voyage voyage

Mulla on silti tosi hyvä mieli, vaikka tämä reissu onkin ollut ihan huikea. On hyvä aika palata kotiin kun on kesä ja lämmin. Tai no, aika lämmin vissiin Suomessa. Yritän tuoda helteet mukanani. Täällä Bostonissa on mun visiitin aikana ollut kivasti lämpöennätyspäivät! Torontossa samoin kuulema oli kesän kauneimmat kelit männä viikolla. Viimeksi oon palellut Portlandissa 6 viikkoa sitten. No huomenna kun astun Islannin kamaralle keskiyön aikaan, niin tulee vilu, se on varma, mutta mitäpä tuosta. On mulla muutama lämpimämpikin vaate rinkassa.

Jos lyhyesti ja vähän niin kuin alustavasti kelaan, että mitä tästä matkasta on jäänyt iholle, niin se liittyy jotenkin elämänasenteeseen. Olen huomannut pikku hiljaa ja kerta toisensa jälkeen, että vastoinkäymiset tai muut esteet eivät haittaa niin kauan kuin oma asenne on kunnossa. Jos sen sais pidettyä elossa jatkossakin, niin onnellisuus jäisi matkaani. 

Toinen sisälläni kasvanut ja vahvistunut on itsensä hyväksymisen taito. Enkä ole kuin puolivälissä matkaa senkin kanssa, mutta hyvällä polulla. Jos siitä olisi jotain hyötyä, niin surisin kaikkia niitä menetettyjä mahdollisuuksia kehua ja kiittää omaa itseä. Surisin myös niitä satoja kohtia elämässä, jolloin olen vain soimannut itseäni, vaikka vähempikin olisi riittänyt. Ajattelen, että tästä eteenpäin minulla on varaa olla itselleni hyvä ja kiitollinen koko loppuelämän ajan - niin paljon paskaa olen omaan niskaani vuosien varrella heittänyt. Se saa riittää. On alkanut terveen itserakkauden aika. Uskoisin, että jos aidosti opin rakastamaan itseäni, niin taito ulottuu myös ulkopuolelle ja sallin jonkun vielä joku päivä rakastaa minuakin: ehdoitta, kunnioittaen ja hellien. Wow, ajatuskin pistää hymyilemään :)

Amerikka on kyllä vienyt minua kuin pässiä narussa - silleen hyvällä tavalla (ja tähän kuuluu mukaan visiitti Vancouverissa). Baareja on koluttu ja livekeikkoja nähty ja seuraelämää piristetty =) Just nyt Chicagossa, jonne saavuin toissapäivänä ihanien Lotta+Gregg+Elsa’n kanssa - he pitivät mua vieraanaan melkein kaksi viikkoa Keskilännessä ja oli hauskaa. Visiitin yksi huippukohtia oli Gunnareiden huikea keikka Arrowhead fudisareenalla - mieletön meininki sekä lavalla että yleisössä ja Axl oli hyvässä vedossa, samoin Duff ja Slash. Ne esiintyis Torontossakin ensi viikonloppuna - sinne siirryn huomenna, mutta en tiedä haluanko nähdä toiseen kertaan kun toi KC:n keikka oli niin hyvä. 

Chicago on iso city ja sen huomaa monessa - hyvässä ja pahassa. Kansas Cityn ihmiset oli niin mukavia ja ystävällisiä - samoin northwest-rannikon jengi, niin tää Chicagon tylympi meininki on vähän toista. Mutta mahtava kaupunki. Ja mä rakastan noita pilvenpiirtäjiä ja Chicagon skylinea. Mykistävä. Chicago on kuitenkin USAn 5.suurin kaupunki eli ihan toista luokkaa kuin mikään Sydneyn jälkeen. EI ihme, että olin aluksi vähän pihalla :D

USA on tehnyt hyvän vaikutuksen ja kirkastanut sitä tosiseikkaa, että ihmiset on ihmisiä joka paikassa. Ilokseni olen törmännyt liberaaleihin ja joviaaleihin tyyppeihin. 

Kotiinpaluu alkaa olla jo tosi lähellä ja se aiheuttaa outoja fiiliksiä. Toisaalta en malttais, toisaalta en haluaisi vielä tämän matkan loppuvan. En ole sama ihminen kuin lähtiessä se on selvä. Muutama supertärkeä juttu on loksahtanut paikoilleen. Sinänsä kotiin ja arkeen paluu ei ahdista, mutta onhan tämä reissaaminen ja vapaus ihan käsittämättömän hienoa. Takuuvarmasti teen jonkun pidemmän reissun taas kun siihen koittaa mahdollisuus.

Kirjoitan tätä Airbnb-majapaikassani Pohjois-Portlandin esikaupunkialueella. Majapaikkani on erään nuoren perheen pihalla seisova matkailuauto - täydellinen pikku koti muutamaksi yöksi. Aika viileää täällä kyllä on ja joudun pyöräyttää lämmityksen päälle tuon tuosta ja nytkin on huopa hartioiden ympärillä. Ei ole ihme, että viluttaa kun on edelliset 5 viikkoa viettänyt kuumassa ja kosteassa ilmastossa. En voi kun todeta jälleen kerran, että kuumuus ei ole ikinä minua haitannut - tää kylmyys tuntuu vähän tylsältä. Kylmyydellä tarkoitan nyt tätä Portlandin suomalaistyyppistä kesäsäätä eli reilusti alle 20 astetta, jos ei aurinko paista + sadekuuroja vähän väliä. No, osaan taas arvostaa lämpöä kun seuraavaksi lämpimään pääsen!

Samoa oli tämän reissun eksoottisin kohde. Monella tapaa ihastuttava ja erityisen kaunis maisemiltaan, mutta myös hämmentävä ja osin turhauttava. Siellä ehkä eniten sain tuntea olevani outo lintu kun reissaan yksin tässä iässä enkä ole lapsiakaan hankkinut. Myös Samoan äärimmäinen uskonnollisuus kiristeli välillä sietokykyä - olen tullut suht allergiseksi konservatiivisille kristinuskoisille tämän reissun aikana. Muihin uskontoihin en ole samalla tapaa törmännyt - Thaimaassa buddhalaisuus ei lyönyt vasten kasvoja yhtään. Johtunee myös sen filosofian luonteesta ja omasta myönteisestä suhtautumisestani.

Kun pääsin Honoluluun hymyilin kuin aurinko =) Oli niin leppoisaa ja tuttua ja sujuvaa olla taas vilkkaassa kaupunkiympäristössä ja ymmärtää jokaista ja tulla ymmärretyksi. MIkä riemu oli käydä kaupassa ja ravintolassa kun sai proteiinipitoista ruokaa! Fidjillä ja Samoalla en saanut riittävän ravitsevaa ruokaa, mutta Samoalla alkoi paino tippua viimeisinä päivinä kun resortin kokki löysi jostain vihreitä papuja ja sain yhden ravintorikkaan aterian päivässä. Fidjillä söin liikaa hiilihydraatteja ja muutenkin liian paljon kulutukseen nähden. Mutta joo, nyt tiedän, että kiloja on lähtenyt aika reilusti. Huomaan sen omasta olostani ja vaatteista ja mm lentokonemukavuudesta ;) Plus että selkäsäryt ovat kadonneet kokonaan kun eturessu on keventynyt. Enkä jaksa syödäkään enää niin paljoa. Tämä on loistava juttu ja teen parhaani, että homma etenee edelleen. Jos sais vielä 10kg pois, niin olisin superiloinen.

Honolulu. Voi että. Sinne jäi palanen sydänparkaa kuten jäi Melbourneenkin. Tapasin - tai oikeastaan tulin ns. valloitetuksi lauantaina Sailor Jerry’s Festival-bileissä ja näin lyhyesti kuitattuna: oli mahtavaa. Mutta se siitä ja se heistä. 

Yhdeksän päivää Waya-saarella jo taakse jäänyttä aikaa ja tätä kirjoittaessa makaan huoneessani Bamboo Travellers-hostellissa Nadissa ja kuuntelen David Bowien viimeistä levyä ja yritän olla häiriintymättä paperisista seinistä ja naapurin brittimuijien käkätyksestä. Tsekkailin just rahatilannetta ja onhan sitä perkele mennyt, mutta pääasia, että ei lopu kesken eikä kyllä lopu. Luottokortteja olen vingutellut enemmän kuin halusin, mutta ihan sama - ennen lähtöäni luulin, että kykenisin hostellien nukkumasalimeininkiin, mutta ei, en kykene enkä suostu enää yhteenkään menemään. Eli uppgradausta on tullut tehtyä ja sehän maksaa. Mutta ei kyllä tunnu missään.

Piti kirjoittaa jotain muutamista ihmisistä, joita kohtasin Octopus resortilla, mutta sitä ennen on totuuden nimissä sanottava, että ko mesta on suunniteltu ennen kaikkea pariskunnille, perheille ja island hoppereille/backpackereille. Jos joskus vielä rakastun, niin tuonne vien kullan :D Toisin sanoen välillä tunsin olevani hieman väärässä paikassa, mutta eipä mun sarjan pitkän matkan reissaajia näy missään muuallakaan - olen siis outolintu jo lähtökohtaisesti. Ei myöskään ole mitenkään itsestään selvää, että tuollainen eristäytyneisyys ja sosiaalinen tiiviys on helppo sulattaa. 9 päivää ja joka päivä ateriat samaan aikaan yhdessä uusien tai vähemmän uusien tuttavuuksien kanssa. Ei mahdollisuuksia olla itsekseen paitsi omassa bungalowissa tai kävelemällä vuorelle :D Niin ja jos hyvä tsägä kävi niin meressä ei ollut montaa snorklaajaa. MUTTA aivan uskomattoman kaunis paikka ja henkilökunnassa oli monta monta sydämellistä ihmistä, jotka pitivät huolta minusta kuin omasta sukulaisestaan. Todella rakastettavia ihmisiä. Ruoka oli hyvää, mutta proteiinit tosi vähissä - senkin takia varmaan kiloja tuli:liikaa hiilareita ja liian isot annokset. Yhtään jälkiruokaa en illallisilla kyennyt jättämään väliin!

Mutta ne ihmiset. Ihmiset on niin outoja välillä. Ja toisaalta niin monta mahtavaa tyyppitä on tullut vastaan. Tässä muutama Octopusin karaktääri:

Jeffrey - n 190cm lokaali nallekarhu-tarjoilija, josta tuli mun suosikki ja jonka suosikki minäkin olin - hän muisti aina moikata ja kysyä kuulumiset ja meni monta päivää, että hän ei enää sanonut ma’am vaan Niina. Meidän vikat läpät meni näin: J: You can check out anytime you want but you can’t never leave! Mä: Where ever I lay my hat that’s my home. J oli mun auringonpaiste ja läppä kaveri!

Michael - about 55v saksalainen rikospoliisi, joka oli tullut Fijille johonkin superkonferenssiin, joka käsitteli järjestäytynyttä rikollisuutta ja johon osallistui vain 16 kyttää ympäri maailman. Hän päätti jäädä saarelle 3 extrapäiväksi ja piti mulle ruokapöydässä seuraa. Erikoismies. Kunnollinen ja jämpti ja hyväkäytöksinen. Meillä synkkasi hyvin ja puhuttiin vähän duuneistakin. Sivistynyt mies.

Lena - 20v saksalaisreissaaja pienestä tuppukylästä keskeltä Saksaa. Hengattiin muutama päivä ja ihan käsittämätöntä miten hyvin tultiin toimeen. Hän jätti mulle lähtiessään ihanan kirjeen, jossa luki mm näin: “Hey bitch! It was nice to meet you and bla bla and so on” Ihana tyttö ja loistava (sama kuin mulla siis)huumorintaju.

Cher - kolmikymppinen suulas kanadalaistyttö, johon tutustuin heti ekana päivänä. Hyviä keskusteluja, mutta välillä hänen itsekeskeisyytensä meni niin överiksi, että oli pakko näpäyttää ;) Kertoi invalidi-äidistään, nistiexästän, seksiriippuvuudestaan jne hyvin estottomasti. Opetti mulle alussa, että kandee tilata koko pullo viiniä, koska se tulee halvemmaksi kuin lasi kerrallaan ja kun kerran juodaan joka tapauksessa joka päivä :D Hänen kanssaan jaettiin elämämme ekat Tyynenmeren snorklaukset ja oltiin aivan ällikällä lyötyjä.

Jacky - arviolta 65v uusiseelantilainen rouva, joka iski johonkin kipeeseen hermoon aika lailla ensi silmäyksellä. Nukuin ekan yön dormissa hänen vieressään ja heräsin mm. siihen kun hän huusi unissaan erittäin kovaa, että ‘fuck you smell so bad!’ Kuulin henksulta että ei ollut eka kerta. Tytöiltä jotka olivat hänen kanssaan jo samassa dormissa aikaa viettäneet ennen mua, kertoivat että rouva käyttäytyi todella törkeästi muita kohtaan - paitsi silloin kun päätti olla ns ylin ystäväsi. Hän siis asui 7 hengen huoneessa kokonaista 19 päivää ja tietenkin käyttäytyi kuin olisi saaren omistaja. 

“John” (en muista nimeä) - n 50-60v rastatukkainen stoner-hippimies. Pitkä ja ihan sekaisin. Yhtenä iltana juteltiin, mutta en muista mistä, koska se oli se ilta kun otettiin drinkkiä yhden uusiseelantilais pariskunnan ja yhde puolalaisparin kanssa. En tosin maksanut kuin kahdesta drinkistä eli halpa kekkuli. MUtta tää JOhn, huh. Entinen merimies ja nykyinen travelleri. Yksi kerta kävelin hänen ja yhden nuoren ruotsalaisparin ohi ja JOhn sanoi, että tulit just ajoissa nostamaan maljan ‘to the only thing that matters!’ - Ja minähän tiesin, että  se oli ‘to love’. JOhn meni vähän hiljaiseksi. Luuli olevansa ainut hippi saarella.

Sitten tää kiwi pariskunta. Mun ikäisiä. Mies itse asiassa 2kk vanhempi. Nainen muuttui mustasukkaiseksi parin päivän ja sen yhden illan jälkeen eikä sitten enää oltu tekemisissä. Olisiko syy ollut se, että tultiin liian hyvin juttuun ja sain liian monta halia. Nainen oli tv-urheilutoimittaja, sen muistan. Mutta se mies oli kyllä very nice ;)

No wow. Nyt on niin uudenlainen meininki, että ei voi muuta kuin antaa mennä virran mukana. Saavuin eilen iltapäivällä Fidjille ja olimme sopineet Airbnb-emäntäni Etan kanssa, että he ovat sitten minua vastassa kentällä nimilapun kanssa. No ei sitten näkynyt ketään missään ja koska minulla ei ollut toimivaa liittymää (suomalaisen numeron sim-kortti hävisi ja samoin aussi-kortti ja uusiseelantilainen toimi vain kotimaassa) eikä kentällä ollut wifiä, niin piti mennä hankkimaan fidjiläinen prepaid - jonka toki olisin tehnyt muutenkin. Sitten sain yhteyden Etaan, joka kertoi, että veljensä ja kaksi tytärtä ovat juuri kohta siellä. Olin ilmoittanut, että saapumisaika on klo 16 ja kello oli tässä kohtaa viisi. Ensimmäinen ymmärrys Fiji-time-käsitteestä tuli saman tien ja logiikka on pettämätön näin 30 tunnin kokemuksella :D Onneksi tässä kohtaa reissua on jo itsekin niin hang loose ja laid back, että ei oikeesti edes ota päähän. Päinvastoin tosi rentouttavaa kun voi löysäillä ihan luvan kanssa!

Eta on nelikymppinen kesken jääneitä lakiopintojaan loppuun kasaava maailmaa nähnyt erittäin eksentrinen nainen, jonka energia on ehtymätön ja läppä myös :) Meillä on monta yhteistä nimittäjää - esim. kiinnostuneisuus ja ymmärrys vaihtoehtoisiin maailmankatsomuksiin. Tällä tarkoitan siis kaikkea hihhuli- ja hippitouhua kuten kivet, horoskoopit, numerologia, yhteys tuonpuoleiseen. Niin voitte kuvitella, että on ollut hauskaa ;) Annoin hänelle juuri lahjaksi tiikerinsilmä-heilurin, jonka ostin alunperin eräällä kuuluisalle kusipäälle lahjaksi kesällä 2014, mutta jäi antamatta ja jostain syystä koin, että se piti ottaa matkalle mukaan. Ja nyt selvisi syy ja lahjan saaja. Nice.

Tämä Etan ja miehensä Edwardin koti on ihana vähän hökkelimäinen rakennelmä, jossa on iso osin katettu osin ison puun suojassa oleva terassialue riippumattoineen. Edward tykkää kasveista ja niitä on täällä joka puolella. Sellaisia kasveja, joita yleensä ostetaan kaupasta - esim Ihmepuita ja Anopinkieliä. Edward on mun ikäinen entinen sukellusopettaja ja nykyinen rakennusviraston duunari, joka myöskin on mielenkiintoinen ihminen. Ja kuuntelee pääasiassa reggaeta.Eilen puhuttiin hänen ja Etan tatuoinneista (ja mun muutamasta) ja kerroin, että haaveilen tatskan ottamisesta Samoalla. No nämähän oli että miksi siellä ja että tatuointi on fijiläisten keksintö ja että Eddien veli on tatuioija ja hyvä sellainen ja meidän pitää mennä tapaamaan häntä. Olin että selvä pyy, mennään ja huomenna olisi tarkoitus. Tämä on se mesta https://www.facebook.com/Kaiviti-Tattoos-Fiji-163300530390414/

Etan ja Edwardin tytär, 11-v Sera on ihan huippu. Täällä majailee myös Dee, joka ei kuitenkaan ole alunperin sisko vaan serkku, mutta tytöt ovat vissiin kasvaneet yhdessä. Sera, joka on yhtä avoin ja puhelias kuin äitinsä kertoi, että hänellä on toinen äiti, jonka kanssa on elänyt pitkään. Etalla on myös teini-ikäinen poika, joka asuu Etan veljen perheessä. Spekuloimatta sen enempää arvelisin, että kaikki ei ole aina mennyt ihan kuin elokuvissa Etan elämässä. 

Ja täällä on siis about viisi pikkukoiraa, jotka on tosi kilttejä, mutta kovia haukkumaan. Onneksi on korvatulppia. 

Tänään heräilin joskus ysiltä ja sitten siinä oli aamiaisvalmisteluja ja aamiaisen syömistä about 3 tuntia. Aamupala sisälsi kassavaa keitettynä (vähän kuin peruna eli hyvää) ja puurona (ei niin maukasta hehe..) ja pikakahvia. Muut söivät paistettua munaa ja tonnikalaa ja sipulia. Aamiaishommista siirryin kehotuksesta löhöilemään riippumattoon ja siinä sitten lilluin puolitoista tuntia kunnes lähdettiin kaupungille. Tai siis Edddie heitti meidät (mä, Eta, ja pikkutytöt) sinne. Aikaisemmin oltiin jo sovittu, että mulle pitää löytää kampaaja ja Serankin tukka pitää siistiä. Mutta eka käytiin varsin hassunoloisessa kahvilassa juomassa jääkahvia ja pirtelöä. Ja kakkua ja jädeä. Mä piffasin, koska oikeesti olen ihan kroisos tässä maassa. Lasku oli 12,50 euroa eli ei ihan halpa tämän maan standardien mukaan mutta kahvilassa ei ollutkaan meidän lisäksi muita kuin yksi vanhempi turre. 

Sitten siirryttiin kadulla eteenpäin ja astuttiin sisään hiussalonkiin, jossa oli kova kuhina, mutta minulle löytyi heti aika. Kampaaja oli intialainen mies - ei ‘shim’ kuten kuulema yleensä näissä paremmissa salongeissa, vaan ‘tavallinen mies ja oikea kampaaja’. Viereisessä tuolissa istui sen sijaan upea shimmy ja häntä palveli myös kauniisti meikattu shimmy. Syy miksi tämän haluan nostaa esiin on se,että tunnelma kampaamossa oli ihan mahtava ja luonteva, vaikka meitä oli siellä ihan joka lähtöön; oli intilaiset pikkupojat äitinsä ja mummonsa kanssa (pojilla koulupuvut ja naisilla hienot sarit), monenikäisiä paikallisia ja saarelaisnaisia, ovella kävi myös pari turrea kyselemässä ja sitten minä seurueeni kanssa. Mun kampaaja hoiteli sen parin tunnin aikana varmaan 5 eri asiakasta. Sitten oli pari kolme nuorta intialaistyttöä jotka lähinnä pesi ja esikuivasi hiuksia. Paikka oli rähjäinen niin kuin niin moni asia täällä, mutta silti viihtyisä ja siisti. Tai no ei mikään skandinaavisen kliinisen siisti tietenkään vaan silleen elämää nähnyt ja riittävän siisti:D

No nyt on harmaat piilossa ja hiuksissa taas kiiltoa. Mun hiukset on aika paljon saman sorttiset kuin lokaaleilla niin kampaajani osasi antaa hyviä vinkkejä ja ymmärsi varsin hyvin hiusteni pulmallisuuden. Kehotti unohtamaan shampoon vähäksi aikaa ja antaa hiusten tottua uuteen veteen ja ilmastoon, jotta eivät kuivuisi taas niin nopsaa.Kampaaja maksoi vähän päälle 40euroa eli väri, intensiivihoito ja ostamani hiusseerumi. Villi veikkaus, että lokaalien hinta ei ole tuo. 

Kulttuurishokki on huono sana, mutta mikä voisi olla hyvä kuvaamaan sellaista myönteistä uuden maailman tuomaa säpinää? Mä luulen, että Uudessa Seelannissa (ai niin, Napierin jälkeen olikin paljon hauskempaa Rotoruassa ja Taupossa - huipentuen älyttömän hauskaan iltaan Jo’n kanssa Aucklandissa!) mulla oli joku puolen välin matkaväsymys, johon vaikutti myös eräs naisvaiva, johon sain hoitoa Aucklandissa vakuutuksne piikkiin...

Uusi Seelanti. Hmm. Ei ole ehkä vielä ollut sitä mitä etukäteen kelasin, mutta mikäpä olisikaan. Täällä on syksy ja turisti- ja matkailijamassat ovat pienentyneet ja kelit viilentyneet. Silti vähän yli 20 kokoajan ja aurinko on paistanut kiitettävästi. Mutta sitten kun tuulee niin tulee vilu. Samoin illat ja yöt ovat jo tosi vilakoita. 

Wellington oli hauska pikku kaupunki ja varsin vilkas kaikin puolin. Mieleen jäivät LOTR-päiväretki, comedy show-illat, Vinyl Bar ja hyvät sapuskat. Tutustuin yhteen saksalaistyttöön, Silkeen sillä retkellä ja hän lähti sitten samalla bussilla Napieriin ja nähtiinkin eilen. Hänen piti ensin tulla mun kanssa tänään fillaroimaan, mutta ilmoitti sitten, että on tullut kipeäksi. Silke on kanssa 6kk reissulla ja kertoi viettäneensä 3kk Etelä-Amerikassa ja rakastuneensa siellä kolumbialaiseen kundiin. 

Omassa mielessä pyörii vieläkin kaivosmies-pöytälaatikkorunoilija Cory Melbournesta. Se vähän häiritsee keskittymistä tähän hetkeen, mutta ei onneksi liikaa enkä usko, että me ikinä enää nähdään. Tai no, never say never. Hän oli kyllä tosi erityinen ihminen ja se miten meillä oli yhteys on aika harvinaista. Jos ei muuta, niin hieno muisto jää Melbournesta, joka muuten oli myös kiva kaupunki. Australiassa sanotaan usein, että ‘sä oot joko Sydney girl tai Melbourne girl’ - että jengi tykkää yleensä toisesta, mutta ei toisesta. Mä tykkään kyllä molemmista :D Adelaide jää kyllä kauas taakse näiden kaupunkien kanssa, valitettavasti. 

Täällä Napierissa olen siis 4 yötä Airbnb-majoituksessa. Periaatteessa kaikki on ihan jees: huone on iso ja sänky on mukava ja sijainti ihan hyvä. Mutta mutta, en tunne oloani täällä kovinkaan rennoksi siltikään. Mä luulen, että se johtuu emännästä, joka mun silmissä vaikuttaa alkoholisoituneelta ja väsyneeltä naiselta. Miksi se sitten mua häiritsee, niin en tiedä. Tökkii vaan. Ensimmäistä kertaa törmään Airbnb-majoittajaan, joka esiintyy vieraansa edessä kännissä. Se ei oo ok. Just nyt hän on kyllä ihan selvinpäin, mutta la ja su meni viihteen puolelle eikä hän siis ollut täällä yötäkään ensimmäisenä yönä. 

Napier ei ole tehnyt mitään suurta vaikutusta enkä oikein ole ottanut selvää,että mikä tää mesta oikein on ja kuka täällä viihtyy ja keitä täällä hengaa. Tiedän, että tää on satamas, jossa isot risteilyalukset pysähtyvät ja näyttäis siltä, että näille rikkaille senioreille tää olisikin hyvä paikka. Toki kun kausi on ohi, niin nuorisoa ei paljoa näy, mutta paikallisväestö on aika näkymätöntä ja addiktimaoreja näkyy vähän liikaa. En tiiä, vähän outo mesta ja olisin voinut lähteä hyvin jo huomenna, mutta majoitus on maksettu ke-aamuun asti, niin ollaan nyt sitten. 

Fillarointi on kylläkin ollut ihan hauskaa ja tehnyt hyvää liikkua kunnolla ja saada olla auringossa ja meri-ilmassa. Perse on kyllä kipeä :D Meen ehkä huomenna vaan vähän tsygäilee rantaa pitkin ja sit ajattelin mennä katsomaan yhden uuden uusiseelantilaisen leffan HUnt for the wild people, jota olen kuullut kehuttavan ja jonka trailerin näin Ausseissa ja kiinnostuin jo siellä. Huomenna aion nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja ottaa iisisti koko päivän. 

Huvittaa kun luulin jo tuossa muutama päivä sitten, että laturi on unohtunut Melbourneen, mutta sitten löysin sen. Ja nyt se laturi on lähes rikki. Ei ole eka kerta kun käy jotain tällaista: luulen hukanneeni jotain ja sitten se löytyy ja menee pian rikki tai hukkuu oikeasti. Ihan kuin universumi ensin valmistelisi tulevaan ja sitten antaa sen vasta tapahtua :D

Oikeesti ja aidosti kaipaan ihan tosissani jo lämpimään. Viimeinen kuukausi ainakin on mennyt liian koleissa merkeissä. Fidjille saavun ensi viikon torstaina ja siitä eteenpäin pitäis riittää lämpöä kunnes kylmät säät Suomessa alkavat. Oletan, että kun palaan Suomeen heinä-elokuun vaihteessa, niin siellä on KESÄ! Mä en oo vielä ihan päättänyt, että koska palaan. Mutta 100varmaa on, että heinäkuun puolen välin jälkeen. 

Taakse jäi Adelaide. Oli ihan hyvä aika lähteä. Selvää on, että Adelaide olisi mulle liian pieni ja konservatiivinen city asua - Helsinkikin miellyttää monella tapaa enemmän :) 

Adelaidesta ja South Australiasta jää mieleen kuitenkin monta hienoa juttua, don’t get me wrong: Paul-serkun generositeetti (oikeastikin tää on parempi termi kuin anteliaisuus, joka suomeksi kuulostaa kovin materialistiselta), Paulin ihanat ystävät ja hauskat peli-illat, tutustuminen pappavainaan siskoon Saimiin, synttäripäivän ohjelma (kiitos Helenin! - erityisesti jäi mieleen kuvanveistäjien työskentelyn seuraaminen), Kangaroo Islandin ihmeellinen maailma ja kohtaamiset eläinten kanssa, Adelaiden upeat rannat ja laadukkaat viinit, hauska ilta Anitan ja Alistairin kanssa, elokuvissa käynnit ja kiertelyt jättimäisissä shopping keskuksissa, Taidemuseo ja Kansallismuseo ja Taidekoulun näyttely, Helenin koti aarteineen ja koko se pikkupaikka eli Houghton ja taistelevat kengurut, saksalaiskylä Handorf, chapman stickiä soittava katutaiteilija - ja tietenkin 4-päiväinen Womadelaide-festari. 

Eniten häiritsi vanhoillisuus, uskonnollisuus, suburbian tylsät värit ja muodot, iltaelämän vaimeus, kalliit hinnat, yksityisautoilun kuningasasema ja julkisen liikenteen heikkous sekä sellainen junttimainen main stream meininki. Siis oikeesti, ne on aika junttia porukkaa siellä :D

Se mikä ei suoranaisesti häirinnyt, mutta ei tuntunut pelkästään kivaltakaan oli ulospäin näkyvä varakkuus - toki siitä sain itse nauttia aika paljon enkä hanttiinkaan pistänyt. Jengillä on kalliit isot autot, talot ja pihat. Pelit ja vehkeet. Kierrätystä harrastetaan vain nimeksi ja jotenkin sellainen törsäily paistaa läpi. Adelaide on myös hyvin ‘valkoinen’ kaupunki. Ei kovinkaan monikulttuurinen. Joku sellainen länsimaalainen ylimielisyys hieman haiskahtelee. En tiedä, voi olla että olen tulkinnut väärinkin. 

Taakse jäi Adelaide, mutta jos ja kun tänne tuun vielä, niin varmasti meen moikaamaan sukulaisia ja tuttuja - maaliskuu on kyllä paras kuukausi visiitille, se on selvä. Silloin Adelaide herää henkiin kun on kuukaudne pituinen Adelaide Fringe-taidehässäkät ja siihen päätteeksi huippufestari WOMADelaide.

Takana on myös 3 päivän bussiretki, jonka aikana joutui muutaman kerran laskemaan 10een. Oppaamme Em oli aika turha tapaus - enemmän kuski ja komentaja ja naureskelija kuin opas. Olisin kaivannut paljon enemmän faktaa ja tarinoita matkan aikana - vertauskohde oli Kengurusaaren Jen, joka oli kyllä ihan huikea nainen. Em on vasta 30v eli ehkä hän siitä vielä kehittyy, mutta persoonana hyvin kaukana mun diggailemasta. Pikku bussi oli myös TÄYNNÄ n 20v likkoja Saksasta, Belgiasta, Tanskasta, Sveitsistä ja Hollannista. Liian moni heistä niin täynnä sitä jotain nuoren naisen diivailua ja massasieluisuutta, että en aina oikein meinannut jaksaa. Porukassa oli myös muutama vähän vanhempi eli 37v kiinalaiskundi, 36v teksasilaisnainen ja pari muuta kolmikymppistä jenkkiä. Sitten oli korealainen poika Kim, joka näytti n 15-vuotiaalta eikä oikein osannut enkkua yhtään. Reipas veto lähteä tällaiselle reissulle täytyy sanoa. Mutta reipas veto minultakin - ihmiseltä, joka on tähän asti kammonnut kaikkea ylhäältä päin johdettua matkailuun liittyvää. En tiedä, ehkä musta on tulossa vanha kärttyinen akka :D No ei ole. Mutta parikymppisiäkin on monenlaisia - tiedänhän minä sen työni puolesta. Nämä likat oli sellaisia pumpulissa kasvaneen oloisia höpöttäjiä, jotka rakastivat Lion Kingin soundtrackia jne. Oh well, selvisin ja huomenillalla ehkä meen vähän hippaamaan parin jenkkimimmin kanssa - heidän kanssaan juttu luisti kyllä.

Melbournen visiitti kestää vain 5 päivää eli kauheesti ei ehdi eikä kyllä jaksakaan. Olen ihan valmis jatkamaan matkaa ja Uusi Seelanti odottaa ja sen jälkeen pääsen lämpöön ja aurinkiin aaah <3 Huomenna varmaan nukun ja löhöön niin pitkään kuin sielu sietää - viimeiset 3 aamua kello soinut järkyttävään aikaan eli kuuden seiskan välillä. Illalla meen syömään pikkuserkkuni Emman kanssa ja sen jälkeen toivottavsti onnistutaan järkkää pieni baari-ilta Texasin Brooken ja Pennsylvanian Jessin kanssa. Jos se onnistuu, niin lauantaina tuskin jaksan muuta kuin mennä illalla katsomaan Aussifutista viereiselle stadionille! Sunnuntaina vaihdan hotelliin, jossa oon kaksi vikaa yötä ennen kuin lennän Wellingtoniin tiistai-aamuna. 

Vähän on veto poissa eli en aio vaatia itseltäni mitään intensiivistä Melbourne-tutkimusretkeä. Ilma on sateinen ja Niinaa väsyttää. Mun Airbnb-huone on muuten ihan jees, mutta ikkuna on isolle kadulle ja meteli on kova. Ikkuna on ihan naurettava eli ei pidä ääntä eikä lämpöä. Tää ei ole kenenkään koti siis vaan ihan selkeä business. Mutta sijainti on hyvä eli ihan ytimessä. Tässä on about 7 muuta huonetta ja selkeesti myös ihan vakkariasukkaita. Yksi on joku emännän tyyppinen. Miehiä oon nähnyt kolme. Itse vuokraaja kävi tässä illalla ja oli ihan ystävällinen - veikkaisin korealaiseksi. Nuori nainen, joka tekee hyvät rahat tällä. Katselin just vertailun vuoksi noita cityn Airbnb-hintoja ja ne on kyllä kalliita - puhumattakaan hotelleista. 

Huomaan, että olen siirtynyt tilaan, jossa aika menettää merkityksensä. Kun voi tehdä mitä haluaa milloin haluaa tai jättää tekemättä jää tilaa vain olla ja ihmetellä. Vietin tällä viikoilla pari päivää Cityssä ja viihdyin sekä Kansalismuseossa että Taidemuseossa pitkään. Kävin myös katsomassa pari leffaa, jotka tosin eivät olleet kummoisia. 

Museoiden lisäksi jäi mieleen kohtaaminen katusoittajan kanssa. Hän soitti chapman stickillä omia sävellyksiään sellaisella taidolla, että ihastuin ja ostin hänen cd:nsä, joka nytkin soi sterkoissa. Musiikilla - varsinkin livenä - on minuun aina ollut suuri vaikutus, mutta tuntuu, että tällä reissulla olen herkistynyt ja avautunut musiikin voimalla vielä enemmän. Samoin tekevät suuremman vaikutuksen muut kauniit asiat maailmassa - eläimet, luonto, ihmisten kauneus, hyvät yöunet, hyvä ruoka, hyvä viini etc.

Olen nähnyt parina viime yönä unia aboriginaali-aiheista. Viime yönä olin välillä puolihereillä ja uskoin olevani aboriginaalien mailla, jossa vallitsevat ihan omat lakinsa. Heräsin sitten jo klo 9 aika levottomana ja jouduin ottamaan päikkärit iltapäivästä. Alkuperäiskansojen kulttuurihistoriallinen perintö kiinnostaa tosi paljon ja yritän löytää vielä ennen lähtöäni jonkun pokkarimuotoisen kohtuuhintaisen perusteoksen aiheesta. Tämäkin eteläinen Adelaide on täynnä abojen pyhiä paikkoja ja se näkyy tietty esim. paikkojen nimissä. Woodcroft esimerkiksi (jossa nyt olen) kuuluu Onkaparinga-nimiseen hallinnolliseen alueeseen. Onkparinga on muunnos alkuperäiskansankielisestä sanasta Ngangkiparinga, joka tarkoittaa Naisten jokea. Tällä seudulla asui kansa nimeltä Kaurna, joka oli erityisen taitava luonnontuntija-kansa ja jonka tarinat ja myytit ja hengellinen perintö kertoo ajasta ennen maailman syntyä. He asuivat täällä jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Mutta sitten tulivat valloittajat...

No onneksi Ausseissakin on herätty ymmärtämään ja arvostamaan ja vaalimaan alkuperäiskansojen historiaa ja perinnettä. Ja tajuamaan kuinka paljon vääryyttä silloin tehtiin kun maa valloitettin. Käytän tahalleni sanaa ‘valloittaa’, koska sellaisena se minulle näyttäytyy.

Uskonnottomalle ihmiselle pikkasen jumalallinen otsikko, I know. 

Tää reissu on ollut hassu monella tapaa. Puhun tunnetiloista. Ne tulevat ja menevät kuten yleensäkin elämässä, mutta näinä 8 viikkona olen kokoajan päässyt lähemmäksi sitä voisi kutsua vaikkapa ydinlihaksi. Suurimman osan aikaa olen hyvin tyyni ja luottavainen. Sitten tulvahtaa pintaan jostain tuhannen sylen syvyydestä joku fiilis, joka aiheuttaa pienen kyynelvirran. Ja sitten se on ohi. Liitty yleensä musiikkiin tai luontoelämykseen.

Nyt aloin katsella Netflixistä Housea ja siinä oli tuo JJ Grey’n biisi taustalla ja sitten iski fiilis. Ei mikään hirveän voimakas siinä mielessä, että tyyneys katoaisi, mutta noi lyriikat vain kolahtivat. 

Tää reissu on toki ollut myös sykähdyttävä ja poikkeuksellinen ja merkittävä jne. mutta oikeastaan tää on vain elämää.  

“ But it's the little things, The little things, not expectation, That make life worth living, worth living.”

Elämää, jonka olen valinnut itselleni tässä ja nyt ja siksikin se tuntuu hyvin luontevalta ja helpolta. En muista koska olisi tuntunut näin keveältä, vaivattomalta ja huolettomalta. En pelkää, en murehdi enkä spekuloi. 

Brysselin, rakkaan Brysselin, terrori-iskut pyörivät mielessä ja muutenkin ahdistaa matkailijaa tää maailman meno. Kahdeksas viikko reissua alkoi. JO kahdeksas!! Olen nyt ollut 3 viikkoa Ausseissa ja alkaa jo juuret kasvaa kohta maahan :) Vähän on siis levoton olo ja se johtuu varmaan siitä, että täällä Helenin luona elo on hyvin hyvin verkkaista eikä oo mitään actionia eikä jännitysmomentteja paitsi, että mua vähän pelottaa nukkua tässä vanhassa talossa kahden kirkon keskellä ja joudun pitää veskissä valoa, ettei mörkö tuu! Minähän siis nukun kotona Suomessakin niin, mutta tällä reissulla olen tätä paikkaa lukuunottamtta pystynyt unohtamaan möröt ja muut..Ehkä osin ahdistaa myös se, että tää huusholli on niin äärimmäisen uskonnollinen, että ei edes viinilasia ole mahdollista täällä nauttia ja muutenkin ollaan liian konservatiivisia mun makuuni. Mutta voi olla, että tässä kahden kuukauden kohdalla on muutenkin ekaa kertaa vähän reissuväsymystä ilmassa mikä lienee ihan inhmimillistä - pitkä aika olla reissun päällä ja liikkeessä ja nyt kun on vähän iisimpi meno ja enemmän paikallaan, niin tunnetilakin vähän eri. 

Eli tässä on edessä hyvin hyvin rauhaisa Pääsiäinen, mutta ensi viikolla teen 3 päivän retken Kangaroo Islandille. Ekaa kertaa elämässäni olen järkännyt itseni mukaan ryhmämatkalle. Saa nähdä miten se sujuu. Tai sujuuhan se kun on oma asenne kunnossa. Toivottavasti en kuorsaa yhteismajoituksessa hahaa! Tai ettei kukaan muukaan kuorsaa. Täytyy ottaa korvatulpat messiin. Toiveissa on nähdä ja nauttia upeasta luonnosta ja eläimistä. Täällä en ole sen viime lauantaisen kengurun ja viime öisen ällöhämähäkin lisäksi törmännyt yhteenkään villieläimeen. No ehkä vielä tulee vastaan, mutta en kyllä ole ollut vielä kunnon kävelyretkelläkään.

Isotäti Saimi on jo 85-vuotias ja voimat jo vähenemässä. Hänellä on ollut vähän huonovointisuutta tässä, mutta ollaan me vähän juteltu välillä ja käyty lyhyellä kävelylenkillä ja katsottu vanhoja valokuvia. He muuttivat tänne 50/60-l taitteessa ja tekivät reissun talomyyntirahoilla. Mun isä on siis Saimin isoveljen poika ja asui Saimin ja miehensä Pentin luona nuorena kundina kun muutti pääkaupunkiseudulle. Asuivat silloin Korsossa. 

Saimin näyttämät valokuvat kertovat, että ovat eläneet täällä hyvin sosiaalista elämää ja juhlia on pidetty eikä ole ollut yhtään uskovaisen näköistä elämää :) Aikoinaan kun tänne lähtivät niin vuokrasivat itse asiassa lentokoneen porukalla ja lensivät sillä perille asti! Aika hassua ajatella, että tuolla tyylillä on lähdetty siirtolaisiksi :) Miettikääs nykyaikana hahaa. 

Saimilla ja Pentillä oli kolmaskin lapsi Helenin ja Paulin lisäksi. Hänen nimensä oli Esko ja kuvista päätellen ja kuulema tosielämässäkin mukava heppu. Sellainen möhömahainen partasuu. Hän kuitenkin kuoli jo about viisikymppisenä n 15v sitten. Saimi sanoo että hänellä oli sydänvika, mutta miksi musta tuntuu, että se ei mennyt ihan niin...No eihän asia mulle kuulu ja ehkä vain kuvittelen.

Hyvänen aika, olen ollut jo yli 6 viikkoa reissussa! Ja 7 viikkoa vapaalla töistä - wohoo, aivan mahtavaa!

Täällä sitä ollaan South Australiassa ja olo on varsin kotoisa kiitos isän serkun Paulin, joka on super kiltti, huomaavainen, antelias ja mukava mies. Voisin sanoa, että vanha poika, mutta sitten pitäis itseäkin kutsua vanhaksi piiaksi =) Paulilla on iso omakotitalo (niin kuin kaikilla täällä näyttää olevan), iso auto ja hyvät varat ja siksi olenkin saanut nauttia hänen vieraanvaraisuudestaan yli kaiken odotuksen. Yritän silti olla omatoiminen ja omavarainen aina kun on mahdollisuus mutta en nyt kauheasti pistä hanttiin, jos omaa rahaa säästyy tulevaa reissausta varten - vielä on ostamatta esim. bussilippu Melbourneen, lentolippu Uuteen Seelantiin ja maksamatta iso osa tulevista majoituksista. 

Neljä ekaa päivää täällä meni siis festaroidessa ja siitä olen kertonut aika paljon somessa joten ei siitä sen enempää kuin, että kiva festari ja monta monta hyvää keikkaa tuli nähtyä. Vikan yön nukuin keskustassa hotellissa ja oli ihan hauskaa olla itsekseen kun täällä kuitenkin muuten olen paljon sosiaalisessa kanssakäymisessä. 

Eilen pyörin keskustassa ja voin kertoa että Adelaide on todella turistiystävällinen mesta. Ratikalla saa keskusta-alueella kulkea ilmaiseksi ja sen lisäksi on kaksi eri ilmaisbussireittiä, jotka vievät kaikkiin merkittäviin paikkoihin. Suosikkimesta eilen oli Central Market, jossa nautin maittavan ja terveellisen myöhäisen lounaan: thaisalaattia, tuorepuristettu omenaselleriminttumehu ja latvialainen kaalipiirakka. NAM. Sitten sain tilaisuuden kokeilla julkisia ihan maksusta ja otin ensin junan Noarlungaaan ja sieltä bussin tähän lähelle. Matka Citystä on siis 25km mutta julkisilla kestää silti ainakin 100minsaa toi matka. Mutta mikäs siinä - mullahan ei ole kiire ja liikkuminen on helppoa ja halpaa Metro cardilla ja journey plannerilla. Klo 9-15 välillä arkisin voi matkustaa 2 tunnin ajan vain parilla dollarilla. Halpaa kuin saippua. 

Noarlunga on sellainen Martinlaakson oloinen mesta tai siis se ostari, jossa vähän pyörin. Colonnades on shopping centerin nimi. Siellä on myös Wallis leffateatteri jonne aion mennä huomenna. Leffaliput on yhtä sikakalliita kuin Suomessakin tosin. Bussi Noarlungasta tänne Woodcroftiin kestää n 30minuuttia.

Tänään olin pari tuntia Christies Beachilla joka on aivan upea ranta. Jengiä tosi vähän vaikka o9nkin 30 astetta lämmintä, mutta kun on jo syksy alkanut niin skidit on koulussa ja aikuiset töissä. Kävin uimassakin ja vesi oli ihanaa. Aurinko on täällä tosi voimakas ja vaikka en ollut auringossa kuin n 30 minsaa ja lopun aikaa varjossa, niin kyllä vaan tarttui taas väriä. Pitää olla tosi varovainen täällä koska UV säteitä piisaa tällä mantereella ja ihosyöpäprosentit on valtaisat.

Paul tuli mut hakemaan sieltä beaciltä ja käytiin pyörähtämässä McLaren viinialueella. Ei kuitenkaan menty maistelemaan vaan käytiin jädellä ja sit lähdettiin takaisin - matkaa ei ole paljon, vain n 30minsaa autolla. Paluumatkalla kokeiltiin onneamme ja mentiin käymään Paulin hierojalla ja ihanaa sain melkein heti 30minuutin ajan Trevor-nimiselle hierojalle. Niskat ja hartiat aika jumissa ja teki hyvää. Huvittavaa kyllä, Trevor on puoliksi suomalainen ja osasi kieltäkin muutaman lauseen. Äitinsä on kuulema Suomesta. (Sivuhuomautus: todella mukava ja söpö about 45v heppu....)

Kävin äsken viereisessä Woolworth-ruokakaupassa ja ostin mm. tofuraakanakkeja, suihkusaippuan, ison pussin macadamia-pähkinöitä ja suklaamoussea. Sellainen kauppa, että löytyy kaikkea eikä kovinkaan halvalla aina eli täytyy pysyä etäällä =) Ostin myös aussigingerbeeriä ja odotan nyt että se jäähtyisi kun tekee sitä niin mieli.

Mitäs tästä kaupungista kertoisi noin yleisesti..No vaikka tällaista:

- täällä asutaan omakotitalossa väljästi ja kuljetaan joka paikkaan omalla autolla

- jengi on todella rentoa ja ystävällistä ja iloista - yhtään yrmyä ei ole tullut vastaan ja tykkäävät pikku jutustelusta tunnettiin tai ei

- infra on kunnossa ja elintaso näyttäisi olevan aika korkea

- vähän sellaista amerikkalaista meininkiä eli autot on isoja ja bottle shoppiin voi ajaa autolla ja mainoskyltit on isoja ja näyttäviä

- Adelaide on kuin iso pikkukaupunki ja rakennukset on enemmän uusia ja hienoja cityssä kuin vanhoja ja kuluneita

- halpa paikka ei ole missään nimessä enkä ilman anteliaita sukulaisiani voisi täällä olla näin pitkään

- aussiviini on ihan parasta mutta sehän jo tiedettiin :)

Ensi tiistaina meen 6 päiväksi isän toisen serkun ja isotädin luokse Houghtoniin joka on ihan toisella puolella Adelaidea. Helen-serkku miehensä kanssa lähtee viikoksi toisen tyttärensä luokse Melbourneen ja olen sitten Saimi-isotädin ja toisen tyttären kanssa sen viikon mutta koska viikonloppuna on Pääsiäinen niin Paul tulee kanssa sinne käymään ja sitten käydään 85-vuotiaan Saimi-tädin kanssa ajeluilla jne. Tää Helenin koti on kuulema aivan mahtava ja tulen kuulema varmasti ällistymään :) No kerron sitten kunhan olen paikan päällä.

Pyykit kuivaa pihalla ja koska siinä on pari vaatetta, joita käytän joka päivä niin ei auta kuin odottaa että kuivuvat auringossa ja tuulessa. Isännät ovat - jos ymmärsin oikein - ‘mökillä’ ja tulevat illan suussa kotiin. Ovat olleet poissa melkein koko viikonlopun, mutta enpä minäkään täällä ole paljoa hengannut. Eilen lähdin joskus yhden aikaan ja tulin puolen yön jälkeen. Puhelimen askelmittarin mukaan kävelin n 16km eilisen aikana! 

Eilinen meni siis Cityssä. Otin ensin bussin tuosta edestä ja ekana lähdin etsimään v 97 työpaikkaani ihan business-alueen ytimestä, läheltä George streettiä ja Martin Placea. En ole vieläkään ihan varma löysinkö oikean paikan, mutta ainakin olin oikeassa kohtaa katua. Vieressä oli tosin puretun talon kokoinen aukko eli saattoi olla siinäkin. Mutta ihan hollilla olin ja katu oli Clarence street. Martin Placella kävin syömässä pikaruokaa Bruger Projectissa: vegehamppari ja cokis.

Siitä lähdein sitten kohti satamaa ja kiertelin Bangaroossa, Miller’s Pointissa, Darling Harbourissa, The Rocksissa ja Circular Quay’ssä. Oli tosi kuuma päivä, niin piti vähän väliä etsiä varjoinen levähdyspaikka, että jaksoi dallata. Uusi paikka mulle oli pieni vanha työläisasuinkortteli Miller’s Point, joka on vaarassa kadota tai ainakin asukkaat ovat vaarassa tulla häädetyiksi, koska ison rahan tyypit haluaa ostaa kaikkia ihanat vanhat asunnot ja tehdä alueesta kalliin ja snobin. Siellä sijaitsee myös Sirius-niminen iso ja vaikuttavan näköinen vuokrakerrostalo, mutta ihanimpia ovat sellaiset kaksikerroksiset parvekkeelliset talot. Muutenkin koko pieni alue oli tosi viehättävä ja autenttinen ja hyväenerginen. Käppäilin siellä pitkään, koska oli niin hyvät vibat.

The Rocks siinä lähellä oli tuttu paikka vaikka tajuan nyt, että ei me paljoa silloin 18v sitten hengattu cityssä vaan tässä vaan omilla kulmilla Coogeessa ja Randwickissä ja ehkä joskus harvoin Bondi’ssa. Siksi toi keskusta tuntuukin niin jännältä kun duunin lisäksi en siellä paljoa pyörinyt ja sitten kun vaihtui työpaikka Randwickiin niin en enää senkään vertaa. The Rocksissa oli katumarkkinat just sulkeutumassa mutta ehdin saada päivän toisen aterian eli pinaattijuusto-leivän - iso annos, jota söin vielä klo 22 ja ilman sitä olis taju lähtenyt, koska myöhemmin Mardi Gras paraatia ootellessa ja katsellessa ei ollut mahista ruokailuun. Liika jengiä eikä halunnut menettää hyvää paikkaa.

Mielenkiintoinen kohtaaminen sattui kun siinä satamalaiturilla eräs pitsiseen haalariasuun ja lierihattuun pukeutunut vanhempi brittinainen tuli kysymään multa neuvoa. Hän ei löytänyt risteilyalustaan millään ja oli enää tunti aikaa lähtöön. Oli kuulema Fred Olsen-yhtiön risteilyllä, joka oli lähtenyt Southhamptonista! Lady oli jännä yhdistelmä rahaa ja työväenluokkaa enkä balitettavsti pystynyt häntä auttamaan vaikka yritin kovasti löytää jotain numeroa netistä, josta vastattaisiin. Vähän myöhemmin näin hänet edempänä ja apuna oli pariskunta joka tilasi hänelle taksin eli eiköhän hän päässyt laivan kyytiin. Erikoisnainen, joka siinä mun kanssa jutellessa kääri sätkää tottuneesti ja kertoi, että on aiemminkin meinannut myöhästyä laivasta. En tiiä oliko sama vai eri reissu. Good luck for her in any case! BTW luuli mua lokaaliksi, niin kuin moni muukin jo on. Hahaa. Oon niin cool.

Mardi Gras kulkueen tiesin olevan valtava mutta silti yllätyin tapahtuman suuruudesta. Menin kulkueen aloituspaikalle muun kansanjoukon mukana jo hyvissä ajoin ennen sen alkua (klo 19), mutta kello oli vasta puoli yhdeksän kun siinä mun katsomispaikassa alkoi tapahtua. Sitä ennen kulkue oli kyllä alkanut, mutta kuten sanottu näitä ‘haaroja’ oli monia ja yksi niistä lähti liikkeelle siitä mun nenän edestä. Ja sekin oli kolmessa osassa ja jokainen jono oli varmasti 1-2km pituinen. Eli aivan jättisuuri paraati ja katsojia oli myös hurjasti. Luin uutisista että liikkeellä oli puoli miljoonaa ihmistä! Sen tajusi vasta kun lähti etsimään kulkuvälineitä kotiin päin. Nuoriso ja backpackerit vaikuttivat olevan aika jurrissa, mutta muuten jengi käyttäytyi asiallisesti ja oli selvin päin eli ihan miellyttävä ilta vaikka olikin pitkä eikä saanut oikein ruokaa ja sitten kun lähdin kotia kohti niin muistin, että niin joo, bussit on kaikki poikkeusreiteillä ja silti kävelin ensin ihan väärään suuntaan. Jouduin sitten siksakkaamaan niin että otin ensin bussin takaisin päin Central juna-asemalle ja siitä sitten etsinnäin jälkeen löysin Coogeen bussin. Olin Coogeessa puolen yön aikaan ja kännykästä oli akku ihan finaalissa, mutta onneksi yksi pikku kauppa oli auki ja sain kysyttä neuvoa, koska piti vielä löytää Maroubran bussin pysäkki ja saada jotain pientä syötävää. 

Kämpillä olin sitten varttia yli 12 yöllä ja talo oli hiljainen. Tänään heräsin puoli 12 ja nyt on pyykit tossa tosiaan kuivamassa ja sitten on ohjelmassa The Spot Festival eli kaupunginosajuhla Randwickissä. HImottaa mennä taas leffaan kun se vanha leffateatteri on niin siisti! Kuudelta menis The Finest Hours. Se on sellainen meripelastusaiheinen leffa ja mähän tykkään kaikista katastrofi/myrsky/jännäreistä :)

Tilanne siis tämä: Saavuin Kuala Lumpuriin paikallista aikaa kahdeksan pintaan illalla ja lento oli siis ajoissa ja siinä vaiheessa ymmärsin, että on kivasti aikaa rentoilla lentokentällä ja syödä hyvin jne. No, en missään vaiheessa tsekannut, että kännykkä olisi siirtänyt kelloa tunnilla eteenpäin vaan niin kävi, että elin sittenkin Thaimaan aikaa tyytyväisenä ja kiireettä. Ihan en ymmärrä, että eikö mikään kello kilissyt missään kohtaan, että pitäisi käydä katsomassa lähtevien lentojen taulua mitä nyt ihminen yleensä tekee. Plus että hengailin ravintola-alueella vaikka kuinka kauan ja siitä olisi ollut vielä reilusti matkaa geitille. Mutta ei, meitsi vaan hengaa ja skypettää ja somettaa ja syö ja miettii, että onpa kivaa kun on näin rento fiilis ennen 8 tunnin lentoa. Kun en siis yhtään tykkään lentämisestä . päinvastoin.

Kun kello oli mun mielestä n 22.15 lähdin ravintolasta käppäilemään kohti porttia ja aika pian sitten tuli tämä lähtevien lentojen näyttötaulu vastaan ja voi helvetti, tajusin, että kello on 23.20 ja lähtöportti on juuri suljettu eikä mulla ole MINKÄÄNLAISIA mahdollisuuksia päästä lennolle. Mitäs siinä muuta kuin lähteä takaisin kohti turvatarkastuksia ja selittämään jokaiselle miten on käynyt. Rinkka löytyi helposti ja sitten vaan ulos check-in alueelta ja miettimään että mitäs seuraavaksi. 

Ihan ekana etsin latauspistokkeen ja istuin alas selaa Skyscanneria, että mihin aikaan pääsisi seuraavaksi Kuala Lumpurista Sydneyyn. Huonolta näytti. Aamulla olisi ysiltä Malaysian Airlinesin lento, mutta hinta oli 500e eli ei. Sitten kävin Asia Airlinesin tiskillä jonka vieressä oli Malindo Air halpisyhtiön tiski mutta kiinni. Asia Airlinesin lennon olin juuri missannut eikä niillä olisi kuin samaan aikaan seuraavana päivänä lento. En todellakaan aikonut jäädä Kuala Lumpuriin yhdeksi vuorokaudeksi vaan halusin jatkaa matkaa a.s.a.p. No Malindolla olisi aamulla lento Perthiin länsirannikolle ja se olisi pituudeltaan vaan 5,30 tuntia. Mutta Malindon tiski aukeaisi vasta 4.30 aamulla, joten tässä kohtaa kellon ollessa noin 01 ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jäädä nuokkumaan monien muiden matkaajien tavoin lentokentälle. Ajattelin, että Perth on sentään Australiassa eli olisin jo oikealla mantereella. 

Etsin paikan, jossa oli asiallisen näköistä porukkaa eli lokaaleja naisia ja aloin torkkua. Silmät peittoon silmäsuojan avulla ja kaulan ympärille huivi ja kolmen tunnin horros. Yllättävän kivuttomasti meni sekin ja olin jo selvittänyt, että Perthistä pääsisi sitten yölennolla Sydneyyn suht kohtuuhinnalla. Tosin mieitin tässä vaiheessa vielä, että jäisin Perthiin pariksi päiväksi, mutta tätä kirjoittaessa olen jo ostanut lentolipun klo 22.55 koneeseen Sydneyyn.

Puoli viisi menin sitten Malindo Airin tiskille ja ostin lipun Perthin aamukoneeseen ja hintaa tuli n 85euroa eli se ei kirpaissut paljoakaan. Lento sujui tosi mukavasti, koska mulla oli koko rivi itselläni ja sain nukuttua ja välillä katselin jotain leffoja jne. Miellyttävin 5.5 tunnin lento ever. Paitsi, että edessä istui pahasti hermohäiriöinen aasialaismies ja takana mua selkään potkiva saksalaiseukko, jolle sanoinkin (tai hänen miehelleen) kerran, mutta ei ollut vaikutusta. No siirryin vain toiselle penkille. Lentohintaan kuului paitsi luggage fee myös aamupala, joka oli nakki, omelettia ja pari perunapalaa ja mehu ja vesipullo. Omeletti meni namaan ihans urutta - nakin läsnäolosta huolimatta. Mutta joo, suositteln ko halpisyhtiötä. Erittäin asiallinen meininki 

Nyt olen siis Perthissä lentokentällä kotimaan terminaalissa ja syön ihanaa muffinssia ja juon ihanaa lattea. Oikeesti ihania. Istuin tuossa hetken ulkonakin ja kuuma on täälläkin, mutta ei trooppista ja hikistä vaan sellaista ihanaa kuivaa ja kuumaa. 30 astetta mittarissa.

Viisi tuntia aikaa hukattavana, mutta wifi toimii hyvin ja maksoin just vikana iltana Thaikuissa Netflixin taas, koska on ikävä töllöttämistä. Täytyy löytää joku kunnon istuin ja uppoutua johonkin leffaan ja/tai sarjaan. 

Viimeistä iltaa tässä maassa. On ollut mielenkiintoiset ja mieluisat viikot. Saavuin Bangkokiin 5.2. aamulla ja ihastuin maahan ja kaupunkiin heti ja tähän päivään saakka on fiilis ollut valtaosin hyvin positiivinen. Liityn laajaan Thaimaan ystävien joukkoon siis. 25 päivän reissu ja 4 eri kohdetta on oiva kattaus tämän kulttuurin tarjoomuksia.

Nää jutut on olleet hyviä:

- rannat ja meri, majoitukset, safka, ilmapiiri, rentous, kelit, drinksut, bileet ja keikat, pelisessiot, thainyrkkeilyturnaus, kohtaamiset ja muutama ihminen erityisesti..., temppelit, hieronnat, sairaanhoito, hintataso, siisteys, estetiikka yleensä, turvallisuus, skootterilla huristelu, jokilaivat, tuk tukit ja taksit, helppous ja vaivattomuus

Nää jutut toi vähän harmia:

- ruokamyrkytys, bussissa istumiset

Että aika superselkee positiivinen oleilu täällä!

Tänään olin muuten kolmatta kertaa tällä reissulla hieronnassa ja nyt oli käsittelijänä kyllä sellainen lady, että morjens. Muutaman kerran ajattelin, että tämähän on pahoinpitely: n 55v ja 50kg sievä rouva istui mun päällä ja hieroi kyynärpäillään ja koko painollaan mun ruhoa niin, että henki salpautui. MUTTA, nyt on olo mitä mainioin ja oli kyllä sitten jo koko loppuhieronnan. Nainen teki ihan ihmeitä mun alaselälle. Saa nähdä mikä on olo huomenna kun pitää alkaa lentää :D

Kävin myös varaamassa tyvivärjäystä varten ajan läheisestä suositellusta salongista, joka on kyllä aika kallis tähän hintatasoon nähden (1500bhatia), mutta silti alle 1/2 siitä mitä maksaisi esim. Suomessa ja Ausseissakin varmaan. Aika on klo 12.30 ja huone pitää luovuttaa klo 12. Klo 15 maissa lähtee lentokentälle kuljetus. Lento on kuuden maissa eli olen ainakin ajoissa kentällä mikä on ihan jees, koska ei jaksa hosua. Elämänrytmi on jo niin hidastunut, että kaikenlainen kiirehtiminen kiinnostaa nolla. 

Eli huomenna siirtyminen Ausseihin, jossa perillä ke-aamupäivästä. Aion ottaa suosiolla pirssin kentältä majoituspaikkaan eikä sen pitäisi olla mitenkään kauhean kallis, koska kenttä on samalla suunnalla eli vajaa 10km päässä. Oon saanut ohjeet miten pääsen sisään majapaikkaan eli siellä on joku koodilukossa oleva boxi, josta saan oman avaimeni. Kahdelta sitten tapaan Wilman ja kaverinsa Coogee Bay Hotellilla.

Tämä Australiaan ja Sydneyyn ja juuri Coogee’hin paluu ei ole mulle mikään pikku juttu. Se on aika hemmetin iso juttu. Läksin sieltä 8kk asumisen jälkeen alkukesästä 1998 eli 18 vuotta sitten ja nyt kun asioista on jo kauan aikaa kulunut, voin näinkin julkisesti kertoa, että sekä ennen Eurooppa-rundia ja Ausseihin lähtöä elin todella hankalia aikoja elämässäni ja samoin Aussien jälkeen. Tarkoittaa sitä, että kun sieltä v98 lähdin paluumatkalle Suomeen olin henkisesti aika lopussa. se 97-98 reissaaminenhan oli pakenemista kaikesta paskasta, mutta paska osui aika railakkaasti tuulettimeen pian Suomeen paluun jälkeenkin eli sen minkä taakseen jättää monesti edestään löytää.

Kohta on kuukausi kulunut siitä kun astuin Moskovan junaan nollakelissä Helsingissä. Tuntuu pidemmältä ajalta ja en oikein vieläkään ymmärrä, että kuinka pitkällä matkalla olenkaan. Toisaalta tämä sujuu jo hyvin hetki ja päivä kerrallaan-meinigillä enkä koe olevani enää lomalla. Eihän tämä loma olekaan vaan vapaata ja sen huomaa kyllä jo, että ei ole samanlaista hötkyilyä kuin lyhyellä lomamatkalla. 

Koh Lantan reissu alkoi ikävästi, mutta se on jo historiaa ja olen edelleen todella onnellinen siitä, että sairastuin juuri täällä ja että selvisin kuitenkin niin helpolla. Mutta sairastuminen teki sen, että jäi näkemättä juttuja joita olin kelannut tsekkaavani enkä esim. vuokrannut skootteria. No, hyviä juttuja tapahtunut silti :)

Eilen lähdettiin ranskalais-senegalilaisen Fatin kanssa vähän hippaamaan. Nähtiin ensin Fat Monkey-baarissa ja otettiin parit ihanat cocktailit ja Fati vilkuili paikan aussiomistajaa kaihoisasti - sillä seurauksella, että mennään tänään vielä sinne syömään ja nainen saa tilaisuutensa :D Olin ollut aikaisemmin syömässä coolissa Irie baarissa, jonka toinen omistaja - arvioisin saksalaiseksi - kertoi, että lähellä Happy Barissa on illalla Som Rom-thaireggaebändin ilmaiskeikka. Tässä bändissä soittaa puhaltimia heppu, joka soittaa myös Job 2 Do’ssa, jonka näin siis Phayamin Rasta Babyssä. Eli mehän mentiinkin sitten sinne keikalle eikä Lantan Rasta Babyyn, joka oli alkuperäinen suunnitelma. Ja hyvä niin!

Me saavuttiin Happy Bariin joskus kymmenen jälkeen ja bändi jo soitti, mutta väkeä oli tosi vähän. Ajoituksemme oli kuitenkin täydellinen sillä paikka täyttyi nopsaan ja meillä oli hyvät istumapaikat ja hyvä näkyvyys. Thaireggae on jotenkin tosi symppistä - tai nää soitti enimmäkseen Marleyn biisejä ja joitaikin Job 2 Do-hittejä. Porukkaa oli siis paljon ja aika laidasta laitaan - ihmeen paljon sellaisia aivan junioreita jenkkilapsia, jotka yritti pitää hirveen hauskaa ihan väkisin ;) Mutta myös vanhempaa porukkaa ja tietenkin lähinnä turreja. Ruotsalaisia täällä on muuten vaikka huru mycket.

Siinä illan aikana eräs, jota kutsuimme drug dealeriksi, alkoi notkua meidän vieressä ja poltteli kaikessa rauhassa hashista. Ei siis ruohoa, jonka hajuun täällä on hyvin tottunut. Jos olisin valokuvaaja olisin ottanut hänestä kuvasarjan - niin vaikuttava hahmo. Oli kyllä lokaali, mutta ulkonäöltään hyvin poikkeuksellinen - olisiko ollut kamputselaista ja thaita sekaisin. Pitkät hiukset, valkoinen snapback lippa niskassa, vaaleat löysät farkut, vyölaukku ja paksu hippivyö, hihaton valkoinen t-paita, tatskoja tietenkin. En tiedä, oli vain niin kiehtova ilmestys. Ja aivan niin high kun vaan voi olla tyyppi joka polttaa paksua mustaa lätkää kaiket päivät :D

Aika loppuillasta bändin kanssa meni laulamaan duo nimeltä Saah Karim & Shanti Starr. Tosin sanoen vähän vanhempi jenkkilady ja hänen nuori senegalilainen miehensä. Hyvin vetivät. Tosiaan tää Fati on myös senegalilainen ja sitten kun meidän viereemme tuli istumaan eräs vanhempi thaimuusikkomies niin yhtäkkiä olimmekin ns.inessä eli Shanti miehensä kanssa, Joe eli tää thaimuusikko ja pari bändin jäsentä ja ‘drug dealer’ sekä baarimikko istuivat kaikki siinä meidän ympärillämme ja Saah Karim ja ja Fati heitti vähän läppää senegaliksi jne. Muusikkomies Joe oli erityisen magee tyyppi ja sen kanssa puhuttiin paljon. Hän kertoi harrastavansa kiviä ja niillä parantamista ja olevansa siis perkussionisti ja tiesi Suomestakin paljon. Mun kaulassa roikkui Marin lahja eli kuukivi ja hän sen tietenkin huomasi ja kertoi kiven voimasta. Sanoi mm. että täyden kuun aikaan, jos tuota pitää kaulassa, niin houkuttelee lempeä luokseen. Voin kertoa, että Phaymilla tämä oli jo käynyt toteen ;) Puhui muutenkin nätisti minulle ja minusta. Ja oli aidon oloinen persoona - ei mitään yritystä tmv.