#kannattiko

Tänään periscopatessa joku kysyi, kannattiko päivätöistä pois lähtö ja ‘oman onnen nojaan’ jättäytyminen. Vähän siinä tuli kakisteltua. Rupesi kainostuttamaan ja vähän ehkä nolottamaankin, ettei ole kertoa mitään huikeaa (taloudellista) menestystarinaa, joka validoisi kaikki hurjat valinnat. Kukaan ei halua näyttää tyhmältä.

Paljon helpompi on tänne (melkein) anonyymisti kirjoitella tuntojaan kuin päivänvalossa omalla naamallaan selittää koko maailmalle (no, ainakin kymmenelle..).

Mutta niin, kannattiko? Jäi mietityttämään. Ei tosiaan ainakaan taloudellisesti - vielä. Jopa siinä määrin, että voi olla, että piankin lähden työnhakuun.

Mutta kadunko? En ikimaailmassa. Helppoa ei totta totisesti ole ollut, tehän sen tiedätte. Ja usein on tuntunut, että oman tien löytäminen on vienyt ihan liian kauan aikaa. Fiksumpi olisi tehnyt tämänkin jotenkin toisin - hallitummin ja järkevämmin. Mutta blondi onkin sinnittelijä. Sinnittelen ja sinnittelen niin kauan kuin suinkin voin, ja yritän toimia ‘järkevästi’... kunnes napsahtaa ja sitten repäistään sillä koko patoutuneen turhautuneisuuden voimalla. Huokaus.

Sen, minkä olen kuitenkin oppinut on, että tämän matkan päämäärä ei mitenkään määritä minua. Vain se, miten teen matkaa määrittää. Uskaltamalla seurata intuitiotani, olen päässyt kokeilemaan ja tekemään enemmän kaikkea kuin olisin ikinä voinut etukäteen kuvitella! Ja se kaikki on kerryttänyt osaamistani ja kokemustani, jota voin jatkossa - mitä tahansa teenkin - käyttää pääomana. Ihan lyömätöntä!