Opettelen luomaan todellisuutta, jota olen vailla. Ensin pitäisi tietää, mitä olen vailla. Olen kysynyt samaa kysymystä, mitä moni kysyy tänä aikana: “Mikä on merkityksellistä?” Merkityksellisyys on oikeastaan tunne tai mielentila, että riittävä määrä sisäistä energiaa osoittaa samaan suuntaan. Ok. Millaisia ovat tilanteet, joissa merkityksellisyyteen kiinnittyminen on mahdollista? Ja milloin merkityksellisyyteen kiinnittyminen on vaikeaa?
Joskus on helpompi tietää, miksi en kiinnity merkityksellisyyteen.
Yhdelle työkaverilleni oli tärkeää kaikkien palaverin alussa tietää, kuinka kauan palaveri kestää ja mikä on tapaamisen rakenne. Hänen oli kunnolla mahdollista rauhoittua tekemiseen vasta, kun tekemisen kehykset oli sovittu. Omalle kiinnittymiselleni ei ole ratkaisevan tärkeää aikarajan tietäminen, tällainen velloksuja kun olen. Hänelle oli ja siksi hän pyysi velloksujia ryhdistäytymään ja hoitamaan asian kuntoon.
On helppo nähdä olosuhteet toisten luomina ja olla tyytymätön niihin. Mutta ei se taida paljon auttaa. Se taas auttaa, että tunnistan, mitä tarvitsen ja teen yrityksiä luoda todellisuutta, jota olen vailla.
Tämä pieni oivallus tuntuu nyt tärkeältä.
Sillä siihen sisältyy mahdollisuus katsoa omaa tyytymättömyyttä toisesta näkökulmasta. Kun me ihmiset niin paljon valitetaan ja kritisoidaan maailmaa. Ja ajatuskin siitä, että valittaminen kannattaa lopettaa ja vetää naama iloiseen virneeseen, tuntuu kohtuuttomalta ja valheelliselta. Niin tulee mieleen, että ehkä tämä valittaja on ainoa sisäisistä äänistäni, joka enää saa äänensä kuuluville kertoakseen tarpeistani ja siitä mitä minä olen vailla.
Joten ajattelin tämmöistä harjoitusta itselleni, että kun huomaan olevani tyytymätön, niin koitan vähän nuuskia sen hajujäljen perään, että mitä minä nyt tässä olen vailla (ja vähän ehkä että kuka minä tässä nyt jotain on vailla).
Tämä harjoitus saattaa olla myös mielikuvitusharjoitus.
Anya is live and ready to show you everything. Watch her strip, dance, and perform exclusive shows just for you. Interact in real-time and make your fantasies come true.
✓ Live Streaming✓ Interactive Chat✓ Private Shows✓ HD Quality✓ Free Actions
Free to watch • No registration required • HD streaming