Minitarina: mun eka rööki
Lukijani, ehkä olen kertonut niistä toistuvista unista, jossa tupakoin. Ja kuinka aamulla unen ja valveen rajamailla olen vakuuttunut siitä, että aion mennä kauppaan ostamaan tupakkaa. Herättyäni kovin vakuuttava tunne siitä, että pitä mennä ostamaan tupakkaa, häviää nopeasti. Muistan kuitenkin miltä unessa tuntui hengittää sisään lämmintä savua. Mä näen näitä unia toistuvasti. Niinkun alitajuntani olisi päättänyt, että mun pitää vähintäänkin kokeilla tupakointia. En ole ikinä polttanut, pelkkää tupakkaa siis. Joskus bileissä kännissä pilveä, johon on sekoitettu röökinpuruja. Mutta kuitenkin jotain sellaista, mistä tiedän mitlä tuntuu hengittää savua.. Mitä alitajunta voi hyödyntää unessa. Se jääköön kokonaan laskematta, kun seiskaluokalla muistin vaarin meille vuosia sitten unohtamat tupakat, jotka siskoni kanssa piilotimme peltipurkkiin keittiön yläkaappiin. Annoin ne eteenpäin kavereille, joiden kanssa poltimme yhden ja kaveri antoi lopun pakasta eteenpäin. Vedin yhden nopean henkäyksen, ja menin seisomaan kauemmaksi savuavasta röökistä, en halunnut että äiti haistaa kotona. Tänään kuitenkin sattui jotain, joka sai mut vakuuttuneeksi siitä, että mun alitajunnan ohella myös universumi haluaa mun aloittavan röökauksen. Söin yksin yliopiston ruokalassa. Syötyäni loppuun, nousin pöydästä ja aloin kerätä tavaroita kasaan kun huomasin lattialla tupakka-askin. Ajattelin, että se on tyhjä, ja nostin askin maasta. Helistin sitä, siellä oli jotain sisällä! Kyllä, sillä oli yksi tupakka. Äkkiä en tiennyt mitä tehdä tupakka-askilla. En viitsinyt heittää sitä takaisin lattialle, se oli jo mulla kädessä ja ihmiset luulisivat että se on mun ja heitän tarkoituksella roskia lattialle. Laitoin askin laukkuuni keksimättä parempia vaihtoehtoja. Mitä pidempää asiaa mietin, sitä vähemmän se alkoi vaikuttaa sattumalta. Ei ole montakaan päivää siitä kun viimeksi valitin kavereille nähtyäni taaaas tupakointiunen. Ehkä tämä on minun tilaisuuteni kokeilla sitä mitä alitajuntani vaikuttaa halajavan. En kuitenkaan ikinä ostaisi kokonaista askia, enkä viitsi pyytää kavereiltakaan. Lähes tyhjä aski kuumotteli koko päivän laukussa. En kertonut tapahtuneesta kellekkään, pelkäsin, että joku huomaa sen avoimesta laukustani. Kotiin tultuani kävin hakemassa sytkärin. Olin ostanut sellaisen kämäsen läpinäkyvän muovisen sytkärin sytyttääkseni suitsukkeita kun pitkäpiippuinen kynttiläsytkärini oli hukassa. Roskapussi kädessä lähdin ulos polttamaan tätä lähes maagisesti haltuuni päätynyttä tupakkaa. Näyttäen varmaankin pajon siltä mielikuvaltani röökaamisesta; meikitön, väsynyt nainen siivousnuttura päässä, jalassa kulahtaneet collarit, ulkona räntäsateessa tupakalla roskis toisessa kädessä. Mielikuvani tupakoinnista ei siis koskaan ole ollut eryitsen glamöröössi, en ole pitänyt tupakointia coolin näköisenä. En siis todellakaan tiedä mistä nämä tupakointia ihannoivat unet tulevat.. Sytkäri rätisee eikä meinaa palaa kunnolla. En meinaa saada röökiä syttymään. Takaani kulkee tuttu, toivon, että hän ei tunnista tai tajua ihmetellä että mitäs minä tupakalla, enhän mä polta. Rööki syyttyy vihdoin kunnolla ja lähden kulkemaan roskiksille. Heitän roskapussin ja tyhjän askin kuiluun ja jatkan matkaa eteenpäin määränpäähäni lähikauppaan. Yritän hengittää syviä henkäyksiä sisään ja puhallella savua ulos suusta niinkuin unissani. Mutta se ei tunnu niin miellyttävältä ja coolilta kuin unissa tuntuu. En tiedä miten pitää palavaa röökiä sormissa. Yritän näyttää mahdollisimman luontevalta, niinkun olisin tehnyt tätä joskus ennenkin. Vedän kerran huonosti henkeen ja yskähdän. Polttokokemuksena tämä on kuitenkin pilevä miellyttävämpi, ei yskitä niin helposti. Lopulta en saa palavasta röökistä otetta, joka ei polttaisi sormia, ja kyykistyn tumppaamaan sen hankeen. Kannan röökiä hetken mukanani, mutta totetan lähimmille roskiksille olevan liian pitkä matka, että sitä lähtisin sen pidemmälle kantavaan. Heitän röökinkannan hankeen tuntien pienoisen piston sydämessäni. Jos olisin jäänyt polttamaan tupakointikatokseen, tumppi olisi päätynyt aiheellisesti tuhkikseen. Saavun kauppaan vielä vähän adrenaliinista huterana. Haistan sormia, ne haisee pahalle. Onneksi vain oikean käden sormet. Huomaan haisevani tupakalle, ja olen todella itsetietoinen siitä. Paranoian itsetietoinen, ajattelen että kaikki haistaa sen. Kun kassa yskäisee, ajattelen sen johtuvan siitä, että haisen tupakalle. En osaa keskittyä ostoksiin. Suussa maistuu pahalle, ostan kurkkupastilleja jotta voin peittää maun heti ostokset maksettuani. Pikaisesti kauhistun, mitä mä olen mennyt tekemään. Mä olen tehnyt jotain tyhmää. Lattialta löytyvä tupakkahan voi sisältää ihan mitä vaan! En mä söisi maasta löytyvää ruokaakaan. Pikkuhiljaa rauhoitun, eiköhän tupakka itsessään ole se the myrkky, lienee aika turha mitään bakteerejakaan pelätä. Nyt istun tässä kirjoittamassa kokemuksistani haisten pahalle. Olen aina inhonnut tupakan hajua, ja on se ihan yhtä vastenmielistä myös itsestä haistellessa kuin muissa ihmisissä. Sormista hajua ei lähde, vaikka olen pessyt monta kertaa saippualla. Kaupasta kotiin kävellessäni mietin miksi ihmeessä universumi ohjaa minua aloittamaan röökinpolttoa. Kunnes vihdoin ymmärsin: tämä oli keino saada ne unet loppumaan. Asia varmasti lakkaa vaivaamasta minua kun vihdoin olen saanut varmuuden siihen, että tupakointi ei tee hyvää oloa. Haisen pahalle, mun hiukset haisee röökille, mun vaatteet haisee. Mulla ei ole mitään aikomusta polttaa enää koskaan uudelleen. Kohta menen kokkaamaan, sormet pahalle haisten. Ei tunnu miellyttävältä kosketella tuoreita vihanneksia näillä käsillä. Ja toivon, että haju tuulettuu pois ulkovaatteista ennenpitkää. Oli kiva jakaa tämä kertomus jonnekkin. En ajatellut kertoa tästä kellekkään. Hävettää, että menin polttamaan lattialta löytämäni tupakan.
