B-gallerian Päätila 4.6. - 21.6.2026

B-gallerian Projektitila 4.6. - 21.6.2026

Tutkin teoksissani arkipäiväisiä aiheita ja niiden estetiikkaa. Tietoisuus elämän rajallisuudesta on tehnyt arjesta minulle tärkeän ja siksi keskityn siihen maalausprosessissani. Haluan töilläni välittää samaa iloa jota koen maalatessani.

Näyttely koostuu ruoka-aiheisista asetelmista, joissa keskeisessä osassa on värit. Teoksia sävyttää huumori ja leikkimielisyys. Olen maalannut teokset käänteisesti läpinäkyvän pleksin takapinnalle. Ensimmäiseksi maalatut vedot näkyvät siis päällimmäisinä ikään kuin viimeistelynä. Pleksin kanssa työskentely on yllätyksellistä ja sattumaa, sillä parin kerroksen jälkeen alimpana olevia vetoja ei voi enää muuttaa. Maalausteni yltäkylläisyys syntyy runsaiden yksityiskohtien sijaan elävästä maalausjäljestä sekä voimakkaasta tunnelmasta.

B-gallerian Päätila 14.05.–31.05.2026

Biomorfismo - Ryhmänäyttely kokoaa yhteen neljä eri taiteilijaa - Heli Juuti (kuvanveisto), Jennifer Lipkin (kuvataide), Riikka Peltola (tekstiilitaide) ja Carlo Raymann (sekatekniikka) - jotka tutkivat teoksissaan biomorfismia; orgaanista muotokieltä.

Taiteilijat tarkastelevat aihetta ajattelun ja tekemisen tapana: taiteilijan, materiaalin ja prosessin välisenä suhteena. Heli veistää kierrätetystä puusta veistoksia, pyrkimyksenään paljastaa hylättyjen materiaalien piilevä potentiaali. Jenniferin maalaukset ilmentävät orgaanista liikettä kerrostaen värejä ja tekstuureja. Riikka käyttää töissään erilaisia tekstiilikuituja, pyrkien teoksissaan välittämään samanaikaisesti herkkyyttä, rakennetta ja pehmeyttä. Carlo työskentelee kokeellisten puunveistotekniikoiden parissa, korostaen teoksissaan materiaalien ominaispiirteitä.

Luonnossa esiintyvistä muodoista ja rakenteista, ajallisuudesta, muutoksesta ja materiaalisuudesta inspiroituneina kukin taiteilija tulkitsee aihetta omalla tyylillä ja tekniikalla – luoden vuoropuhelua teosten, muotojen, työskentelytapojen ja eri materiaalien välille. Materiaaleissa tapahtuva muutos, sekoittuminen ja sulautuminen on tapahtunut luonnollisesti tai työvälineitä käyttäen.

B-gallerian Projektitila 14.5-30.5.2026

Päivi Berg: Huoneessa toistuva B-gallerian Päätila 23.04.–10.05.2026

Huoneessa toistuva -näyttely koostuu  lyijykynäpiirroksista, joissa keho ja tila kietoutuvat toisiinsa symboliikan elein. Tila hahmottuu kokemuksellisena ulottuvuutena, jossa keho ei ole pelkkä kuvauksen kohde, vaan paikka, jossa havainnot ja merkitykset muotoutuvat.

Toistuvana huone, josta voisi poistua avaamalla oven, mutta harmaasta rajasta on tullut osa olemista ja keho pysähtyy kynnykselle. Automatisoitunut maailma kasvattaa merkitystään näissä kehoissa.

Piirrosten tunnelma liikkuu keveyden ja painon välillä. Pintojen paine luo eteensä herkkyyttä, jonka alla kytee levottomuus. Teoksissa välittyy itseään syövä energia, joka jää osaksi kehollista kokemusta.

Näkeminen esitetään ruumiillisena tapahtumana. Se ei ole etäistä tarkkailua, vaan osallistumista, jossa katsoja ja kuvattu tiivistyvät toisiinsa. Keho on samanaikaisesti sekä näkevä että nähty, ja katse muovaa tapaa hahmottaa itseä.

Havahduin huomaamaan, etten uskalla jättää alushousujani pesutupaan kuivumaan ja jäin miettimään, miksi. Muistan, kun olin äitini kanssa ostamassa ensimmäisiä rintaliivejäni ja samalla reissulla minulle ostettiin Sloggin “täysin huomaamattomat” pikkarit. Kehoni oli muuttumassa, eikä pikkareiden näkyminen ollut enää neutraali asia.

Näyttely koostuu posliinista tehdyistä hauraista pikkareista ja japaninpaperille vedostetuista syanotypioista, jotka käsittelevät naisten alushousuihin liittyvää häpeää ja syvälle juurtunutta piilottelun kulttuuria. Häpeän rinnalla alusvaatteisiin liittyy myös erityinen suhde ja käytännön tarve, jossa jaottelemme pikkarit arjen eri roolien ja tilanteiden mukaan, kuten esimerkiksi menkka-, mummo-, seksi-, arki- ja lempipikkareihin.

Millaisena kaupunkitila näyttäytyy, kun sitä tarkastellaan ympäristöä rajaavien rakenteiden kokonaisuutena? Onni Alangon yksityisnäyttely Checkpoint B-galleriassa käsittelee tätä kysymystä öljyvärimaalauksen keinoin.

Näyttelyn teokset pohjautuvat havaintoihin, jotka sekoittuvat taiteilijan muistoihin, kokemuksiin ja tilallisiin assosiaatioihin.

Alanko luo kerroksellisella maalaustekniikalla määrittämättömiä tiloja, joissa todellinen ja kuviteltu limittyvät. Abstraktin ja esittävän rajapinnalla liikkuvat teokset tutkivat tilan hahmottumista ja sitä mikä on vasta syntymässä tai hiljalleen haihtumassa.

Näyttelyn nimi viittaa videopelimaailmasta tuttuun käsitteeseen tallennuspisteestä ja laajentuu sen ulkopuolelle kaupunkitilaan.

Onni Alanko (s. 1992) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian maalauksen osastolta vuonna 2024. Checkpoint on Alangon ensimmäinen yksityisnäyttely Turussa.

Näyttelyni teokset ovat tikkuihin muotoiltuja pääveistoksia. Ne voi nähdä esimerkiksi kiteytyneinä tarinoina tai autenttisina henkilöinä, joissa eletty elämä saa näkyä.

Veistosten pieni koko kutsuu tarkastelemaan niitä läheltä ja pyytää päästä yhteyteen katsojan kanssa. Teosten pienuus kuvastaa myös ihmisen vajavaisuutta ja toisaalta hellyttävää sympaattisuutta: rämmimme eteenpäin parhaamme mukaan toisiimme tukeutuen ja joskus myös yhteyden menettäen.

Teokset on valmistettu pääosin kierrätetystä pronssista. Muotoiluvaiheessa olen lisännyt mukaan kasvien osia ja muita löydettyjä elementtejä, joista on valun myötä tullut pysyvä osa veistoksia. Olen liittänyt valettuihin teoksiin myös esimerkiksi kupari- ja ompelulankaa. Poltin muotit ja sulatin pronssin ulkona omatekoisissa uuneissa.

Päätila 19.2.–8.3.2026

Kuviteltu tapahtumaketju on osa alati rakentuvaa ja muuttuvaa installaatiota,  joka käsittää veistoksia, lajitelmia ja asetelmia. Kuvitteellis-historiallisista todellisuuksista ja museaalisista tulevaisuusnäyistä rakentuvat installaatiot sisältävät luonnonvaroja, resursseja ja huolia. Kylkiäinen haluaa suurennuslasin ja kaukaa katsomisen työkaluilla mataa kohti tämän hetken tajuamista. Teokset on valmistettu arkisista jätteistä ja lainatuista objekteista. 

Yksityisnäyttelyssään Santeri pyrkii käsittelemään valokuvan keinoin ilmiötä Umarell. Sana ja ilmiö on alun perin italian kielestä, Bolognan murteen sanasta umarél. Umarellit ovat usein vanhoja miehiä, jotka viettävät aikaa rakennustyömaiden liepeillä seuraamassa työn etenemistä kädet selän takana ja tarjoamassa ei-toivottua apua. Santerin lähtökohtana on toiminut huoli siitä, onko hänen sukupolvellaan enää mahdollisuutta eläkeikään, jossa on aikaa olla joutilas ja huoleton.

Santeri Niemi (s.1996) on Helsingissä asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija. hän on valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi Oulun yliopistosta pääaineenaan kulttuuriantropologia. Santeri on työskennellyt vuosina 2022–2024 osana Pori Film Festivalin työryhmää taiteellisena tuottajana. 

Olga Laineen ensimmäisessä yksityisnäyttelyssä “Laineiden Lapsia” horjutaan suunnattomuuden ja uuden alun äärellä, sekä etsitään järjestystä kaaoksen keskelle.

Omakuvista koostuvaa valokuvakokonaisuutta sävyttää Laineen herätysliiketaustainen kasvuympäristö, jossa elämän suunnan kehykset olivat pitkälti valmiiksi tarjottuja ja normit ohjasivat tapaa olla. Irtaantuminen yhteisön luomasta selkeyden turvasta avasi tilan vapaudelle, mutta myös epävarmuudelle ja omien valintojen painavalle vastuulle. 

Aida Uusimäen näyttely Babyrooms. Kuvien paikat ovat jossain huoneiden ja maisemien välillä, ne aukeavat mielikuvituksena mutta saavat rajat ikkunoista ja tasaisista seinistä tasoista. Ne ovat jotain tiloja.

Samuli Makkosen näyttely ”False Memory” B-Galleriassa on keskittynyt litografian ilmaisuvoimaan ja painetun taiteen materiaalisuuteen. Näyttelyn teemat liikkuvat muotoutumisen, muovautumisen ja kerrostumisen käsitteiden välillä. Makkonen saa inspiraationsa kuvitteellisista ja fantastisista aiheista sekä vaikutteita luonnontieteiden viimeaikaisista tutkimuksista. Kokeellinen lähestymistapa hänen taiteessaan näkyy grafiikan materiaalien manipuloinnissa, korostaen jälkiä, muutosta ja prosessia toiston tai edition sijaan.

Suurten sarjojen tuottamisen sijaan Makkonen suosii testivedoksia sekä uniikkeja painoprosessin aikana kehittyviä teoksia. Piirtäessään ja maalatessaan hän keskittyy viivan, sävyjen ja muodon tutkimiseen tasapainottaen esittävää, havaintopohjaista työskentelyä abstraktion kanssa. Näyttelyn teokset tutkivat edelleen tekniikan, materiaalin ja konseptin välistä vuorovaikutusta laajentaen nykygrafiikan rajoja.

Yksityisnäyttelyssään Tunnelikukka Marja Karisalmi liikkuu unenkaltaisten näkymien rajapinnoilla pohtien kysymyksiä kasvuun sekä yhteiseloon liittyen. Pienikokoisten teosten intiimiä luonnetta täydentää maalauksen sisäisen symboliikan sekä mittakaavoja venyttävän kehyksen väliin avautuva tila, johon Karisalmi kutsuu katsojaa asettumaan.