#eksyminen

Jos ikinä tulee olo että käy itse jotenkin hitaalla niin Vevso parantaa. Olen huomannut, että se ei enää uskalla mennä olohuoneessamme nojatuolin taakse, jonne muut koirat helposti mahtuvat. Oletan syyksi sitä, että kerran Verso eksyi sinne pääsemättä itse pois. Sohvapöydän jalka osui pyllyyn kun se yritti peruuttaa, joten minkäs siinä koira tekee muuta kuin on loukussa ja piipittää hiljaa. Jouduin vapauttamaan koirani siirtämällä nojatuolia, eikä eksymisiä tai edes istuimentaustan lähestymisiä ole sittemmin enää tapahtunut.

Kuvassa Verso turvallisella sohvalla mummolassa.

Mutta vittu ei, ravasin sen tokaylimmän ja ylimmän kerroksen välillä hämmentyneenä ja ihmettelin miten en vittu päätyny alakertaan.

Jotenkin sitten sumplin itteni alakertaan pitkän ajan kuluttua (olin ollu niin kauan jumissa että vanhemmat oli muistaakseni ilmottanu mut kadonneeks sinne infoon (?) ja mua etti siel sitten nekin).

Enkä voi ees sanoo "no mä olin pieni!1!" koska mä olin sillon jo vittu kouluikänen.

Eikä mun suuntavaisto oo siitä paljoo parantunu. Ainut syy miksen kadota itteeni kotikylässäkin täysin on se että lihasmuisti vie paremmin ku aivomuisti (mutta oon kyl juminnu täälkin enkä ees yritä puolustella itteeni).

Mutta toi Muumitalo oli kyl sellanen juttu ettei voi sanoo vaan "ei ollu ylpein hetki" vaan voi jo todeta että siinä oli suvun häväistys.

Vanhemmatkin on todennu että mun suuntavaisto on toivoton.