#valaistuminen

Katselin lammen yllä leijailevia lehtiä, miten herkkinä vaappuillen ne lentävät, ja se kohta kun ne koskettavat lammen pintaa, ja pienenpienet aallot värähtävät.

Mietin miten luonto kiertää vuodenajasta toiseen, niin kauniina, täyteläisin värein ja aivan itsestään.

Ja sen ympäröimänä ihminen, ongelmineen, talousjärjestelmineen, huolineen ja juttuineen, ja samaan aikaan luonto kiertää, uudet lintusukupolvet syntyvät, ja lehdet maatuvat talven aikana, kaikki aivan itsestään.

Talon pihalle saapui uskovainen nainen, kysyen jos saisi tilkan vettä. Ovi oli lukossa joten jäimme odottamaan avainta.

Kysyin häneltä syntiinlankeamuksesta. Eikö ihminen parjaa itseään koska on sanottu hänen olevan syntinen, että kohdella itseään niinkuin väärää, perisyntistä, eikö siitä johdu ettei osaa rakastaa edes itseään, kuka täällä osaisi? Kuulin ruotsalaiselta tytöltä että voi pitää itseään sylissä, niinkuin pitäisi toista ihmistä. Eikö olisi parempi ottaa syliin kuin rääkätä?

Mitä se on se syntiinlankeamus? On kirjoitettu että niin kävi, mitä se tarkoittaa täällä elävässä elämässä?

Nainen vastasi: Syntiinlankeamus on nimenomaan jatkuvaa, lankeamme jatkuvasti, joka päivä uudestaan ja uudestaan. Siitä tulisi olla kyse, että loppuu se lankeaminen. Jos voimme lakata lankeamasta, tulee elämästä ihmeellistä, niin on kirjoitettu, kun lakkaamme lankeamasta elämme onnessa, rauhassa ja rakkaudessa.

Mietin sitä näkyä lammella, värejä tuulen pystytkö sä maalaamaan. Mietin mitä on lankeaminen, mihin minä lankean jos en näe siltä taivasta joka ympäröi minua, ja luota.