#valotus

Oranssi Pazuzu Shares Dark New Single & Video “Valotus”

Kysymys lyhyesti: puoliautomaattitilat?

Ihmisillä on tarve tuputtaa omia uskomuksiaan faktoina (tottakai myös minulla aika-ajoin, tavasta on vaikea kenenkään luopua mutta pyrin itse pitämään kaikki vastauksen niiiiin faktalinjalla kuin vain ikinä pystyn). Tämä kysymyksesi on hyvä esimerkki siitä. Aukkoprioriteetilla (tai toisille tutummin aukkoautomatiikalla tai aukon esisäädöllä.. tila jossa käyttäjä valitsee aukon) jatkuvasti kuvaaminen on aivan yhtä tomppelia kuin autolla ajaminen vain vaihteella kolme koska naapuri niin kehui vaihdetta kolme. Käydään siis pikaisesti esimerkkien avulla läpi mitä puoliautomaattitiloja (Nikon M,A,S tai Canon M, Tv, Av) kannattaa käyttää missäkin. Puoliautomaattitilat ovat loistavia renkejä mutta huonoja isäntiä. Ja ei, minulla ei käynyt virhe, myös M voi olla puoliautomaatti..

Valotuksenhan määrittää aukko, suljinaika ja herkkyys. Kaikki valotus perustuu tuohon pyhään kolminaisuuteen (ja olen luvannut itselleni etten tätä rupea tänne blogiini koskaan avaamaan koska tämä on netissä jo selitetty miljoonaan kertaan mutta menkööt tämä puoliautomaattitila-postaus nyt rajatapauksena).

Vielä ennen tilojen eroja käydään yksi todella todella merkittävä juttu läpi joka on automaattinen herkkyys, auto-iso. AIVAN mahtava apuri, mutta jälleen vain renki. Moni amatööri tekee sen virheen ettei anna kameran säätää herkkyyttä vaan kohinapeloissaan lukitsee herkkyyden ja tällöin tilasta riippuen muut arvot kärsivät. Koska valotus on aina noiden kolmen arvon kanssa tasapainoilua (varsinkin hämärässä todellista taidetta), niin suosittelen aina että tingi herkkyydestä, älä aukosta.. tai ainakaan missään nimessä suljinajasta (jos nyt ei kuvata jalustalta maisemaa tms). Anna auto-ison murehtia herkkyydestä ja määrää itse aukko ja/tai suljinaika, riippuen tilanteesta kuten alla kohta selvitetään. Kohina on helpompi sietää kuin tärähtänyt kuva. Kohinaa voi vähentää ohjelmallisesti, mutta kuvaa ei voi terävöittää jälkikäteen jos se on täysin tärähtänyt. Valaisutilanteissa joissa valo on tasainen, (hallit, studio, pilvinen keli) voidaankin sitten kamera usein tilanteesta riippuen laittaakin täysmanuaalille eli M-tilaan sekä ISO käsin eli auto-iso pois. Näiden lisäksi mainittakoon, että auto-ison asetuksissa voi monessa kamerassa vaikuttaa myös pienimpään mahdolliseen suljinaikaan, tai jotkut uusimmat kamerat jopa tunnistavat objektiivin polttovälin ja säätävät tätä suljinaikaa auto-isolla sen mukaan. Ei voi muuta kuin painottaa tutustumaan auto-isoon sekä oman kameran toimintaan ja yrittää ymmärtämään miten kamera “ajattelee”. Itseasiassa tuossa on koko blogini ehkä tärkein vinkki kaikille kuvaajille kaikissa tilanteissa: koita ymmärtää miten kamerasi näkee tilanteen ja minkälaisia valintoja se tekee sinun antamissa asetuksissa missäkin tilanteessa. Miten vaikuttaa kuvaustila, herkkyysasetukset, valotuksenmittaustila ja automaattitarkennustila (valotuksenmittauksesta postaus tässä: LINKKI ) .. ja sadat muut valinnat jota olet jo tehnyt joko tietoisesti tai tiedostamattasi. Ehkä huomaat että aukkoprioriteetin suosiminen on hölmön puuhaa, tai kun opit luottamaan automatiikkaan niin tajuat että jatkuva manuaalitilassa oleminenkin on turhaa. Siinä on avain onnistuneisiin kuviin, nyt ja aina. 

1. Aukkoprioriteetti (A, Av)

Aukkoprioriteetti kuten olet havainnutkin, lukitsee aukon sinun valitsemallesi arvolle. Tämä tarkoittaa että suljinaikaan et voi vaikuttaa, PAITSI jos käytät automaattista herkkyyttä eli auto-isoa. Kuten yllä mainittu, voi auto-ison asetukset myös lukita suljinajan, jos niin haluat ja kamerasi sitä tukee.

Mutta milloin aukkoprioriteettiä kannattaa käyttää? Itseasiassa todella harvoin.. sanoisin että vain niissä tilanteissa jossa haluat kontrolloida aukon luomaa esteettistä vaikutusta syväterävyyteen (joko lyhyt tai syvä syväterävyys, potretit, maisema) tai tekniseen suorituskykyyn.. monet objektiivit ovat parhaimmillaan tietyllä aukkoarvolla ja kuvaustilanteessa tiedostat että olet valmis “uhraamaan” muita arvoja sen edessä että saat niin optisesti ja teknisesti virheetöntä kuvaa kuin vain mahdollista. Tämä voisi tarkoittaa esim. 50mm f1.8 objektiivilla kuvaamista aukkoarvolla f5.6, jossa monet 50mm objektiivit ovat parhaimmillaan. Myös muita teknisiä syitä voi olla, kuten diffraktion hyväksikäyttö (valot muuttuvat “tähdimäisiksi sakaroiksi” aukkoarvolla ~f22) tai välttäminen. 

Sanoisin siis, että aukkoprioriteetilla kuvaaminen on järkevää vain, kun haet aukkoarvolla joko esteettistä tai teknistä toteutusta. Kaikkeen muuhun kuvaamiseen löytyy parempiakin tapoja

2. Suljinaikaprioriteetti (S, Tv)

Tila, jossa suljinaika lukitaan käyttäjän valitsemaan tilaan. Edelleen, auto-isoa voi käyttää, mutta tässä tapauksessa auto-iso EI vaikuta suljinaikaan ikinä, vaan aukko on ainoa muuttuva komponentti auto-ison kanssa.

Tämä tila on minulle ehkä se yleisin nykyään, kun pääsin joskus yli tuosta aukkoprioriteetin ylistämisestä. Tämä tila on avain teräviin kuviin monessa tilanteessa, asia mitä moni harrastaja ei ehkä tiedosta. Monessa tilanteessa tilanne itsessään määrittää sen, mikä suljinaika tulee olla. Jos kuvaat lasta sisällä leikkimässä, on suljinajan oltava tietty jotta kuvasta tulee terävä. Ihminen edes paikallaan seistessään ei ole täysin paikallaan, vaan silloinkin suljinajan on oltava ~1/60s jotta hengityksen aiheuttama heiluminen ei tee kasvoista epäterävää. Kun kuvaat koiraa leikkimässä metsässä, on suljinajan oltava usein jo ~1/320s luokkaa, tai nopeammilla roduilla jopa 1/1000s. Koripalloa tai lätkää.. urheilua hallissa? Hevosta maneesissa? Silloinkin haluat tehdä valinnan suljinajasta, et aukosta. Lätkään usein riittää 1/320s jos osaat seurata eli pannata kohdetta, muissa lajeissa sitten omat valinnat riippuen polttovälistä ja kuvauspaikasta. Testaile ja totea itse: etsi sopiva suljinaika sinun tarpeisiin ja anna kameran huolehtia joko aukosta ja/tai herkkyydestä. Jälleen, kohina on helpompi sietää kuin se, ettei tunnista pelaajaa tai ratsastajaa.

Terävän kuvan luominen lähtee tärkeimpänä kaikista juuri suljinajasta, ja toki onnistuneesta tarkennuksesta. Myös aukko tekee omat rajoitteensa (esim. moni 50mm f1.8 objektiivi on täyttä suttua täydellä f1.8 aukolla, ja siksi aukkoa rajoitettava vaikka f2.8 :iin), ja herkkyyskin kohinan muodossa syö “mikrokontrastia” joka näkyy “terävyytenä”. Salatiedettä sanovatten. Terävyydestä minulla muuten blogipostauksia parikin, käytä hakua tai hyppää tästä: LINKKI 

Jossain tilanteissa valoisuus vaihtelee niin kovasti (vaikka puolipilvinen päivä, ulkona potretit luonnonvalossa), että suljinaikaprioriteetin käyttö on hankalaa. Näissä tilanteissa sitten kannattaa ehkä hypätä takaisin aukkoprioriteetille, mutta huolehtia auto-ison avulla ettei suljinaika lipsu liian pitkäksi tai käyttää täysmanuaalia auto-ison avulla..

Sivuhuomautuksena todettakoon, että suljinaika menettää “merkityksensä” jos kuvataan salamoilla. Salama on aina nopea valo, terävän kuvan tuottava laite josta tämä minunkin blogini kertoo kymmenien ja kymmenien postauksien avulla.. itseasiassa syy miksi tämä blogi on aikanaan perustettu. Suomeksi ei hyvää sisältöä salamakuvauksesta silloin löytynyt. Jos salamakuvaus on tuntematon mutta kiinnostava aihealue, eikun kahlaamaan blogia alusta asti läpi tai käyttää hakusanaa “salama” hakukenttään. Laiskoille linkki hyvään aloitukseen tässä: LINKKI

3. Manuaalitila (M)

Mutta eihän manuaali ole automaatti?! Vaan on, jos herkkyys on automaatilla, auto-iso. Monessa kohtaa tämä on tila on se sweet-spot, ja tähän törmään usein itse monissa kuvaustilanteissani. Haluan antaa kameralla muut arvot käsin, manuaalisesti, mutta anna kameran päättää herkkyyden. Esim. yökerhoissa tiedän että hämäryys tekee sen että aukon on oltava täysin auki, mutta haluan pysäyttää yleisön liikkeen suljinajalla, ja estää kuvaa tärähtämästä 105mm objektiivilla joten määritän suljinajaksi 1/125s. Tällöin jätän herkkyyden automaatille, koska luotan kamerani valotusmittariin ja ymmärrän miten se toimii. Korjaan valotusta EV-säädöllä ja nautin lopputuloksesta. Annan kameran murehtia niistä asioista joista tiedän sen kykenevän murehtimaan, ja huolehdin muusta itse (kuten mittaustilasta, käytänkö pistemittausta vai matriisimittausta, mistä mittaan valon, mihin tarkennan jne jne). 

Manuaali on toki hyvä myös täysmanuaalina, herkkyyden ollessa manuaalina. Tilanteissa joissa vallitseva valo on tasainen tai valotus tehdään muulla tavoin, kuten salamalla on manuaali lähes ainoa oikea tapa. En halua kameran arpovan valotukseen vaikuttavia arvoja koska minä tiedän että valotus on jatkuvasti sama. Ei syytä siis antaa kameran tehdä mitään valintoja puolestani.

Täten ollaan käytykin läpi ne tärkeimmät tilat, joissa voidaan toimia “puoliautomaattisesti”, tai halutessaan enemmän manuaalisesti. Sinun tulee tietää missä tilanteissa mikäkin tapa toimia on oikea. Lähtökohtaisesti sanoisin että tee seuraava päätös kuvaustilanteissa:

Voinko käyttää täysmanuaalia?

Voinko käyttää auto-isoa?

Kuinka paljon valoisuus eli vallitseva valo vaihtelee?

Millaisen suljinajan tarvitsen terävään kuvaan?

Vai valaisenko kuvan sittenkin itse esim, salamoilla, jolloin suljinaika ei merkitse eikä vallitteva valo?

Haluanko hakea aukko ja suljinaika-arvoilla tiettyä estetiikkaa?

Näin. :) Tässä ajatuskarttaa miten asiaa voi lähteä omaan pääkoppaan purkamaan, toivottavasti tästä on apua ja päästään kaikki pois aukkoprioriteetilta, jos ja kun tarve on :) Tämä toki vain karkea kartta aiheesta, jossa moni muitakin reittejä mutta ehkä avaa jollekin silmät miten asiaa voi lähestyä:

Kysymys lyhyesti: “valonmittaustilat”

Jälleen liikutaan makukysymys-kysymyksessä ja siinä faktassa että vain harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu voi vastata sinulle. Mutta avataan omaa toimintatapaani jos se vähän avittaisi tässä.

Mun kamera on kiinteästi liimattu matriisimittaukselle. Nykyiset kamerarungot on niin älykkäitä että ne tunnistaa tilanteen joka linssin läpi näkyy (siellä kameran ohjelmistossa ihan oikeasti on esikuvattuja tilanteita) joista jos löytyy “samankaltainen tilanne” eli kohde on samassa kohtaa ja taustalla tapahtuu samankaltaisia kontrasti-asioita niin kamera osaa päätellä mitä kuvassa näkyy ja valottaa kuvaa sen mukaan. Aina sanotaan hauskasti että “kamera ei tiedä mitä kuvaat tai haluat kuvasta” .. noh.. se on osittain siis väärin. Kamera ymmärtää värejä, sävyjä, etäisyyksiä, kontrasteja ja osaa verrata nyt näkyvää tilannetta ennalta kameran ohjelmistoon tallennettuihin kymmeniin tuhansiin vertailukuviin. 

Kuitenkin… KUITENKIN ne tilanteet ei ole koskaan samanlaisia, vaikka kamera tunnistaisi tuhat tai kymmenen tuhatta erilaista kuvaustilannetta. Tässä päästään siihen että sun pitää vain kuvata kuvata ja kuvata omaan päänsisäiseesi “ohjelmistoon” käsitys siitä miten kamerasi tilanteen näkee ja luultavasti valottaa tilanteen. Kun kuvaa pitkään samalla kameramerkillä ja saman kaltaisilla laitteilla (vaikka Nikon D700, Nikon D300, Nikon D3, D4) niin oppii “ajattelemaan kuin kamera” ja täten osaa jo kuvaustilanteessa ennen napin painallusta nähdä tilanteen ja sanoa esimerkiksi “tuo vaalea seinä hämää mittausta, nostan EV +0,7)”. Se on sitä kokemusta joka syntyy vain kuvaamalla, ei ohjeita lukemalla tai opetusvideoita selaamalla.

Mitä tuon ylläolevan lisäksi tulee omaan käyttötapaani niin mulla on kameran FUNC-näppäimessä pistemittaus. Kuten ehkä jo tiedät niin kuvaan pääsääntöisesti.. 95 prosenttisesti ihmisiä. Aika usein mua ei kiinnosta päääätkääkään mitä kohteen takana olevalle, kuvitteelliselle valkoiselle seinälle valotustilanteessa tapahtuu (kuten yllä), vaan tärkeintä on että kohteen kasvot on oikein valotettu. Tässä kohtaa pistemittaus hyppää kehiin painamalla func-näppäintä pohjassa ja saan napattua yhden kuvan välissä pistemittauksella, ja valotettua kohteen kasvot oikein jota matriisimittaus ei olisi osannut tehdä luultavasti. Lisäksi jyrkän kontrastin tilanteet kuten kirkas auringonpaiste kesäpäivänä on kameralle hankala, se pyrkii estelemään taustan täydellistä puhkipalamista jolloin taas kasvot on liian tummat - pistemittaus pelastaa. Vastaavasti jos ihmisen kasvot on auringossa ja taustalla jotain tummaa vaikka musta pakettiauto niin kamera pyrkii säilyttämään mustassakin jotain tietoa, vaikka en haluaisi - pistemittaus pelastaa.