silti istuttaisi Jimin tavallisissa vaatteissa, puvusta puhumattakaan.

Heti kämppään päästyään Jimi ottaa veriset kengät pois jalastaan ja siirtää ne kylpyhuoneeseen myöhempää puhdistusta varten. Hän aikoo käydä huoneessaan hakemassa uuden parin, ehkä vaihtaa toiseen pukuun, mutta Sepillä on ilmeisesti toinen suunnitelma. Jimi katsoo kummastuneena Sepiä, kun tämä tulee olohuoneeseen vaatteita käsissään, mutta tunne vaihtuu pian puhtaaksi epäuskoksi, kun Jimi tajuaa Sepin idean.

Jimin ilme on näkemisen arvoinen, kun hän kuulee Sebastianin ehdotuksen. Sepi tuntee jonkinlaista kieroa ylpeyttä siitä, että pystyy toisinaan yllättämään pomonsa, vaikka tämä tuntuu lähes aina olevan kaksi askelta alaistaan edellä. “Olen täysin vakavissani”, hän toteaa pitäen ilmeensä vakaana, vaikka Jimin reaktio huvittaa häntä. “Lyön vaikka vetoa, ettet ole koskaan ajanut moottoripyörällä. Se kuuluu niihin asioihin, joita jokaisen täytyy ainakin kokeilla ennen kuolemaansa!”

Jimi painaa vasemman kätensä silmiensä päälle Sepin haaveilun ajaksi yrittäen jollain tapaa muistuttaa itseään siitä, että Sepillä on elämänsä aikana ollut turhankin paljon seksuaallista kiintymystä muihinkin kuin aseisiin, moottoripyöriin ja mahdollisiin muihin elottomiin esineisiin, mutta Sepin äänensävy tekee siitä vaikeaa. Tie heteromiehen hous-… aivan.

"Loistavaa", Sepi toteaa virnistäen leveästi. "Kiskohan tuosta nuo päällesi ja tule sitten ulos, puen itsekin ja lähden hakemaan kaunokaista tallista." Hän suuntaa makuuhuoneeseensa, vetää nahkahousut ja -takin päälleen ja lähtee autotallia kohti. Moottoripyörä odottaa häntä siellä edelleen uutuuttaan säihkyvänä vain yhden käyttökerran jälkeen. Sebastian taputtaa sen nahkaista istuinta ja taluttaa sen sitten pihatielle jääden odottamaan Jimiä. 

Jimi ottaa vaatepinon mukaansa ja kävelee huoneeseensa. Varovaisesti, Jimi riisuutuu puvustaan laittaen jokaisen vaatekappaleen hellävaraisesti pukupussiin, jossa Sebastian veisi sen pesuun. Pesulakäynnit eivät kuulu Sepin työkuvaan ja Jimiltä löytyisi tälle muitakin hommia, mutta Jimin suostuttua tähän naurettavuuteen Sepillä ei pitäisi olla valittamista - varsinkaan, kun Sepi tuppaa muutenkin hoitamaan talouden arkihommat.

Sebastian huomaa Jimin seisomassa ulko-ovella odottavan näköisenä ja nostaa kädessään olevaa varakypärää. “No niin, alahan tulla.” Samalla hänen päähänsä pälkähtää, mitä heidän varustuksestaan vielä puuttuu. Jimin käveltyä moottoripyörälle absurdin näköisessä asussaan Sepi ojentaa kypärän hänelle. “Laita tämä päähäsi ja odota hetki, käyn hakemassa nopeasti jotain.” Hän harppoo sisään ja suunnistaa keittiössä olevalle viinakaapille, josta valitsee pullon laadukasta shampanjaa. Hän käy huoneessaan ja nappaa vaatekaapista ensimmäisen käteensä osuvan paidan suojaksi pullolle, jottei se hajoaisi matkalla. 

Nähtyään, mitä Sepi oli lähtenyt hakemaan, Jimi laittaa kypärän päähänsä ja seuraa Sepiä pyörän selkään. Jimi asettaa kätensä tarkoituksella hieman matalammalle Sebastianin vyötärölle kuin hänen tarvitsisi, mutta on valmiina siirtämään ne ylemmäksi paremman otteen saamiseksi.

Sepi tuntee Jimin liikkeet tämän painautuessa hänen selkäänsä vasten ja kietoessa käsivartensa hänen vyötärönsä ympäri, vaikka hänellä on nahkatakki päällä. Hän tajuaa välähdyksenomaisesti, ettei ole varmaan koskaan ollut näin läheisessä fyysisessä kontaktissa pomonsa kanssa. Ajatus Jimistä käytännöllisesti katsoen halaamassa häntä takaapäin tuntuu hetken oudolta, mutta Sebastian kertoo itselleen, ettei asetelmassa ole mitään epätavallista. Totta kai Jimin on pidettävä hänestä kiinni, ja itsehän Sepi tätä ehdotti.

Jimi päättää olla antamatta Sepille iloa vastaamalla tämän leikittelyyn. Toistaiseksi Sepi saisi nauttia egostaan juuri niin paljon kuin halusi, mutta Jimin pitää myöhemmin keksiä jokin hienovarainen varoituskeino, jotta Sepi tajuaa tämän illan olevan todella vain poikkeustapaus - muutenkin kuin pyöräkyydin osalta. Jimin päähän ehtii muodostua idea olohuoneen maton vaihtamisesta tiikerinnahkaan, mutta se katkeaa, kun moottori käynnistyy.

"Selvä, kunhan annat jonkinlaista osviittaa siitä, minne päin kannattaa suunnata." Sebastian ohjaa pyörää keskustasta poispäin vieviä teitä pitkin Jimin ohjeiden mukaisesti, kunnes pääsee liittymään moottoritielle. "No niin, pidähän kiinni!" Hän kiihdyttää sisääntulokaistalla nopeasti sataan kilometriin tunnissa ja harmittelee mielessään, että talvinopeusrajoitukset ovat voimassa, vaikkei missään näy häivääkään lumesta tai jäästä. No, ehkä tässäkin olisi Jimille tarpeeksi vauhtia - satanen kun tuntuu moottoripyörän kyydissä aivan erilaiselta kuin autossa.

Jimi antaa Sepille ajo-ohjeita ja huomaa vihaavansa kyytiä koko ajan vähemmän. Heidän päästessään moottoritielle Jimin ajatukset alkaavat pikkuhiljaa harhailla ja moottoripyörän kiihtyessä hän alkaa rentoutumaan. Vaikka kyyti ei edellyynkään varsinaisesti miellytä, l’appel du vide löytää tiensä Jimin ajatuksiin. Nyt Sepistä irti päästäminen johtaisi takuuvarmasti luunmurtumiin, aivotärähdykseen, halvaantumisen, kuolemaan… ja kaikki vain hänen osaltaan. Sepillä kestäisi useinta sekunteja huomata Jimin ruumiinlämmön katoaminen ja sen syy, ja pyörän kääntäminenkin vie hetken. Kaunis näky se ei olisi.

Jimin vastaus tulee Sebastianille pienenä yllätyksenä. Hän oli odottanut toisen joko valittavan, miten tämä ei ole lainkaan hänen arvolleen sopivaa, tai ehkä myöntävän vastentahtoisesti, että voisihan tämä kamalampaakin olla. “No hyvä”, hän toteaa yksinkertaisesti. Sepistä tuntuu jotenkin sympaattiselta, miten Jimi tarraa häneen kuin koala eukalyptukseen. Jimi, joka pitää yleensä ammatillisen etäisyyden ja ottaa suvereenisti kontrollin kaikissa tilanteissa, on nyt - kirjaimellisesti - riippuvainen hänestä. Sepi tajuaa, että vielä vuosi tai pari sitten Jimi ei todennäköisesti olisi suostunut asettamaan itseään tähän asemaan.

Sepin keskeytyksen jälkeen Jimi yrittää siirtää ajatuksensa takaisin tähän hetkeen, mutta onnistuu siinä vasta, kun Sepi alkaa hidastamaan ja vahinkoarvio muuttuu turhauttavan pieneksi. “Silmät takaisin tiehen”, Jimi varoittaa ennen kuin edes katsoo paikkaa. Illan show’n tapahtumapaikan - muutaman kerroksen korkean kerrostalon - näkee selvästi ja he ovat sopivan kaukana siitä. “Pysäytä tähän, mutta siirrymme vielä hieman. Haluan nähdä kadulle, kun kello lyö kaksitoista.”

Sebastian pysäyttää pyörän, nousee sen selästä ja ripustaa kypäränsä ohjaustankoon roikkumaan. Hän avaa takaluukun, ottaa shampanjapullon (joka on onneksi pysynyt ehjänä) ulos ja laittaa Jimin käsistä ottamansa kypärän sen tilalle. Hän katselee kun Jimi yrittää nopeasti sukia kypärän jäljiltä litistyneitä hiuksiaan parempaan kuosiin, mutta saa ne vain pörröttymään hieman, varsinkin kun heidän korkealla näköalapaikallaan tuulee jonkin verran. Sepistä on jostain syystä aina hauska nähdä Jimi tavallista vähemmän huolitellun näköisenä - aamuisin hän unohtuu usein vain katselemaan toisen sotkuista tukkaa ja tyynyliinan ryppyjen kuvioimia kasvoja.