Ammattikorkeakoulun käytävillä en ollut käynyt ennen kuin pääsykokeissa. Pääsykokeiden ensimmäisestä vaiheesta on nyt noin viisi ja puoli vuotta aikaa. Itseluottamus oli pitkään este, että koin etten minä voi mitään lukiota saada suoritetuksi, saati jotain ammattikorkeakoulua viestinnän koulutusohjelmassa. Kun ei ole itseluottamusta, silloin ei näe edessä kunnolla tietä, miten jonnekin omaan tavoitteeseen voi päästä.

Paljon olen puhunut sen jälkeen, kun olen oppinut puhumaan. Sanoja suoltava suu ja runoja raapusteleva reppureissaaja kulkenut elämäntietään. Ennen kiertelin tätä maata yksin, nykyisin elämääni kuuluu yhtä lailla perhekin. Jotkut käänteet ohjaavat elämää aina välillä uuteen suuntaan. Niin on varmasti käynyt omallakin kohdallani, toiset ovat henkilökohtaisia, ja jotkut ovat sellaisia, mistä voin kertoa täälläkin.

Paljon olen vuosien saatossa tarvinnut ihmisiä, kun olen tehnyt jotain ja sitten rämpinyt jossain. Olen tarvinnut kannustusta, nostamista, ilojeni ihmettelijää ja murheissani myötätuntoa kokevaa. Kiitos asianosaisille. Mutta palataan siihen pääsykokeeseen. Kevään loppuhetket ja vuosi 2016 olivat hyvää vauhtia menossa. Ensimmäisen pääsykoepäivän jälkeen vaimoni kysyi: Miten minulla meni pääsykoe?

Vastasin harvinaisen itsevarmasti, että elokuussa alkaa koulu. Siihen hetkeen saakka olen elämässäni paljon vähätellyt itseäni ja tekemisiäni. Toisen pääsykoevaiheen jälkeen kohtasin kotona saman kysymyksen: Vastaus oli, että opintojen jälkeen olisi tarkoitus tehdä alalla töitä. Olin tehnyt mielestäni hyvin pääsykokeet ja huomannut, että minulla on jonkin verran journalistista osaamista, jonka myötä olen yhdellä asemalla.

Olin jonkin verran tehnyt alalla töitä sekä käynyt lyhyempiä kursseja eri puolilla maata, sekä Pohjola-opistolla Oulussa vuoden kestäneen lehtijournalismilinjan ja 2010-13 Kouvolassa iltalukion – ylioppilaaksi saakka. AMK:n ovet aukenivat ensimmäisellä yrityksellä. Luokka oli heti ihastuttava, kriittinen ja monisäikeinen persooniltaan. Sieltä on alkanut lopun elämäni kestävä taival, joka liittyy tekstin otsikkoon.

Ensimmäisen lukukauden päätteeksi ja uuden vuoden alla tein lupauksen, että en vähättele itseäni enää. Se ei ollut helppo lupaus eikä millään muotoa itsestäänselvyys toteutumaan. Nykyisin puhun teoistani, sanon haaveitani ääneen ja kirjoitan unelmistani. Kaikki ne tekosyyt, mitkä olen vuosien saatossa, antanut itseäni ohjata hyväksyn itsessäni. Tiedän rajoitteita, tiedän uhkatekijöitä, mutta silti olen päättänyt onnistua.

Vieläkin minä puhun paljon ja kirjoitan runoja. Kirjoitan yhtä lailla mielestäni asiaa ja osaan myös olla hiljaa. Opinnot antoivat paljon itseluottamusta tai ainakin paljon sen päälle, mistä sitä on lähetty nostamaan. Pääsykoe piti tehdä suurimmaksi osaksi yksin, meillä oli silloin yksi ryhmätehtävä. Opinnoissa oli yksin puurtamista, mutta oli myös yhdessä tekemistä, sitä se on journalismi – moniulotteista ihmisten kanssa.

Kiitos Oulun ammattikorkeakoululle vuosista, ne jättivät minuun jäljen, jonka kannan mukanani. Se jälki on parempi itseluottamus ja se on ollut osa matkaa kohti unelmiani, mitä lähdin jo lapsena tavoittelemaan. Kiitos yhtä lailla aiemmille opinnoille sekä ihmisille, ketkä ovat jaksaneet kulkea kanssani ja ajatuksiani sekä mielen metkujani koittaneet ymmärtää. Tässä tilanteessa en ole enkä olisi yksin. Luottakaa toisiin.

Kerroin edellisessä blogijulkaisussani hieman siitä, mistä Oulun ammattikorkeakoulussa medianomin opiskelijalla opinnäytetyö muodostuu. Oman tapani lisäksi toinen vaihtoehto on niin sanottu laajennettu tutkielma, jolloin tutkielman pitää olla paitsi sisällöllisesti pitempi, niin siinä mennään varmasti tutkimuksellisestikin syvemmälle tutkittavasta aiheesta. Siinä vaihtoehdossa opiskelija ei tee produktiota eli niin sanottua käytännön osuutta lainkaan.

Joulun alla annoin haastattelun omasta tutkielmastani Lapin Kansaan, koska toimittaja Tiia Haapakangas kiinnostui tiedotteeni pohjalta tekemään aiheesta juttua. Tänään se sitten julkaistiin Suomen pohjoisimmassa maakuntalehdessä lähes koko aukeaman mittaisena artikkelina. Juttuun oli haastateltu lisäkseni Lapin Kansan päätoimittajaa Antti Kokkosta ja Yle Rovaniemen päällikköä Riikka Heikkilää. Palaan joskus asiaan, millainen tiedote vetoaa minuun toimittajana.

Vielä pari ajatusta tutkielmastani. Palaute tutkielmastani on ollut rohkaisevaa sekä merkityksellistä. Olen saanut sitä alan työntekijöiltä, mutta yhtä lailla lämpimiä sanoja olen saanut asiasta muiltakin ihmisiltä somepeukkujen lisäksi. Tutkielmani nimi on: Lappi hiljenee – kaiku kuuluu erämaassa : Mitä ja miten Lapin pienimmistä kunnista uutisoidaan? Kiitos niistä jokaiselle.

Linkki mainittuun Lapin Kansan (valitettavasti maksumuurin takana/tilaajillejuttuun ) löytyy täältä:

https://www.lapinkansa.fi/lapin-pienimmista-kunnista-ei-loytynytkaan-uutiser/4221525

Opinnäytetyöni Theseuksesta löytyy täältä:

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/511841/Holtinkoski_Harri.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Ekstrovertti ja introvertti kohtaavat toimittajan työssä

Olen itse ollut aiemminkin haastateltavana, mutta yhtä lailla alan töissä haastattelijana. Molemmista rooleista opin itsekin jotain aina, miten voisin tehdä omat haastatteluni toisella tavalla. Haastatteluun valmistautumista opiskeltiin ammattikorkeakoulussa jonkin verran opintojen alkuvaiheessa. Haastattelukokemuksia analysoitiin varsin vähän mielestäni. Teimme kuitenkin paljon juttuja erilaisiin välineisiin, joka taas omalla tavalla auttaa journalistiopiskelijaa löytämään itselle sopivan välineen, vahvistamaan aiempia hyviä kokemuksia tai löytämään jopa ihan uutta.

Muistan, että ensimmäinen haastattelu amk:n opiskelijoina oli luokkakaverista, joka sattui ensimmäisten päivien joukossa lähellä istumaan. Se oli turvallinen tapa ja varmasti alalle tuleville oikein hyvä ensi kosketus haastattelutilanteeseen. Pian sen jälkeen haastateltiinkin jo ennakkoon tuntemattomia ihmisiä eri juttuja varten. Haastateltavilta saatua palautetta kannattaa kuunnella, mutta yksittäiseen palautteeseen (jos se on huonolta tuntuvaa) ei kannata jäädä murehtimaan liian pitkäksi aikaa. Tuntemuksen kanssa ei myöskään kannata jäädä yksin vaan jakaa se mahdollisesti kollegan kanssa.

Lisäksi kävin opintojen yhteydessä valinnaisena muun muassa kurssin nimeltä esiintymisvalmiudet. Vaikka olen vahvasti ekstrovertti persoonaltani, se oli monellakin tavalla tärkeä kurssi. Kurssilla sai erilaisia vinkkejä ihmisen kohtaamiseen, mutta yhtä lailla hyviä keskusteluja introverteiksi itsensä tuntevilta siihen, miten he toivoisivat tulevansa kohdatuiksi haastattelutilanteissa. Kyseinen kurssi ei ollut pelkästään journalistiopiskelijoille, joten siltäkin osin kurssi oli mielestäni tärkeä itselleni. Yksi henkilökohtaisia ajattelutapojani alalla onkin, että alalla oppii päivittäin uutta ja uutta voi oppia paljon myös saman alan tekijöiltä niin omassa kuin muidenkin työyhteisöissä tekeviltä.

Keväällä 2020 ilmestyi Pesäpallolehti Näpystä ensimmäinen numero osana medianomiopintojani. Se oli Oulun ammattikorkeakouluun kyseiseen koulutukseen opinnäytetyöni produktio-osa, jonka lisäksi tein opinnäytetyön tutkielmaosan, joka ilmestyi vähän ennen joulua tänä vuonna. Lopulta lunastin oikeudet kyseisestä lehdestä itselleni ja sain sitä sen jälkeen myydä eri puolille Suomea eli toisin sanoen pohjois-eteläsuunnassa Muoniosta Helsinkiin sekä lännestä itään ajateltuna Vaasasta Kiteelle. Jonkin verran lehdestä oli kysyntää myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Kuusikymmentäsivuinen aikakauslehti kattoi pesäpallojuttuja lajin erilaisista ilmiöistä. Se oli urheilulehti, itse tehtynä! Haave, joka oli ollut lapsesta asti. Toimitin yhtä juttua vaille kaikki. Selvitin lehteä varten mahdollista painofirmaa kilpailuttaen eri alan yrityksiä. Valokuvatkin lehdessä oli merkittävältä osalta omiani. Ennen kaikkea sain taittaa lehdestä juuri sellaisen kuin sillä hetkellä halusin.

Ensimmäinen koronavuosi kuitenkin hidasti opintojeni loppuun saattamista eri syistä, vaikka ei koronaa lähipiirissä ollutkaan. Tässä elämän vaiheessa suhtauduin asiaan tyynesti ja hyväksyin, että nyt on aikaa. EI ole korona maailmalta mihinkään kaikonnut, uusimpana vitsauksena aiheesta omikronvariantti.

Nyt vuoden 2021 lopulla tiedän, että kaikki opinnot ovat suoritettu ja ammattikorkeakoulusta todistuksen saan hakea ensi kuussa. Opintojen ohessa olen saanut tehdä alan töitä. Lisäksi koulutus kattoi alalle monenlaisia käytännön harjoituksia. Vuosien saatossa matkaan on mahtunut yhtä aikaa hyvää tutustumista pesäpalloliikkeeseen syvällisemmin kuin aiemmin, vaikka lajia olenkin seurannut yli 30 vuotta.

Ensi vuoden alkupuolella on suunnitelmissa jatkaa alan ammatinharjoittajana, joka jatkaa Näpyn tavoittelua. Ideoita on jo erilaisia. Tällä sivustolla kirjoitan unelmistani, toimittajan työstä ja matkasta kohti Näpyn toisen numeron ilmestymiseen ja jotain muutakin varmasti, mikä liittyy jollakin tavalla ensi vuonna sata vuotta täyttävään kansallispeliimme.

Pesäpalloliitto huomioi myös lehteni. Nyt se on lopulta tilattavissa. Liiton juttu löytyy alla olevan linkin takaa.

Näpy esittelee lajilegendan kuulumiset nykypäivänä. Miten viime vuonna viidenkymmenen vuoden ikään ehtineeseen entisen superpesispelaajan arkeen nykyisin kuuluu?

Uran alkuaikoina hän muistelee kahta lyöntivuoroa jokerina, jotka johtivat neljään paloon. 

Myöhemmin uralle kertyi kuitenkin pitkästi yli kymmenen arvo-ottelua ja SM-mitaleja eri värisiä. Pelikausiakin mahtui pääsarjatasolla yli kaksikymmentä. Henkilö jätetään tässä yhteydessä vielä avoimeksi. Arvauksia toki saa esittää.