#hulluus

Suurin haaveeni aina lapsesta asti on ollut kirjoittaa. Ennen kaikkea kirjoittaa kirja. Sellainen kirja, joka saa ihmiset hämmästelemään kykyäni taivuttaa sanaa. Kirja, johon he rakastuvat, vaikkeivät välttämättä koskaan edes ymmärrä miksi. Kaiken tämän tähden olen mielissäni, jos muiden kohteliaisuudet koskevat luovuuteni tuotteita, oli kyse sitten improvisoiduista vuorosanoista koulunäytelmässä, runoista tai näistä blogiteksteistäni. Kohteliaisuduet ovat vuosien myötä saaneet minut kehittämään itselleni hyvin runsaan ja tuotteliaan mielikuvituksen, sekä dramaattisen jopa melodramaattisen luonteen. 

Tässä kaikessa on kuitenkin oma vaaransa. Rakkauteni kirjoitettuun sanaan ja näyttämötaiteeseen on vetänyt verhot silmieni eteen. Verhot, jotka eivät sokaise minua, mutta hämäävät kuitenkin katsantoani, kun tarkastelen arkimaailmaa. Mielikuvitukseni antaa maailmalle mittasuhteita, joita sillä ei ole. Eikö taiteilijoiden ja kirjailijoiden kauneus juuri siinä olekkin. He eivät nää tätä maailmaa kokonaisuudessaan. He näkevät sen mitä itse haluavat ja maalaavat, kuvittelevat ja kirjoittavat loput itse. Ero hulluuteen on vain hiuksen hieno.

Juuri tämän kaltaista valikoitua sokeutta sairastaville ihmisille sydämen särkyminen on suuri riski. Jos maailma murtautuu silmiämme peittävien verhojen läpi se helposti pettää meidät ja odotuksemme. Me haluamme nähdä Sherlock Holmesin suurena salapoliisina, emme kokaiininkäyttäjänä. Julia on meille tragedisen kaunis rakkaudenjumalatar, eikä ihastunut itsepäinen teini.

Minä kehitän päivittäin omaa tarinaani maailmasta. Sen lisäksi luon ajatuksillani viihdyttäviä pikku lisätarinoita, jotka toisinaan ovat surullisen dramaattisia, fantastisia, kliseiden täyttämämiä ja mahdottomia. Toisinaan ne taas ovat pelottavan arkisia, mutta sitäkin mahdottomampia. Yritän selittää mitä tarkoitan.

Minun on mm. mahdotonta olla yliromantisoimatta rakkautta ja joitain ihmisiä elämässäni. Ystävänikin saavat toisinaan sävytyksen, joka ei tosielämässä heitä lainkaan pukisi, mutta kaikkein huonoin tpani lienee romantisoida miehiä joihin olen ihastunut. Kehitän heille täydelliset taustatarinat, täydelliset tavat ja mahdottoman särkmättömän rakkkauden minuun. Sitten parisuhde särkee unelmani ja budum sydämeni särkyy, ja minä itken karkeita kyyneleitä viinilasin tyhjälle pohjalle. Kaksi edellistä parisuhdettani ovat otollisia esimerkkejä. Minä en kyennyt parantamaan särkyneitä mieliä, hillitsemään pahoja tapoja, enkä onnistumaan muutenkaan löytämään tavoittelemaani mahdotonta rakkautta.

Rakastun helposti ihmiseen, jota ei oikeasti ole olemassa ja tervehdin häntä maireasti, aina kun kohtamme mielessäni yöt, jotka eivät koskaan tapahtuneet.

Nykyisen ihastukseni kohdallakaan en ole onnistunut romantisointia välttämään. Hän on jo ajatuksissani hyvä tapainen kömpelö ja kokematon nuorimies, joka alkaa minut tavattuaan vastaa ymmärtää rakkauden merkityksen ja päätyy (yllätysyllätys) palvomaan minua.

Jos kiikarissani ei ole ketään kaksilahkeista, tyydyn luomaan unelmissani täydellisen sellaisen. Täydelliset, kliseiset taustakertomukset. Särkyneet sydämet, jotka parannan. Vaarallinen menneisyys, jota vastaan minä autan taistelemaan. Yksinäisyyden ja epäluottamuksen muuri maailmaa, vastaan jonka minä murran. Huonot tavat, jotka parannetaan minun tähteni. Sitten loppujen lopuksi ihmettelen, miksei minua onnista rakkaudessa.  Täydellisen miehen illuusio vainonnee minua päivieni loppuun, jollen löydä jotakuta, joka edes vähän vastaa toiveitani.

Joku viisas ihminen on joskus sanonut:Syytän elokuvia mahdottomista odotuksista rakkauden suhteen.

Mikä määrittelee hulluuden? Sen määrittely on vaikeaa, koska emme voi paketoida ja punnita sitä. Haluaisikohan kukaan ostaa hulluutta, jos sitä saisi paketissa? Minä ostaisin ja kaikkien muidenkin kannattaisi. Uskon, että hulluus olisikin oikein markkinoituna menestystuote. 

Miksi ostaa hulluutta? Hulluus ajaa eteenpäin kuin takaa ajava raivopäinen koira pakenijaa. Ei ole mukavaa paeta suu vaahdossa irvistävää tappajaa, mutta toisaalta se laittaa sinut juoksemaan kovempaa kuin koskaan. 

Hulluuteen yhdistetään usein pelko ja sääli. Ajatellaanpa asiaa eri näkökulmasta. Onko sittenkään niin säälittävää juosta kovempaa kuin koskaan kun hulluus ajaa sinut omien rajojesi yli? Makustele vielä sanaa hullu. Nuuhkaise sitä, siemaise se suuhusi, purskuttele ja sylkäise pois. Tunnustele sitä kielelläsi. Tuntuuko se pelottavalta? Ei niin, eihän siinä ole edes yhtään konsonanttia.

Syntyykö hulluus pimeissä kellareissa synkkinä myrskyöinä? Voi olla. Uskon toki, että se voi syntyä missä vain, mutta vain yksi asia voi synnyttää sen. Intohimo synnyttää hulluutta. Hullu verenhimoinen koira on intohimoisen kiintynyt mehukkaisiin pakaroihisi tai ehkä sittenkin vain isäntäänsä, jota se suojelee.

Hulluksi määrittely johtuu erilaisuuden sietämättömyydestä. Ihmistä joka poikkeaa valtavirrasta tituleerataan helposti hulluksi. Hetkinen. Eikös juuri nuo hullut poikkeavuudet tee mullistavia asioita omalla hullluuden alallaan. Kylätiellä viipottava hullu poliisi voi olla moninkertainen olympiavoittaja. Liitutaulunsa parissa yönsä viettävä hullu voi ratkoa matematiikan suurimmat salat ilman yhtäkään supertietokonetta.

Me Onebrändillä emme ole vielä niin hulluja kuin haluaisimme, mutta olemme hyvässä vauhdissa.