Stefan Pasborg - Ritual Dances - Stravinsky arranged for jazz big band

Morricone Trailer (ballet, music arranged by Stefan Pasborg)

Stefan Pasborg's "Free Moby Dick" - 21st Century Schizoid Man - a rip-roaring, guitar-free version

Tampere Jazz Happeningissa oli lauantaina tarjolla pitkä päivä mielenkiintoista jazzia. Liput olivat käyneet hyvin kaupaksi ja oli suuri ilo olla osa suurta jazzin ystävien joukkoa. Tampereella ei ole tingitty ohjelmiston korkeasta laadusta ja sorruttu jazz-genren ulkopuolisiin vetonauloihin ja tämä näkyy erittäin hyvässä tunnelmassa ja todella kokee olevansa toisten jazzin ystävien seurassa.

Stefan Pasborg's "Free Moby Dick"

Lauantain pakkahuoneen kattauksen avasi tanskalaisrumpali Stefan Pasborgin johtama Free Moby Dick -projekti syntyi muutama vuosi sitten yhtenä kuudesta uudesta kokoonpanosta jotka Pasborg kokosi ollessaan Kööpenhaminan Jazzhousessa taiteilijaresidenssissä. 

Free Moby Dickin kantavana ajatuksena on esittää Led Zeppelinin ja Black Sabbathin kaltaisten rock-bändien musiikkia free jazz otteena. Sähkökitarat korvataan saksofoneilla, joita soittavat Liudas Mockunas (tenori) ja Mikko Innanen (baritoni). Bändin neljäs jäsen on basisti Nicolai Munch-Hansen.

Olennaiset perusasiat ovat bändillä kunnossa: perinteinen rock-soundi on Pasborgille rakas ja kunnioitus alkuperäistä musiikkia kohtaan kuuluu ja kappaleet ovat aitoja tulkintoja halvan mainstream-yleisön kosiskelun sijaan. Sähkökitara vei aikoinaan populaarimusiikissa voimakkaan melodiasoittimen roolin saksofonilta ja ikoniset rock-riffit siirtyvät luontevasti foneille. Bluespohjaiset jäntevät riffit sopivat muutenkin oivasti freen lähtökohdaksi, joten bändin konsepti on suorastaan niin hyvä, että ihme ettei tällaisia kokoonpanoja ole enemmän.

Free Moby Dick esitti pääasiassa viime vuonna ilmestyneen levyn materiaalia. Levyn kappaleista jäi Led Zeppelinin Black Dog soittamatta ja levyn ulkopuolelta kuultiin versiot Love Me Tenderistä, Wolfmotherin New Moon Risingista ja King Crimsonin 21st Century Schizoid Manista.

Saksofonistit olivat hurjassa iskussa. Tenorissa Mockunas revitteli voimakkaasti Innasen ottaessa hieman melodiallisemman lähestymistavan. Pasborg itse pääsi paukuttelemaan rumpupatterin takana nautinnollisen vapautuneesti. Basisti Munch-Hansen tuntui kvartetin heikolta lenkiltä, tuntui siltä että sähköbasso ei oikein osannut päättää miten päin olisi ollut, etenkin bassosooloissa oli terävöittämisen varaa.

Bändin toteutus ei aivan lunasta kaikkia oletuksia ja näillä palikoilla olisi ainesta vielä mehukkaampaankin soppaan, vaikka miellyttävästi ja nopeasti tunti Free Moby Dickin parissa kuluikin. 

Kaksi biisiä erityisesti nostattivat ajatuksia ja jäivät keikasta mieleen. Led Zeppelinin Out on the Tiles yllätti muuntumalla hyvinkin jazz-henkiseksi teemaksi ja paljasti biisistä kokonaan uuden puolen, livenä toimi vielä paremmin kuin levytettynä. Jo levyllä Jazzpossun suosikkikappaleeksi nousi Mikko Innasen herkkä ja kaunis tulkinta Tom Waitsin Johnsburg, Illinois'ta ja livenäkin kaunis balladi oli konsertin huippukohta. 

Stefan Pasborg, rummut

Mikko Innanen, baritonisaksofoni

Liudas Mockunas, tenorisaksofoni

Nicolai Munch-Hansen, basso

Swedish Azz

Iltapäivän settien toinen konseptuaalisesti vahva free-projekti oli ruotsalaisen jazzin 50- ja 60-lukujen klassikoita tulkitseva Swedish Azz.

Menneiden aikojen ruotsalainen cool ja instrumentaatiossa mukana tuuba ja vibrafoni saattaa antaa ensivaikutelman, että tulossa voisi olla samettista nostalgiaa, mutta kun saksofonissa on mukana Mats Gustafsson ja tuubistiksi paljastuu viimeksi Tampereella Peter Brötzmannin Chicago Tentetin osana vieraillut Per-Åke Holmlander ja mukana lavalla on myös turntable/live-elektroniikkavelho Dieb13 niin alkaa paljastua, että onkin kysymys melko rempseästä free jazz -dekonstruktiosta.

Tulisieluinen saksofonisti Gustafsson tunnetaan paitsi yhtenä sukupolvensa johtavista freejazz-fonisteista myös intohimoisena levyjen keräilijänä, joten ei ihme, että kiinnostusta löytyy myös tällaiseen tribuuttiprojektiin. 

Kuten Free Moby Dickillä niin Swedish Azzillakin tekemisen keskiössä on arvostus lähdemateriaalia kohtaan vaikka Swedish Azz pisteleekin originaalit uuteen uskoon. Kuultiin sekoitus alkuperäisiä teemoja levyiltä Dieb13:n soittamina vuoropuheluna live-soiton kanssa, alkuperäisille vähän uskollisempaa melodista soittoa ja villiä free-ilmaisuun heittäytymistä. 

Erityisesti esille nousivat Gustafssonin free-esiintulot. Gustafssonin voimakasta ja fyysistä soittoa oli vapauttava kuunnella livenä. Yksittäisistä kappaleista mieleen jäivät kohokohtina Lars Färnlöfin Över Stock och Sten ja Börje Fredrikssonin Mäster. 

Tämän aikakauden ruotsalaisesta jazzista puheen ollen elefanttina huoneessa vaaninut Jan Johanssonin Jazz på Svenska jätettiin viimeiseksi ja YLEn Jazzin sävel on vapaa -puhelintoivekonsertin ikisuosikki Visa Från Utanmyra sai ansaitsemansa perinpohjaisen dekonstruktion kvintetin käsittelyssä.

Swedish Azz onnistui erinomaisesti monilla tavoin. Ehkä paras signaali tästä oli, että keikan jälkeen teki mieli tutustua lisää 50- ja 60-luvun ruotsijazziin. Eipä voi tribuutti paremmin onnistua.

Mats Gustafsson, baritonisaksofoni, elektroniikka

Dieb13, levysoittimet, elektroniikka

Kjell Nordeson, vibrafoni

Per-Åke Holmlander, tuuba, cimbasso

Erik Carlsson, rummut

Anemone Quintet

Iltapäivän free-painotteisen ryppään päätti monikansallinen Anemone Quintet, jonka viisi soittajaa tulevat kaikki eri maista ja edustettuna on kolme maanosaa. Kaikkia yhdistää rakkaus improvisointiin ja abstraktiin musiikkiin.

Kokoonpano sai alkunsa ranskalaispianisti Frédéric Blondyn aloitteesta. Blondy vaikuttaa Pariisissa ja tunnetaan työstään vapaan improvisaation kentällä.

Kvintetin tunnetuin nimi lienee saksalaisrumpali Paul Lovens, joka on ollut Eurooppalaisen vapaan improvisoinnin ja free jazzin keskeisiä rumpaleita jo yli 40 vuoden ajan. 

Pitkän linjan brittisaksofonisti John Butcher edustaa free jazz-saksofonismin vähemmän aggressiivista koulukuntaa. Anemonen soundiin Butcher tuo oman vivahteensa monipuolisilla soittotekniikoilla, tässä bändissä saksofoni soi ensemblen osana eikä johtavana voimanpesänä.

Trumpetisti Peter Evans tulee New Yorkista ja tunnetaan parhaiten muutamia vuosia sitten Tampereella vierailleesta Mostly Other People Do The Killing -kokoonpanosta, jonka omaperäinen sekoitus perinteisiä vaikutteita, luovaa hulluutta ja huumorintajua on tehnyt siitä yhden eniten huomiota perinteisten jazz-piirien ulkopuolella herättäneistä uusista kokoonpanoista Yhdysvalloissa.

Jazzpossulle uusi mielenkiintoinen tuttavuus bändin riveistä oli australialaissyntyinen, mutta nykyään Berliinissä asuva basisti Clayton Thomas, jonka soitossa oli napakkaa jäntevyyttä ja basson monipuoliset mahdollisuudet erilaisten äänten tuottoon olivat hyvin hallussa.

Anemone Quintetin setissä kuultiin tunnin ajan tauotonta vapaata ilmaisua. Kukin bändin jäsen venyi omalla soittimellaan laajaan kirjoon erilaisia ääniä ja bändi maalasi herkkiä ja kauniita näkymiä. 

Perinteinen melodia ja harmonia olivat vain vierailijan asemassa, Peter Evansin heleä taskutrumpetti soi hetkittäin päällimmäisenä tuoden hieman melodiallisuutta.

Anemonen musiikki oli nautinnollista rauhallisempaa freetä, mutta vähän liiankin abstraktia, sillä setin päätyttyä huomasi, että aika vähän oli loppujen lopuksi jäänyt soitosta mieleen, jotain konkretiaa olisi kaivannut lisää.

Frédéric Blondy, piano

John Butcher, saksofonit

Peter Evans, trumpetti

Clayton Thomas, basso

Paul Lovens, rummut

 Björkenheim - Ågren - Gustafsson

Suomalaisen free jazz-kitaransoiton suuri nimi Raoul Björkenheim toi Tampereelle kaikkien aikojen ensimmäisen esiintymisensä tehneen trion, jossa Björkenheimin lisäksi soittavat Mats Gustafsson baritonisaksofonissa ja elektronisissa efekteissä ja Morgan Ågren rummuissa. 

Yhteistyö Frank Zappan kanssa nosti Ågrenin maailmanmaineeseen parikymppisenä ja hänet tunnetaan ensisijaisesti teknisenä rock-rumpalina. 

Trion musiikki oli melkoista tykitystä ja vahvasti rock/metalli/noise vaikutteista voimafreetä kuultiin yhtäjaksoisena tunnin pläjäyksenä. Gustafsson ja Ågren soittivat rankalla fyysisellä antaumuksella ja pitivät vähän ansaittua taukoakin - Gustafsson tosin piti melua yllä sähköisillä efektilaitteilla. Yleisön ei juurikaan tosin annettu hengähtää vaan kovilla desibeleillä mentiin jatkuvasti.

Parhaimmillaan musiikki oli kun oltiin tietynlaisten perusasioiden äärellä Björkenheim riffitellessä taustaa ja Gustafssonin puhaltaessa energistä leadia. Jäi semmoinen fiilis, että tämä proggis toimisi paremmin biisihenkisellä materiaalilla. 

Jonkunlaisen kipinän tunnin setti kuitenkin onnistui sytyttämään. Teki vähän mieli kaivaa pitkästä aikaa sähkökitara ja säröpedaali esille.

Raoul Björkenheim, kitara

Mats Gustafsson, baritonisaksofoni, elektroniikka

Morgan Ågren, rummut

Tenors of Kalma

Kiitos porrastettujen alkamisaikojen Jazzpossu ehti vierailla tässä välissä nopeasti myös viereisellä Telakalla tarkastamassa Tenors of Kalman setistä ensimmäisen puolisen tuntia. Tässä uudessa kokoonpanossa soittavat Jimi Tenor koskettimissa ja puhaltimissa, Kalle Kalima kitarassa ja rummuissa Joonas Riippa. Telakka oli aivan täynnä ja tunnelma oli jopa saunamaisen lämmin. 

Tenors of Kalman musiikissa yhdistyivät monikansalliset jazz-vaikutteet elektroniseen pop-musiikkiin. Trion jäsenistä oltiin ensisijaisesti Tenorin linjoilla - Kalima soitti liukkaan pehmeästi ja näytti sitä puolta joka vain välillä nousee esille hänen johtamansa Klima Kaliman riveissä vailla sitä kulmikkuutta joka hallitsee niin Klima Kaliman kuin viime vuoden Jazz-Emman voittaneen K-18 -kokoonpanon musiikkia. Joonas Riippa soitti kevyellä kädellä, rentoutuneesti groovaillen. Riipankin soitossa usein kuultu kulmikkuus loisti nyt poissaolollaan. Tenor itse soitti huilua, tenorisaksofonia ja koskettimia ja myös lauloi hauraalla äänellään. 

Bändiltä on tulossa levy ensi vuonna. Sitä odotellessa muutama näyteäänite löytyy bändin blogista: http://tenorsofkalma.blogspot.fi/

Tim Berne Snakeoil

Seuraavaksi Pakkahuoneen lavalle nousi Tim Bernen Snakeoil -bändi jonka uudesta levystä oli juttua tässä blogissa viime viikolla. 

Pitkäaikaisena Bernen kuuntelijana Jazzpossun odotukset keikalle olivat korkealla, Alussa alkoi jo vähän huolettaa kun bändi ei oikein tuntunut pääsevän käyntiin ja soundit herättivät hämmennystä - Oscar Noriegan klarinetin kuuntelemista haittasi jonkun mikrofonin liiallisesti nappaama ilmavirran pihinä ja rumpali Ches Smithin peltien soundi oli aggressiivisen diskanttivoittoinen. Ensimmäisen pitkän sävellyksen mittaan tosin kone lähti sitten käyntiin ja epäluulot haihtuivat mielestä.

Keikan parasta antia olivat Bernen sävellyksille ominaiset monimutkaisen kiemuraiset sävelletyt osat joissa kuuluu äärimmäisen tunnistettava sävelkieli. Kaikissa kolmessa setin sävellyksessä Jazzpossun korviin kohokohtina nousivat ensimmäisten soolojen jälkeen tulevat sävelletyt ensemble-osuudet joissa oli maagista imua. 

Berne jättäytyi itse solistina taka-alalle ja enemmän tilaa saivat klarinetisti Noriega ja pianisti Matt Mitchell. Erityisesti Noriega onnistui sooloissaan hyvin - saksofonistimaisen aggressiivinen lähestyminen bassoklarinettiin oli poikkeuksellista ja mielenkiintoista kuultavaa.

Tim Berne, alttosaksofoni

Oscar Noriega, klarinetti, bassoklarinetti

Matt Mitchell, piano

Ches Smith, rummut, vibrafoni

Manu Katché 4tet feat. Nils Petter Molvaer

Pakkahuoneen lauantain runsaan kattauksen päätti rumpali Manu Katchén kvartetti vahvistettuna norjalaisella vahvasti sähköisiin efekteihin perustuvan trumpettisoundin edelläkävijällä Nils Petter Molvaerilla. 

Katché nousi maailmanmaineeseen 80-luvun lopulla aikuisrockin kysyttynä rumpalina Peter Gabrielin So:n jättimenestyksen jälkeen. Peter Gabrielin lisäksi mm. Sting ja Joni Mitchell ovat tukeutuneet Katchén rytmeihin. 

Jazzin saralla Katché on soittanut useilla Jan Garbarekin levyillä ja 2000-luvulla tehnyt uraa myös oman bändin johtajana. Viime vuonna ilmestynyt miehen omaa nimeä kantava levy on ECM:lle jo neljäs.

Katchén suurin vahvuus on muhkea rumpusoundi joka skaalaa hyvin ja kuulostaa hyvältä kun siirrytään jazz-klubeilta suuremmiin tiloihin ja stadioneille. Ei siis mikään ihme, että miehestä on tullut suurilla areenoilla esiintyvien luottomies. 

Pakkahuoneella tosin toimii vielä vivahteikkaampikin jazz-rummutus, joten tuli semmoinen tunne, että tämä bändi oli väärillä festareilla, etenkin kun oli jo takana pitkä päivä haastavaa avant-gardea ja freetä. Katchén bändi oli liiankin varovainen ja turvallinen, vaikka etenkin hyväntuulisen Katchén työskentelyä oli ilo katsella.

Vieraileva solisti Nils Petter Molvaer nousi muutama vuosi sitten Jazzpossun aktiivisesti seuraamien muusikoiden joukkoon erinomaisella Baboon Moon -levyllä. Tällä kertaa Molvaerilla oli kuitenkin jotain teknisiä ongelmia mikrofonien kautta ja mies oli silminnähden tuskastunut tilanteesta ja ilmeisesti hänen roolinsa jäi tällä keikalla pienemmäksi kun oli suunniteltu, mikä oli sinänsä harmi, sillä Molvaerin tyylikäs soitto olisi voinut tuoda hieman erilaista särmää tähän settiin.

Kvartetin muut jäsenet trumpetisti Luca Aquino, pitkään yhteistyötä Katchén kanssa tehnyt saksofonisti Tore Brunborg ja tässä kokoonpanossa ensimmäistä kertaa soittanut Alfio Origlio soittivat tyylikkäästi ja kelvollisesti, mutta Katchén valovoimaa bändin kiistattomana johtohahmona he eivät uhanneet.

Manu Katché, rummut

Nils Petter Molvaer, trumpetti

Luca Aquino, trumpetti

Tore Brunborg, saksofonit

Otetaanpa vaihteeksi ulkomaista julkaisua käsittelyyn. Tänään tarjolla Jazzpossun huomioita tanskalaisen Ibrahim Electricin uusimmasta levystä Isle of Men.

Ibrahim Electric osui Jazzpossun silmiin Spotifyssa muutama vuosi sitten Jazzpossun etsiessä uutta kivaa kuunneltavaa Related artists-toiminnolla ja eihän sitä voinut vastustaa halua koekuunnella levy jolla on sellaisia biisin nimiä kuin Der Alte Das Boot ja Iskender Kebab. 

Ibrahim Electric osoittautui pirskahtelevaksi groove-trioksi joka lainailee soppaansa surutta kaikkea menevää jazzista funkkiin, afro-beattiin, "itämaiseen eksotiikkaan" ja surf rockiin jne.

Ibrahim Electric ovat: 

Stefan Pasborg - rummut

Niclas Knudsen - kitara

Jeppe Tuxen - hammond

Isle of Menillä vierailevat myös Rune Olsen lyömäsoittimissa ja Jakob Munck Mortensen lyhyessä puheosassa.

Stefan Pasborg on Jazzpossulle tuttu myös Odessa 5 -kokoonpanostaan jossa Mikko Innanenkin on vaikuttanut. Ibrahim Electric ja Odessa 5 vierailivat viime vuonna Suomessa Tampere Jazz Happeningissa. Onpa jälkipolville jäänyt muutamia YouTube-tallenteitakin: Ibrahim Electric part 1  part 2 ja Odessa 5 .

Pasborg on ollut julkaisuissa aktiivinen ja tämän vuoden aikana on miehen johtamilta kokonpanoilta ilmestynyt parikin levyä livetaltiointi X-Tra Large Live Odessa 5:ltä ja rock-klassikkoja versioiva Free Moby Dick Pasborgin omissa nimissä (feat. Mikko Innanen ja muita).

Knudsenin ja Tuxenin muut musiikilliset tekemiset eivät ole Jazzpossulle tuttuja.

Isle of Men on jo Ibrahim Electricin seitsemäs albumi, suhteellisen kunnioitettava saavutus groovelle uskollisena pysyneelle triolle. Ibrahim Electric välttää hyvin hammond-trion perinteiset sudenkuopat - soundi ei jää liian yksipuoliseksi Knudsenin kitaran hoitaessa useimmat leadiosuudet riittävällä tyylillisellä variaatiolla ja Tuxen ei sorru muutenkaan kuluneimpiin Hammond-kliseisiin ja svengaavat ideat eivät muutenkaan lopu kesken vaan groovea piisaa levyn alusta loppuun.

Vaikka Pasborg itse tunnetaan usein paremmin freehen kallellaan olevana rumpalina niin Isle of Menillä rumputyöskentely on melko suoraviivaista. Rummut eivät soi säästöliekillä, mutta Pasborgin oma show tämä levy ei missään nimessä ole vaikka bändin nimekkäin jäsen onkin.

Uutena mausteena aiempiin levyihin verrattuna Reversoman ja Handyman biiseillä Jazzpossu on ainakin kuulevinaan Knudsenin kitaroinnissa Etelä-Saharalaista vaikutetta Terakaftin tyyliin. 

Kauas ei kuitenkaan tämäkään omena ole puusta pudonnut joten jos Ibrahim Electric on ennestään tuttu niin Isle of Menillä tulee lisää sitä samaa. 

Levyn kansitaiteessa Pasborg, Knudsen ja Tuxen esitetään hulluina tiedemiehinä tekemässä salaisella saarella salaisia kokeita perustuen miehisen psyyken eri puoliin (josta syystä biisien Megaman-pahisnimet). Musiikillisten vaikutteiden rehevää sekamelskaa kuunnellessa vertaus b-kauhuleffasta repäistyihin tiedemiehiin tuntuu luontevalta.  

Isle of Men tekee mitä lupaa - sopivasti kieli poskessa vedettyä groovea laajalla skaalalla vaikutteita - mutta ei juuri enempää, vaan haittaako tuo. Tulevien vuosien kestosuosikkia Jazzpossun levylautaselle tästä lätystä ei taida tulla, mutta eiköhän tätä tule fiilisteltyä uudestaan silloin tällöin kuitenkin.   

Levyä saa ainakin Stefan Pasborgin ikiomasta nettikaupasta: http://stix-shop.dk/ . Nimmarikin tulee kaupan päälle jos haluaa!

Miehet:

Appman

Caveman

Reversoman

Boogeyman

Superman

Handyman

Runningman

Rainman

Machoman

Partyman

Ibrahim Electric ovat: 

Stefan Pasborg - rummut

Niclas Knudsen - kitara

Jeppe Tuxen - hammond