Että ihminen voi ja saa ihan itse valita, mitä asioita ja arvoja pitää tärkeänä. On turhaa kieriä itsesäälissä siks, että joku random julkkis saavutti sitä ja tätä jo x ikäisenä, jos vastaavat asiat ei oo ikinä ollu omissa tavoitteissa. Aikuisuutta on se, että tietää, mitä itse elämältään haluaa ja uskaltaa tehdä valintoja tämän tiedon pohjalta.

Valmistun ylioppilaaks lauantaina ja mun äiti järjestää mulle juhlia mun vanhempien luona. Ongelma on se, että äiti ei hyväksy mun poikaystävää, joka on myös mun avopuoliso. Hän ilmoitti, ettei mun kumppani oo tervetullut mun juhliin ollenkaan.

Oon ihan älyttömän vihanen. Lukiosta valmistuminen on mulle ihan älyttömän iso juttu, koska olin varma, ettei sitä tapahdu. Sain kuitenkin itkulla ja hampaiden kiristelyllä sen tehtyä. Haluaisin siis, että mulle tällä hetkellä kaikkein rakkain ja tärkein ihminen (joka on ollu myös mun merkittävin tuki tbh ku kamppailin koulun kanssa) vois juhlia mun saavutusta.

Oon sietänyt aivan älyttömän määrän paskaa mun äidiltä. Oon purru huultani ja yrittäny hyväksyy sen, ettei mun äiti hyväksy. Oon antanu sen haukkua ja vähätellä mun kumppania. Oon kuunnellu ku se toivoo mun poikaystävän kuolevan/joutuvan onnettomuuteen/ sairastuvan. Se ei muuta mun suhtautumista. Nyt musta vaan tuntuu, että se on ylittäny rajan ja ilmotin sille, että jos mun poikaystävä ei oo tervetullut _MUN_ juhliin, äiti voi juhlia ihan keskenään.

Tuntuu vaikeelta kuitenkaan katkasta välejä. Tiiän, että olisin onnellisempi ilman äitiä mun elämässä ja myös mun parisuhde olis paljon parempi. Äiti ei tuotakaan ongelmaa vaan mun veljet, joista toinen on vielä alaikäinen. Niitä mä tuun kaipaamaan mun elämässä.

Onko neuvoja miten voin katkaista välit äitiin niin, ettei tarvitse hylätä koko perhettä? En halua mun äitiä mun elämään, jos se ei osaa aikuistua ja yrittää edes sietää mun kumppania. Hän pakottaa mut valitsemaan ja mä oon nyt valintani tehny.