Sitten ohjaaja alkoi selittää visiotaan. Hänen mielestään koiran vasempaan korvaan pitäisi tikata lankaa ensin kaksi kertaa korvan poikki ja sitten kaksi suoraa tikkausta pitkittäin. Tässä vaiheessa muutuin hieman epäileväksi, mutta ajattelin, että hänellä oli varmaan joku tärkeä syy tälle. 

 Tiedustelin häneltä miksi. Koiran piti kuulemma erottua muista samanrotuisista koirista. Oliko siihen joku syy, että tämä täytyisi tehdä nimen omaan ompelemalla elävään koiraan, eikä esimerkiksi käyttämällä jotain väriä? Se näyttäisi coolilta. Ei mitään juonellista merkitystä? Ei. Siinä vaiheessa suutuin. 

Tikkaaminen sattuisi koiraa. Sattuisi aika helvetisti, koska korva oli vieläpä todella herkkä paikka koiralle. Se olisi vähän sama, kuin joku tulisi ja ompelisi tikkejä ohjaajan itsensä genitaaleihin ihan vain koska aesthetics. 

Ohjaaja sanoi, että kyllä hän voisi taiteen vuoksi ottaa tikkejä penikseensä. Muut työryhmäläiset pitivät argumenttiani validina. Sanoin, että se ei sittenkään ole sama asia, koska ohjaaja ymmärtäisi mistä on kyse ja olisi vapaaehtoinen. Koira ei ymmärtäisi, eikä olisi vapaaehtoinen. Koiralla ei olisi mitään käsitystä miksi ihmiset satuttaa. 

Mutta me ymmärrämme. Me voimme päättää koiran puolesta. 

Ohjaaja - Mervi Vesal 

Oh god my face is buried