#agilitykisat

Seurakaverini on opettanut koiralleen ihailtavan tempun: se etenee agilityssa taakseen vilkuilematta, koska pallo saattaa pudota milloin tahansa palkaksi. Kutsuimme sitä agilityjumalan pallonpudotukseksi, koska koiran näkökulmasta palkka vain ilmestyy, kunhan jaksaa uskoa ja suorittaa.

Tämän uskon rakentaminen ei ole ollenkaan niin helppoa kuin luulisi. Useimmat koirat pystyvät päättelemään että putoava pallo liittyy jotenkin siihen kouluttajan kädessä olevaan palloon, tai ainakin näkevät silmäkulmastaan että pallo lentää kaaressa niiden selän yli, selvästi jostain muualta kuin suoraan taivaasta pudoten.

Verso ei katsele taakseen edetessään, mutta en myöskään ole varma sen uskon vahvuudesta. Olen joutunut selittämään uusille kouluttajille että se pysähtyy kesken radan katselemaan kattoon siksi, että se palkattiin heitetyllä lelulla siinä kohtaa viime kierroksella. Tämä viittaa uskoon, ei ymmärrykseen. Se myös reagoi liioitellun toiveikkaasti pallonodotuksessaan, pää hyrränä ympärilleen vilkuillen kun se on mielestään tehnyt oikein. Olemme melko usein eri mieltä siitä, tekikö se oikein, mutta Verson optimismi on lannistumaton.

Viime viikonloppuna olimme agilitykisoissa, joissa Versolla oli merkittävästi lystimpää kuin minulla. Ensimmäisellä kisaradalla huumorintajuni vielä riitti naureskeluun kun Verso otti vauhdikkaan lentokeinun ja jatkoi sitten hetkisen matkaa ilmiselvästi lentävää palloaan etsien. Olin hämilläni, koska se ei varmasti ole koskaan saanut palkkaa tuosta virheellisestä suoritustavasta. Kotona videolta hoksasin, mikä sai Verson etsimään palloaan:

https://youtu.be/QY2KrzoMyAc