AamuyöstĂ€ Tam huokaisi syvÀÀn. âTurha huolia kĂ€velykunnosta.â Vardu seurasi hĂ€nen katsettaan laavun alta ja tuhahti pettyneenĂ€. Tumma taivas oli peittynyt pimeinĂ€ kuohuviin lumipilviin, joiden alla suunnistuksesta ei voinut haaveilla. Jopa Gostislav tajusi sen selittĂ€mĂ€ttĂ€. Kun ensimmĂ€iset paksut hiutaleet alkoivat pyryttÀÀ leirin ylle, maailma pysĂ€htyi. AamuyöllĂ€ keittotuli, tulelle lunta, lumesta puuro, puuro suuhun. PimeĂ€stĂ€ tuli hĂ€mĂ€rÀÀ. Vardu alkoi pitÀÀ Karhusta. Se tuhisi korvaan paljon vaisummin ja lĂ€mmitti hyvin, vaikka vei kaksinkertaisen tilan ja löyhkĂ€si hevosta vĂ€kevĂ€mmin. Sen korinaan verrattuna edes Tamin tukkoinen kuorsaus ei kuulostanut pahalta, ja Sen lĂ€mmintĂ€ ja pehmeÀÀ kylkeĂ€ vasten oli vĂ€lillĂ€ melkein mukava pötköttÀÀ. Valtavan kĂ€pĂ€lĂ€n paino juurrutti, kun nĂ€lkĂ€ ja kylmĂ€ saivat olon sekavaksi.
tarinasta oli hyvÀn tovin sellanen versio, jossa ei ollut nallea ollenkaan. sitten pysÀhdyin kysymÀÀn itseltÀni, ettÀ miks ihmeessÀ yritÀn kirjottaa keskiaikafantasiaa niin, ettÀ se on "jÀrkevÀÀ", ja kas kummaa kun rupesin sitÀ korjaamaan, huomasin kirjoittaneeni juonen jo valmiiksi niin, ettÀ siellÀ oli karhun mentÀvÀ kolo. hyvÀ niin.










