Antti käveli metsään vehreyden keskelle. Lyyti seurasi vanavedessä. Hänen olisi tehnyt mieli silittää tuon pellavapään hiuksia, mutta Antti oli liian kaukana ja liikkeessä. Antti pysähtyi erään suuren riippakoivun juurelle.

"Täst myö tehhään hyvät vastat."

Lyyti suukotti Anttia poskelle. Kesäilma tuoksui kukille ja koivunlehdille. Pian he menisivät naimisiin. Lyyti ei halunnut mitään muuta, kuin pitää Antin vierellään ikuisesti. Ei se olisi ikinä mahdollista, mutta niin paljon Lyyti Anttia rakasti. Antti siveli Lyytin poskea.

"Meidän pitäis joutua nyt, saunasta loppuu klapit. Vaikka kyllä mie sinnuu niin paljon rakastan", Lyyti kuiskasi.

"Niin mieki sinnuu."

Hetken he nojasivat toisiinsa kunnes Antti kaivoi puukon tupestaan, taivutti koivusta oksan ja alkoi vuolla. Kymmenisen oksaa katkaistuaan hän kiersi vetreän oksan nipun ympäri ja solmi kiinni. Tuoreen koivun tuoksu leijui ilmassa.