#vikunja

Vicuña (vicugna vicugna)

Zoo Frankfurt 2017

Saari tunnetaan eläimistään. Harvinaisista lajeista joita ihminen ei muuten näkisi. Helsingissä kasvaneelle se on tuttu kesiltä joihin liittyy myös jättikokoiset nalletikkarit. Aikuisiällä saaressa on käynyt harvemmin ja vain lasten kanssa. Häkkien läpi on kiva katsoa mitä eläimet ovat tekemässä. Parasta on jos ne sattuu katsomaan takaisin. Sitä vähän kilpaillaan ketä eläin sattuisi katsomaan.

Tapasimme residenssitaiteilijan Mia Mäkelän ja Paikan tuntu -hankkeen tuottajan Kristiina Ljokkoin kanssa Korkeasaaren henkilökuntaa, ammattilaisia joiden vastuulla saaren toiminta on. Kukin avasi minkälaisia ideoita eläintarhan residenssiohjelma herätteli. Kerroin hatarasta aikeestani selvittää minkälaisia esineitä eläimet tuottavat. Mia mainitsi kiinnostuksensa eläintarhojen historiaan ja puheeksi tuli ohimennen myös leväryijy projekti, esimerkkinä siitä minkälaisia yhteistöitä tämä on tehnyt luonnonlajien kanssa. 

Korkeasaarelaiset innostuivat nopeasti. Ympäristökasvattaja Marjo Priha oli juuri osallistunut ilmastokasvatusseminaariin jonka yhtenä teemana oli ollut ekososiaalinen sivistys. Tämä on itselle uusi termi, ajatuksena on että hyvinvointi ja ekologinen kestävyys nähdään toisiaan tukevina tavoitteina. Marjo esitti että ilmastonmuutos kysymyksiin vastaamisessa on siirryttävä pienistä teoista kohti keskisuuria. Pidän tätä haasteena. Taideteosta on vanhastaan tyydytty pitämään onnistuneena, jos se on herättänyt keskustelua tai on saatu problematisoitua arjen pieniä käytäntöjä. Tavoite että taideteos palvelisi keskisuurena ilmastonmuutokseen vaikuttavana tekona on haastava.

Markkinointipäälikkö Susanna Silvonen kertoi projekteista ja tapahtumista, joita saaressa oli viimeaikoina järjestetty. Paikallinen Korkeasaari määrittyi uudelleen, osaksi kansainvälistä eläintarhaverkostoa. Yleisön mieltymykset kehittyvät kiihtyvästi. Osa kaipaa tiiviimpiä eläinkontakteja ja toiset vaativat viihteellisiä kokemuksia. Odotusten seurauksesta organisaatio tasapainottelee yleisön miellyttämisen, luonnonsuojelu ja ympäristökasvatus painotusten kanssa. Tästä tuli mieleen taidemuseot, joilla on paineena on yht’aikaisesti tuottaa trendikkäitä elämyksiä ja sivistää kansaa. On jännä ajatella mitä muuta yhteistä taidemuseoilla ja eläintarhalla on.

Malleja erilaisiin tapahtumiin haetaan rohkeasti ulkomailta. Viimekesäisenä Tiikeripäivänä saaren amurintiikerit houkuteltin raatelemaan t-paitoja, jotka huutokaupattiin eläinsuojelutyön tukemiseksi. Tämä malli oli lähtöjään Japanista, jossa suurpetojen raatelemia farkkuja on vastaavasti myyty. Onnistuisiko tämä taiteella? Jos laittaisi lihoja maalauskankaan taakse ja eläin söisi siitä tiensä läpi.

Eläinhoidon esimies Nina Trontti kävi kanssamme läpi käytännön sävelet. Mikäli haluamme residenssin aikana toimia eläinten takahuoneissa meidän on käytettävä talon tarjoamia varusteita. Tällä ehkäistään ettei taudinaiheuttajia pääse saareen eikä saaresta ulos. Juolahti mieleen että olisiko saaresta tunnistettava omalaatuinen ekosysteeminsä.. Siihen saattaisi kuulua eläinten mukana kulkeutuneita pieneliöitä. Keskustelimme mahdollisuudesta osallistua eläintenhoitajan ammattitutkintoon harjoittelevien koulutuksiin. Näin eläinten kanssa toimimista näkisi kenttätasolla ja voisi tutustua henkilökuntaan luonnontilassa.

Näyttelymestari Katri Houtbeckers nosti esiin käytännöllisen ongelman. Vieraat kysyvät riikikukkojen irtosulkien perään ja jotkut nappaavat niitä mukaansa luvatta. Tautien, kaupankäynnin estämisen ja järjestyksen vuoksi mitään eläimistä irronnutta, sulkia tai muita tuotoksia ei saa viedä saaresta. Ajatuksena on ollut että irtosulkia koottaisiin johonkin. Sulista voisi koota huiskan.

Riikinkukkojen tarhan seinät oli maalattu keltaisiksi.. Jäätiin porukalla miettimään mikä taustaväri olisi paras että sulat erottuisivat täysissä sävyissään. Keltainen on liilojen vastaväri, toisaalta punaisella taustalla vihreät nousisivat esiin. Entä jos taustakuva olisi munkkien mielenosoituksesta Intiassa, lajin alkuperäisseuduilta?

On jännää miten eläinten vitriinit on lavastettu.. Tiloihin on sommiteltu luonnollisen oloisia ympäristöjä mutta tarkemmassa katsannassa paljastuu että kivet ja puut ovat keinotekoisia. Katri kertoi että ympäristöt ovat huippuammattilaisten suunnittelemia. Eläimet eivät todennäköisesti itse välitä siitä miten teennäinen tai aito kulissi niillä on – Lavasteet ovat tärkeitä yleisön kokemuksen ja oppimisen kannalta. Olisi kiva kokeilla jos vaikka torakoiden vitriinin lavastaisi dystooppisen tulevaisuuden maisemaksi.

Katri esitteli meille Vikunjoiden aitausta jonka poikki suunnitellaan polkua. Ihmiset pystyisivät kulkemaan samassa tilassa Vikunjoiden kanssa ja saada siten otetta niiden todellisuuteen. Vastaavia järjestelyjä löytyy kuulemma maailman eläintarhoissa. Pääsemme todennäköisesti testaamaan aitauksen polkua piakkoin. Tämä tuntuu tosi inspiroivalta.