#kumppani

Valmistun ylioppilaaks lauantaina ja mun äiti järjestää mulle juhlia mun vanhempien luona. Ongelma on se, että äiti ei hyväksy mun poikaystävää, joka on myös mun avopuoliso. Hän ilmoitti, ettei mun kumppani oo tervetullut mun juhliin ollenkaan.

Oon ihan älyttömän vihanen. Lukiosta valmistuminen on mulle ihan älyttömän iso juttu, koska olin varma, ettei sitä tapahdu. Sain kuitenkin itkulla ja hampaiden kiristelyllä sen tehtyä. Haluaisin siis, että mulle tällä hetkellä kaikkein rakkain ja tärkein ihminen (joka on ollu myös mun merkittävin tuki tbh ku kamppailin koulun kanssa) vois juhlia mun saavutusta.

Oon sietänyt aivan älyttömän määrän paskaa mun äidiltä. Oon purru huultani ja yrittäny hyväksyy sen, ettei mun äiti hyväksy. Oon antanu sen haukkua ja vähätellä mun kumppania. Oon kuunnellu ku se toivoo mun poikaystävän kuolevan/joutuvan onnettomuuteen/ sairastuvan. Se ei muuta mun suhtautumista. Nyt musta vaan tuntuu, että se on ylittäny rajan ja ilmotin sille, että jos mun poikaystävä ei oo tervetullut _MUN_ juhliin, äiti voi juhlia ihan keskenään.

Tuntuu vaikeelta kuitenkaan katkasta välejä. Tiiän, että olisin onnellisempi ilman äitiä mun elämässä ja myös mun parisuhde olis paljon parempi. Äiti ei tuotakaan ongelmaa vaan mun veljet, joista toinen on vielä alaikäinen. Niitä mä tuun kaipaamaan mun elämässä.

Onko neuvoja miten voin katkaista välit äitiin niin, ettei tarvitse hylätä koko perhettä? En halua mun äitiä mun elämään, jos se ei osaa aikuistua ja yrittää edes sietää mun kumppania. Hän pakottaa mut valitsemaan ja mä oon nyt valintani tehny.

Lisää ohjeita postauksessa: http://geekgirls.fi/wp/blog/2017/02/14/rakkauden-hahmolomake-norttimaista-kumppaninhakua/

Millainen on hyvä kumppani? Sitä pitää välillä mennä itseensä ja miettiä, pystyykö olemaan sellainen.

Pari viimeistä vuotta olen elänyt enemmän tai vähemmän käsityöläisen elämää. Kaikki on tehty itse. Mitä ei olla osattu, se ollaan YouTube-videoiden ja opaskirjojen avulla opeteltu - tai jätetty tekemättä. Apuja en ole pahemmin halunnut/viitsinyt/kehdannut pyytää.

Voi sanoa, että on ollut opettavaista. Olen huomannut pystyväni asioihin, joita en olisi uskaltanut kuvitellakaan ja se on antanut itseluottamusta. On ollut ajoittain tosi raskasta kantaa kaikki vastuu ajattelemisesta ja tekemisestä itse, enkä varmasti ole saanut niin paljon aikaan kuin tiimissä olisin, mutta toisaalta olen saanut toteuttaa itseäni sydämeni kyllyydestä ja testata rajojani.

Kun ajatus yhtiökumppanuudesta A:n kanssa syntyi, vanha kaveri kysyi: “Onko se samanlainen kontrollifriikki kuin sinä?”

En ollut siihen asti pitänyt itseäni friikkinä, ihan normaalin tarkkana vain. Mutta ajatus jäi pyörimään. Olen nyttemmin tarkkaillut käytöstäni ja kyllä, olen A-luokan kontrollifriikki. Ja se puoli minusta on nauttinut täysin siemauksin yksin tekemisestä.

 A on hyvä kumppani. Kuuntelee, kannustaa, luottaa. Innostaa ja innostuu. Itselläni on välillä huono omatunto. “Minä ite”-asenne on tiukassa. On niin vaikeaa päästää irti. Antaa toisen tehdä ja osata iloita, kun toinen saa aikaan ja tekee paremmin kuin itse.