The Daily Derp

Seurakaverini on opettanut koiralleen ihailtavan tempun: se etenee agilityssa taakseen vilkuilematta, koska pallo saattaa pudota milloin tahansa palkaksi. Kutsuimme sitä agilityjumalan pallonpudotukseksi, koska koiran näkökulmasta palkka vain ilmestyy, kunhan jaksaa uskoa ja suorittaa.

Tämän uskon rakentaminen ei ole ollenkaan niin helppoa kuin luulisi. Useimmat koirat pystyvät päättelemään että putoava pallo liittyy jotenkin siihen kouluttajan kädessä olevaan palloon, tai ainakin näkevät silmäkulmastaan että pallo lentää kaaressa niiden selän yli, selvästi jostain muualta kuin suoraan taivaasta pudoten.

Verso ei katsele taakseen edetessään, mutta en myöskään ole varma sen uskon vahvuudesta. Olen joutunut selittämään uusille kouluttajille että se pysähtyy kesken radan katselemaan kattoon siksi, että se palkattiin heitetyllä lelulla siinä kohtaa viime kierroksella. Tämä viittaa uskoon, ei ymmärrykseen. Se myös reagoi liioitellun toiveikkaasti pallonodotuksessaan, pää hyrränä ympärilleen vilkuillen kun se on mielestään tehnyt oikein. Olemme melko usein eri mieltä siitä, tekikö se oikein, mutta Verson optimismi on lannistumaton.

Viime viikonloppuna olimme agilitykisoissa, joissa Versolla oli merkittävästi lystimpää kuin minulla. Ensimmäisellä kisaradalla huumorintajuni vielä riitti naureskeluun kun Verso otti vauhdikkaan lentokeinun ja jatkoi sitten hetkisen matkaa ilmiselvästi lentävää palloaan etsien. Olin hämilläni, koska se ei varmasti ole koskaan saanut palkkaa tuosta virheellisestä suoritustavasta. Kotona videolta hoksasin, mikä sai Verson etsimään palloaan:

https://youtu.be/QY2KrzoMyAc

Jos ikinä tulee olo että käy itse jotenkin hitaalla niin Vevso parantaa. Olen huomannut, että se ei enää uskalla mennä olohuoneessamme nojatuolin taakse, jonne muut koirat helposti mahtuvat. Oletan syyksi sitä, että kerran Verso eksyi sinne pääsemättä itse pois. Sohvapöydän jalka osui pyllyyn kun se yritti peruuttaa, joten minkäs siinä koira tekee muuta kuin on loukussa ja piipittää hiljaa. Jouduin vapauttamaan koirani siirtämällä nojatuolia, eikä eksymisiä tai edes istuimentaustan lähestymisiä ole sittemmin enää tapahtunut.

Kuvassa Verso turvallisella sohvalla mummolassa.

Kuvassa älykästä ilmettään esittelevä koira paukautti hännällään seinää ja oli varma, että ääni kuului heittämästäni namista. Mulla ei siis ollut ruokaa käsissäni tai edes käden ulottuvilla. Sitä "pudotettua namia" pyörittiin etsimässä kauan.

Agilityn perustreeneihin kuuluvat hyppytekniikkaharjoitteet, joissa palkka jätetään useamman hypyn sarjan taakse ja vapautetaan koira hyppysarjan toisesta päästä suorittamaan.

Jos ensin pallo on ensin hyppysarjan loppupäässä ja seuraavalla toistolla sen keskellä, niin tottahan hyppytekniikka-Vevso poimii pallon matkalta suuhunsa ja pomppii sarjan loppuun etsimään palloaan. Joka on siis sen omassa suussa. Tämä toistui monta kertaa.

Olin Verson kanssa sunnuntaina kisaamassa. Oli talvinen pakkaspäivä ja koira joutui odottamaan autossa ratojen välillä, joten yritin lämmitellä sen erityisellä huolella ennen suorituksia. Erään kerran lämppälenkiltä palaillessa sain superhienon ajatuksen: menen läheiseen koivikkoon juoksuttamaan koiraa puiden ympäri lämmittely- ja kuuliaisuustreeninä.

Puiden tai vastaavien pystysuuntaisten esineiden kierto on monille koirille ensimmäisiä perustreenejä agilityä aloitellessa. Niin Versollekin, ja tiedän sen olevan siinä varsin taitava. Hämmennykseni olikin suuri, kun Verso ei pyynnöstä irronnut kauemmas minusta kiertämään ohjeistamaani puuta, vaan kiepsahti ikään kuin itsensä ympäri hieman sattumanvaraisissa kohdissa. Sitten hoksasin: koivikossa kasvoi pitkähköä heinää ja Versolla oli vaikeuksia tietää, mitä kasvia sen tulisi kiertämän. Käytännöllisenä koirana se valitsi aina lähimmät heinätupsut, jotka olivat sen mielestä kyllin korkeita.

Ohessa agilityvideo, joka kuvattiin heinänkiertojen jälkeen. Onneksi rata meni ihan hyvin.

Kävimme kesäkuussa 2017 Saariselällä ja ajoimme sieltä etappi kerrallaan kotiin. Verso oli toki mukana kun yövyimme hotellissa ja kaikenlaista muutakin jännittävää tapahtui. Esitietona tarinalle haluan mainita, että meillä kotona on eteisessä suuri, maahan asti yltävä kokovartalopeili.

Hotellilla Luostolla Vevso tuli huoneeseen ja kohtasi eteisessä viholliskoiran. Se oli suuri, lyhytkarvainen ja trikkimusta ja se tosi kiukkuisesti häksä pystyssä huusi Vevsolle. Juuri kun Vevso aikoi kertoa sille, mitä kuuluu ja kuka käskee, viholliskoira löi Vevsoa nenälle PLONK vaan. Sen jälkeen Vev on teeskenteli että ei huomaa viholliskoiraa enää kunnes jatkoimme matkaa.

Retkellä Ukko-Luostolle vastaan tuli ihania ihmisiä. Sen kunniaksi Vevso heittäytyi niiden eteen selälleen rapsutettavaksi ja kun ihmiset kumartuivat niin pissasi iloisesti päälle. Onneksi noloudesta ei voi kadota savuna ilmaan ja olen yhä täällä.