Retkelle

Oltiin Indin kanssa pääsiäinen Huttutunturissa, Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Viime vuonna teimme lähes tulkoon samalla porukalla ensimäisen erälaskureissumme, josta voit lukea täältä: https://vadhetersno.wordpress.com/. 

Tiesin jo koiraa hommatessa, että otus tulee mukaan seuraavalle reissulle. Pyydän anteeksi kaikilta reissunaisten puolisoilta, jotka eivät ihan vielä sitä koiraa haluaisi. Paluumatka meni lähes tulkoon kokonaan koirateemalla: koirarotuja vertailemalla, Mikä rotu sopii minulle? testejä tehden ja koiravideoita katsellen. Olkoon se osoituksena siitä, että Indi pärjäsi matkassa oikein mainiosti.

Ensimäiset päivät Indi ihmetteli vetovaljaita, meidän hidasta menoa ja kaikkia tavaroita. Ensimmäinen tunturinousu oli laskijoiden osalta floppi ja Indillekin tosi raskas kun lumi oli painavaa ja upottavaa. Reilu parin tunnin lenkki, josta puolet ajasta lumikenkäiltiin ja hiihdeltiin ylös ja puolet ajasta lykittiin vauhtia alamäkeen. Mitään vauhdintuntua tuossa päivässä ei ollut, mutta uni maistui niin koiralle kuin naisillekin. 

Toisena laskupäivänä paistoi aurinko ja keli oli muutenkin yhtä kaunis kuin tunturin valloittajat. Kaunis pieni tunturin laki kutsui meitä kenkäilemään ja hiihtelemään ylös. Ihastelimme maisemia, tarkistimme laskulinjat ja lähdimme laskemaan vuoron perään. Minä yleensä laskin viimeisenä ja päästin Indin vapaaksi ennen kuin lähdin itse liikenteeseen. Indi juoksi laskujälkieni perässä häntä heiluen. Kuusi nousua taisimme päivän aikana tehdä ja välissä pidettiin tunnin safkis tunturin päällä. Tällöin nuori mies nukkui päikkärit sylissäni. Ah.. ihana päivä. Meistä kaikista.

Tunturinlaella herra sai haistella ja liikkua vapaasti vain perusvaljaat päällä. Kelkka- ja hiihtoladuilla Indillä oli vetovaljaat ja joustohihna, jolla oppi hyvin liikumaan pari päivän aikana. Takaisin tullessa oli hyvä hiihtokeli ja Indi pääsi kokeilemaan vetämistä suksien edellä. Hiihdin perässä sellaista vauhtia, että valjaissa tuntui veto, mutta varsinaista vetämistä Indin ei nuoren ikänsä vuoksi vielä tarvinnut tehdä. 

Viime viikot olen tuskaisesti miettinyt mitä koirani kanssa teen väärin. Edelleen olen sitä mieltä, että koirani on älyttömän helppo koulutettava ja todennäköisesti viisaampi kuin ihmiset sen ympärillä. Silti olen painiskellut sellaisten koiraelämän kasvuun liittyvien haasteiden kanssa kuin syödyt maton ja kaapin reuna, venkoilu remmissä ja ei välitön luoksetulo kutsusta. Kun näitä tässä kirjoitan ja luettelen niin tiedän, että vahingot on hyvin pienet ja venkoilu ja tottelemattomuus jossain määrin kuuluu kaikkeen kasvuun ja kehitykseen, mut jotenkin olin silti saanut päähäni, että tämä otus varmaan toimii kuin robotti kun ihan nuorin pentuikä meni niin söpösti ja somasti ja kaikki oli vaan ihanaa ja kivaa.

Niin. Nyt olen päässyt lopputulokseen, että suurimman osan ajasta en tee mitään väärin. Koira on vaan koira, eikä mikään robotti. Jos se ei nyt ekasta käskystä istu tai odota nätisti ku mä riisun takin ja kengät sisälle tullessa niin so what. Ompa paha, kuten olen tottunut muille sanomaan. Lenkillä olen laskenut monta kertaa kymmeneen kun vetäminen on Indistä ollut kivaa. Olen siis pysähtynyt ja ootellut, että suuri viisaus ilmoittaa eriävän mielipiteen ja tulee sen jälkeen mun viereen, että päästään vetämättä eteenpäin. Toiset koirat ois Indin mielestä superkivoja kaikki. Ohituksia ollaan treenattiin aluksi paikallaan istuen (mihin mulla ei riitä aika eikä hermot). Nyt ollaan pari viikkoa vaan menty remmi kireellä ja kiinnittämättä toisiin sen suurempaa huomiota. Heti kun ulina ja vinkuna loppuu (eli yleensä kun ollaan päästy ohi) niin remmi löystyy.

Tämä kirjoitus on tehty jo kuukausi sitten, mutta olen kriittisen mieleni ja itsetutkiskelun ajaksi jättänyt sen julkaisematta. Tässä nyt kuitenkin kuulumiset maaliskuun alkupuolelta:

Pentukurssin tottelevaisuusreenejä ja vähän ylimääräisiäkin ollaan Indin kanssa harjoiteltu. Nyt on nuoren miehen kehityksessä vaihe, että mä saan lenkkiseuraks joka aamu uuden koiran. Käytös vaihtelee ja ympäristöön reagointi samoin. Pentukurssilla ollaan käyty ja aika primuksena nuori mies siellä on esiintynyt. Eilen ihmettelin kun harjoiteltiin tötsän kiertämistä (, jota Indi on kerran aikasemmin treenannu melkein kuukausi sitten) sitä, että herra tiesi heti mitä tehdään kun tötsä laitettiin maahan.

Se niitä hyviä hommia. Samoissa treeneissä nuori herra kävi niin kuumana siitä, ettei saanu tehdä sitä mitä halusi tai siinä tahdissa kun halusi, että oli pakko laittaa kaveri jäähylle. Yksi esimerkillinen luoksetulo ja sekoomiskohtaus, jonka tuloksena mun ranteet ja käsivarret sai uusia väri- ja kipukokemuksia. Eletään nuoruuden villiä kevättä.. Toivon, että tää ei kestä ihan hirmu kauaa.

Aloitettiin myös virallinen TOKO treeni ura viime viikolla hyvin esimerkillisesti. Kun oltiin Indin kanssa lähdössä treeneihin, ei nuori mies saanut taaskaan päättää omista asioistaan vaan joutui noudattamaan mun ohjetta kävellä vetämättä ja syömättä remmiä. Kun ei päästy yhteisymmärrykseen liikkumistavasta ja mun kädet oli taas saanut uutta väriä ja remmi näytti siltä, ettei meillä enää ole sitä kohta niin nostin koiran syliin ja kannoin autoon. Melkein 20 kg ulisevaa ja kimpoilevaa lihaa on muuten aikamoinen kauppakassi. Jep. Onni on se, ettei se tempoile autossa. Osaatte varmasti kuvitella, ettei treenin kannalta ihan paras tunnelma ollut kun päästiin perille.