Luku 1

Vittu vittu vittu vitun vittu. Siit on vuos ku oon viimes kirjottanu tätä ja täähä jäi mahtavaa kuntoon. Toi saatanan Jerry oliki yks semmone seikkailu ettei mitää rajaa. 

Jos jostai pitää lähtee liikkeelle ni se on kai toi mihi loppuki. Sepe ei heti kertonu vaik pari viikkoo kyselin joka päivä varmaa sata kertaa et kuka se on ja miks. 

Sit ku se kerto ni siitähä se sit lähtiki. Siit on nii pitkä hetki etten kunnol muista mut pääpiirteittäi se meni nii, et tää Jerry on Sepen joku tosi vanha frendi ja niil oli ollu täs kaverisuhtees mukana vähä hyötyjä. Ja ne ei oikee osannu loppuu vaik Sepe kui oli mun kans.

En oo sitä antanu viel anteeks enkä tiiä voinko antaakkaa. Mut se kuukaus ku oltii erossa, Sepe oli paskimmas kunnossa ollu ihminen mitä oon ikinä nähny. En tiiä, voi olla et tapan itteeni ku otin sen takas ja ollaa vieläki yhes mut kai tää on sitä jotai kuolematonta rakkautta.

En oo varma oppiko se siit et hylkäsin sen ja näi päi pois mut ne sen useemman päivän katoomiset on loppunu. Ni tuskin se Jerryn kaa vehtailee, ja nykyää kerran viikos näytetää toistemme viestit. Olihan se aluks iha vitun tuskasta mennä tommosel no secrets tyylillä mut kai siit jotai hyötyä on.

Anyway en haluu muistella tota liikaa. Mut jotai kivaa? Mul on firma. Ei se mikää hirveen iso, semmone pikkune korjaamo. Lähinnä jengi tuo sin renkaita vaihettavaks ja teettää pient pintaremonttii. Oli sii välissä joku vähä isompiki, ovi irronnu ja piti laittaa takas. Eihän siit mitää massiivista rahaa tuu mut enemmä ku jostain paska-aspaduunista ja se on itelleni suht mielekästä.

Mutsi on yrittäny ottaa muhu yhteyttä. Sepe puhuu sen kans pari kertaa kuukaudes, kertoilee sil kuulumiset ja mite mul menee yms. Ei se varsinaisest mua haittaa mut kylhä se vähän häiritsee ku tein faijan kuoleman jälkee sil aika selväks etten haluu enää olla sen kaa tekemisis. Semmost on elämä tai mite lie.

Joo, me ollaa vieläki kihlois. Ei, häitä ei oo viel pidetty. Mul ei oo aikaa tän korjaamon takii ja kumpikaa ei tykkää siit suunnittelust ja kiireest ja kaikest muust hälinästä.

Meinattii hommaa koira. Meil oli yks jo valittunaki mut joku saatanan keski-ikäne heteropariskunta vei sen nenän alta. Se oli semmone ihana noutaja, Sabrina nimeltää. Niinku se TV-noita. Pitää vähä katella tulisko jossai vaihees yht hyvää vastaa.

Mun ei pitäny palata tähä suhdepaskaa mut mul on joku pakottava tarve kirjottaa se vaa alas. Sen kuukaude jälkee ku otin sen takas, nukuttii kahel eri sängyl. Se oli valehtelemat oudoin ja kiusallisi asia mitä oon ikinä tehny. Ja se sanoo jotai ku on tehny yhtä paljo ku mä.

Vähä kans on ehitty miettii et muutettas sin Chicagoo. Sen porukoiden lähel, Sepen faija on lupaillu mul jonnilaist työpaikkaa sielt. Mut tiiä nyt, meil on ihan kivaa tääl enkä tiiä pystysinkö elämää siin ilmastossa. Vaik Suomen vuodenajat on sysipaskoi, on niis joku oma juttunsa.

Ja sit onha me kans juostu ulkomail nii ettei mitää rajaa. Käytii Ranskassa uusiks ja käytii vaik ja missä mut mikää niistä ei jääny mielee samal taval ku se Japanin maaseutu. Ja toki se fiilis ku käveltii vaa kaupungil käsi kädes, eikä kukaa tuijottanu. Siihe voisin tottuu täälläki.

Luku 9

Missä menee tää niin sanottu hyvä maun raja? Tai siis joo, kai siihen on jokasel oma vastaus. Mut ei mun mutsi hirveest tykänny ku sanoin et maailmas on yks paskapää vähemmä ku se soitti et faija oli heittäny veivinsä.

Mä en itkeny. Kai mä sit oikeesti vihasin sitä nii paljon. Oli mul hyvii muistojaki, se ku se opetti mua ajaa pyöräl tai osti mulle kaljan ku olin 15. Mut ei ne ollu tarpeeks siihen et oisin rakastanu sitä jollai muul tasolla ku sanallisella joka tulee ilmi ku sanotaa hyvää yötä.

Sepe on iha vitun hukassa ku mua ei sureta. Se on nii tunteellinen ihminen, se on maksimissaa viikon ilman kontaktii porukoidensa kans. Se rakastaa mua ja niitä nii paljon et mä tuskin koskaan ymmärrän. Ja sen takii en tajuu varmaankaa myös sitä et se kysyy mult joka viides minuutti et oonko mä okei.

Hautajaiset on kahen viikon pääst. Sen kuolemassa ei ollu kuulemma mitää ihmeellistä ni ne ei meinaa aikailla turhii. Tai sit mutsi haluu sen mahollisimman äkkii pois alta.

Oli miten oli, mä en tiiä mitä mielt mun pitäs olla koko asiasta.

Kai täst pitäs löytää joku allegorinen merkitys, jotain siit et tää avaa oven. Jotai semmosta mun mutsi varmaa miettii et pysyy järjissää. Sehän tapas faijan ku ne oli molemmat jotain 15.

Mä kirjotin aiemmin jotai siit hyvästä mausta. Ja sen perusteel mitä ihmiset on sanonu, en tiiä missä se raja menee. Ja sitä ne sanoo vissii sen takii et kyselin faijan auton perään, mutsi ku tuskin tarvii kahta itellee.

Kuoleman jälkeen liikutaan eteenpäi.

Mut kai mä sit oon kylmä ja tunteeton paska ku liikun näin nopeesti. En mä voi sille mitää et jos ihminen joka on aiheuttanu mulle nii paljon pahaa kuolee eikä mua kiinnosta muu ku en maallinen omaisuus. Mä en vaa jaksa ymmärtää sitä loputota paapomista ja sitä et pitää puhuu kunnioittavasti. En mä kunnioita ihmisii jotka ei kunnioita mua, oli ne kui kuolleita tahansa.

Jos mun nyt joku oikeesti huono puoli pitää ettii ni se on se et mutsi joutuu olemaa yksin. Joo, ei mul sillekkää pelkkii ruusuja oo mut mä sentää välitän siitä. Ja ehkä se täs tilantees sanoo jotain.

Mut se on kiva. Kyl se jonku löytää tai joku sen.

Kysyin Sepelt lähteeks se ostamaa pukua ku tarviin niit hautajaisia varten kuitenki. Se ei halunnu tulla mukaa. Joka joo, varmaan kuulostaa normaalilt mut se ei jotenki vaa istunu mun mielee silleen ku yleensä.

Luku 8

Mä kirjotin siitä että joku Mikko soitti Sepel. Turns out se on Sepen ex-poikkis vuodelta nakki ja peruna joka on yrittäny saada Sepee ittensä kans treffeille aika lail koko sen ajan ku ollaan oltu yhes. Ja Sepe on vissii jankuttanu sil ettei se voi ku se on varattu mies.

Mut Mikko ei ollu luovuttanu. Eikä sil vissii ollu aikomuksiakaa. Ennen ku mä eilen annoin sille köyhän miehen kauneusleikkauksen. En tiiä miten sil nyt menee mut sen nenä menee uuteen uskoon, sen verran iso rusahus siit kuulu.

Sepe nauro ku viimestä päivää. Siit mitä se mulle kerto, niiden suhde oli ollu ihan helvetin myrkyllinen ja tää Mikko oli ollu sil ihan kauhee. Joten ainakaa en kärsi omantunnontuskist siitä et se ois sattunu Sepeeki.

Mä selvisin säikähyksellä. Sepe on mun ja mun yksin.

Mutsi ja faija jatkaa radiohiljasuutta. Sen Pariisinreissun jälkee ei oo kuulu mitää sieltä päi.

Ennen ku nyt. Mutsilta tuli joku kakskyt minuuttii sit viesti jossa luki soita. No, mä soitin. Ja ilmeisee se oli jotain kautta saanu tietää mein kihlauksest. Ja se anto mun kuulla miten se on pettyny muhun ja miten faija on puhunu siit et tappaa Sepen.

Mua pelottaa. Mut ihan eri syystä ku viimeks.

En mä usko et se sitä tappaa. Mut nyt ku ne tietää, mistään ei oo mitää takeita. Täs perheessä tää on sama ku oisin sanonu et raiskasin olemattoman siskoni. Mä vaan en ymmärrä et miks se on niille nii vaikeeta.

Ehkä ne joku päivä ymmärtää. Ehk ne joku päivä tajuu et mä oon tämmönen. Et tää ei ollu valinta. Ainoo asia minkä mä valitsin oli olla ylpee itestäni.

Ehk ne sit vois tulla sinne häihin, istuu mun puolel. Sepen vanhemmatki tekis itelleen sen verta vapaata et pääsis tulemaan. Ja sit ne tulis kaikki tosi hyvin keskenää puoleen ja solmis siit jotku semmoset suhteet et kestää koko loppuelämän.

Ja sit pitkään kaikki ois hyvin, mä ja Sepe asuttas yhessä ja molempien porukat olis jollain tasol aktiivisia meidän kahen elämässä. Joku syömäily joka toinen viikko, ei mitää sen ihmeellisempää. Mut se riittäis.

Mut jos mä yhtään porukoitani tunnen, se loppus lyhyee. Faija nostas metelin jollai illallisella tai mutsi ilmottas et meen yksin. Jos ees päästäs sinne asti.

Mut eihän me päästä. Ei kukaan pääse ku vanhempina on kaks homofoobista konservatiivista uskonkiihkoilijaa joiden mielest maailmas ei oo muuta totuutta ku se paskanen visio mitä niil on lapsina opetettu. Se visio jonka mukaa naisil ei oo muuta arvoo ku löytää huono mies jonka kans pukata ulos kolme lasta.

Ja jos lapsi ei ookkaan se mitä ne haluu, se ignoorataan ja sit leikitään et se lapsi on semmonen ku pitäs. Vaik se lapsi selkeesti tukehtus ku sille sanotaan et kyl se kohta löytää sen oikeen kumppanin joka edustaa vastakkaist sukupuolta.

Voiks vanhempia vaihtaa?

Ei niit voi. Mä en oo lapsi enää. Ni sil ei oo välii. Toki mä voisin hommaa jonku lähestymiskiello. Tai haastaa ne kunnianloukkauksest oikeuteen. Mut siit nousis semmonen paskamyrsky mua vastaan niiden puolelt ettei se ois sen arvosta.

Sepe puki tän hyvin sanoiks ku puhuttiin täst. ”Niiden ongelmat on niiden ongelmat. Sun ongelmat on meiän ongelmat.” Mä aluks aattelin et se oli vaa ohimenevää sanahelinää. Mut sit mä tajusin miten vitun oikeessa Sepe on. Mä kulutan liikaa aikaa ku mietin näit asioita. Niist ei tuu mun asioita ennen ku ne on mun oven takan. Ja sit ku ne tulee sinne oven taa, Sepe on mun rinnal ja auttaa mua hoitaa ne asiat.

Ja täs tulee taas yks puoli Sepest mitä ihailen nii vitusti. Vaik se on nuori, sil on enemmän viisautta mitä mä oon kellää nähny. Tosin se varmaa johtuu siit et se on kasvanu samal tavalla ku mä. Tai sen vanhemmat nyt on vähä erilaiset mut meit molempii kiusattii lapsena sen takii et satuttii syntymään tiettyyn osaan populaatiost. Se ymmärtää.

Ja mä ymmärrän sitä.

Ehkä just sen takii me toimitaan nii hyvin. Otetaa vaik tää Mikko esimerkiks. Sepe ei puhunu mulle siit mut sit ku se selitti, mä ymmärsin täysin ja autoin sitä hoitaa sen. Ja se ei tuominnu mun tapaa hoitaa se asia.

Ja sikäli ku mä tiiän, se on tärkeintä kaikist.

Mut joo, tarpeeks tätä tunteellist paskaa. Ens viikost pitäs tulla aika kiva. Sepe on ostanu meil kolme yötä kylpylähotellis jossai. Mä en muista missä mut jossai. Eiks se pointti oo se et päästään vähän ku pakoon tätä kaikkee?

Mä ootan hyvää ruokaa, rentoutumist ja niin vitusti suihkuseksii. Meil on pieni suihku, siel ei kunnol mahu. Mut Sepen tuntien se on kattonu huoneen jossa kaikki on mahollisimman isoo. Et se ei ainakaan siit oo kii.

Koska mä en muista sen kaupungin nimee, se varmaa tarkottaa etten oo käyny siel aiemmin. Haluun myös vähän nähä sitä vaik jokanen suomalainen kaupunki onki aika lail samannäkönen.

Joskus must tuntuu silt et mä puhun asioist liikaa etukätee. En mä tiiä, ei se sitä pilaa mut mulle on sanottu et se ärsyttää. Mun mielest se vaa tuo kaikkee lisää selvyyt.

Voihan se olla et mä oon vääräs siit. Mut on se mut tänne asti kantanu.

Sepeki on kantanu mut tänne asti.

Taas tätä vitun tunteiluu. Jonku pitäs ottaa tää päiväkirja pois multa ku en osaa käyttää tätä niinku pitäs. Tai kai se on jokasesta kirjottajasta ite kii et miten sitä pitäs käyttää. Itteeni ainaki ärsyttää se et kirjotan vaa tunteista enkä siit mitä on tapahtunu.

Mut se et pystyy puhuu tunteist on tärkeetä. Tai nii mulle on sanottu.

Onks se?

Kai se on. Kysyin Sepelt ja se sano et on. Just nyt se istuu sängyl ja kattoo telkkarist jotain ohjelmaa kokeist. Mun pitäs varmaan liittyy sen seuraa.

Kyl mä liitynki kuhan oon saanu tän kirjotettuu.

En kyl tiiä miks jatkan enää ku ei täs oo pointtia.

Luku 7

Pariisi oli ihana. Siis niinku oikeesti ihana. Se oli sil taval ihana et sen jälkeen ymmärtää ihanan ihan uudel tavalla. Parasta oli varmaan se et Sepe vaan sano et nyt mennään, se ei ollu kertonu mulle etukäteen tai suunnitellu mitään. Se oli viikko mun ja sen yhessäoloo ja seikkailua.

Kolmesta ekasta päiväst mul ei oo minkäänlaista muistikuvaa. Kuvien perusteel me käytiin jonkinlaises absinttiliikkees joka saattaa selittää sen et muistan olleeni darras johon vois kuolla. Sepe kerto jotain siit et mä olin menny pitkin katuja ja julistanu huonolla ranskalla et se on mun kihlattu jokaselle vastaan tulevalle.

Sepe ottaa ihan vitun paljon kuvii. Ei sil mitää ihmeellist kameraa oo, kännykkä kädes menee ja näpsii. Oon aika varma et se otti niinku kaks tuhatta kuvaa ku oltiin Pariisis. Se lähetti niit kai johonki kuvafirmaan, ainaki sano et viikon sisäl pitäs tulla ihan fyysisiä kuvia. Mun mielest se on vähän turhaa ku kaikki on verkos mut Sepe on semmosis asiois vähän ehk vanhoillinen.

Sepe halus käydä Louvressa mut mä en oo koskaan tykänny museoist. Kyl me käytiin siin pihalla mut siel oli ihan järkyttävät jonot ja ne hinnat oli jotain ihan käsittämätöntä. Sepel oli kyl rahaa mut se sano ettei halunnu maksaa niin paljon siit et mennää sinne tungokseen eikä nähä mitään.

Ja sit se onki vähän hämystä. En tiiä miks, se tuntuu vähän pahalt et mä en muista mut se tarkottaa et meil oli kivaa. Tai niin mä haluun ajatella. Joka tapaukses se vähän kirpasee ku mietin enkä saa päähäni mitä tapahtu ja millon.

Me meinattiin myöhästyy koneest ku Sepe päätti ostaa pari paitaa. Me käytiin valehtelemat seittemäs kaupassa ennen ku päästiin sinne selvitykseen. Paras juttu on se et jokanen niistä paidoista oli täysin samannäkönen ku joka ikises muussa vaatekaupas olevat valkoset T-paidat. Kerettiin me lopulta ihan hyvin, tosin ne lentoihmiset katto aika vihasesti ja Sepe yritti olla mahollisimman pieni ku mentiin sinne koneesee.

Nyt ku sain ton alta ni mun pitäs puhuu jostain vähän vakavammast. Tai en mä tiiä onks se vakavaa. Se tuntuu silt et se vois olla mut mä en tosiaankaan tiiä. Se ilta ku päästiin takas kämppään, Sepe meni pitkään suihkuun ja sil aikaa joku Mikko yritti soittaa sil seittemän kertaa. Jälkeenpäi ku kysyin ni se sano ettei tiiä kuka se on.

Ja nyt mul on ihan vitun kova epäilys siit et täl Mikol ja Sepel on joku suhde.

Mä tiiän et se on varmaa tyhmää mut ku kattoo mun aiempii suhteita, ei sitä voi ihmeeks sanoo et mua pelottaa. Se ois varmaan normaalii et sil ois joku toinen ku mun parisuhde-elämä on muutenki ollu nii vitun paskaa. Mä en haluu et Sepe on semmonen. Mä en haluu et meidän juttu päättyy sillee. Mä en haluu et sil on joku muu. Ja jos se tekee must itsekkään, se on ihan ookoo.

Äiti laitto mul viestii. Se kyseli kuulumisii. Mä kerroin et hyvin menee ja et käytiin Pariisis ja silt ei kuulu mitään takas. Kai se ei haluu et mul ja Sepel menee hyvin.

Mut mitä jos meil ei mee hyvin?

Mitä jos sil on joku muu jota se käy panemas aina ku mä oon töissä? Mitä jos sil on joku muu jonka kans se on ollu koko tän ajan? Tämmösii kysymyksii mä oon miettiny nyt siit illasta asti ja mul ei oo muita vastauksii ku se, et tää Mikko on sen joku salarakas.

Mulle vaan käy näin. Aina.

Luku 6

En oo kirjottanu niinku varmaan kuukauteen. Tai en mä tiiä, mul on menny ajantaju ihan kokonaa. Oon käyny duunis ja näi mut jotenki se vaan katos. Ehk se kaikki lähti siit kuuskuukautispäiväst. Mut siit mä voin kertoo myöhemmin.

Mä muistan aik hyvin mitä on tapahtunu vaik en osaakkaan sanoo et mis järjestyksessä tai millon. Muistan sen et kävin yksis ihan vitun kovis bileis ilman Sepee. Ja mul oli niiden jälkeen vittu kamalin darra maailman historias, en vissii ees noussu sängystä. Ja Sepe, enkeli ku on, toi mul sänkyy vettä ja syötävää. Ja yksis samanlaisis bileis mä olin Sepen kans mut mä en juonu läheskään yht paljoo ku niis aiemmis. Sepe sen sijaa joi, se on viel vähän epävarma rajoistaan. Mut mä sain hemmotella sitä koko päivän.

Duuni on päiväst päivään samaa. Kerron mis tää tai toi on ja välil oon kassallaki. Toissa viikol pääsin jopa tunkee tavaraa hyllyyn. Mä en valita, se maksaa iha hyvin mut se on vaa nii tylsää. Tappavan tylsää. Sen takii jos oon yksin vuoros ja asiakkait ei näy, mä tanssin ympäri myymälää sen radion tahtii. Se on ehk tyhmää mut aika kuluu.

Oon alkanu käymään baareis taas. Aika usein. Ehk liianki usein. Sepe meinaan jätti mul AA-kerhon numeron. Mut en mä mielestäni oo alkoholisti eikä mul oo sen käytön tai annostelun kans ongelmii. Mut jotku päivät vaan on semmosii et tarvii pari kolme kaljaa. Kai jokanen sen tietää.

Mut joo, eiköhän tos ollu tarpeeks turhaa. Oon monta kertaa maininnu et mitä meinaan tehä sinä päivän ku ollaan Sepen kans oltu kuus kuukautta yhes. Oon sanonu et mul on sormus ja et pyydän silt mahotonta. No, se päivä tuli ja meni. Ja mä annoin sille sen sormuksen ja pyysin mahtonta.

Se tilanne oli nii mahottoman raastava. Mä olin varannu pöydän täst muka hienost ravintolast, mul oo hajuukaan mikä on hieno ja mikä ei, ja olin käskeny Sepee tulee sinne varttii vaille kuus. Mä kerroin sil et juhlitaan puolen vuoden yhessäoloo ja se oli vähän et jaa. Me sit juotiin skumpat ja syötiin ruokaa jonka mä tarjosin. Sepe vaati et se maksaa mut mä olin jämpti ja maksoin.

Sit ku olin maksanu, Sepe oli jo lähössä. Mä sanoin sil et istuu alas. Sit mä nousin ylös ja kävelin sen viereen. Ja sit ihan ku jokasessa kosimiskohtaukses mitä leffoissa on, mä polvistuin sen tuolin viereen ja kerroin sil ihan vitusti kaikkee henkilökohtast ja kehuin sitä. En ees muista mitä kaikkee sanoin. Mut sit sen päätteeks mä vedin sen sormuksen taskust ja kysyin ne taikasanat.

Ja se sano joo.

Ja vittu sinä iltana ku päästiin kotiin me pantiin silleen ettei mikään vedä vertoja. Ei mikään. Se oli oikeesti semmosta et ei sitä voi ees kuvailla vaik ois sanoja joit ei oo olemassa. Mä voisin sanoo sitä täydelliseks mut se ei vaan riitä. Se oli enemmän ku täydellistä. Se oli taivas vaik en siihe uskokkaa.

Mutsi soitti taas viime viikol. Mä vastasin. Me puhuttii ja se oli nii vitun kiusallista. Saatiin me kerrottuu kuulumiset. Se ei onnitellu mun ja Sepen kihlausta. Mä en kysyny miten faijal menee. Me vaa puhuttii tyhjää viis minuuttii ja sit se katkas. Jotai on rikki enkä tiiä saaks sitä enää ehjäks. Mut mä en sitä jää surkuttelee. Mul on Sepe.

Sepest puheen ollen, se otti lopputilin. Sano et ku kerto kihlauksesta, sen vanhemmat lupas elättää meit jos me nii halutaan. Mä sanoin et se on ihan fine mut mä käyn viel duunis. Koska mä en kestä työttömyyt. Niinku kirjaimellisesti kestä. Mä oon sitä pari kertaa kokeillu ja joka kerta se on paskempaa ku edellisel. Oli miten oli, me saadaan aik kiva määrä rahaa kuussa niilt.

Ja sen takii me onki muutettu isompaan kämppään. Kaksio ihan Helsingin ydinkeskustas. Ja niin vitusti tilaa et siel vois pitää vittu tanssikilpailut. Tai sit se vaa johtuu siit et meil ei oo paskan vertaa huonekaluja. Mut kaikki aikanaa. Meil riittää oikeestaan sänky ja sohva. Kaikki muu on vähän se ja sama. Niistä nii väliä.

Me ruvettii heti suunnittelee häitä. Ja vittu ku jossain kosmises vitsissä, Sepel oli täysin sama visio ku mul. Suurimmalt osin. Me pystyttiin kaikki eriävät yksityiskohat selvittämään. Meil ei oo mikää kiire, ei me naimisiin ainakaa kahteen vuoteen mennä, mut suunnitelma on hyvä olla valmiin. Varsinki jos molemmat haluu samanlaisen.

Sepe vei mut nii moneen paikkaan Helsingin yöelämäs et mä sekosin laskuis. Oon asunu tääl koko ikäni ja se näytti mul baareja ja klubeja joiden olemassaolost en tienny. Vittu et mä rakastan sitä miestä. Oli miten oli, sillon ku en oo baaris tai kotona, me ollaan jossai. Yhessä.

Siin se juttu onki, eikö nii? Yhessä olo. Muu maailma katoo. Joku voi sanoo jotain mut sä et nää ku sun rakkaan kasvot. Joku voi sanoo jotain mut sä et kuule. Tää on ihan vitun siirappist ja mä rakastan sitä. Seuraavaks huomaanki et oon kotiäiti.

Sepe vaan on kaikki mulle. Oon sanonu sen aiemmin ja sanon sen uudestaanki tulevaisuudes. Ei sitä sanoiks voi pukee. Se oli niinku käsi joka veti mut pimeydest ja rakens mun ympärille valoo. Se karkotti varjot pois ja pitää huolt ettei ne tuu takas.

Luku 5

Ollaan nyt kolmatta päivää tääl mökillä. Ja tää on ollu ihan vitun täydellist. Sepe on vissiin suunnitellu koko viikon etukäteen, ainaki siihen tahtiin me on näit juttuja tehty. Me on uitu, käyty metässä, paistettu nuotiol makkaraa ja vaahtokarkkeja ja vaik mitä muuta. En ees muista kaikkee.

Ja lisää on varmaan tulos, on täs kuitenki viel lauantaihin asti päivii jälel. Kaikest päätellen se meinaa viedä mut kylpylään joka on tos niinku puolen tunnin ajomatkan pääs ku se on vähän siihen viitaten puhunu mut ei sitä koskaan tiiä. Voihan se olla et se kiikuttaa mut takas Helsinkii ja istuttaa Kyproksel menevään lentokoneeseen.

Mut oli miten oli, mul on ollu tosi kivaa. Tää on aika lail muuttanu mun käsityksen mökkeilystä tai ainaki sen parin kerran ansiosta muodostunutta ymmärrystä ja voin sanoo et lähtisin uudestaa. Perseitä me ei oo viel vedetty mut se vähän tänä aamun siihen viittaili. Ja mä suoraan sanoen ootan sitä vähän innol. En oo kunnol juonu pariin kuukauteen ja puolalkoholisoituneena voin sanoo et se on vähän ruvennu ahistaa. Eikä sil hyväl tavalla.

Me käytiin kaupas ja ostettiin ihan vitusti viinaksia. En oo pitkään aikaan yhessä paikkaan nähny nii paljon. Meinasin aluks laskee kuin monta pulloo mitäki oli mut sit päätin et en, kuitenki menis koko ilta siin. Ne kuitenki kaikki päätyy joko meidän systeemeihin tai viemäriin. Nyt se huutaa mua syömään. Saa nähä mitä se on saanu aikaan.

Vittu vieläki sattuu. Mä en muista puoliikaan siitä mitä eilen tapahtu. Muistan sen et otettiin sivistyneesti kaljat ruuan kans ja sen jälkeen kaikki onki vähän sekavaa. Mul on hämärä muistikuva siitä et laitettiin telkkari päälle ja pelattiin juomapelii jossa otetaan shotti aina ku joku sanoo ‘ja’. Se ei vissiin menny hirveen hyvin ku olkkarissa oli kolme tyhjää kossupulloo.

Päässä jyskyttää ku maailmassa ois mitää loppua.

Me käytiin siel kylpyläs ja se ihme kyl helpotti. Me myös oltiin siel varmaan viis tuntii. Mä en muista siit hirveest mitään ku me lähinnä lilluttiin semmoses lämpöaltaas. Terapia-altaiks niit kai sanotaan. Oli miten oli, me oltiin siel ja sit lähettiin pois.

Sit me syötiin taas. Me on syöty ihan helvetisti täs parin päivän sisään. Varmaa kauppa tyhjäks jos se ois yhtään pienempi ku se järkyttävän kokonen Siwa täs lähellä. Ja sit me pantiin. Mut siit mä en lähe puhumaan.

Sepe meni nukkumaan joku aika sit. Mä katoin äske et olin saanu sen mutsilta sähköpostii. Sepe on vissii heittäny mun osotteen sille. Mut joo, se kyselee kuulumisii ja vähän sitä et lähettäskö me illalliselle jos ne järjestää. Mä haluun mut mä en tiiä haluuks Sepe. Ei sil et se on jotenki nolostunu niist, ne on mahtavaa porukkaa mut joku siin vaa on. Se mainitsi pari aiempaa poikkist se yks yö katolla, en sit tiiä jos joku niistä oli menny vähän huonommi.

Mun pitäs mennä nukkumaan. Kello on niinku puol kolme ja mä oon kattonu silmät märkän Greyn Anatomiaa viimeset kolme tuntii. Tän takii mua ei sais päästää lomalle. Mä en ikinä ymmärtäny ihmisii, jotka sanoo et sarjat on tylsii tai ei vaikuta ihmisiin. Melkeen joka sarja jota oon koskaan kattonu on saanu mut itkemää enemmän ku kerran. Mut se voi vaan olla siit et oon tunteellinen persoona. Tai nii musta sanotaan.

Mä nukahin joskus neljän aikaan ja heräsin kaheksalta. Sepe sano et tänää tehään kaikkee kivaa ja eiköhän me oltu yheksäst pihalla ja matkal kohti urheilukenttää. Se sano et haluu pelata tennistä vaik se tietää et oon ihan paska siin. Ei sekää mikään mahtava oo mut silti voittanu ne pari kertaa mitä me on satuttu pelaamaan. Sen jälkee me käytiin jossai kuppilassa kahvilla ja se söi pullaa. Mul ei ollu mikään paras olo neljän tunnin yöunien jälkeen joten mä otin sen pelkän kahvin.

Joskus kahentoista aikaan me oltiin taas uimas. Täl kertaa tosin järves, joka aika pitkälti kuuluu Sepen porukoille. Mä lähinnä kelluin ja sotkin pohjaa pitkin matalikos ku Sepe veti olympianopeuksil sen järven poikki varmaan kuus kertaa. Siin ku se veti viimest spurttia, mä kävelin rantahietikol ja menin laituril makaamaan.

Otin siin aurinkoo varmaan kaks tuntii. Saatoin nukahtaa, koska ku heräsin, Sepe oli taikonu jostai grillivartaita ja tilliperunoit. Ja mä söin varmaan yli puolet siit mitä oli tehty. Sepee lähinnä nauratti mun ruokahalu, se oli omien sanojensa mukaan napsinu koko päivän vähän välii jotain. Mut joo, se söi ja mä söin enemmän. Good times.

Nyt on lauantai ja kello oli jotain seittemän pintaan ku viimeks tarkistin. En muista perjantaist oikeestaan mitään. Tai täst päiväst tähän asti. Muistan sen et pakkasin Sepen kans autoon kaiken mitä ei huomen aamun tarvii lähtemiseen. Siin meni paljon pidempää ku mä oletin.

Aattelin huomen käydä ostaa viinii ja juoda sitä Sepen kans niinku ihmiset yleensä viinii juo. Tai sit en, se darra oli aika vitullinen. Saa nähä. Täl hetkel oon lähinnä ilonen siit et se nukkuu mun kans samas sängyssä. Ja sen kans on nii saatanan kiva lusikoida.

Me päästiin kotiin turvas ja mä hain sen viinipullon. Me tyhjennettiin se ja ihme kyl saatiin kevyt hiprakkaki aikaseks. Naurettiin turhalle ja pussailtiin toisiimme enemmän ku laki sallii. Ja sit vaan istuttiin sohvanreunaa vasten ja puhuttiin siit, miten ollaan toisillemme tärkeitä.

Luku 4

Me käytiin Sepen porukoiden luona. Se kerto mulle et se on yrittäny saada niit samaan paikkaan sille itelleen sopivasti siit lähtien ku me ruvettiin olemaan yhessä silleen kunnolla. Ja nyt, kolme kuukaut myöhemmin mä tapasin ne. Ne ei ollu ollenkaan sitä mitä ootin. Kaikki ne pelot mitä mul oli pyyhkiyty kaikki pois yhel kertaa ja tilalle tuli oikeestaan vaan hyviä asioita.

Long story short, Sepen mutsi muutti Yhdysvaltoihin perheensä kans ku se oli jotain viistoist. Se tapas sen tulevan aviomiehen kadulla ku se yritti päästä taksil takas perheensä kämppään. Ja se oli nii sanotusti rakkautta ens silmäyksellä. Jossain vaihees ne vaan muutti yhteen Chicagoon ja rupes tekemään paskaduuneja kunnes molemmat pääty ihan helvetisti maksaviin ammatteihin, joiden nimii en osaa lausua.

Mut takas pointtiin. Ne oli ihan helvetin mukavia. Niinku oikeest just semmosia millasia jokanen toivos vanhemmikseen. Niiden ja Sepen suhde oli selkeesti terve ja toimiva ja ne kohteli mua niinku ihmistä. Ei silleen et oisin kultajalustalla oleva korvaamaton veistos mut ne selkeesti halus et mä oon siel. Ja ne sano ties kuinka monta kertaa et ne tykkää siit et just mä oon Sepen poikakaveri.

Ja vittu sen faija osaa kokata. Siis ihan valehtelematta parasta ruokaa mitä oon ikinä syöny. Mä en ees tasan tarkkaan tiiä mitä kaikkee siin oli, mut tiiän sen et se oli ihan helvetin hyvää. En oo koskaan käyny rapakon toisel puolen mut mä maistoin New Yorkin jossa Sepen faija kerto asuneensa koko ikänsä siihen et ne muutti Chicagoon. Mä kysyin et saaks ottaa lisää kolme vai neljä kertaa ja joka kerta Sepe mutis et se tappaa mut. Good times.

Sen mutsi veti mut jossai välissä sivuun ja se kerto miten se oli koko ikänsä pelänny et Sepe ei koskaan löydä ketään sen takii et sil on nii kovat standardit ja et se voi vaikuttaa etäiselt. Se sano et se on ilonen siit, et mä oon nähny kaiken sen ohi ja nähny Sepen sinä mikä se on. Mä vaan hymyilin sille ja sanoin joo joka välii.

Sepe sano mul sinä päivänä joskus kaheksan aikaa et käy kaupas. Puol yheksän aikaan se tuli takas mukanaan pullo jotain aika kalliin näköstä skumppaa. Yheksän aikaan me oltiin katolla kattomas tähtiä ja juomassa ja ihan vaan puhumassa. Me puhuttiin ihan kaikesta. Kaikki ne kysymykset mitä mä silt olin meinannu kysyy mä kysyin sillon ja se kerto niihin vastaukset ja enemmänki.

Sit ku me oltiin puhuttu asiat halki, me vaan maattiin siel. Monta tuntii sen jälkee ku juotava oli loppu. Sillä hetkellä vaan muu maailma lakkas olemasta. Hetken aikaa oltiin vaan me kaks ja se mitä meidän välillä on. Ja se oli nii vitun kaunista.

Tuntii myöhemmin me oltiinki panemassa. Pitkään ja hartaasti. Varmaan parasta seksiä mitä oon ikinä saanu. Mä voisin kertoo kaiken Sepestä mut ihan vaan silt varalta et joku joskus saa tän käsiinsä ja lukee, mä pidän sen tiedon ihan itelläni. Joitain hyvii asioita ei kuitenkaa oo tarkotettu jaettavaks, vaikka sanonta nii kehottaaki.

Mä oon päättäny nyt vihdoinki et kosin sitä sillon. Tai joo, mä olin sen päättäny jo kauan sit mut tää kaikki viimeaikanen on vaan saanu mut viel varmemmaks jos se oli ees mahollista. Sepe on se ainoo oikee mulle. Mä tiiän sen nyt. Mä tiiän sen todemmaks ku mikään muu, mitä mä oon täs elämäs kokenu. Parempi vaan toivoo et se on musta samaa mieltä.

En mä kyl tiiä miksei olis. Meil on molemmil huonot ja hyvät puolemme ja me molemmat tajutaan ne. Ja ennen kaikkee me ymmärretään toisiamme. Tietenkää ei täydellisesti, semmosta pariskuntaa ei oo olemassakaan. Mut me melkeen aina tiietään mitä toinen on mieltä tästä ja tästä. Ja se tekee kaikest paskasta sen arvosta. Ihan vaan et me saadaan olla yhessä.

Ja niinku sanoin, sen takii oon entistä varmempi niist kihloista. Ei meidän sitä sen kummemmi juhlistaa tarvii, kuhan vaan tiietään et ollaan siitä samal taval samal sivulla ku kaikesta muustaki. Jos ei ni sit ei. Mut mä oon niin toiveikas täst et vaik se ei haluis, mä selviin ja yritän uudelleen ku on molemmat toivuttu.

Mut ei se siihen mee. Sepe sanoo joo ja me sinetöidään meidän suhde kunnol. Jossai vaihees me mennään naimisiin. Niinku mä aiemmin kirjotin. Ja sen jälkeen, kuka tietää. Ehk me adoptoidaan kakara jostai. Kasvatetaan se just nii ku ite parhaaks nähään. Ja se on ihan okei jos sil on vaan yhet isovanhemmat.

Ja mä ja Sepe vietetään ihan viimeset vuotemme jonku kauniin vanhainkodin kuistilla vierekkäisis kiikkutuoleissa toisiamme käsist pitäen. Joka aamu juodaan pienet kupit kahvii ja riidellään siitä, kumpi saa lukee päivän lehden ensin. Useemmin se on Sepe, ihan vaan siks et mä haluun nähä sen hymyilevän.

Vittu ku mun ajatukset poukkoilee tänää. Oli miten oli, mä tapasin sen porukat ja kaikki meni nii hyvin ku ois voinu. Se ei ollu hirveen outoo, ne ei ruvennu haukkumaan meitä. Me oltiin yhessä ilosii ja onnellisii. Ja ne on sitä mieltä et mä ja Sepe ollaan hyväks toisillemme. Ja mun mielest se on kalliimpaa ku kulta tai mikään lahja, jota voi antaa.

Nyt ku me asutaan saman katon alla ni en enää soittele Sepelle iltasin. Sen sijaan me rauhotutaan, otetaan päiväst riippuen kupit teetä tai viskii ja kerrotaan kaikki mitä on mieles jota ei päivän aikana kerenny sanomaan. Usein siit tulee aika tunteellista ja me ollaan molemmat itketty kunnol ainaki kerran ennen ku päästään sänkyy asti. Mut se on helpottanu elämää aivan helvetisti.

Sepe lupas viedä mut mökille ens viikoks. Vähän mua jännittää, kaupunkilaispoikana oon ollu mökillä ehk kaks kertaa elämäni aikana. Mut se sanoo et siit tulee ihanaa. Viikko keskel ei mitään, ilman sivistystä kännyköit ja läppärii lukuun ottamat. Kyl mä ehkä täs vaihees jo luotan Sepeen sen verran et siit ei tuu tylsää. Mut aina saa ja pitääki vähä epäillä.

Luku 3

Joskus oli aika ku mä rakastin vanhempiani. Se oli monta vuot sitten, ennen ku kerroin niille etten ookkaan se lapsi mitä ne oli toivonu. Jos niiltä kysytään, ne kertoo et ne halus pojan joka löytää vaimon ja hommaa niille kolme lastenlasta. Mut mä en oo se poika. Mä oon se poika, joka on pettymys ja se poika joka haluu et kaikki on kiusallist ja vaikeeta. Tai näin mulle sanottin ku me käytiin Sepen kans Espoossa.

Kaikki alko ihan hyvin. Mä halasin äitii ja iskä huus moikat olkkarista. Sepe jutteli äitin kans ku mä menin jääkaapille ja hain kaks kaljaa, itelleni ja iskälle. Mä menin olkkariin ja istuin sohvalle sen jälkeen ku ojensin ukolle kaljan. Me siin vaihettiin kuulumiset, vähän small talkia ja näin. Sit äiti sano et ruoka on valmis.

No, me mentii ruokapöydän ääreen. Mä ja Sepe istuttiin vastapäätä ihan vaan et voidaan footsioida. Tiiän et se on play footsie mut mä vaan tykkään footsioinnista. Mut joo, me siin sit syötiin samal ku leikittiin jaloilla ja kaikki meni siinäki hyvin. Iskä meni takas olkkariin ja pyys Sepen mukaansa. Mä en tiiä mistä ne puhu mut Sepe tuli itkusen näkösenä mun luo ku olin laittamas astioita koneeseen.

Sen jälkeen kaikki meni niin sanotusti päin helvettii. Mä menin kyselee iskältä mistä ne oli puhunu ja se vastas mulle suunnilleen et se vaan kerto Sepelle mikä se on. Sit se sano sen yhen sanan jota en koskaan tuu käyttämään. Kuus kirjainta, alkaa hoolla ja päättyy iihin. Se oli viel sanomas jotain mut se ei kerenny. Mä tein jotain mitä mä en koskaan uskonu tekeväni. Mä vedin mun käden taakse ja löin sitä kaikella voimalla mitä mul oli suoraan päin nenää.

Alle kahta minuuttii myöhemmin me oltiin mun autossa ja ajamassa pois pihasta. Mutsi yritti soittaa koko matkan takas Helsinkiin mut mä en vastannu. En ees huomannu itkeväni ennen ku Sepe huus mulle et pitäs pysähtyä ja pyyhki mun posket kuiviks.

Me selvittiin mun kämpälle asti. Mä kysyin Sepeltä haluuks se jäädä yöks. Se sano joo. Se meni käymään suihkus ja sillä välin mä soitin mutsille takas. Kaikista mahollisista ihmisistä jotka rakstaa mua, mun oma äiti kerto mulle, miten mä oon pettymys ihmisenä ja lapsena ja miten se toivoo et mä palan helvetissä. Siin vaiheessa ku Sepe tuli takas, mä olin jo itkeny itteni puoluneen.

Mä vissiin nukahinki ku mä heräsin siihen et se oli mun kans lusikas. Tarkistin kännykän ja siel oli taas pari puhelua mutsilta ja iskältä pitkä viesti, jossa se kerto mulle oikeestaan kaiken sen pahan, mitä sil oli kertomatta jääny ku ei oltu nähty. Mut täl kertaa mä en itkeny. Mä päätin et mä oon sen yläpuolella.

Nyt ku mä kirjotan tätä, mä tajuun et se oli virhe mennä sinne syömään. Melkeen joka kantilta. Mut nyt, pari viikkoo myöhemmin Sepe asuu mun luona. Se on auennu jotenki ihan uudella tavalla. Se toi Xboxinsa mukanaan ja se antaa mun istuu sen sylis ku se pelaa. Me ollaan lusikas joka yö. Me halaillaan ja pussaillaan paljon enemmän.

Ja mul on duunipaikka. Ninja otti mut myymäläavustajaks. Ei se hohdokasta duunii oo, siel lähinnä seisoskelen ja ootan et voin näyttää mis on tää tai tää koru. Mut se on ihan vitun paljon parempi ku ei mitään. Ja mä tykkään mun työkaverista. Se on pitkä, ei yhtä pitkä ku Sepe, ja aika syötävän näkönen. Mut en mä silleen siit ajattele. En, ku mun ja Sepen puolen vuoden päivä lähestyy.

Mä kävin ostaa sen sormuksen eilen. Mä piilotin sen keittiöön sinne yhteen laatikkoon, jota ei saa auki ku vitullisella väännöllä. Eikä siel ees oo muuta ku tönäri jota me tuskin tarvitaan hetkeen. Tai vaik tarvittaski ni mä voin sanoo et mä käyn hakemassa.

Must tuntuu et se porukoiden näkeminen, niin paskaa ku oliki, oli loppujen lopuks hyvä juttu. Ollaan Sepen kans nii paljon läheisempii. Mä tiiän, mä kirjotin siit jo aiemmin mut mä vaan en voi painottaa sitä tarpeeks. Toissapäivän käveltiin keskustas käsi kädes ja vaik ihmiset kattoo, se ei haittaa mua yhtään. Toisin ku ennen. Sepe saa mut tuntemaan oloni nii turvalliseks.

Mä haluun keväthäät. Jossain niityl, ison puun juurella. Ja mul ja Sepellä identtiset puvut. Ja vieraina vaan ihmiset jota me halutaan sinne. Tän hetken mukaan ne vietettäs ilman mun porukoita. Ja sikäli ku mua kiinnostaa, joka hetken mukaan. Ne voi jossain vaihees pyytää multa anteeks. Mut mul ei oo mitään syytä tai aietta antaa anteeks tai pyytää ite.

Ja se on mun mielestä ihan okei. Se on Sepen mielestä ihan okei. Ja ainoostaan sil on väliä et me ollaan samaa mieltä.

Luku 2

Mun viikko oli ihan helvetin kiireinen. Keskiviikon ja torstain kulutin kaikista asioista mitä oisin kuvitellu tekeväni työnhaussa. Hain pariin kirjakauppaan vaik vihaan asiakaspalvelutyötä ja sen jälkeen Kamppiin myymäläavustajaks. Ei mul oo hajuukaan miten se toimii ku siel on nii helvetisti kauppoja. Mut joka tapaukses sinne meni hakemukset ja köyhää köyhempi CV. Pitää vaan pitää peukkui pystys et ne riittää.

Perjantain Sepe vei mut sekä leffaan et hierontaan. Vaik mä sanoin sille enemmän ku kerran et mieluiten ottasin siltä vastaan hieronnan se makso mut johonki kalliin näköseen paikkaan jossa joka huone oli valkonen ja täys kattoon upotettuja valoja. Se hieroja oli joku pieni kiinalaisnainen jol oli niin kovat otteet et varmaan vois tappaa jonku vahingossa. Mut osas se hommansa. Must tuntuu vieläki siltä et voisin vetää voltin tai jotain paskaa.

Ja se leffa oli niin vitun hyvä. Luin jonku arvostelun siit joku viikko sit ja siin sanottiin et se on paska mut niin ne sano ekastaki ja silti tykkäsin. Mun mielest kriitikot on muutenki vähän perseestä. Ei niis varmaan yksittäisinä ihmisinä mitään vikaa oo mut ne tuntuu sanovan kaiken hyvän olevan huonoo. Mut siitähän niille kai maksetaan.

Mä haluun vaan mennä Sepen luo ja käpertyy sen viereen. Mut se ei koskaan oo liikaa tykänny läheisyydestä ja halailusta sun muusta lepertelystä. Jotku ihmiset vaan on semmosia ja se on ilmeiseen yks niistä. Valehtelisin jos sanosin ettei se haittaa mua mut kyl mä pystyn sen kans elämään. Mut välillä vaan ihmiset toivoo asioita, jotka ei välttämät toteudu.

Eilen oli lauantai ja me pantiin. Me pantiin ku kaks kiimasta villikania. Ja se oli ihanaa. Se on peto sängyssä. Niinku oikeesti. Oon maannu enemmän ku parin jätkän kans ja se on ainoo niistä joka on jääny kunnol mieleen. Ja mä oon niin vitun onnekas et satuin pokaamaan just sen niistä kuudesta muusta, jotka mulle oli viestii laittanu. Qruiserissa se kai oli, mä olin ettimäs seksii ku sillon ei parisuhteet hirveest kiinnostanu.

Mut Sepe muutti mun mielipiteen siitäki. Vaik se ei vieläkään tykkää siitä et meen iholle ja halailen, se on kaikkee mitä poikaystävän pitäs olla. Mä voisin istuu täs listaamassa niit piirteitä mont tuntii mut mä annan sen olla. Se ei kuitenkaan tykkäis siit et kehun sitä tääl yksinäni. Tosin ei sen tarvii täst tietää. On tää kuitenki mun päiväkirja eikä mikää julkinen juttu.

Sepe on niin vitun ihana. Se on mua melkeen päätä pidempi ja sil on ihanimmat hauislihakset mitä mä oon nähny. Niinku ikinä. Ne on niinku kirjaimellisesti täydelliset sille. Joskus tykkäsin semmosist tosi isoista ja välil ehk toivonki et Sepen ois vähän isommat mut en mä sitä aio salil pakottaa jos se ei ite haluu.

Saleista puheen ollen, kävin eilen ekaa kertaa kahteen vuoteen punttiksel. En mä mitään ihmeellist tehny, treenasin keskikroppaa ja jalkoja ku ite haluisin niist vähän timmimmät. Joskus mä vihasin itteeni ja sitä milt näytän. Sataseiskytsenttinen aina vähän normaalipainosta suuntaan tai toiseen poikkeeva ookoon näkönen jätkä. Mut mä vaan tajusin et mussa ei oo mitään vikaa. Muuta ku se kännissä hankittu tatska jossa lukee “Talyor Swift”.

Ja joo, oon sen fani. Sen takii se vituttaa et se etunimi on kirjotettu väärin. Mut ei mul oo rahaa poistaakkaan sitä ni siel se on. Oikees kyljessä suunnilleen navan korkeudel. Ihan normaali musta tekstitatuointi. En mä vissiin maksanukkaa siitä ku pari hunttii siks et mul ei ollu enempää mukana ja satuin tuntemaa sen joka sen mul teki.

Anyways, mun viikko oli aika jees. Ja mä sain vihdoin tietää et mikä se auto on. Ford Fiesta Van tai jotai semmosta. Ruma se on mut se kelpaa, enää pitäs vaan oppii sil ajamaan. Kelasin et käyn huomen Espoos moikkaamas mutsii ja faijaa jos se mua haluu nähä. Pitää vaan toivoo etten kolaroi. Pääsin kyl muistaakseni inssist läpi aika kiitettävästi ni en hirveen peloissani oo. Mut ei sitä tiiä millasii hulluja tuol liikkuu.

Koht kello ois taas sen verran et soitan Sepel. Kelasin et kysyn silt tuleeks se mukaan ku käyn Espoos. Se on kuitenki sen verran heteromainen et saattas tulla faijan kans juttuun. Tää on ehk vähän itserakasta et haen sen hyväksyntää viemäl poikkikseni sen eteen mut niihän sitä sanotaan et epätoivosina aikoina tarvitaan epätoivosii ratkasuja. 

Mä soitin Sepelle. Se sano et tulee mielellään mukaan. Kerto ettei hirveest oo tavannu ihmisten perheitä. Aika outoo ku eletään kuitenki jo vuotta 2016. Mut oon ilonen siit et se tulee mukaan. Tunnen oloni ain nii turvalliseks sen seuras. Toivottavasti se vähän helpottas sitä kiusallisuut ja mun pelkoja. Toivon vaan et se ei saa slaagii jos porukat päättää sanoo sille jotain vähän sen suuntasta et me ei oltas niiden mielest oikee pariskunta.

Pitäs saada tää kaikki paska pois mielest ja keskittyy vaan siihe et mennään yhessä. Tai siihen et ylipäätään nään sen. Jonnaki kertoo melkee joka päivä et sil on vaikeeta ku sen poikkis asuu Tampereel asti. Tekee aina mieli vaa mätkästä sitä ja sanoo “vittu onnibussil menee kolme tuntii”.

Luku 1

Muistan ku pari vuotta sitte joku mummo huus että mut pitäs polttaa. Vaan siks et se näki mut Maken kanssa. Me vaan pidettiin käsistä toisiamme kii. Ei mitään muuta. Mut jostain syystä se oli sille elämää suurempi asia. Ehkä mun pitäs muistella sitä vähän enemmäl lämmöllä. Se kuitenki lopulta johti siihen et Make jätti mut rauhaan. Mun ois pitäny tajuta et se oli virhe jäädä ku se ekan kerran löi mua. Ei se kovaa, ehkä puolitehonen oikee suora mun poskeen. Mut vittu et se sattu jälkeenpäin. Ei se fyysinen kipu vaan se, et joku jolle oot uhrannu niin paljon aikaa ja muuta heittää sen kaiken helvettiin ihan vaan siks et sillä on huono päivä. Mut ei se siihen yhteen kertaan jäänykkään, toisin ku luulin.

Maken jälkeen tuli Toni. Se oli kiva, vähän ehkä hiljanen mun makuun. Ja sillä oli ihan helvetin ihanat silmät. Siit tulee ens kuus kuluneeks kaks vuotta enkä mä vieläkään osaa sanoo minkä väriset ne oli. Jollain ihmeen tavalla ne onnistu olemaan kaiken väriset yhtä aikaa kuitenkaan muuttumatta rumaks ruskeeks. Muuten Toni sit oliki vähän keskiverto. Sil tosin oli kivoja vaatteita.

Tonin jälkeen oli vähän taukoo ennen ku aloin taas harrastaa yhen illan juttuja. Niit oli varmaan kakskyt ennen ku tapasin Sebastianin. Sepeks mä sitä sanon vaik se vihaa sitä. Tai ei se kai vihaa. Ainaki se punastuu ja sanoo vaan ”lopeta” ku mainitsenki sen nelikirjaimisen sanan. Välillä sitä on vähän vaikee lukea. Mut mä pystyn elämään sen vaikeelukusuuden kanssa, onhan täs vierähtäny jo nelisen kuukautta ku on oltu yhessä. Kuukauspäivä meil oli just viime viikolla ja se osti mulle auton. Ei mul oo mitään hajua mikä auto, se on täl hetkel mun kämpän numerol varustetussa parkkiruudussa. On mul kortti mut ei ajokokemusta.

Tänään se vei mut syömään. Joku tosi hieno ravintola ihan kaupungin keskustas. Semmonen mihin en ite koskis pitkällä tikullakaan. Mut se vaati et vie mut sinne. En hirveest muista muuta ku sen et meinasin pyörtyy ku tuijotin niitä hintoja. Työtön lukiosta hädin tuskin valmistunu ei hirveest tienaa. Mut Sepellä on jostain syystä ihan helvetisti rahaa. En oo koskaan kysyny, se on vieläki aika tarkka yksityisyydestään ja erityisesti perheestään. Mä vähän luulen et ne on konservatiivisia tai jotain semmosta. Mä söin jotain missä oli vähän oudon makusta lihaa ja join viiniä ku se tarjos. Vähän hävettää myöntää etten muista mitä se söi.

Puhuin mutsin kans viimeks joku pari viikkoo sit. Se soitti mulle ja kysy haluunko sen vanhan essun. En mä osaa edes kokata. Mä en tiiä mitä meille kävi. Ennen Makee me puhuttiin melkee päivittäin ja oltiin niin hyvää pataa, se jopa halus olla osa mun poikkiksien elämää mikä ei aina ollu paras juttu. Mut se koko väkivaltajuttu jotenki muutti sen käsitystä musta. Tai niin mä sen ymmärrän. Ei näit asioita pitäs ees miettiä. Sikäli ku mä tiiän, kaikki on hyvin meidän välillä.

Iskästä taas en oo kuullu sit viime joulun ja nyt on heinäkuu. Mä luulin et asiat ei muuttuis ku kerroin sille etten ookkaan se poika mitä se aina halus. Mut jotenki ne vaan muuttu. Ei se multa perintöö kieltäny tai mitään yhtä räväkkää ku joku pappi ois tehny. Mut sen hiljasuus ja ajottainen välinpitämättömyys kertoo enemmän ku mitään mitä se vois mulle sanoo. Ihan ku se sanos koko olemuksellaan “mä en halua sua pojakseni”.

Mut mä oon ihan hyvin selvinny ilman sitä ja mutsii nyt kuus vuotta. Kakskymppisenä mä lensin pesästä. Joten jos yhtään matikkaa osaa, oon nyt 26. Sepehän on pari vuotta nuorempi. Täytti 23 toukokuussa. Kolme vuotta ei mikään järkyttävä ero oo. Ja näytän vieläki parikymppiseltä ni ihmiset ei ees kato ihmeissään.

Soitin Sepelle äske. Se on varmaan tyhmää mut mä soitan sille joka ilta puol ykstoista. Haluun pitää jonkinlaista rytmiä meidän elämissä. Varsinki ku ei sitä duunia oo löytyny. Sepe on töissä Kaivopihan Subissa. Sil on vissii jonkilainen keittiöalan koulutus. Mun pitäs kysyy siltä niin monta asiaa joita en oo raaskinu kysyy. Mut oli miten oli, me puhuttiin vähän siitä et meil oli molemmilla kivaa. Ja se vähän lupaili et tehtäis jotain viel täl viikolla. Saa nähä, on täs viel keskiviikosta sunnuntaihin aikaa.

Oon sille aika paljon valittanu et väsyttää ja lihakset on jumissa. Jos se vaik yllättää ja roudaa mut kylpylään tai jollekki hierojalle. Tai sit mennään leffaan. Oon halunnu nähä sen uuden Alicen nyt ties kuinka pitkään ja se tuli leffaan jo toukokuun lopulla. Ehkä vähän oma vika ku kaikki raha menee muualle ku asioihin mitkä ittee kiinnostaa ja kotoo sitä on turha pyytää.

En mä tiiä. Mul on kivaa Sepen kans. Oon vähän aatellu et jos päästään sinne kuuteen kuukauteen asti ni ostan sille lahjaks jotain vähän riskialttiimpaa ku aiemmin. Oon käyny siin yhes korukaupas jonka nimee en muista varmaan kolkyt kertaa kattomassa sitä yhtä hopeesormusta. Se sopis Sepelle nii hyvin. Mut sitä ennen mun pitää kysyy siltä vähän asioita.