Jos haluaa kokeilla vÀhÀn erilaista suomalaista historiallista romaania, niin en voi kylliksi suositella Maria Turtschaninoffin Suomaa-teosta. Suomaan (2022) tarina alkaa 1600-luvulta, kun sotamies Matts Mattsinpoika saa kruunulta asuttavaksi ja viljeltÀvÀksi maalÀntin. Maalle hÀn rakentaa tilan, joka saa nimekseen Nevabacka, ja se on myös perheen sukunimi tulevina vuosisatoina. Nevabacka sijaitsee lÀhellÀ suota, ja suhde suohon ja siellÀ elÀvÀÀn metsÀnvÀkeen jatkuu tÀrkeÀnÀ sukupolvesta toiseen. Tarina jatkuu lÀpi vuosisatojen ja sukupolvien pÀÀttyen lopulta 2000-luvulle. Jokaisessa luvussa on oma pÀÀhenkilönsÀ, joka kuljettaa tarinaa eteenpÀin ajassa omasta nÀkökulmastaan.
Turtschaninoffin romaani alkaa melkein fantasiatarinana mutta yliluonnolliset elementit karisevat vÀhitellen pois. Suhde luontoon kuitenkin sÀilyy. Itselleni mieluisinta kirjassa oli se, miten kirjailija suorastaan vaivattoman oloisesti ottaa monessa luvussa vaikutteita muista genreistÀ. Esimerkiksi Johannes-luvusta tuli mieleen suomalainen kansansatu, MetsÀsiskosta Astrid Lindgrenin novellit, Lintutyttö muistutti Anni Swanin nuortenromaaneja ja KesÀ Doriksen kanssa puolestaan modernimpaa tyttökirjaa. Kirja alkaa ja loppuu proosarunoon. Pidin myös siitÀ, miten kirjailija ei turhaan kursaillut hahmojen tappamisen kanssa. Kirjan rakenne ja pitkÀ aikajÀnne antavat mahdollisuuden nÀyttÀÀ, ettÀ sodat, nÀlÀnhÀdÀt ja erityisesti erilaiset taudit ovat koituneet monen kohtaloksi, varsinkin lasten. Tavanomaisessa tarinassa lukija voi olla melko varma, ettÀ pÀÀhenkilö selviÀÀ hengissÀ, mutta oli virkistÀvÀÀ nÀhdÀ tÀllaistakin historiallista realismia.
