Ufouskomusten naurunalaisuudesta

Tämä on yhdeksäs luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta  kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin. Kirjoittaneet Elisa Järnefelt ja Jaakko Närvä.

Ufouskomuksia voidaan tarkastella esimerkkinä uskonnollisista uskomuksista. Uskonnollisuutta ei yleensä koeta korostuneesti huumorin aiheeksi, mutta ufouskomusten tapauksessa näin kuitenkin usein on. Mutta miten ja miksi ufouskomuksia pidetään niin herkästi naurunalaisina ja millä eri tavoilla kulttuurinen keskustelu voi vaikuttaa käsitykseemme eri uskonnollisten uskomusten tai yliluonnollisten olentojen luonteesta? Epäsuorat puhetavat ja eri asiayhteydet vaikuttavat siihen, minkä tyyppiseksi tiedoksi uskomus ymmärretään. Erilaiset historialliset ja kulttuuriset tekijät näyttävät osaltaan johtaneen ufouskomusten tietynlaiseen kulttuuriseen kohteluun länsimaissa.

Ymmärsitkö vitsin?

Huumoria tutkivat käyttäytymistieteilijät Caleb Warren ja A. Peter McGraw kutsuvat huumorin kokemista ”hyväntahtoisen rikkomuksen” havaitsemiseksi. [56] Tällä he tarkoittavat, että kertomus tai tapahtuma koetaan humoristiseksi, jos se herättää uhan tunteita tai loukkaa odotuksiamme tilanteessa, joka on samanaikaisesti hyväntahtoinen. Huumorista tekee kuitenkin kaksijakoisen se, että vitsin vastaanottajan näkökulmasta riippuen eri asiat näyttäytyvät eri ihmisille uhkaavina, väärinä, odotuksia loukkaavina ja hyväntahtoisina. Vaikka profeetta Muhammadin löytäminen sarjakuvasta saattaa monelle olla odotustenvastaista — jokin asia yllättävässä yhteydessä usein naurattaa — niin kuva ei näyttäydy hyväntahtoisena eikä huumori välity, jos sarjakuvan lukija ajattelee, ettei uskonnollisia profeettoja saa kuvata. Tällöin sarjakuva ei tunnu hyväntahtoiselta rikkomukselta vaan loukkaukselta. Vitsin suuri suosio ei siis välttämättä kerro siitä, että tietty vitsi olisi jotenkin objektiivisesti hauska. Suosio ilmentää sen sijaan sitä, että monella vitsin vastaanottajalla on yhtäläinen käsitys siitä, mikä on samanaikaisesti odottamatonta ja hyväntahtoista. Vitsin suosio ja huumorin välittyminen voivatkin tarjota vihjeitä erilaisista kulttuurisista valtasuhteista: kuka nauraa ja kenen kustannuksella?

Warrenin ja McGraw’n mittarilla tarkasteltuna komediasarja Frasier onnistui loistavasti jäljittämään ”hyväntahtoisten rikkomusten” anatomiaa ja ennakoimaan asioiden huumoriarvoa länsimaisessa kulttuurissa. Frasieria, jossa seurattiin radiopsykiatri Frasier Cranen ja hänen perheensä elämää Seattlessa, tehtiin kymmenen tuotantokauden ajan. Se oli yksi yhdysvaltalaisen televisiohistorian menestyksekkäimmistä sarjoista, jolla riitti miljoonia katsojia paitsi Yhdysvalloissa myös sen ulkopuolella, kuten Suomessa.

Sarjan toisella tuotantokaudella, jaksossa nimeltä ”Ehdokas”, Frasier päättää lähteä mukaan paikallisen poliitikon Phil Pattersonin vaalikampanjaan. Frasier esittäytyy televisiomainoksessa huolestuneena kansalaisena ja mielenterveyden asiantuntijana, joka pitää siitä, miten Philin mieli toimii ja millainen visionääri hän on sekä siitä, miten Phil huolehtii ”pienistä ihmisistä”. Frasier päättää puheensa mainoslauseeseen ”Phil Patterson — täysjärkinen valinta”. Jakson huumori — tai odotuksia rikkova käänne — tapahtuu, kun mainoksen kuvaustauolla Phil avautuu Frasierille luottamuksellisesti. Phil kertoo, että kuusi vuotta aiemmin hänelle tapahtui ufosieppauskokemus, josta hän ei ole koskaan kertonut kenellekään. Frasier vaivaantuu tiedosta ja pelkää nyt oman maineensa puolesta kannattaessaan Philiä. Hän päättelee nyt Philin ”selvästi tarvitsevan mielenterveydellistä apua”. Frasier kuitenkin palaa mainoksen kuvauksiin. Tällä kertaa katsojan näkökulma Philiin on muuttunut. Ufosieppauksesta kertominen on tehnyt hänestä hahmon, joka rikkoo (yhdysvaltalaista) sosiaalista normia siitä, millainen johtavan poliitikon oletetaan olevan. Frasierin mainoslauseet Philin mielestä, pienistä ihmisistä ja täysjärkisyydestä saavat uuden vivahteen, jonka naurettavuutta taustalla kuuluva naurunremakka korostaa. Lopulta viattoman väärinkäsityksen vuoksi Frasier vuotaa julkisuuteen tiedon Philin ufokokemuksesta radio-ohjelmassaan ja Phil kokee vaaleissa murskatappion.

Jakso on hauska, jos katsoja jakaa sen taustalla olevat sosiaaliset ja kulttuuriset normit, joita siinä rikotaan, ja kokee rikkomukset hyväntahtoisiksi. Johtavien poliitikkojen ei odoteta olevan ufouskovaisia, eivätkä psykiatrit julkisesti kampanjoi sieppauskokemuksen kokeneita mieleltään visionäärisinä. Mutta onko jakso ufouskovan mielestä hauska? Entä säilyisikö jakson huumoriarvo ja sen esittämät ristiriidat yhtäläisinä, jos Phil olisi luottamuksellisesti kertonut Frasierille kohdanneensa Jeesuksen? Miksi jälkimmäinen kysymys voi tuntua kaukaa haetulta tai jopa ärsyttävältä?

Ufouskomus uskonnollisten uskomusten kontekstissa

Kuten monien muidenkin uskomusten kohdalla, ufouskomukset ja ufouskojat muodostavat hyvin monimuotoisen joukon. Osa uskoo esimerkiksi tulleensa humanoidien sieppaamaksi ja osa taas kommunikoivansa avaruusolentojen kanssa telepaattisesti. Toisaalta, monien uskojien usko ei perustu omakohtaiseen ufokokemukseen. Myös totena pitämisen vahvuus ja laatu voivat vaihdella ihmisten välillä paljonkin. Osalle ufousko on ehdotonta. Jotkut sen sijaan lähestyvät ilmiötä pohtien ja toiset huumorisävytteisesti, vaikka silti yhden tai useamman ufoilmiöluokan todellisuuteen uskoen. Jotkut uskovat ufojen todellisuuteen pelonsekaisin tuntemuksin. Sosiaalista tukea uskomuksille löytyy erilaisista ufouskojien ryhmistä. Mikä tekee ufouskomuksesta uskonnollisen? Miksi ufouskomusta voidaan tarkastella uskonnollisena uskomuksena muiden uskonnollisten uskomusten joukossa?

Uskontotieteessä eri perinteiden uskomuksia tarkastellaan uskontoperinteiden ulkopuolisesta, kulttuuritieteellisestä perspektiivistä. Uskonnollisten totuuksien paikkansapitävyyteen ei yleensä suoranaisesti oteta kantaa. Tutkijan näkökulmasta riippuen tarkastelun lähtökohta voi vaihdella paljonkin, esimerkiksi eri uskomusten sosiaalisten merkitysten tutkimisesta uskomusten rakenteen samankaltaisuuden tai erilaisuuden tarkasteluun.

Ufouskomukset sisältävät uskonnollisten uskomusten tapaan ajatuksen yli-inhimillisestä tai yliluonnollisesta olennosta tai neutraalimmin sanottuna toimijasta. Yliluonnolliset toimijat ja niiden teot ovat ”mysteerin säilyttäviä” eli viime kädessä aistihavaintojemme ulkopuolella. [57] Toisin sanoen vaikka uskomus tuntuu sen uskojasta tunneperäisesti hyvin todelta ja tietyn asian tai ilmiön jopa täydellisesti selittävältä, olentojen tekoja ja niiden väitettyjä seurauksia ei voida aistihavainnollisesti tai tieteellisin syy-seuraussuhtein selittää. Uskonnollista yliluonnollista maailmaa ei ole mahdollista hahmottaa mekaanisesti samalla tavoin kuin auton koneiston toimintaa tai ihmisen hermojärjestelmää. Vaikka auton koneiston tai hermojärjestelmän ymmärtäminen pelkästään arkiajatteluun nojautumalla on vaikeaa, kummankin toiminta on mahdollista selittää loogisesti kohta kohdalta, ja tämän selityksen voi jokainen havaintoperusteisesti oppia ymmärtämään. Uskonnollisten uskomusten viittauskohteet jäävät sen sijaan aina järkiperäistä selitystä pakenevaksi mysteeriksi, metafyysiseksi opiksi. Yliluonnollisen käsite voidaan puolestaan neutraalisti ja selventävästi tarkentaa intuitionvastaisuudella.

Ufouskomukset eivät tässä merkityksessä näytä poikkeavan muista uskonnollisina pidetyistä uskomuksista. Niitä ei myöskään voida ohittaa pelkästään epänormaalin tai sairaan mielen tuotoksina. On tietysti myös esimerkiksi skitsofreenisia ufouskomuksia, ufoaiheisia tietoisia valheita ja tarkoituksellista fiktiota. Ne ovat ilmipiirteiltään tai pinnalliselta muodoltaan vastaavalla tavoin yliluonnollisia (intuitionvastaisia) kuin uskonnolliset ufouskomukset. Olentojen kerrotaan esimerkiksi tulevan seinien läpi ja lukevan ajatuksia. Paitsi sairaudet myös tietoiset valheet ja fiktio on kuitenkin erotettava inhimilliseen kokemusmaailmaan normaalisti kuuluvista, yleensä sosiaalisesti jaetuista ja vakavasti otetuista ufoja koskevista yliluonnollisista (uskonnollisista) ajatuksista. Vaikka näiden kaikkien ulkoinen rakenne on samankaltainen, yksilön sairauden tuottaman hallusinaation, tietoisen valheen tai fiktion psykologinen ja sosiaalinen syntytapa osin poikkeaa uskonnollisen uskomuksen muodostumisesta. Ufouskomukset ankkuroituvat muiden uskonnollisten uskomusten tapaan sosiaalisesti ja kulttuurisesti ylläpidettyihin uskomusperinteisiin. Ufouskoja voi jakaa kokemuksensa, tavata muita uskojia ja oppia liittämään ideansa tiettyyn kulttuuriseen kehykseen tai kertomukseen esimerkiksi humanoidien tarkemmasta ulkomuodosta, toimintatavoista ja päämääristä. [58]

Jos ufouskomukset ovat rakenteeltaan ja sosiaalisilta ulottuvuuksiltaan samanlaisia kuin muut uskonnolliset uskomukset, miksi sitten juuri ne esitetään usein naurunalaisina tai naurettavina? Löytääksemme lisää vihjeitä mahdollisesta vastauksesta pohdimme seuraavassa ihmisten välillä tapahtuvaa tiedonjakoa ja vuorovaikutusta eli kulttuurista kommunikaatiota. Esittelemme esimerkkejä aiemmasta tutkimuksesta, jossa on tarkasteltu, millä tavoilla pienetkin erot tiedon jakamisen tavoissa voivat vaikuttaa siihen, miten vakavasti tarjolla oleva tieto otetaan.

Tosista ja epätosina pidetyistä asioista puhuminen

Sosiaalipsykologit Will M. Gervais ja Joseph Henrich ovat todenneet, ettei pelkkä uskonnollisten uskomusten rakenne vielä riitä selittämään, miksi ihmiset uskovat herkemmin yhdenlaiseen yliluonnolliseen olentoon toisenlaisen sijaan. [59] Gervaisin ja Henrichin mukaan uskon muodostumisen keskeisenä lähtökohtana on kulttuurinen oppiminen ja sosiaaliset tavat, joilla uskomuksia kohdellaan. Esimerkiksi länsimaisessa kulttuurissa pienet lapset voivat kuulla puhuttavan sekä Jumalasta että joulupukista, joista kumpikin esitetään olentoina, joilla on mystisiä ja yliluonnollisia kykyjä. Ajan kuluessa lasten usko joulupukkiin kuitenkin heikkenee nopeammin ja varmemmin kuin usko Jumalaan. Tämä tapahtuu todennäköisesti siksi, että vuosien kuluessa lapsen saama sosiaalinen vertaistuki joulupukin olemassaolosta (esimerkiksi samanikäisten lasten todistukset ja vanhempien vaivannäkö ylläpitää uskomusta) aina vähenee, kun taas sosiaalinen yksimielisyys Jumalan olemassaolosta vaihtelee enemmän.

Tällaisen sosiaalisen näkökulman huomioon ottaminen on olennaista, koska ihminen on laji, joka laajalti tukeutuu kulttuurisesti välitettyyn tietoon. Tietomme asioista ja ympäristöstämme ei perustu pelkästään omakohtaiseen kokemukseemme, vaan tukeudumme laajasti ja hyvin usein toisten ihmisten välittämään ja jakamaan tietoon maailmasta. Näin käy esimerkiksi silloin, kun opimme historiasta eli menneistä tapahtumista, joita emme ole voineet olla todistamassa (esimerkiksi Pähkinäsaaren rauha), tieteellisistä havainnoista eli asioista, joita emme voi itse paljaalla silmällä nähdä mutta joiden olemassaoloa saatetaan empiirisesti tutkia (esimerkiksi maapallon muoto), tai uskomuksista, jotka koskevat kiistanalaisia tai empiirisesti kyseenalaisia olentoja ja ilmiöitä (esimerkiksi Jumala tai kuoleman jälkeinen elämä). [60]

Vaikka tietotulva täyttää arkielämämme, meistä itsestämme se ei välttämättä tunnu kaoottiselta informaatiosekamelskalta. Tämä johtuu siitä, että ihmiset eivät kohtele kaikkea tietoa tasa-arvoisesti eivätkä usko kaikkea, mitä heille kerrotaan. Vastaanottaessaan uutta tietoa ihmiset peilaavat tietoa suhteessa jo olemassa oleviin käsityksiinsä ja arvioivat kriittisesti kertojan luotettavuutta. Tätä he tekevät jo hyvin nuoresta lähtien. Lapset uskovat esimerkiksi herkemmin tietoa, jonka esittää samaa niin sanottua sisäryhmää edustava aikuinen (joka esimerkiksi puhuu samaa murretta), kuin aikuista, joka edustaa ulkoryhmää (esimerkiksi puhuu eri tavalla). Toisaalta lapset myös hylkäävät tarjotun tiedon, jos se selkeästi on vastoin heidän omaa havaintoaan ympäristöstä. Sen lisäksi, että ihmiset nuoresta iästä lähtien aktiivisesti arvioivat heille kerrottua tietoa, myös tiedon kertoja voi vaikuttaa siihen, miten hänen jakamaansa tietoon suhtaudutaan. Tämä tapahtuu usein epäsuorasti ja jopa kertojan itsensä tiedostamatta sitä.

Kehityspsykologit Caitlin F. Canfield ja Patricia A. Ganea tutkivat kielellisiä tapoja ja vihjeitä, joilla vanhemmat viittaavat erilaisiin arkihavainnon ulottumattomissa oleviin asioihin tai olentoihin, kun he puhuvat lapsilleen. [61] He pyysivät vanhempia kertomaan 3-5-vuotiaille lapsilleen neljään eri kategoriaan kuuluvista asioista tai olennoista: (1) tieteellisistä asioista (aivot, bakteerit ja virukset, sähkö, magnetismi), (2) historiallisista hahmoista (Kristoffer Kolumbus, äiti Teresa, prinsessa Diana, John F. Kennedy), (3) yhdysvaltalaisessa kulttuurissa tuetuista tai totena pidetyistä olennoista (Jumala, joulupukki, pääsiäispupu, hammaskeiju) sekä (4) olennoista, joiden olemassaolon todellisuutta eivät kulttuuriset uskomuksemme tue (yksisarvinen, merenneito, lohikäärme, noita). Osoittautui, että kielelliset tavat ja vihjeet, joilla näistä eri asioista tai olennoista puhuttiin, olivat erilaisia ja riippuivat paljolti siitä, miten totena vanhemmat asioita tai olentoja pitivät.

Toisin kuin puhuessaan tieteellisistä asioista tai historiallisista hahmoista, puhuessaan sekä kulttuurisesti tuetuista että tukemattomista olennoista (joulupukki, lohikäärme, jne.), vanhemmat viittasivat usein selkeästi näiden olentojen kuvitteellisuuteen. Suorien kommenttien lisäksi he tarjosivat runsaasti epäsuoria vihjeitä eri olentojen olemassaolosta tai olemattomuudesta. Niiden olentojen tapauksessa, joiden olemassaoloa kulttuuriset uskomuksemme eivät tue, vanhemmat käyttivät enemmän analogioita ja esimerkiksi sanoivat, että tämä olento on vähän niin kuin todellinen olento mutta ei kuitenkaan, sekä viittasivat useammin pinnallisesti pelkästään olentojen ulkonäköön. Sen sijaan historiallisista hahmoista puhuessaan vanhemmat kertoivat enemmän teoista, joita nämä olivat tehneet, sekä maantieteellisistä paikoista, joista nämä olivat kotoisin. Puhuessaan tieteellisistä asioista sekä totena pidetyistä olennoista vanhemmat tarjosivat lapsille enemmän esimerkkejä. He toisin sanoen sitoivat kertomansa asian konkreettisemmin todellisuuteen. Heidän tapansa kertoa näistä kahdesta eri kategoriasta myös erosi toisistaan: toisin kuin puhuessaan tieteellisistä asioista, viitatessaan totenakin pidettyihin yliluonnollisiin olentoihin (esimerkiksi Jumalaan) vanhemmat usein korostivat, että asiasta ei tiedetä riittävästi tai että siitä on eri mielipiteitä. Erilaisilla puhetavoilla ja kielellisillä vihjeillä voidaan siis välittää paljonkin epäsuoraa tietoa siitä, miten uskottavana eri asioiden olemassaoloa tulisi pitää tai miten totena asioita kulttuurissa yleensä pidetään.

Tutkimus myös herättää kysymyksiä ufouskomusten naurunalaisuudesta. Kulttuurinen kommunikaatio sekä epäsuorat ja hyvinkin hienovaraiset kielelliset vihjeet vaikuttavat siihen, miten totena eri uskomuksia pidetään. Esimerkiksi, millaisissa yhteyksissä ja millä tavoin ufoista tai ufouskomuksista puhutaan suomalaisessa julkisessa kulttuurisessa keskustelussa?

Miten ufoista puhutaan?

Muodostaaksemme käsityksen suomalaisesta ufoihin tai ufouskomuksiin liittyvästä keskustelusta tutkimme, miten ja millaisissa yhteyksissä Helsingin Sanomat mainitsi hakusanan ”ufo” viiden vuoden aikana, vuosina 2012—2016. Tarkastelumme on ajalliselta rajaukseltaan sekä aineistoltaan hyvin suppea, minkä takia se tulee ymmärtää esimerkinomaisena katsauksena aiheeseen. Kuitenkin jo rajallisenkin aineiston perusteella löysimme toistuvia puhetapoja ja asiayhteyksiä, jotka voivat tarjota vihjeitä siitä, miten ufouskomusten naurunalaisuus sosiaalisessa kontekstissa epäsuorasti rakentuu.

Helsingin Sanomat viittasi ufo-sanaan muun muassa artikkeleissaan ja tapahtumailmoituksissaan viiden vuoden aikana kaikkiaan 165 kertaa (näiden osumiin eivät sisälly yhdeksän artikkelia, joissa lentoyhtiö Lufthansan lakon uutisoinnin yhteydessä käytettiin kirjainyhdistelmää UFO, kun viitattiin saksalaista lentohenkilökuntaa edustavaan ammattiliittoon Unabhängige Flugbegleiter Organisation). Osumista 57 (34,5%) oli artikkeleissa, joissa jollain tavalla käsiteltiin ufouskomuksia, ufohavaintoja tai ufotutkimusta. Loput 108 osumaa (65,5 %) viittasivat sanaan ”ufo” tai mainitsivat sen mutta liittivät sen asiayhteyteen, jossa ei sinänsä ollut kyse ufouskomuksista tai ufohavaintoista. Näistä suurin osa eli 85 osumaa liittyi jollain tavalla taiteeseen, viihteeseen tai vapaa-ajan tapahtumiin, kuten elokuviin, televisio- ja radio-ohjelmiin ja taidetapahtumiin. Osumista 23:ssa ”ufo” mainittiin vertailevana kielellisenä tehokeinona eli kielikuvana tai adjektiivin tavoin. Seuraavaksi pohdimme yksityiskohtaisemmin näitä kolmea asiayhteyttä.

Ufouskomusten, -havaintojen ja -tutkimuksen kontekstissa 57 osumasta 12 artikkelia (21%) käsitteli ufoa tai viittasi lyhyesti ufoon sanan kirjaimellisessa merkityksessä eli tunnistamattomana lentävänä kohteena (unidentified flying object). Seitsemän artikkelia (12 %) käsitteli ufohavaintoa tai ufo-tutkimusta. Tällöin ufolla viitattiin laajempaan joukkoon paranormaaleja ilmiöitä. Ufohavainnosta keskusteltiin esimerkiksi ilmakehässä tai järven selällä havaitun outouden ja ”erikoisten valoilmiöiden” yhteydessä sekä kuvailtaessa tundrahanhen kilkattavaa ääntä, jota jotkut olivat luulleet ”avaruuden muukalaisten puheeksi”. Mukana oli myös suomalaisen ufotutkija Björn Borgin haastattelu, jossa Borg selventää, kuinka moni ufohavainto jää selittämättä ja kuinka ufotutkimus eroaa ”ufojen ympärillä vellovasta pupusta” ja väitteistä, joissa ihmiset kertovat tekevänsä ”rutiininomaisia matkoja Marsiin ja Siriukseen”. Viidessä artikkelissa (9%) ufohavainto tai -tutkimus tuli esille Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun eli CIA:n yhteydessä. Tällöin artikkeleissa uutisoitiin esimerkiksi CIA:n julkaisemista vanhoista ufoarkistoista ja heidän vahvistuksestaan sille, että Alue 51 on olemassa.

Artikkeleista 19 (33%) käsitteli jollain tavalla ihmisten uskoa ufoihin tai avaruusolentoihin. Kymmenessä artikkelissa ufouskomuksista tai uskosta avaruusolentoihin kirjoitettiin muiden yliluonnollisten uskomusten yhteydessä. Näistä vain yhdessä ufouskomus rinnastettiin neutraalisti uskonnolliseen uskoon yleisesti. Lopuissa artikkeleista ufouskomus luokiteltiin osaksi niin sanotusti vaihtoehtouskoa (kuten enkeliuskoa, aaveuskoa, telepatiaa, horoskooppeja ja kansanparannusta), joka kulttuurisesti ymmärretään erillisenä valtauskonnosta tai institutionalisoituneesta uskonnollisuudesta. Seitsemässä artikkelissa ufouskomuksista kirjoitettiin ei-vakavasti otettavana mielen tuotteena, kritiikittömyytenä tai vähätellen. Näissä tapauksissa ufouskomus tuli esille yhteydessä, joissa viitattiin uskontoparodioihin, niin sanotusti taikauskoon, huuhaaseen, valemuistoihin tai siihen, miten jotkut uskovat ”mitä tahansa”. Kahdessa artikkelissa, joista kumpikin käsitteli samaa murhaoikeudenkäyntiä, ufouskomus tuli esille, kun murhasta syytetty selitti tekoaan sillä, että hän oli ”luullut uhrejaan ufoiksi”.

Viidessä (9%) ufouskomuksiin, -havaintoihin ja -tutkimuksiin liittyvässä artikkelissa kiinnostus ufouskomuksiin tai ufotutkimukseen tuli esille lyhyenä viittauksena osana laajempaa henkilökuvaa tai haastattelua. Neljässä osumassa (7%) kyseessä oli ufouskomuksia tai ufotutkimusta käsittelevän tilaisuuden tapahtumailmoitus. Kolme artikkelia (5%) käsitteli hakkeri Gary McKinnonia, joka oli puolustanut murtautumistaan Yhdysvaltain puolustusministeriön ja avaruushallinto Nasan koneisiin vuonna 2001 pyrkimyksellään etsiä tietoa ufoista. Kahdessa artikkelissa (4%) sana ”ufo” mainittiin viitattaessa salaliittoteorioihin.

Kun ufot mainittiin taiteen, viihteen ja vapaa-ajan yhteydessä, suurin osa 85 osumasta viittasi joko elokuviin, televisio- tai radio-ohjelmiin ja dokumentteihin (23 osumaa eli 27%) tai musiikkiin (28 osumaa eli 33 %). Elokuvien, televisio-ohjelmien ja dokumenttien asiasisältö käsitteli usein joitain tavalla ufoja, kuten scifielokuvaa ufojen hyökkäyksestä tai dokumenttia ufokontaktihenkilöstä. Musiikin kontekstissa sana ”ufo” toistui artistien yhtyeiden ja klubien nimissä: esimerkiksi muusikko Ufo Mustonen, Ufo-rockyhtye ja tokiolainen psykedeeliseen rockiin erikoistunut UFO-klubi.

Yhdeksässä osumassa (11%) sana ufo viittasi käsityötapahtumaan tai -näyttelyyn (esimerkiksi keskeneräisten käsitöiden paja Ufo-klinikka keskeneräisten käsitöiden näyttely Ufot liikkeelle, askarteluteemainen Stadi-päivä ”Ihan ufo juttu!”) tai itse käsityöhön (esimerkiksi piparkakku ufoaiheinen joulukoriste, ”ufo-olentoa” esittävä kierrätystaideteos). Seitsemässä osumassa (83%) ufolla viitattiin muotoiluun tai arkkitehtuuriin, jolloin esineen (esimerkiksi Ufox-ilmankostutin ja UFO-musiikinohjauslaite) tai rakennuksen (esimerkiksi Futuro-talo ja bratislavalainen Ufo-ravintola) muoto muistutti lentävää lautasta. Kolmessa osumassa (4%) ufo tuli esille puhuttaessa kirjallisuudesta, joka jollain tavalla käsitteli ufoja tai ufouskovia. Kolme osumaa (4%) viittasi vapaa-ajan luentoihin ( Jaakko Närvän luento ufoelokuvista ufosieppauskokemusten lähteenä tai luentojen nimiin ( Jussi Tuovisen luento ”Diskoa, ufoja ja epävarmuutta 1970-79”). Kaksi osumaa (2%) viittasi sarjakuviin, yksi muotiin, yksi peleihin ja kahdeksan samaan teatteriesitykseen (Camping 11 — ufot, uskonto ja pakolainen).

Suurimmassa osassa (70%) artikkeleista, joissa sanaan ufo viitattiin kielellisenä tehokeinona, ”ufo” esitettiin usein synonyymina oudolle, vieraalle ja mahdottomalle, usein haastateltavan suorassa lainauksessa.

Vartin joukkoliikenneyhteys Suomesta Ruotsiin saattaa silti toteutua. ”Ei se mikään ufo-juttu ole”, Nyberg kertoo. (HS, HS Ilta, 11.11.2016.)

Adham muutti Suomeen yli 20 vuotta sitten, ja Helsingissä häntä katsottiin ”kuin ufoa” (HS, Kaupunki, 13.9.2015).

”Motörhead on mun suuri suosikkini, mutta suurilta osin tää meininki on mulle ihan ufoa” (HS, Kulttuuri, 26.9.2013).

[Michael] Monroe on erikoisin ihminen, johon [Timo] Sarkoja on koskaan törmännyt. ”Niin kuin joku ufo.” (HS, Ihmiset, 17.1.2015.)

”Suomi on kulttuurinen ufo, todellinen outo lintu. Kuin Euroopan Japani”, Lorenzo sanoo. (HS, Sunnuntai, 18.5.2014.)

Korviini on kantautunut sellainen ihan ufo väite, että minä muka kuorsaan (HS, Elämä, 7.2.2013).

VR:n pilkkomista [Antti] Rinne pitää järjettömänä ja liikenneverkon yhtiöittämisen hän tyrmää täysin. ”Se on ufo-juttu. Siitä ei tule mitään, jos Sdp on hallituksessa.” (HS, Kotimaa, 13.8.2016.)

Outouden kuvailun lisäksi ”ufo” tuli esille myös muutamassa muussa vertauksessa ja rinnastuksessa. Kirjoitettaessa jääkiekosta ”grogilasinkorkuinen syöttö laskeutuu B-pisteen kaarelle kuin minikokoinen ufo”; ajatus ilmaantuu mieleen ”kirkkaana kuin ufo marraskuiselle taivaalle” ; tunnelma romanialaisessa kylässä on ”aivan kuin kylään olisi laskeutunut ufo. Tulijoita on vaikea bongata, mutta kaikilla on heistä tarinoita”.

Yhteenvetona ja johtopäätöksenä edellä esitetystä voidaan ensiksikin todeta se, kuinka huomattavan usein (65,5%) osumien viittauskontekstina olivat viihde, vapaa-aika ja kielikuvat eivätkä niinkään ufouskomukset sinänsä. Toinen keskeinen huomio on se, miten pieni osa aineiston artikkeleista viittasi ufouskomuksiin uskonnollisuuden tai yliluonnollisen uskon kontekstissa (11,5 %). Vain yhdessä kirjoituksessa ufouskomuksista puhuttiin uskonnollisen uskon yhteydessä yleisesti, arvottamatta tai sijoittamatta ufouskoa tietynlaisten yliluonnollisten uskomusten kulttuuriseen sategoriaan — esimerkiksi asettamatta sitä vaihtoehtouskonnollisuutena vastakkain institutionalisoituneen uskonnollisuuden kanssa — tai viittaamatta ufouskon yhteydessä epäsuorasti taikauskoon, huuhaaseen tai kritiikittömyyteen.

Ufouskomuksia koskevan puheen ensisijainen konteksti suomalaisessa vulttuurissa on tämän aineiston perusteella viihde eli kulttuuriset tilat, issa tuotetaan fiktioita, kuten elokuvia, ja joissa ihminen voi kuvitella ja luoda vapaasti, esimerkiksi musiikin tai käsitöiden alalla. Puhetavat, joilla ufouskomuksiin viitataan, vahvistavat käsitystä uskomuksen kuvitteellisesta luonteesta edelleen. Esimerkiksi kuvaillessaan dokumenttiohjaaja Nina Pulkkisen päätymistä alalleen toimittaja kirjoittaa: ”Ensimmäinen työpaikka oli avaruusolennoista ja salaliittoteorioista dokumentteja tekevän Juhan af Grannin firmassa. Af Grannille Pulkkis teki ohjelmaa ufoista. Pestin jälkeen todellisuus on kiehtonut häntä kuvitelmia enemmän.” Suoranaisten rinnastusten lisäksi ufouskomuksista puhuttaessa monessa artikkelissa viitataan samassa tekstissä vähätteleviin käsitteisiin ”taikausko” ja ”huuhaa” Ufouskon valtakulttuurisesta ymmärryksestä kuvitteellisena uskomuksena kertoo sekin, että ihmiset poliitikoista taiteilijoihin käyttävät sanaa ”ufo” synonyymina oudolle, vieraalle ja mahdottomalle. Toisin sanoen Helsingin Sanomissa vuosina 2012-2016 tapahtuneen kulttuurisen keskustelun perusteella ufouskomuksista ei kommunikoitu uskonnollisuutena vaan ensisijaisesti kuvitteellisena ajatuksena.

Naurunalaisuuden kulttuurisista juurista

Ei ole sattumaa, että ufot herättävät hilpeyttä ja ne tulkitaan korostuneesti kuvitelmaksi, viihteeksi ja outoudeksi. Vastaavanlaisen skeptisen käsittelytavan perinne ulottuu ainakin 1800-luvun loppupuolelle, jolloin havaintoja mystisistä ilmalaivoista kommentoitiin usein vitsailevasti. Modernin ufotradition synnyttyä vuonna 1947 kriittiset äänensävyt voimistuivat nopeasti, ja 1950-luvun alkupuolella Yhdysvaltain ilmavoimien ufoprojekti aloitti ufokiinnostuksen vaimentamiskampanjan. Pelättiin ufoilmoitteluun ja vihollisen ufoaiheen hyödyntämiseen liittyviä psykologisen sodankäynnin riskejä, informaatiokanavien tukkeutumista ufoilmoituksista ja virheellisten ilmoitusten tulvaa oikeiden viholliskonehavaintojen kustannuksella. Ilmavoimien ufotutkimukset olivat huonolaatuisia, ja ufohavaintoja vähäteltiin. Ufohavaitsijoista syntyi kuva, että he ovat herkkäuskoisia, naiiveja, tasapainottomia tai huijareita siinä missä ufokontaktihenkilötkin ilmeisen fantasianomaisten tarinoidensa kanssa. Tätä käsitystä painottavista vitsailevista skeptisistä lausunnoista muodostui vallitseva puhetapa ja ufouskomusten kulttuurinen tulkintamalli, jota lehdistö välitti eteenpäin ja piti yllä.

Nykyään media ja populaarikulttuuri paljolti jatkavat ja ylläpitävät asenneilmapiiriä, jossa ufoja pidetään huumorina. Samalla korostetaan ufologien osaamattomuutta ja ufokokijoiden tietämättömyyttä. Ufoja pidetään paljolti viihteenä. Ne yhdistetään kaikenlaiseen huvittavana ja epäuskottavana pidettyyn, kuten lumimiehiin, ja kauhutarinoiden tyyppisiin esityksiin, kuten vuonna 1993 aloittaneessa Salaiset kansiot -televisiosarjassa. Usein ufoaiheen tieteellisinä asiantuntijoina on pidetty skeptikkoja eikä vaikkapa kulttuurintutkijoita. Tällöin ufoista on monesti keskusteltu käyttäen vähätteleviä sanoja, kuten ”hölynpöly”. Ufoteema on niin ikään iso kaupallinen bisnes muun muassa lelujen ja hauskojen esineiden muodossa. Ufoilmiöille on länsimaisessa kontekstissa totuttu antamaan vitsin ja viihteen rooli ja opittu hymyilemään niille epäuskoisesti. Niin tuttavat, media kuin tieteilijätkin ovat monesti virnuilleet ufoharrastajille.

Vitsailu ufoista saattaa olla myös eräänlainen väline pelottavalta asialta suojautumiseksi ja sen sivuuttamiseksi. Ufouskomuksiin liittyy pelon, jännityksen ja häiritsevyyden tuntemuksia. Vuonna 1969 psykologi Aldora Lee esitteli Coloradon yliopiston ufohavaintojen tutkimusprojektin (niin sanottu Condonin raportti) yhteydessä psykologi William A. Scottin kokeen, jonka mukaan ufot olivat aiheena tabun kaltainen. Tutkimuksessa selvitettiin ihmisten halukkuutta liittää itsensä julkisesti ufoihin, tabuihin ja neutraaleihin asioihin. Koehenkilöiden käyttäytymisen mukaan käsitteet ”lentävä lautanen” ja ”ufo” olivat melkein yhtä voimakkaita tabukäsitteitä kuin varsinaisia tunnettuja tabuja ilmaisevat sanat. [62] Ufoaihe vaikutti siis olevan vältettävä, vaaraan viittaava ja sosiaalisesti riskialtis asia — juuri kuten aluksi esittelemämme Frasier-sarjan jakso ilmensi.

Scottin testistä on jo vuosikymmeniä, mutta nykyäänkin ufot selvästi herättävät tunnereaktioita, jotka vaikuttavat perustuvan pelkoon: hämmennystä, jännitystä ja ärtymystä. Ufoista on vaikea jutustella leppoisan asiallisesti, rentoon ja neutraaliin tyyliin. Omasta ufokokemuksesta tai -kiinnostuksesta ei noin vain uskalleta puhella työpaikoilla ja harrastepiireissä. Ufokokijat ovatkin kerran toisensa jälkeen huomauttaneet pelkäävänsä pilkkaa, joka kokemuksen julkisesta jakamisesta seuraisi, ja kokemuksen jakaminen on monesti jännitteistä myös kokijan lähipiirille tai ufotutkijalle. Asialla on taipumus olla sosiaalisesti leimaava.

Ahdistavuutta ja tabumaisuutta selittänee se, että ufohistoriaan liittyy pelon ja vierastamisen tuntemuksia ufouskomuksia kohtaan. Ajatukseen ufoista linkittyy samaten näkyvästi väkivallan, ihmisten kärsimyksen ja tuhon teema. Aivan aluksi, vainoharhaisissa tunnelmissa toisen maailmansodan jälkeen, lentävät lautaset käsitettiin mahdolliseksi vihollisteknolosiaksi. Keskeinen ajatus vielä 1950-luvun alun Yhdysvalloissa oli, että lentävät lautaset ovat Neuvostoliiton huipputekninen ase (oletus avaruusaluksista yleistyi länsimaissa pääasialliseksi vuosikymmenen edetessä). Tähyiltiin taivaalta tulevaa uhkaa.

Kuva 14. Ufoaiheinen joulukoriste.

Vaikka tulkinnat ufoista ovat nykyään moninaiset, ajatus ufojen vaarallisuudesta sekä niiden liittymisestä valloitukseen ja tuhoon elää edelleen. Tämä näkyy esimerkiksi kielteisissä sieppauskertomuksissa ja pahaenteisissä salaliittoväitteissä. Ufosieppaukset ovat usein pelottavia väkivaltaisten ja kammottavan kuuloisten, pakottavien ja tuskallisten elementtiensä vuoksi. Psykiatrinen tulkintamalli, joka tulee oivallisesti esille myös edellä mainitussa Frasier-jaksossa, on tästäkin syystä ymmärrettävä, joskin oletus siepattujen tasapainottomuudesta on liioiteltu. Sen sijaan, että utokokemuksia tarkasteltaisiin oireina psykiatrisesta sairaudesta, niitä on mielekästä tarkastella uskonnollisen kokemisen näkökulmasta. Salaliittoteoriat puolestaan uskottelevat monille vakuuttavan tuntuisesti, että olemme vääjäämättömän valvonnan, kontrollin ja manipuloinnin alaisia, vailla omaa tahtoa ja alttiina mielivaltaisille kidutuksille, kokeille ja sodalle.

Toinen syy ufouskomusten ahdistavuudelle ja tabumaisuudelle voi yksinkertaisesti olla niiden outouden tuntu. On tyypillistä vierastaa ja pelätä sitä, mikä on outoa ja mistä ei tiedetä tai mitä ei ymmärretä. Ufoilmiöt ja keskeiset tulkinnat niistä eivät monin osin ole sopineet vallitseviin länsimaisiin maailmankuviin ja -katsomuksiin: kristillisyyteen ja perinteiseen tieteeseen nojaavaan rationalismiin.

Hyvänä ja luotettavana kansalaisena näyttäytyminen on länsimaissa usein vaatinut uskonnollisen valtavirran näkemys- ja arvopohjan ilmentämistä. Koska tutun, turvallisen ja moraalisen kristillisyyden näkökulmasta ufouskomukset edustavat vierasta ja arveluttavaa yliluonnollista, ne ovat tästäkin syystä voineet herättää vieroksuntaa ja outouden tuntemuksia. Heti 1950-luvun alkupuolelta lähtien esimerkiksi ufokontaktikertomukset ovat olleet esoteerissisältöisiä eivätkä kristillisiksi tunnistettavia esityksiä. Niiden yhteydessä on puhuttu muun muassa astraalikehosta, todellisuuden eri ulottuvuuksista tai maailmoista sekä jälleensyntymästä. Kristillisessä maailmassa keskeisesti 1960-luvulta lähtien länsimaissa jalansijaa saanut esoteerinen ja itämaisperäinen uusi uskonnollisuus sekä niihin liittyvät elämäntavat ovat vuosikymmenien saatossa ylipäänsä herättäneet huomattavasti epäilyksiä, kuten ”kulttien” pelkoja, aivopesusyytöksiä ja saatanallisiksi demonisointia. Usein ufot ja humanoidit muistuttavat myös olemukseltaan, käyttäytymiseltään ja vaikutuksiltaan monenlaisia ”pakanallisia” uskomusolentoja, esimerkiksi keijuja. Ihmiset vähintäänkin tiedostavat ufo- ja humanoidikuvausten vierauden ja sen, etteivät ne kuulu perinteiseen kristilliseen ajattelu- ja arvomaailmaan vaan ovat jotain muuta ja outoa.

Yliluonnollisiksi kuvatut ufoilmiöt eivät myöskään sovi perinteiseen tieteellispohjaiseen maailmankuvaan. Olivatpa ihmisten maailmankuvat millaisia tahansa, niiden kyseenalaistukset vaativat aina kannattajiltaan paljon. Tieteeseen pohjaavaan maailmankuvaan uskovat eivät ole poikkeus, vaikka heillä onkin valmiuksia tutkailla käsitystensä perusteita. Tieteellisen maailmankuvan kyseenalaistamiseen saatetaan reagoida äkäisestikin. Koetaanhan tieteellinen maailmankuva kunniakkaaksi sivistyksen saavutukseksi, jonka kannattajat toki vähintään toivovat, että he tietäisivät todellisuuden luonteesta eniten ja ymmärtäisivät sitä parhaiten. Etenkin väitteistä, joihin liittyy oletuksia tieteellisesti radikaaleista ilmiöistä, on aina ollut vaikea keskustella. Keskustelu uusista löydöistä on tyypillisesti ollut tunnepitoista sarkasmeineen ja nokkeline herjoineen. On mahdollista, että pelko oman maailmankuvan rakoilemisesta on vaikuttanut myös ufoista aikojen kuluessa esitettyjen pilkallisten skeptisten lausuntojen taustalla.

Pelkoa ja jännitystä voi syntyä esimerkiksi katsellessa kauhuelokuvaa, jonka tietää fiktioksi. Ufoilmiöiden — osin kauhistuttavine sisältöineenkin — väitetään kiivaasti olevan tosia. Moni uskoo, epäilee tai pelkää näin olevan. Ufologisiin argumentteihin ja ufoväitteiden populaareihin esityksiin liittyykin tietynlaista vetoavuutta ja vakuuttavuutta — riippumatta siitä, ovatko ufoilmiöt todellisia. Lukuisten ufokertomusten toden vaikutelman ja virallisten ufotutkimusten ja rationaalisesti puhuttelevien ufologisten perustelujen vuoksi ufoilmiöt saattavat monien mielestä tuntua tulevan ikään kuin liian todeksi ja liian lähelle. Ufologian tieteellistyyppisiin elementteihin, joita ei ole helppo noin vain kumota tai sivuuttaa, saatetaan kokea tarvetta reagoida ärhäkkäällä vasta-argumentaatiolla ja vitsailulla. Ufoilmiöiden uskottavuutta lisää myös se, etteivät ihmiset aina huomaa tehdä eroa vieraan älyn käsitteen ja ufoväitteiden välillä. Niinpä vierasta älyä koskevien tieteellisten pohdiskelujen SETI-ohjelmineen saatetaan kokea tukevan ufoilmiöiden todellisuutta.

Ufo on käsitteenä myös tunteellisesti vetoava, koska se linkittyy populaarin avaruuden tunteellisesti kiehtovaan käsitteeseen. Tämäkin voi olla osatekijä ristiriitaisissa tuntemuksissa ufoaihetta kohtaan. Ehkä lisäksi vaistomainen pelko mahdollista vahvempaa lajia kohtaan edellisiin seikkoihin yhdistettynä tuottaa epävarmuutta ja naureskelua ufouskomuksia kohtaan, mikä luo tarvetta kommentoida sitä vitsailevasti.

Uskomus, valhe vai vitsi?

Antropologi Joseph Henrich on tutkinut sitä, mikä tekee eri uskomuksista uskottavia. [63] Hän on erityisesti kiinnittänyt huomiota käyttäytymiseen, joka vahvistaa tiettyjen ideoiden tosissaan otettavuutta tai vakuuttavuutta (credibility enhancing displays). Henrich toteaa, että uskottavat uskomukset kytkeytyvät usein niitä tukevaan helposti havaittavaan käytökseen, mikä edelleen viestii siitä, että uskova ottaa oman uskomuksensa vakavasti eikä esimerkiksi huijaa tai hassuttele. Muslimi esimerkiksi sitoutuu rukoilemaan viisi kertaa päivässä, juutalainen pyhittää lauantain sapatille ja kristitty varaa sunnuntaiaamun jumalanpalvelukselle. Käytös siis paljastaa yksilön identiteetin ja vakaumuksen sekä viestii ympäristölle, että ihmiset uskovat omiin uskomuksiinsa. Varmistus toisten sitoutumisesta samoihin uskomuksiin puolestaan lisää ryhmän yhteenkuuluvuutta ja uskomusten välittymistä yksilöltä tai sukupolvelta toiselle.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna on mahdollista, että vaikka ufouskomukset uskontotieteellisesti tulkittuina ovat sisältönsä puolesta uskonnollisia uskomuksia siinä missä Jumala-uskokin, ufouskomukset eivät kytkeydy erityiseen ennakoitavaan käytökseen. Niitä ei liitetä esimerkiksi rituaaleihin, jotka viestisivät ufouskojien identiteetistä ja vakaumuksesta ja yhdistäisivät ufouskojia. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi ufouskomukset eivät vakuuta vaan herättävät erilaisia muita reaktioita hassuttelusta ja vitsailusta epäuskoon ja pelkoon. Toisille ihmisille jää epäselväksi, esittääkö uskoja heille totena pitämänsä uskomuksen, valheen vai vitsin. Tämä epäselvyys voisi edelleen auttaa selittämään kulttuuristen reaktioiden kirjavuutta sekä modernissa ufohistoriassa että Helsingin Sanomien tavassa kirjoittaa ufouskomuksista. Ufouskomuksista ei puhuta esimerkkinä uskonnollisesta uskomuksesta vaan kuvitelmana, viihteenä tai synonyymina oudolle, vieraalle ja mahdottomalle.

Lähdeviitteet

56. Warren, Calec & A. Peter McGraw (2015). Opinion. What makes things humorous? PNAS 112:23, 7105—7106.

57. Sperber, Daniel (1996). Explaining Culture. A Naturalistic Approach. Oxford: Blackwell.

58. Ks. lisätietoa Närvä (2008). Ufologia ja ufokokemukset uskonnollisina ilmiöinä. Teoreettinen tutkimus. Helsinki: Helsingin yliopisto; Pyysiäinen, Ilkka (2006). Jumalten keinu. Helsinki: Gaudeamus.

59. Gervais, Will M. & Joseph Henrich (2011). The Zeus problem. Why representational content biases cannot explain faith in gods. Journal of Cognition and Culture 10, 383-389.

60. Ks. lisää Clement, Fabrice, Melissa Koenig & Paul Harris (2004). The ontogenesis of trust. Mind & Language 19:4, 360—379.

61. Canfield, Caitlin F. & Patricia A. Ganea (2014). ”You could call it magic”. What parents and siblings tell preschoolers about unobservable entities. Journal of Cognition and Development 15:2, 269—286.

62. Lee, Aldora (1969). Public attitudes toward UFO phenomena. Teoksessa Edward U. Condon (projektin johtaja) & Daniel S. Gillmor (toim.): Scientific Study of Unidentified Flying Objects. New York: Bantam Books, 209—243.

63. Henrich, Joseph (2009). The evolution of costly displays, cooperation and religion. Credibility enhancing displays and their implications for cultural evolution. Evolution and Human Behavior 30, 244—260.