VRO - KYSY!

Kysymys lyhyesti: Voiko JPG-kuvaa käsitellä menettämättä dataa?

Ei. Editointi on tehtävä aina RAW-kuvatiedostoon, ei JPG-kuvaan. Eli sinun olisi avattava muutoksen tekemiseen RAW-kuva, tehtävä muutokset ja tallennettava (export) uusi JPG-kuva. Kaiken lisäksi JPG-kuvan muokkaus ja uudelleentallentaminen JPG:ksi lisää artifakteja. Muutamalla tallennuksella tämä ei ole merkittävää, mutta jos teet syystä tai toisesta useita tallennuksia samaan JPG-kuvaan, alkaa pakkausjäljet lisääntymään merkittävästi (koska pakattu kuva pakataan uudestaan). 

Kysymys lyhyesti: Nikkor 80-200mm versiot

Kyseistä 80-200mm f2.8 Nikkoria on todellakin muutamaa eri versiota, ja tuo pumppuzoom (eli zoomausliike tapahtuu työntämällä, ei kääntämällä) on todellakin melko hidas tarkentamaan. Optisesti pumppu-versio on todella hyvä, mutta nopeisiin käyttötarpeisiin jättäisin ostamatta. 

Kysymys lyhyesti: Internet?

Kyseessä on niinsanottu FBTK-syndrooma (from brain to keyboard), jossa osa aivo-kapasiteetista häviää matkalla aivoista näppäimistöön. Aivot joutuvat tekemään lingvistisen muunnoksen eli konversion omien ajatusten ja puheen välillä, tämän jälkeen puhe täytyy konvertoida vielä tekstiksi ja sitten syntyy vielä tekstistä konversio sormien kautta näppäimistölle.. jolloin alkuperäinen ajatus katoaa tai jopa muuttuu. Tätä FBTK-syndroomaa voidaan mitata FBTK-suhteella, eli “FBTK-ratio”. Tämä vaihtelee yksilöstä toiseen suhdeluvun 1:1 ja 1:100 välillä. Jossain konteksteissa puhutaan myös prosenteista koska skaala on lähes lineaarinen 1-100 (helpottaa monen ymmärrystä asiasta).

Laskukaava tekstisyötteelle on helppo IQ*FBTK-ratio (ÄO-kerroin) jolloin keskustelijan alkuperäinen järjellisyys kerrotaan FBTK-kertoimella ja tästä saadaan julkaistavan tekstin lopullinen mitattavissa oleva export-IQ. Konventionaalinen 100 ÄO exporttaantuu usein monen konversion jälkeen vain noin ~90 yksikön export-ÄO:nä. Tähän kun otetaan huomioon että puolet kansasta on keskimääräistä tyhmempää, ja FBTK-kerroin saattaa olla pahimmillaan noin 50 yksikköä, on export-ÄO usein vakavan älyllisen kehitysvamman tasolla. Harvoissa tapauksissa FBTK-kerroin voi olla myös yli yhden, mutta näitä tapauksia ei käsittääkseni ole dokumentoitu luotettavasti vielä nykypäivänä. Muutamat luotettavat empiiriset testit ovat tulleet loppupäätelmään, että FBTK-kerroin on lähes aina alle yhden. Asiaa voi verrata JPG-kuvaan joka joudutaan useita kertoja pakkaamaan uudestaan JPG-kuvaksi, jolloin lopputulos on pelkkää paskaa.

Tubettaessa osa konversioista jää tekemättä, mutta live-lingvistinen tuotto taas tyypillisesti on hankalampaa kuin kirjallinen, koska konversio täytyy tuottaa reaaliajassa. Käsittääkseni FBTK-ratio on aika lähellä tubettamisen ns. FBTYT-ratiota, ja ne ovat käytännössä lineaariset (from brain to youtube) toisiinsa nähden.

Kysymys lyhyesti: puoliautomaattitilat?

Ihmisillä on tarve tuputtaa omia uskomuksiaan faktoina (tottakai myös minulla aika-ajoin, tavasta on vaikea kenenkään luopua mutta pyrin itse pitämään kaikki vastauksen niiiiin faktalinjalla kuin vain ikinä pystyn). Tämä kysymyksesi on hyvä esimerkki siitä. Aukkoprioriteetilla (tai toisille tutummin aukkoautomatiikalla tai aukon esisäädöllä.. tila jossa käyttäjä valitsee aukon) jatkuvasti kuvaaminen on aivan yhtä tomppelia kuin autolla ajaminen vain vaihteella kolme koska naapuri niin kehui vaihdetta kolme. Käydään siis pikaisesti esimerkkien avulla läpi mitä puoliautomaattitiloja (Nikon M,A,S tai Canon M, Tv, Av) kannattaa käyttää missäkin. Puoliautomaattitilat ovat loistavia renkejä mutta huonoja isäntiä. Ja ei, minulla ei käynyt virhe, myös M voi olla puoliautomaatti..

Valotuksenhan määrittää aukko, suljinaika ja herkkyys. Kaikki valotus perustuu tuohon pyhään kolminaisuuteen (ja olen luvannut itselleni etten tätä rupea tänne blogiini koskaan avaamaan koska tämä on netissä jo selitetty miljoonaan kertaan mutta menkööt tämä puoliautomaattitila-postaus nyt rajatapauksena).

Vielä ennen tilojen eroja käydään yksi todella todella merkittävä juttu läpi joka on automaattinen herkkyys, auto-iso. AIVAN mahtava apuri, mutta jälleen vain renki. Moni amatööri tekee sen virheen ettei anna kameran säätää herkkyyttä vaan kohinapeloissaan lukitsee herkkyyden ja tällöin tilasta riippuen muut arvot kärsivät. Koska valotus on aina noiden kolmen arvon kanssa tasapainoilua (varsinkin hämärässä todellista taidetta), niin suosittelen aina että tingi herkkyydestä, älä aukosta.. tai ainakaan missään nimessä suljinajasta (jos nyt ei kuvata jalustalta maisemaa tms). Anna auto-ison murehtia herkkyydestä ja määrää itse aukko ja/tai suljinaika, riippuen tilanteesta kuten alla kohta selvitetään. Kohina on helpompi sietää kuin tärähtänyt kuva. Kohinaa voi vähentää ohjelmallisesti, mutta kuvaa ei voi terävöittää jälkikäteen jos se on täysin tärähtänyt. Valaisutilanteissa joissa valo on tasainen, (hallit, studio, pilvinen keli) voidaankin sitten kamera usein tilanteesta riippuen laittaakin täysmanuaalille eli M-tilaan sekä ISO käsin eli auto-iso pois. Näiden lisäksi mainittakoon, että auto-ison asetuksissa voi monessa kamerassa vaikuttaa myös pienimpään mahdolliseen suljinaikaan, tai jotkut uusimmat kamerat jopa tunnistavat objektiivin polttovälin ja säätävät tätä suljinaikaa auto-isolla sen mukaan. Ei voi muuta kuin painottaa tutustumaan auto-isoon sekä oman kameran toimintaan ja yrittää ymmärtämään miten kamera “ajattelee”. Itseasiassa tuossa on koko blogini ehkä tärkein vinkki kaikille kuvaajille kaikissa tilanteissa: koita ymmärtää miten kamerasi näkee tilanteen ja minkälaisia valintoja se tekee sinun antamissa asetuksissa missäkin tilanteessa. Miten vaikuttaa kuvaustila, herkkyysasetukset, valotuksenmittaustila ja automaattitarkennustila (valotuksenmittauksesta postaus tässä: LINKKI ) .. ja sadat muut valinnat jota olet jo tehnyt joko tietoisesti tai tiedostamattasi. Ehkä huomaat että aukkoprioriteetin suosiminen on hölmön puuhaa, tai kun opit luottamaan automatiikkaan niin tajuat että jatkuva manuaalitilassa oleminenkin on turhaa. Siinä on avain onnistuneisiin kuviin, nyt ja aina. 

1. Aukkoprioriteetti (A, Av)

Aukkoprioriteetti kuten olet havainnutkin, lukitsee aukon sinun valitsemallesi arvolle. Tämä tarkoittaa että suljinaikaan et voi vaikuttaa, PAITSI jos käytät automaattista herkkyyttä eli auto-isoa. Kuten yllä mainittu, voi auto-ison asetukset myös lukita suljinajan, jos niin haluat ja kamerasi sitä tukee.

Mutta milloin aukkoprioriteettiä kannattaa käyttää? Itseasiassa todella harvoin.. sanoisin että vain niissä tilanteissa jossa haluat kontrolloida aukon luomaa esteettistä vaikutusta syväterävyyteen (joko lyhyt tai syvä syväterävyys, potretit, maisema) tai tekniseen suorituskykyyn.. monet objektiivit ovat parhaimmillaan tietyllä aukkoarvolla ja kuvaustilanteessa tiedostat että olet valmis “uhraamaan” muita arvoja sen edessä että saat niin optisesti ja teknisesti virheetöntä kuvaa kuin vain mahdollista. Tämä voisi tarkoittaa esim. 50mm f1.8 objektiivilla kuvaamista aukkoarvolla f5.6, jossa monet 50mm objektiivit ovat parhaimmillaan. Myös muita teknisiä syitä voi olla, kuten diffraktion hyväksikäyttö (valot muuttuvat “tähdimäisiksi sakaroiksi” aukkoarvolla ~f22) tai välttäminen. 

Sanoisin siis, että aukkoprioriteetilla kuvaaminen on järkevää vain, kun haet aukkoarvolla joko esteettistä tai teknistä toteutusta. Kaikkeen muuhun kuvaamiseen löytyy parempiakin tapoja

2. Suljinaikaprioriteetti (S, Tv)

Tila, jossa suljinaika lukitaan käyttäjän valitsemaan tilaan. Edelleen, auto-isoa voi käyttää, mutta tässä tapauksessa auto-iso EI vaikuta suljinaikaan ikinä, vaan aukko on ainoa muuttuva komponentti auto-ison kanssa.

Tämä tila on minulle ehkä se yleisin nykyään, kun pääsin joskus yli tuosta aukkoprioriteetin ylistämisestä. Tämä tila on avain teräviin kuviin monessa tilanteessa, asia mitä moni harrastaja ei ehkä tiedosta. Monessa tilanteessa tilanne itsessään määrittää sen, mikä suljinaika tulee olla. Jos kuvaat lasta sisällä leikkimässä, on suljinajan oltava tietty jotta kuvasta tulee terävä. Ihminen edes paikallaan seistessään ei ole täysin paikallaan, vaan silloinkin suljinajan on oltava ~1/60s jotta hengityksen aiheuttama heiluminen ei tee kasvoista epäterävää. Kun kuvaat koiraa leikkimässä metsässä, on suljinajan oltava usein jo ~1/320s luokkaa, tai nopeammilla roduilla jopa 1/1000s. Koripalloa tai lätkää.. urheilua hallissa? Hevosta maneesissa? Silloinkin haluat tehdä valinnan suljinajasta, et aukosta. Lätkään usein riittää 1/320s jos osaat seurata eli pannata kohdetta, muissa lajeissa sitten omat valinnat riippuen polttovälistä ja kuvauspaikasta. Testaile ja totea itse: etsi sopiva suljinaika sinun tarpeisiin ja anna kameran huolehtia joko aukosta ja/tai herkkyydestä. Jälleen, kohina on helpompi sietää kuin se, ettei tunnista pelaajaa tai ratsastajaa.

Terävän kuvan luominen lähtee tärkeimpänä kaikista juuri suljinajasta, ja toki onnistuneesta tarkennuksesta. Myös aukko tekee omat rajoitteensa (esim. moni 50mm f1.8 objektiivi on täyttä suttua täydellä f1.8 aukolla, ja siksi aukkoa rajoitettava vaikka f2.8 :iin), ja herkkyyskin kohinan muodossa syö “mikrokontrastia” joka näkyy “terävyytenä”. Salatiedettä sanovatten. Terävyydestä minulla muuten blogipostauksia parikin, käytä hakua tai hyppää tästä: LINKKI 

Jossain tilanteissa valoisuus vaihtelee niin kovasti (vaikka puolipilvinen päivä, ulkona potretit luonnonvalossa), että suljinaikaprioriteetin käyttö on hankalaa. Näissä tilanteissa sitten kannattaa ehkä hypätä takaisin aukkoprioriteetille, mutta huolehtia auto-ison avulla ettei suljinaika lipsu liian pitkäksi tai käyttää täysmanuaalia auto-ison avulla..

Sivuhuomautuksena todettakoon, että suljinaika menettää “merkityksensä” jos kuvataan salamoilla. Salama on aina nopea valo, terävän kuvan tuottava laite josta tämä minunkin blogini kertoo kymmenien ja kymmenien postauksien avulla.. itseasiassa syy miksi tämä blogi on aikanaan perustettu. Suomeksi ei hyvää sisältöä salamakuvauksesta silloin löytynyt. Jos salamakuvaus on tuntematon mutta kiinnostava aihealue, eikun kahlaamaan blogia alusta asti läpi tai käyttää hakusanaa “salama” hakukenttään. Laiskoille linkki hyvään aloitukseen tässä: LINKKI

3. Manuaalitila (M)

Mutta eihän manuaali ole automaatti?! Vaan on, jos herkkyys on automaatilla, auto-iso. Monessa kohtaa tämä on tila on se sweet-spot, ja tähän törmään usein itse monissa kuvaustilanteissani. Haluan antaa kameralla muut arvot käsin, manuaalisesti, mutta anna kameran päättää herkkyyden. Esim. yökerhoissa tiedän että hämäryys tekee sen että aukon on oltava täysin auki, mutta haluan pysäyttää yleisön liikkeen suljinajalla, ja estää kuvaa tärähtämästä 105mm objektiivilla joten määritän suljinajaksi 1/125s. Tällöin jätän herkkyyden automaatille, koska luotan kamerani valotusmittariin ja ymmärrän miten se toimii. Korjaan valotusta EV-säädöllä ja nautin lopputuloksesta. Annan kameran murehtia niistä asioista joista tiedän sen kykenevän murehtimaan, ja huolehdin muusta itse (kuten mittaustilasta, käytänkö pistemittausta vai matriisimittausta, mistä mittaan valon, mihin tarkennan jne jne). 

Manuaali on toki hyvä myös täysmanuaalina, herkkyyden ollessa manuaalina. Tilanteissa joissa vallitseva valo on tasainen tai valotus tehdään muulla tavoin, kuten salamalla on manuaali lähes ainoa oikea tapa. En halua kameran arpovan valotukseen vaikuttavia arvoja koska minä tiedän että valotus on jatkuvasti sama. Ei syytä siis antaa kameran tehdä mitään valintoja puolestani.

Täten ollaan käytykin läpi ne tärkeimmät tilat, joissa voidaan toimia “puoliautomaattisesti”, tai halutessaan enemmän manuaalisesti. Sinun tulee tietää missä tilanteissa mikäkin tapa toimia on oikea. Lähtökohtaisesti sanoisin että tee seuraava päätös kuvaustilanteissa:

Voinko käyttää täysmanuaalia?

Voinko käyttää auto-isoa?

Kuinka paljon valoisuus eli vallitseva valo vaihtelee?

Millaisen suljinajan tarvitsen terävään kuvaan?

Vai valaisenko kuvan sittenkin itse esim, salamoilla, jolloin suljinaika ei merkitse eikä vallitteva valo?

Haluanko hakea aukko ja suljinaika-arvoilla tiettyä estetiikkaa?

Näin. :) Tässä ajatuskarttaa miten asiaa voi lähteä omaan pääkoppaan purkamaan, toivottavasti tästä on apua ja päästään kaikki pois aukkoprioriteetilta, jos ja kun tarve on :) Tämä toki vain karkea kartta aiheesta, jossa moni muitakin reittejä mutta ehkä avaa jollekin silmät miten asiaa voi lähestyä:

Kysymys lyhyesti: Vanhempi kalusto ammattikäytössä?

Heh, kuvaan itsekin paljon juuri kyseisillä rungoilla, häissä edelleen D3s :llä. Rinnalla on ollut D4 ja D4s :ää mutta ärsyynnyin muistikorttirumbaan ja laitoin ne kiertoon. Urheiluhommiin (niihin vähäisiin mitä kuvaan), riittää D3s. D3:n skippaisin koska hintaero D3S:ään on niin marginaalinen.

Iän sijasta tuijottaisin mielummin vaikka DXO:n käppyröitä ja sitä, riittääkö kamera sinun käyttöösi. D3s on mm. kohinan suhteen aivan rintarinnan D750 kanssa joten siitä ei jää kiinni. Dynamiikka on hieman huonompi mutta 100% riittävä ainakin minulle. 12 megapikseliä tuntuu monelle liian vähältä, mutta tuosta voi rajauksenkin jälkeen vielä teettää metrejä leveitä printtejä jos niikseen tulee. Tärkeintä on miten laadukkaita pikselit on ja miten laadukkaasti ne kuvaaja on kennolle omilla valinnoillaan vanginnnut. Yhtään asiakasta jolle 12Mpix ei riittäisi, ei ole vielä minulle vastaan tullut. Toki jos tietää että kuvia menee suurkuvatulostukseen jo ennen keikkaa, niin työ kannattaa tehdä vaikka D750 :llä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 

Ja lopuksi viisautta jota olen eri foorumeilla vuosia toitottanut: ei se kamera huonene iän myötä. D3 ja D3S oli markkinoille tullessaan aivan mielettömiä kameroita, joista JOKAINEN (jopa Canonisti salaa) haaveili. Hinnaltaan vain tavallisen tallaajan ulottumattomissa. Noi rungot on nähnyt sotia, kuolemia, häitä, lasten syntymiä, avaruutta ja painottomuutta, ja miljardeja muita juttuja. Ja kuvat jotka ammattilaiset ympäri pallon on tuottanut, on ollut miljoonien ja miljardien ihailun kohteena. Nyt noi rungot on saavuttanut tietyn iän ja ammattilaiset on pitkälti jo runkoja hylännyt uusien tieltä.. ei siksi että uudet olisi parempia (vaikka ne onkin), vaan siksi että se kuuluu monien ammattilaisten tapaan toimia: rungot vaihdetaan tietyn iän jälkeen jo ihan luotettavuudenkin takia, ja koska vähennyksiä verotukseen on järkevä tehdä. D3s oli, on on edelleen aivan huikea kamera. En äkkiseltään keksi mitään mihin se EI kelpaisi, jos se vain köllöttelee osaavan kaverin käsissä. Ja lisäksi näkökulmaksi voi ottaa tämän: ota markkinoiden uusimmat kuluttajarungot (D3s hintaluokasta, vaikka Canon 80D, Nikon D7200, Sony A6500, Fuji X-T2) ja vertaa niitä vanhaan ammattimalliin (vaikka Nikon D3s, Canon 1Ds3): on muutamia harvoja juttuja jossa uudet rungot on toki parempia, mutta keksisin tuhat ja yksi käyttökohdetta jossa D3S olisi edelleen yksinoikeutettu kukkulan kuningas.

Kysymys lyhyesti: Laite jumissa salamakengässä?

Moikka, ja ensinnäkin pahoittelut ikävästä tilanteesta. Ikävä kyllä veikkaan että salaman lukitustappi on nyt jostain syystä jumissa kamerassa. Minulla on joskus tapahtunut sama salamalähettimen kanssa, ja ei siinä muu auttanut kuin rikkoa edestakaisin liikkellä ja voimalla tuon lähettimen kiinnistystappi. Pari muutakin keinoa on, josko niistä olisi apua:

Ujuta salamakengän ja salaman väliin tosi ohut meisseli/puukko ja koita hieman vääntää salamaa ylöspäin, ja koita käännellä salaman lukitusnappulaa samalla ylös-alas. 

Riko salama (salaman arvo x €)

Riko salamakenkä (salamakengän korjaus ~400€)

Lähetä kamera huoltoon (~100€?)

Suosittelen joko kohtia 1 tai 4 :)

Kysymys lyhyesti: kuvaajan tyyli ja valokuvauksen säännöt?

Vastataan ensin siihen helppoon: säännöt on tehty rikottavaksi, ehdottomasti. Seison ton takana hautaan asti MUTTA.. mun mielestä on parempi opetella kuvaamaan ilman sääntöjä ja silti jossain vaiheessa sitten käydä noi yleisimmät “säännöt” läpi ja todella ajatuksen kanssa miettiä MIKSI ne säännöt ovat mitä ovat. 

Sääntöjä on satoja mutta muutamat niistä on niin vahvoja, että ehkä jaksan ne tähän jopa avata. Jokainen sääntö aukenee paremmin googlettelemalla kuvaparien kera:

Kuvakolmannekset aka “rule of thirds”. Tästä on tehty jopa yliopistotason tutkimuksia että ihminen sijoittaa kohteet mielellään jopa katseessa kuva-alan kolmanneksiin, niin vaaka- kuin pystyakselilla. Taustalla taisi olla jopa ihan fysiologisia juttuja miksi näin on, ja voin vahvistaa että tää sääntö vaan toimii. Toki efektinä keskelle sijoitettu kohde on tehokeino mutta jos olisi kuvattava kohdetta vain keskellä tai vain kolmanneksiin, valitsisin milloin tahansa vain kolmanneksiin.

Tausta. Tausta pitää valita niin että se kuuluu tarinaan, eikä riko tarinaa. Taustalla oleva oksa ei saa lävistää potrettikuvassa henkilön päätä, jos se ei kuulu tarinaan. Oksat voi sensijaan kehystää henkilöä kauniisti. Sama pätee horisonttiin, jos merenpinta lävistää potretissa pään niin se ei vain yleisesti toimi.

Leading lines, eli kuva-alalla katsetta vahvasti ohjaavat viivat tai tekstuurit. Noiden johdatusten avulla on hyvä pyrkiä tuomaan jälleen kohdetta tai tarinaa esille, eikä päinvastoin. 

Kuvan syvyyselementit ja -vaikutus. On tylsää jos kuvassa kaikki kohteet ja elementit on samalla “planella”. Potretissa tähän saattaa auttaa se että kohteen takana on kaunis tausta ja etualalla esim. kasvustoa, aita tms. Sama pätee maisemakuviin, jos otat kuvan mökistä niin kuva on luultavasti tylsä. Jos otat kuvan mökistä jonka takana näkyy vuorenrinne, jonka takana kauempi vuori, jonka takana kauempi.. on kuvassa syvyyselementtejä joihin upota. Sama pätee jopa katukuvauksessa.

Kuvan “rytmin” ja “symmetrian ja balanssin” luominen sekä rikkominen. Todella symmetrinen kuva voi olla kaunis, mutta jos täysin 100% symmetriaa ei voi luoda on parempi se sitten rikkoa selvästi (mitä et voi piilottaa, tuo esille. Toimii jopa sisustuksessa :) ). Sama pätee kuvan rytmiin, väreihin, linjoihin. 

Tekstuurit. Kuvassa on kiva jos sieltä hyppii “kolmiulotteisesti” elementtien ominaisuuksia esille. Tämä tyypillisesti tehdään valon oikeaoppisella kulmalla (tai auringon ollessa juuri oikeassa suunnassa). Mikäli kuvaat villapaitaa haluat että se näyttää villapaidalta.

Varjot. Valokuvausta voisi sanoa ihan yhtä hyvin varjokuvaukseksi, sillä ilman varjoja ei ole muotoja. Tarkkaile viikon ajan varjojen käytöstä koko ajan joka puolella arki-elämääsi, ja opit valon käytöksestä valtavasti. Mieti jokaisen varjon kohdalla “miksi tuo varjo on tuossa ja tuon muotoinen?”

Yllä vain pienenpieni ajatuksen virta säännöistä ja elementeistä, joista kuva ja tyyli muodostuu. Toisten kuvaajien tyyliin kuuluu hyvin vahvasti tiettyjen sääntöjen ja lakien rikkominen, se on osa jopa sitä kuvaajan brändiä. Tästä taas päästään aasinsiltana kivasti Tyyliin.

Tyyli. Ah. Ikuisuus-dilemma niin sitä hakevalle kuin sen omaavalle. Tyyli on mun mielestä kuin vaatetus.. toiset jämähtää yhteen ja se sopii heille, kun taas toiset hakee jatkuvasti uutta ja se sopii heille. Ja siltikin molemmat toimii, jos sen tekee tyylikkäästi. Sit taas jos puet joka päivä joka tilanteeseen puvun kanssa crocsit ja pellehermanni-peruukin, niin voi 99,99% varmuudella sanoa ettei toimi. Myöskään alasti ei nykyään oikein voi liikkua. Sama on valokuvaajan tyylin kanssa.. kun rupeaa ymmärtämään kuvan elementtejä ja jälkikäsittelyä ja tulee niiden kanssa sinuiksi, pystyy ruveta joko tarkoituksella tai alitajuntaisesti rakentamaan omaa tyyliä. Ymmärtämättä kuitenkaan jälkikäsittelyä tai tiettyjä yllä kuvattuja lainalaisuuksia ei yleensä voi pärjätä. Tyyli voi muuttua.. tai se väkisinkin muuttuu koska tyyli usein kuvaa ihmistä itseään, niin laimealta kuin se kuulostaakin. Alitajuntaisesti otat vaikutteita muiden tyyleistä tai tekniikoista, ja tietoisesti toki kehität itseäsi. Kaikki se vaikuttaa tyyliin.Tyyliä voi pakottaa tiettyyn suuntaan, mutta se usein ikävä kyllä näkyy lopputuloksessa... tietynlainen tunnelma ja fiilis kuvaan kun luodaan sydämestä, on lopputulos paras. Onnellinen olkoot kuvaaja, joka on löytänyt tyylinsä (ehkä sitä tiedostamatta), me muut tyydymme pohtimaan näitä ikuisuuskysymyksiä ja jahtaamaan haamuja :)

Kysymys lyhyesti: teräviä kuvia edullisella kalustolla liikkuvasta kohteesta?

Ensinnäkin, kannattaa aloittaa lukemalla tämä postaukseni aiheesta.

Mitä valotukseen tulee, kannattaa opiskella valotuksen perusteita (herkkyys, aukko, aika), ja miettiä miksi kuvissa hevonen tai tausta heilahtaa. Tähän löytyy googlesta satoja ohjeita eikä blogini ole oikea paikka kerätä näin laajoja kysymyksiä aiheena “miten valokuvata”. Sitähän tämä valokuvaus loppupelissä on, valotuksen tekemistä erinäisten “lakien” avulla.

Mutta itse kysymykseen: jos haluatte että sekä hevonen että tausta on terävä, tulee suljinajan olla todella nopea. Tämä tarkoittaa edullisella kalustolla sitä, että valoa on oltava paljon, maneesissa tämä ei oikein tahdo onnistua. Jos taas riittää että pelkkä hevonen on terävä, tulee sinun valokuvaa ottaessa “seurata” kohdetta eli hevosta, ja pitää se kameran etsimessä koko ajan samalla kohtaa (vaikkapa keskellä etsintä tarkennuspisteen kohdalla). Näin voit “pannata” kuvatessasi, ja käyttää hieman pidempää suljinaikaa.

Asetuksia: Voit maneesissa koittaa laittaa herkkyyden manuaalisesti arvoon ISO3200, aukko niin suureksi (pieni luku, vaikka f3.5) kuin saat ja laittaa kamera A-tilaan (kamera säätää suljinajan). Sitten koitat seurata hevosta ja tutkailla riittääkö valo vai ei, jotta kuvista syntyy teräviä. Jos kuvaat ulkosalla valoisassa, niin voit laittaa herkkyyden automaatille kuten aukonkin, ja laittaa kameran S-tilaan ja määrittää itse suljinajaksi vaikka 1/500s. Jos valo riittää niin sekä hevonen että tausta on luultavasti kuvassa hypyn aikana teräviä :) 

Jos näillä ohjeilla ei onnistu, niin sitten mars mars vain lisää harjoitusta tai tilaamaan minut pitämään yksityistuntia perusteista ;) Onneksesi D5200 on varsin kyvykäs kamera huolimatta edullisesta hinnastaan, eli jos tuntuu että budjetti antaa periksi niin hieman valovoimaisemman optiikan osto voi pienelläkin sijoituksella (Nikkor 35mm f1.8 DX ~100€) tuottaa merkittävästi parempia kuvia.

Kysymys lyhyesti: edullinen kuulapää

Kun maksaa kuulapäästä noin satasen, ja valitsee valmistajaksi jonkun suurista merkkivalmistajista niin ei oikein voi huonoa edes saada. Satanen tuntuu ehkä monelle amatöörille isolta rahalta mutta tässä kohtaa ei kannata säästää: merkkivalmistajat tuottavat noihin tavaroihin varaosia ja hyvä kuulapää on kertaostos elinikänä, jos kalusto ei esim. vaihdu huomattavasti järeämpään. Köyhällä ei varaa huonoon :)

Benro, Slik, Manfrotto, Sirui.. valitse mieleisesi. Jos suoria mallia haluat niin omakohtaiset kokemukset löytyy mm. Sirui K-10x ja Manfrotto 496RC2. Jälkimmäinen on yhä käytössä ns. “varajalustassa”. Näyttäisi kaiken lisäksi olevan Digitarvikkeella tarjouksessa 89€, ei mene pahasti metsään :)

Kysymys lyhyesti: 70-200 vs teleprime

Melko paha kysymys, sillä molemmat ovat kultaakin arvokkaampia kun kuvausta tekee vakavissaan. Olen aina sanonut, ja tulen aina sanomaan.. että jos yksi lasi pitää työhevosista (ainakin omaan käyttöön) nostaa, on se 70-200 f2.8. Ei ole montaakaan kohtaa, jossa sillä ei pärjäisi… pärjäisi erinomaisesti. 

Mutta sitten.. satavitonen.. oi Nikkorin satavitonen. Paras optiikka, jota Nikon on mun mielestä ikinä saanut ulos uunista.. jopa parempi kuin legendaarinen 200f2… puhumattakaan nyt 135DC:stä joka on aikansa tuote. Pakko myöntää, olin Suomen ensimmäisiä omistajia ko. lasille ja olen kuvannut siitä asti varmaan 80% keikoistani sillä. Huipputerävä, huippunopea AF segmenttiinsä nähden ja se piirto.. uh. Jos laitteita voisi rakastaa niin tähän se oli helppoa. 

Mitä tulee kokoon, niin onhan tuo 105mm aivan hirveä mörssäri, joskin melko kevyt kuten kaikki uudet pro-Nikkorit. Mitä tulee muihin alueen primeihin (vaikkapa 85mm), niin kyllähän primet yleensä voittaa koossa mitkä tahansa zoomit. 105f1.4E on toki paksumpi, mutta jotenkin tasapainoisempi optiikka kuin 70-200 f2.8. 

Hääkuvauksissakin olen korvannut melko paljon nyt 70-200 f2.8 :ia 105f1.4E :llä, vaikka sitä voi ollakin vaikea uskoa. Kaksi aukkoa valoa nyt yleensä vain merkkaa suomalaisissa häävenueissa yön ja päivän eroa. Tuleminen D750 kanssa pois sieltä ISO12800 alueelta tuonne ISO3200 alueella on valtava etu. Toki 200 millin piirtoa perspektiivin suhteen ei voi korvata 105 millillä, paitsi kroppaamalla… asia jota vihaan. 

Bokeh.. noh.. tää nyt on varmaan itsestäänselvyys 105:lle, kermakuningas. Kermaisempi kuin 135DC, samaa tasoa 200f2 kanssa. 

Mutta kumpaanko sitä sitten pitäisi kallistua? Olisi helppo yksikoikoisesti vastata vain 105mm f1.4E … mutta 70-200 on kuten sanottua, se kaikista paras työhevonen mitä kuvaajan repusta voi löytyä. Nikkorin oma 70-200 f2.8 omaa paremman AF:n vielä kuin 105f1.4E, vaikka se molemmissa on vähintäänkin hyvä. Verrattuna vaikka 85f1.4 :een voittaa 105f1.4 AF:ssä 10-0, mutta vastaavasti 70-200 vie AF:n osalta pelin ehkä 3-1. Lätkätermein siksi, että 105f1.4 AF on kuitenkin niin hyvä, että kyllä mä sillä SM-Liigaa olen kuvannut :)

105f1.4E :ssä on kuitenkin yksi valtavan iso ongelma.. siitä ei pääse ajatustasolla varmasti yli kunnes sen on itse omistanut.. ja todennut sen upeuden. Sen jälkeen voi objektiivisesti sanoa voisiko se korvata 70-200 f2.8 :n. Minun tapauksessani ei.. siksi omistan molemmat. :)

Vastaus lyhyesti: Mikäli on taloudellisesti mahdoton pitää repussa kumpiakin, niin ehkä 70-200 f2.8 kuitenkin on se työhevonen johon nojautua. Nyt ja aina.

Vastaus lyhyesti: Lightroom katalogin siirto?

“Koko Lightroom” johon viittaa tarkoittaa Lightroom catalogin siirtoa tarkemmin sanottuna, sekä luonnollisesti myös kaikkia kuvia itsessään. Aihe on melko pitkä avata tähän ja netistä löytyy satoja ohjeita miten tämä tehdään (kuten vaikka täällä: http://www.photographybay.com/2014/01/01/how-to-transfer-a-lightroom-catalog-and-photo-library-to-a-new-computer/ ) .. mutta käydään asia lyhyesti läpi:

Siirrä valokuvat (kuvatiedostot) fyysisesti uuteen tietokoneeseen (joko siirtämällä kovalevy tai kopioimalla vaikka USB-tikulla?)

Asenna uuteen koneeseen Lightroom

Kopioi vanhasta koneesta Lightroom katalogi-tiedosto

Palauta uuteen koneeseen Lightroomissa katalogi-tiedosto

Kerro uudessa koneessa Lightroomille missä vanhat kuvatiedostot sijaitsee

Kysymys lyhyesti: Tuotekuvausta?

Tuotekuvauksessa tyypillisesti halutaan tasaista valoa, mutta myöskin “määrittelevää” valoa joka tuo kohteen muodot esiin… riippuen nyt siitä mikä on kohde ja “tuote” jota kuvataan. Puolen metrin kokoinen esine on jo hieman isohko valoteltalle, joka toki on tässä hommassa aivan omiaan tasaisen valon luonnissa. Mikä käyttäisit taustakangasta myös esim. potrettikuviin olisi se luonnollisesti kustannustehokkaampi ja yleishyödyllisempi ratkaisu, mutta jos joudut kuvaamaan valtavasti näitä puolen metrin esineitä niin kyllähän se valoteltta maksaa itsensä kuvauksen helppoutena nopeasti takaisin. 

Sinällänsä valaisu kuvateltan kanssa on helppo, koska teltta itse toimii diffuusorina. Mikäli käytät taustakangasta, on sinun sitten tuotava valoja vähän sieltä täältä, jotta saat yhtä tasaisen ja määrittelevän valon. Nyrkkisääntönä kuitenkin molemmissa on se, että mitä lähempänä valo on kohdetta, sitä suurempi valo on suhteellisesti kohteessa ja täten pehmeämpi. Yhdellä 30x30cm softboxilla ei tuollaista puolen metrin tuotetta järkevästi voi valaista, sanoisin että 90cm läpiammuttava varjo ajaa asian paremmin. Voit koittaa valaista esim. tuotteen ensin 45 asteen kulmasta ylhäältä ja 45 astetta oikealta yhdellä varjolla edestäpäin, ja tuoda toisen sateenvarjon ja salaman kohteen taakse vastakkaiselle puolelle. Kolma valo olisi kuitenkin melko tarpeellinen tasaisempaan valaisuun (ilman valotelttaa). Lisäksi se, haluatko kuvata tuotteet mustalla, valkoisella vai syvätyllä taustalla tuo omat haasteensa valaisun suhteen. Jos haluat taustan olevan täysin musta, on läpiampuvat varjot parempi korvata heijastavilla tai softboxeilla (läpiammuttavat vuotaa valoa joka suuntaan).

Kysymys lyhyesti: Seuraava optiikka?

Taisit itse jo vastata omaan kysymykseesi, sillä jos nykyiset optiikat on ollut valovoimaltaan (sekä tietysti runkojen kyvykkyys) riittämättömiä, niin miksi ostaa samanlaisia enää lisää? Noista antamistasi vaihtoehdoista siis ainoastaan Sigman 17-50mm f2.8 on ainoa järkevä.

Mutta pohditaanpa vielä lisää: miksi vaihtaa kamerarunkoa? 450D ja 600D toki on jo rajoilla sen suhteen kuinka korkeita herkkyyksiä ne kestää, mutta toimivia runkoja kaiketi? 70D toki antaa reilusti pelivaraa kohinan suhteen mutta aivan samaan lopputulokseen pääsisi vaikka Sigman 50-100 f1.8 optiikalla, kun valovoimaa tulisi pari-kolme aukkoa lisää. Itseasiassa väitän että olisit tyytyväisempi lopputulokseen 600D + 50-100 f1.8 kanssa kuin vaikka nyt 70D + 18-135. 

Mainitsemissasi kuvauskohteissa ei ole sellaista, joka väkisin tarvisi laajakulmaa, itseasiassa monessa pärjää hyvällä telellä. 70-200 f2.8 tai juuri ylläoleva 50-100mm f1.8 on varmasti parempi valinta kuin uusi runko. Ja jäähän sinulla sitten vielä nykyiset optiikat (18-55) rinnalle joita voi käyttää kun laajempaa kuvaa kaipaa. 

Sitten joskus kun aika todella jättää vanhoista rungoista niin tuon 70D:n saa satalappusella tai kahdella käytettynä.. tai uutena sitten 90D? :) Siinä vaiheessa tuo 70-200 tai 50-100 edelleen palvelee upeana optiikkana.

Kysymys lyhyesti: objektiivi keikkakuvaukseen?

Itse kuvaan keikkoja jokaisella objektiivilla mitä laukusta löytyy: niin 8mm fisulla, 35mm normaalilla kuin 70-200mm telelläkin. Valovoima on sellainen ominaisuus, mitä ainakin klubikeikoilla kaipaa joten suosittelisin panostamaan siihen. Tämän lisäksi ei 750D runkosi kestä ihan hurjan isoja herkkyyksiä joten valovoima auttaa pitämään myös kohinan kurissa (vaikkei se mielestäni keikkakuvauksessa koskaan olekaan ongelma). Hyviä vaihtoehtoja voisi olla Sigman 18-35mm f1.8 tai vaikkapa juuri tuo Samyang 8mm fisheye tuomaan hieman erilaista perspektiiviä perusobjektiivisi nähden :)

Vastaus lyhyesti: Kaikki optiikat toimii kyllä keikkakuvauksessa, lähinnä hyvät kuvat muodostuvat hyvästä perspektiivin valinnasta, liikkumisvapaudesta keikan aikana ja omasta mielikuvituksesta (sekä ripauksesta tuuria miten valot, savut jne osuu ;D ). Klubeilla valovoima on pakollinen ominaisuus, mutta polttoväli seurailee sitä mielikuvitusta :)