The Cool Side of the Pillow

To boldly go... and so on and so forth. 

It's that time of the year again, loves. Leaving early tomorrow morning for a little stint in South America  & the Caribbean. Greatest obstacle: should I or should I not bring my giant headphones along?

Route: Santo Domingo - St. Maarten - Curacao - Caracas - Bucaramanga - Bogota - Cartago - Quito - Galapagos - Guayaquil - Lima - Cuzco

Isommatkin innostui. Päätin käyttää yhden oppitunnin maalailemiseen, koska kolmasluokkalaisistani oli paikalla vain neljä yhdestätoista. Loput olivat auttamassa maalaamaan kylän uutta hotelli-hostellia, ja loput näyttivät hapanta naamaa koska eivät päässeet mukaan.

Lisää tanssia, feat. minä, Francoise ja luostarin keittäjän pikku tyttö, jota tykkään kanniskella ympäriinsä aina kun en ole opettamassa pikkumunkkeja. En kuollaksenikaan osaa lausua/kirjoittaa/muistaa lapsen nimeä, mutta ei se haittaa, koska tytön äiti ei myöskään koskaan muista minun nimeäni.

Annoin kamerani joksikin aikaa pikkumunkeille, tai no, yhdelle jonka tiesin olevan tarpeeksi vastuullinen käsittelemään sitä. Sain kameran takaisin akku tyhjänä ja muistikortti täynnä. Noh, ainakin olivat tavattoman innoissaan ja otettuja, kun saivat leikkiä kalliilla elektroniikalla... ja minulla on nyt 1000+ epätarkkaa kuvaa kaavunhelmoista ja kyynärpäistä.

Voisi kuvitella, että buddhalaisten munkkien "rukoushetket" olisivat hiljaisia ja rauhallisia tilaisuuksia. Harhaluulo: puja (juhla, pyhäpäivä, rukous, uskonmenot) on enemmän karnevaalia kuin meditaatiota. Soittakaa torvia, hakatkaa rumpuja, hassut hatut kaikille! Sain luvan  istua temppelissä seuraamassa näitä juhlamenoja, mutta valitettavasti kuvaaminen sisällä temppelissä on ankarasti kielletty. Se on todella sääli, sillä gongpat(temppelit) ovat todella näkemisen arvoisia. Patsaita, alttareita ja soittimia on joka lähtöön, ja jokaikinen senttimetri seinää on kaiverrettu, maalattu, koristeltu ja peitetty värikkäillä silkeillä.

Tässä päivänä muutamana katsahdin ulos ikkunastani ja huomasin että kaikki munkit, pienet ja suuret, olivat kokoontuneet riviin joka ulottui luostarialueen portilta temppelille asti. Tiedustelin asiaa ja sain tietää että äärimmäisen tärkeä lama oli tulossa vierailulle(ei ihan se Dalai, mutta iso jehu kuitenkin), ja hänet piti ottaa vastaan asiaankuuluvin juhlamenoin. Lama Tukul soisi olla kunnianarvoisana vieraanamme seuraavat kaksi viikkoa, kun juhlitaan Dashainia. Liityin kiltisti vastaanottajien massaan odottelemaan tätä suurta opettajaa, joka saapui pari tuntia myöhässä, autosaattueen kera. Oletin automaattisesti että hän olisi joku tuhatvuotias parrakas guru, mutta autosta nousikin noin 10-vuotias poika. Ihmettelin asiaa Francoiselle, joka valaisi että poitsu on tämän luostarin perustaja/suurin mestari/tms uudelleensyntyneenä.

..kun ei tullut Suomesta otettua mukaan.