Juhani Aaltonen - To Future Memories cd (TUM Records 2013)

To Future Memories esittelee nimenomaisesti tätä julkaisua varten kootun Juhani Aaltonen Extended Quartetin, jossa Aaltosen (saksofoni sekä huilu), Iro Haarlan (piano sekä harppi), Ulf Krokforsin (pystybasso) sekä Laineen Reiskan (rummut) lisäksi Antti Hytin sävellyksiä tulkitsevat Tatu Rönkkö (lyömäsoittimet) sekä Ville Herrala (toinen pystybasso). Rytmisoitinten suuresta määrästä huolimatta albumi on yleisilmeeltään varsin seesteinen, rytmiryhmän keskittyessä komppaamisen sijaan värittämään elokuvamaisen melankolisten kappaleiden taustaa.

Juhani Aaltonen Extended Quartetin soitto on yhdellä sanalla kuvaillen rikasta. Sävellykset aaltoilelvat (sic!) eteenpäin kuin omalla painollaan, yhtyeen soittaessa parhaan vapaan jazzin perinteen mukaisesti jokainen vähän jotakin. Muusikoiden kokemus ja taito tulee kuitenkin esiin yksittäisten suoritusten sijaan siinä, miten kukin antaa vähäeleisellä soitollaan sekä kanssasoittajilleen että sävellyksille tilaa hengittää. Varsinkin yksinään hieman kulmikkaasti soittavan Reiska Laineen soitto ilmentää To Future Memoriesilla sanontaa osiensa summaa suuremmasta kokonaisuudesta. Soitannollisesti eniten esillä on luonnollisesti Juhani Aaltonen itse. Äänitysajankohtana 75-vuotias veteraani on monesti lavalla osoittanut kykenevänsä edelleen voimakkaaseen tulkintaan. To Future Memoriesilla esillä on kuitenkin entistäkin hienovaraisempi puhaltaja, jonka soitto ei kuulosta yhtään vähemmän freeltä kevyemmällä tatsilla soitettuna.

Yhtyeen koosta huolimatta albumin soundimaailma on ihailtavan ilmava. Bassot on jaettu kumpikin omalle puolelleen stereokuvaa, mitä ei kuitenkaan sovituksellisesti ole juuri hyödynnetty - Krokfors ja Herrala soittavat enemminkin omaa tulkintaansa samasta kappaleesta kuin tarkkaa yhtyesovitusta. Se oli sitten kehu.

To Future Memories on oivallinen valinta syksyiseen päivään. Sen vähäeleisyys meinaa paikoin ajaa itsensä taustamusiikiksi, mutta tarkoilla korvilla levy on täynnä rikasta soittoa. Kohokohdiksi nousevat silti albumin aloitus- ja päätösraidat, joissa yhtyeen vahva rytmipohja nousee esille voimakkaimmin. Yksittäisten kappaleiden sijaan To Future Memories on silti ennen kaikkea eheästi kulkeva kokonaisuus, aivan kuin Juhani Aaltonen Exdented Quartetin soittokin.

Pianisti Iiro Rantalan levytysura saksalaisella ACT-merkillä jatkuu uudella kokoonpanolla. Ensimmäistä kertaa levyllä kuullaan nyt Iiro Rantala String Trioa jossa Rantalan ohella jousissa kuullaan ACTin levyiltä tuttuja nimiä: Rantalan My History of Jazz -levyllä vieraillut Adam Baldych viulussa ja sellossa radio.string.quartet.viennasta tuttu Asja Valcic. 

Rantala on viihtynyt usein klassisen ja jazzin rajapinnassa ja kevyellä klasariasenteella mennään nytkin. Musiikki on kaunista ja melodista - ehkä yllättävänä vertailukohtana tuli mieleen japanilainen soundtrack-säveltäjä Joe Hisaishi jonka musiikkia on kuultu usein Miyazakin animejen ja Takeshi Kitanon leffojen taustalla - samanlaista sympaattista soundia ja viehättävää elokuvallista tunteikkuutta.

Levyn materiaali on hieman etupainoista, ensimmäinen puolituntinen on tässä lajityypissä täyttä timanttia, mutta puolimatkan rajapyykin jälkeen vähän ainakin tämän kuuntelijan kinnostustaso laskee. Muutaman kappaleen tiputus ja laihduttaminen takaisin LP-mittoihin noin tunnin kestosta olisi tehnyt kokonaisuudelle hyvää.

Rantalan soitossa kaikuvat jälleen tutut vaikutteet Keith Jarretista Bachiin. Baldych repäisee muutaman kerran solistina, mutta pääasiassa jousikaksikko soittaa kamarimuusikon arvokkuudella.

Omien sävellystensä kehityssuunnasta Rantala on todennut haluavansa mennä melodisempaan suuntaan ilman että Richard Clayderman -varoitusvalo alkaa vilkkua. Kieltämättä paikoitellen liipataan jo aika lähellä överiä viihde/paatos -maailmaa, mutta levyn kohokohdat pitävät kokonaisuuden vielä rutkasti voiton puolella, vaikkakin sentimentaalisen musiikin vihaajat voivatkin tämän levyn ehkä jättää väliin.

Levyn julkaisun tiimoilta järjestetään levykauppa Digeliuksessa julkaisukonsertti soolopiano-settinä keskiviikkona 5.3. kello 18. Harvinainen tilaisuus joka kannattaa käyttää hyödyksi!

Viime perjantaina julkaistua levyä saa Digeliuksen lisäksi myös mm. Levykauppa Äxästä.

(c) Arne Reimer

Iiro Rantala String Trio

Iiro Rantala, piano

Adam Baldych, violin

Monikansallinen voimajazztrio Equally Stupid päätti eilen uuden levynsä Exploding Head viisi kaupunkia kattaneen julkaisukiertueen Helsinkiin Juttutuvan Rytmihäiriö-klubille. Yleisöä oli saapunut paikalle runsaasti ja bändi sai innostuneen vastaanoton. 

Eturivissä kitaristi/säveltäjä Sigurdur Rögnvaldssonin ja saksofonisti Pauli Lyytisen yhteissoitto pelasi ja kulmikkaaseen riffittelyyn usein perustuvat biisit vedettiin läpi hyvällä energialla. Rumpujen takana David Meier pääsi nyt livenä esille levyä vahvemmin, erityisesti Cosmic Ray -kappaleessa tiukka monimutkaista rytmiä elossa pitävä nakutus teki vaikutuksen.

Tietty tarkkuus ja napakkuus on muutenkin bändissä tärkeässä osassa, Rögnvaldssonin ja jotkut Lyytisenkin sävellykset elävät toistuvien kuvioiden kautta jotka vaativat tiukkaa soittoa ja jotenkin yllättävän paljon Jazzpossua miellytti bändin tapa päättää biisit napakasti kuin seinään.

Jos heikkouksia pitää esityksestä etsiä niin ehkä soolopuolelta. Muutamat vapaammat osuudet jäivät sisällöltään köykäisiksi ja nopea balkan-riipaisu Turkish Robbery tuntui haastavalta sooloilupohjalta niin Lyytikäiselle kuin Rögnvaldssonillekin tällä kertaa. 

Uutta levyä saa nyt myös kaupoista. Sitä myy ainakin Levykauppa Äx.

Equally Stupid

Sigurdur Rögnvaldsson, kitara

Pauli Lyytinen, tenorisaksofoni

Mopon toinen levy Beibe vangitsee äänitteelle Mopon hyvin samanlaisena kuin se on viime aikoina keikoilla kuultu - rämäpäisen trion ennakkoluuloton ja persoonallinen kaahailu valloittaa ja soundissa on särmää riittävästi. Tämän kuun Suomen kiertueen keikoilla käyneet varmasti tunnistavat saman bändin myös levyltä.

Linda Fredrikssonin saksofonit puhkuvat yleensä päällimmäisenä, mutta useammassa biisissä myös basisti Eero Tikkanen pääsee vetovuoroon svengaavilla bassokuvioilla. 

Molemmilla Mopon levyillä on herkullisia yksittäisiä kappaleita jotka jäävät päähän soimaan ja houkuttelevat usein kuuntelemaan levyltä vain yksittäisiä kappaleita. Naiivi (tai ehkä sittenkin syvällinen) rakkauden ylistys Beibe, räiskyvä Supersankarit, vuoristoradan lailla heittelehtivä Lisää koiria ja suoraviivaisemmin tykittelevä Future 100 ovat soineet jo lukuisia kertoja Jazzpossun levylautasella. Ensilevyltä Jee! tuttu taito tehdä sympaattisia 'hittibiisejä' on siis ennallaan. Tunteellisempaa puolta on nyt hieman enemmän; Talvivaaran tapahtumien innoittama Luonto kutsuu soi koskettavan tunteikkaasti, loppupuolen Hermannin herkku toi Jazzpossun mieleen jopa Edward Vesalan ja Tomasz Stankon musiikin. 

Beibe tuntuu kokonaisuutena ensilevyä Jee! vahvemmalta pakkaukselta ja koko levyn kuuntelu palkitsee rauhallisempien biisien joita ei tule yksitellen fiilisteltyä asettuessa sopivasti rytmittämään levyä.

Suurin ero debyyttiin on päätösbiisi So I Won't Hear You Go joka Stina Koistisen vokaalein osoittaa, että Moposta olisi rock-bändiksikin. Hyvä biisi, mutta ehkä vähän liian irrallaan muusta matskusta. 

Taiteen ja huumorin suhde lienee ainainen keskustelun aihe. Kaikille vakavamielisille harrastajille ei pilke silmäkulmassa kelpaa jazzinkaan saralla, mutta kyllä jazzista tilaa löytyy niin Peter Brötzmannille kuin Han Benninkille ja jos oma juttu toimii niin sillä hyvä  - ja Mopolla toimii.

Levyä myyvät Digelius ja Levykauppa Äx. Toistaiseksi levy on saatavilla vain CD:llä, mutta LP-versiokin on lähitulevaisuudessa tulossa.

Mopo

Linda Fredriksson, saksofonit

Eero Tikkanen, basso

Eeti Nieminen, rummut