Juhani Aaltonen Extended Quartet jaZZanti-konsertissa Laulumiehissä 21.11.2013
Eilen torstaina oli miellyttävä nähdä paljon jazzin ystäviä liikenteessä. Tuvat olivat istumapaikkojen osalta suurinpiirtein täynnä niin alkuillasta Laulumiehissä jossa Juhani Aaltosen vahvistettu kvartetti julkaisi uuden levynsä To Future Memories kuin myöhemmin illalla Koko Jazz Clubilla jossa Teddy's WestCoasters soitti kolmannen keikkansa, ensimmäistä kertaa festarien ulkopuolella.
To Future Memories -levyllä Juhani Aaltosen kvartetti on vahvistunut kuusihenkiseksi basisti Ville Herralalla ja lyömäsoittaja Tatu Rönköllä. Eilisessä julkaisukonsertissa ei Rönkköä kuultu, mutta kahdennetulla bassomiehityksellä mentiin.
Levyllä kuullaan Antti Hytin säveltämää musiikkia ja siitä koostui myös valtaosa julkaisukonsertin materiaalista. Hytti muistetaan basistina useista yhteyksistä vuosien varrelta - mainittakoon Piirpauken alkuperäiskokoonpano, 70-luvun lopun Tomasz Stanko-Edward Vesala Quartet, Jone Takamäen trio ja 2000-luvulta Suhkan Uhka. Bassonsoiton lisäksi Hytti on kunnostautunut elokuvasäveltäjänä ja suurin osa musiikista onkin alunperin elokuvamusiikkia. Hytin sävellysten lisäksi konsertin lopuksi kuultiin Otto Donnerin muistolle versio legendaarisen Strings-levyn kappaleesta Och det går, det går.
Juhani Aaltosen nykyinen kvartetti on toiminut vuodesta 2007. Maestro Aaltosen lisäksi kvartetissa soittaa muita keskeisiä hahmoja muutamastakin sukupolvesta - rummuissa 60-luvun ja 70-luvun keskeisiä jazz-hahmoja Aaltosen ohella edustaa Reiska Laine, pianossa 70-luvun lopulla Edward Vesalan projekteista maineeseen noussut ja 2000-luvulla säveltäjänä ja omien kokoonpanojensa johtajana kunnostautunut Iro Haarla ja bassossa 80-luvun lopulla Edward Vesala Sound & Furysta ja Raoul Björkenheimin Krakatausta tunnetuksi tullut Ulf Krokfors.
Lähtökohdissa oltiin siis syvällä suomalaisen modernin jazzin ytimessä. Itse musiikki oli tummasävyistä ja rikasta, viipyilevää ja voimakasta. Tunnelmissa siirryttiin Kukunorin herkästä huilusta Usvan voimakkaaseen rytinään joka toi luonnonilmiöistä mieleen enemmänkin jylisevän myrskyn Laineen rumpujen johtamana. Paikoitellen oltiin yllättävän lähellä 70-lukulaista spiritual jazz-soundia Haarlan kompatessa McCoy Tyner-hengessä. Kahden basistin vuoropuhelu oli uljasta kuultavaa. Krokforsin rooli ehkä useammin jäntevänä pohjana Herralan värittäessä.
Konsertti alkoi vahvasti ja bändi paransi vielä menoa keikan edetessä. Aina mukava kuulla, että veteraanisarjan muusikoissa palaa vielä voimakas musikaalinen liekki.
Levy on jo kaupoissa. Sitä myyvät ainakin Digelius ja Levykauppa Äx. Lisää levystä tässä blogissa myöhemmin...
Syksyn jaZZanti-sarja päättyy Laulumiehissä 5.12. konsertilla Black Motor feat. Verneri Pohjola play Edward Vesala.
Juhani Aaltonen, tenorisaksofoni, huilu
Iro Haarla, piano
Ulf Krokfors, basso
Reino Laine, rummut
+ Ville Herrala, basso


















