Living Upside Down

Tammikuun alussa oli siis aika heittää hyvästit Balille ja suunnata taas kohti ihanaa Aussilaa, päätettiin skipata Brisbane koska noh, se nyt on tullut jo hyvinkin tutuksi, ja ottaa suoraan jatkolento Melbourneen! Vietettiin yö Brissyn lentokentän ihanilla sohvilla ja nautittiin ilmaisesta wifistä ja viereisellä sohvalla mölyävästä intialaisperheestä, joka oli luultavasti lähtenyt koko kylän voimin lomamatkalle. Ei siis paljoa nukuttanut, mutta aamulla napattiin juna kotimaanlentojen terminaaliin ja matka jatkui maailman hirveimmällä lentokoneella (Tiger air….) kohti Melbournea. Nukahdettiin ennen kuin lentokone oli ilmassa ja herättiin vasta, kun oltiin jo laskeuduttu. 

Kun astuimme lentokentän ovista ulos, iski kunnon sääshokki. Lämpötila lähenteli +15 astetta ja taivaalta tihkuttava vesi tuntui jääkylmältä. Oltiin valittu hostelli South Yarran alueelta ja kun saavuimme perille, oli vastassa ensimmäistä kertaa hostelli, joka tuoksui puhtaalta ja oli erittäin ihana paikka. Hintaan kuului vielä ilmainen aamupala ja huoneessa oli TV, luksusta. Samalla hinnalla ollaan yövytty maailman hirveimmissä ripuliluukuissa, enkä voi käsittää miten niistä voidaan kiskoa sellaisia hintoja (15-25e yö). Asuimme aivan kuuluisan Chapel streetin nurkalla, joka on tunnettu lukuisista ihanista pikkuputiikeista ja kahviloista, joten pari ekaa päivää kiertelimme niitä ja vaikkei mitään ostettu, niin näkemistä riitti ja oli ihanaa fiilistellä upeita paikkoja. Richmondin ja South Yarran alueet ovat ihania paikkoja, joissa kannattaa ihan ehdottomasti käydä jos joskus eksyy Melbourneen. Richmondissa oli myös IKEA, joka oli tietysti pakko mennä tsekkaamaan. Pieniä eroja lukuunottamatta täälläkin päin maailmaa hommat hoidetaan hyvinkin samalla tavalla kuin Suomessa

Meille on molemmille myös tän muutaman kuukauden aikana kehittynyt todella vakava sushi-riippuvuus. Varsinkin Ausseissa jokaisessa ostoskeskuksessa ja kadunkulmassa on sushia myynnissä. Eikä ihan mitä tahansa sushia vaan ihan taivaallista sushia. Perus rullat myydään n. 10cm pituisina pötkylöinä, ja yksi rulla maksaa 2,5AUD, eli hinta ei päätä huimaa ja pari rullaa riittää erinomaisesti lounaaksi. En tiedä mitä tehdään Suomessa, kun sushista pitää maksaa tonneittain eikä se edes ole yhtä hyvää. Tässä siis oivallinen liikeidea jollekin, perustakaa take away sushi -ravintola. Kiitos.

Muutaman päivän jälkeen päätettiin vaihtaa hostellia lähemmäs keskustaa, joten buukattiin huone Spencer streetiltä. Meille kävi ihan tajuton munkki, maksettiin 6 hengen dorm-roomin hinta ja saimme private roomin ilman lisämaksuja (ero 200AUD per viikko), sillä joku dormin asukkaista ei ollut kirjautunut ulos, saatika roudannut tavaroitaan huoneesta pois. Kukaan ei myöskään tavoittanut kyseistä henkilöä niiden viiden päivän aikana, jotka siellä vietettiin. Pisti vaan miettimään, että kuka häipyy ja jättää kaikki tavaransa hostellille, toivottavasti tytölle ei ole sattunut mitään…. 

Melbournen keskustakin oli aivan ihana paikka, siis ihan ehdottomasti lemppari kaupunki koko maassa. Erityisesti tykkäsin siitä, että ihmisillä ei tuntunut olevan kiire mihinkään. Lounasaikaan suurin osa ihmisistä hakee take awayna jotain ruokaa, ja menee puistoon syömään ja tapaamaan kavereita. Koko kaupungista välittyi ihana huoleton fiilis ja plussaa ehdottomasti siitä, että ihan ydinkeskustassakin oli ihania puistoja, joista pidetään huolta. State library of Victoria oli myös ehkä hienoin kirjasto, missä olen ikinä käynyt. Keskustan ympäri kulkee myös ilmainen raitiovaunulinja, jolla pääosin turistit kulkevat ja näkevät kaupunkia sitä kautta. Ratikoita kulki muutenkin ympäri kaupunkia, joka sekin loi paikkaan tunnelmaa. 

Myös ex-kämppiksemme Jenni Surfferiajoilta saapui Melluun, joten kierreltiin muutama päivä yhdessä eri kaupunginosia. Yhtenä päivänä istuttiin junassa varmaan pari tuntia, kun mentiin vähän vääriin paikkoihin, mutta seuraavana päivänä löydettiin oikea mesta. Fitzroy oli ihan mieletön paikka, ja vaikka ei kierretty siellä kuin pari tuntia hullun helteen (+42 varjossa) takia, niin ehdin kuitenkin ostaa maailman siisteimmän julisteen ehkä maailman ihanimmasta paper shopista. Maailman kartta vuodelta 1895 hintaan 4e, joka päätyy jokaisen tulevan kämppäni seinälle. Se on niiin ihana! Muutenkin koko kauppa oli täynnä kaikkea ihanaa, mm. ikivanhoja kirjoituskoneita, sulkakyniä ja mustetta, kortteja ja kalentereita ja kauppa oli juuri sellainen, että olisin voinut ostaa sen tyhjäksi. 

Mihin tää aika on taas vierähtänyt? Balilla ollaan nyt vietetty tasan neljä viikkoa, ja lauantaina vaihtuu taas maisemat! Bali on kohdellut meitä niin hyvin, että bloggaaminen meinasi taas unohtua, mutta eihän tästä sovi lipsua!

Ensimmäisellä Baliviikolla meillä oli tosiaan kaikki ihanaa ja helppoa, turisteja ei näkynyt missään, taksin sai kättä heilauttamalla, aurinko paistoi ja rusketus vahvistui. Toinen viikko ei sitten ollutkaan aivan niin antoisa, nimittäin Lotta sai jonkun järkyttävän pöpön ja korkean kuumeen, joten mun tehtävänä oli toimia lääkärinä. Aurinkokaan ei enää paistanut, vaan päinvastoin vettä satoi niin, että meidän kotikatu tulvi pohkeisiin asti. Kun Lotan tauti alkoi vähän helpottaa, niin mä sain tartunnan, joten muutama päivä meni oikeastaan siinä, että jompikumpi kokoajan houraili ja valitti kipeää oloa. Vähitellen myös tajuttiin, että jos netissä lukee, että Balilla on sadekausi joulukuussa, niin täällä todella myös välillä sataa ja aika lujaa. Kaduilla ei myöskään ole mitenkään erityisen hohdokasta kahlata sateessa, sillä balilaiset eivät todellakaan kierrätä tai hävitä roskia oikein, eli veden seassa on kaikkee "kivaa". Systeemi toimii kuulemma vähän niin, että minkä kerran jokeen heität, on lopullisesti poissa. Hommahan ei tietenkään toimi niin, joten voitte kuvitella miltä kadunvarret keskusta-alueella varsinkin näyttävät. 

Paikalliset muuten ovat ihan huippua porukkaa! Balilaiset kysyvät aina nämä peruskysymykset: mihin menet/mistä tulet/oletko naimisissa. Aluksi se hämmensi tosi paljon, taas rupesi melkein ärsyttämään, et no mitäs se nyt sulle muka kuuluu. Mutta siihen tottuu nopeasti ja eihän noita kuulustelumielessä kysellä, halutaan vain selvittää kuka olet ja mikä sun status on. Siivoojammekin kysyi multa tänään, että mistä olen tulossa, vaikka mulla oli kauppakassit kädessä. Seuraava kysymys oli, että minne olen menossa, vaikka kävelin hotellimme pihassa kohti huonettamme. Siivoojamme on kyllä muutenkin vähän hassu, kun Lotta yritti selittää hänelle että olemme Suomesta, hän vaan löi kädet yhteen ja huudahti iloisesti "Ooooh, Thailaaand! So nice!!" Tietääkseni ei kuitenkaan näytetä millään tavalla thaikuilta, mutta siivooja varmasti on kertonut kotona, että hänellä on kaksi uutta thaimaalaista ystävää. Sadepäivinä siivoojamme siivoaa onnellisena muovipussi päässä ja kerran kun annoimme hänelle muovikassillisen ruokaa hän tuli niin iloiseksi, että nauroi varmaan vartin hysteerisesti ja kaappasi mut kainaloon. Ihana täti! 

Taksikuskit ei kuitenkaan ole niin mukavaa porukkaa, tai ehkä kielimuuri vaikuttaa. Yksi kuski huusi meille minuutin kestäneen matkan jälkeen, että rakastaa meitä (öö) ja toinen tosiaan sanoi ajavansa koiranpentujen yli autollaan "vahingossa" (hirviö). Kaduilla kauppiaat ovat nyt kaksi kertaa kutsuneet mua Lady Gagaksi, ja meidän tatuointeja kehutaan varmaan viiden sekunnin välein jos kuljetaan kaupungilla. Se on oikeastaan aika ärsyttävää, ja Kutan alue on nyt joulusesongin aikaan räjähtänyt ihan käsiin. Turistit ovat tulleet tänne joulun ja uuden vuoden viettoon, joten kaduilla liikkuu joulukuun alkuun verrattuna kymmenen kertaa enemmän kerjäläisiä, kauppiaita, huumekauppiaita ja skootterinvuokraajia. Huumeita täällä siis myydään ihan avoimesti, kerran näin arviolta 12-vuotiaan pojan myyvän jotain mömmöjä. Ja kadun toisella puolella oli poliisipartio. Turisteja kuoleekin täällä varmaan jonkin verran huumeisiin ja epäpuhtaaseen alkoholiin. Taksien saanti on nyt sesongin aikaan ihan mahdotonta, kun kuskit voivat heittää hinnaksi ihan mitä haluavat, kun kysyntää on niin paljon eikä mittaria ole pakko pitää päällä. Nyt viikon sisällä ollaan mieluummin kävelty, kun maksettu kotimatkasta yli 3e. Törkeetä rahastusta, kun normaalisti on päästy parhaimmillaan 50 sentillä :D.

Jouluksi suunnattiin Ubudiin riisipeltojen keskelle aivan ihanaan hotelliin. Päästiin sviittiin samalla hinnalla, kun mitä Ausseissa maksetaan hostellien 12-hengen huoneesta. Oltiin suunniteltu, että vuokrataan pyörät ja kierrellään ympäriinsä, mutta sade muutti suunnitelmat. Kierrettiinkin Ubudin keskustaa ja kun iltapäivällä palattiin hotellille, oli mulle jätetty respaan viesti sukulaiseltani, joka kutsui meidät talolleen parin kilometrin päähän. Jouluaatto oli hyvin erilainen kuin yleensä, mutta sitäkin kivempi! :-) Illalla kun päästiin kotiin, tilattiin huonepalvelusta ruokaa ja katsottiin Yksin Kotona kakkonen, joka on ihan paras joululeffa. 

Joulupäivänä käytiin Ubudin apinametsässä pyörähtämässä, kun odoteltiin kyytiä kotiin ja olipa muuten typerää rahastusta koko paikka! Hienot puitteet, mutta apinat oli ihan liian tuttavallisia, veivät juomapulloja, kameroita jne ihmisiltä kädestä ja vaikka alue on luonnonsuojelualuetta, niin ihmiset (ja apinat) heitteli taas roskia ympäriinsä ja järkyttävintä oli, että ihmiset polttivat tupakkaa ihan apinoiden vieressä. Onneksi ei ostettu apinoille banaaneita, ne nimittäin nappasivat ne ihmisten käsistä heti portilla ja lähtivät sitten matkoihinsa niitä syömään. Ei tarvinut tuntia kauempaa puistossa viettää, kun kyytimme jo tuli. Olimme sopineet vanhan paikallisen papan kanssa, että hän ajaa meidät takaisin kotiin tosi halpaan hintaan vanhalla pakullaan, joten paluumatkasta tuli erittäin mielenkiintoinen. Ensinnäkin autossa ei ollut ilmastointia, eikä pappa halunnut että avaamme ikkunoita. Lisäksi auto oli sisältä koristeltu kukilla, uhrilahjoilla ja semmosilla päätä heiluttavilla maskottikoirilla. Radiosta kuunneltiin jotain, mikä kuulosti balilaiselta iskelmältä ja 30km mittainen matka kesti ruuhkassa melkein kolme tuntia. Lisäksi kuski halusi muka viedä meidät katsomaan orkideatarhaa, vaikka oikeasti hän halusi vain lounastaa tarhan pihassa. Kun emme suostuneet maksamaan kuutta euroa siitä, että menisimme katsomaan kukkia, kun niitä näkee ilmaiseksi tossa meidän puutarhassakin, niin istuimme puoli tuntia kuskin vieressä katsoimme kun hän söi ja kertoi lapsuudestaan meille. En tosin ymmärtänyt puoliakaan, kun tämä arviolta 70-vuotias mies ei ihan hirveän hyvin englantia puhunut. 

Lopulta päästiin kotiin purkamaan reput ja pakkaamaan ne uudestaan, sillä kaksi päivää myöhemmin lähdettiin Gilin saarille! Yöpaikka oltiin varattu Trawangan-saarelta ja tämä oli suuri virhe. Kuvien ja kaikkien puheiden perusteella olin kuvitellut Gilin saaret kolmeksi rauhalliseksi saareksi, joissa ei tapahtuisi juuri muuta kuin kalastusta ja snorklausta. Ilmeisesti turistit ovat todella löytäneet Trawanganille, sillä kun astuttiin veneestä rantaan niin iski järkytys. Valkoinen ranta oli täynnä roskia, ja turkoosissa vedessä lillui ties mitä sandaaleista tyhjiin pulloihin. Joka paikassa soi viimevuosien parhaat bailuhitit ja katu täynnä turisteja. Meidän majoitus sijaitsi onneksi bilekadusta kaukana ja yli puolet saaresta oli kuitenkin täysin autiota. Saarilta ei myöskään löydy yhtäkään moottoriajoneuvoa, joten jos ei halunnut kävellä tai vuokrata pyörää oli ainoa kulkumahdollisuus hevoskärryt. Ja ai että mä vihaan niitä kärryjä, niitä on Balillakin Kutan alueella muutamia. Hevoset on niiiin hirveessä kunnossa, että alkaa itkettää jos kauemmin katoin yhtä. Suitset on koristeltu kymmenillä kulkusilla ja muilla koristeilla, hevoset on aivan hiestä märkiä, siis sillä tavalla että sitä hikeä valuu maahan. En ole ikinä nähnyt, että työvuoron aikana niille annettaisiin vettä. Lisäksi heppoihin on sidottu ämpärit niin, ettei pissaa pääse kaduille ja sitten se ämpäri roikkuu täytenä mukana koko päivän. Kuskit hakkaavat hevosia ihan avoimesti eikä ketään tunnu suuremmin haittaavan. Me siis käveltiin. Saaret olivat myös täynnä kulkukissoja ja niiltä jokaiselta oli katkaistu häntä jostain tuntemattomasta syystä. Ne oli niin laihoja ja reppania, meidän kuistilla oli kahtena iltana yksi niin laiha kissa että se varmaan on nyt jo kuollut. Yritettiin antaa sille ruokaa ja vettä, mutta se ei pystynyt enää edes juomaan. Myös ihan pieniä kissanpentuja oli jokapaikassa ja nekin vaan maukuivat nälkäänsä. :( Eläimet eivät siis ole kauhean korkeassa arvossa Indonesiassa.. 

Sitten iloisempiin asioihin, oltiin taas snorklaamassa! Koko päivän reissu maksoi 6 euroa ja sisälsi kolme kohdetta ja kaikki välineet. Nähtiin kaksi isoa merikilpikonnaa (SE OLI NIIN UPEETA t.lotta), useita Nemoja ja tosi värikästä korallia ja värikkäitä kaloja. Vikassa paikassa saatiin ohjaajalta leipää ja isotkin kalat tuli napsimaan sitä mun kädestä kun oltiin vedessä! Snorklaaminen on kyllä yksi siisteimmistä asioista mitä tiedän ja voisin helposti viettää vedessä vaikka jokaisen päivän. Päivän aikana käytiin myös Gili Airilla, joka oli upean rauhallinen paikka, harmitti ettei vietetty koko viikonloppua siellä. Sunnuntaina lähdettiin veneellä takaisin Balille ja kotimatka vaati multa kyllä supervoimia, yöllä mulle nimittäin nousi tosi korkea kuume ja vatsatauti iski. Odotettiin rannassa venettä suorassa auringonpaisteessa melkein kaksi tuntia ja luulin oikeesti, että en pääse sieltä saarelta pois. Silmissä sumeni ja tajunta heikkeni ja meinasin koko ajan oksentaa. Onneksi päästiin kotiin asti ja makasin sitten pari päivää huoneessa. 

Huomenna on vika päivä täällä Balin saarella ja sitten suunnataan takaisin Australiaan. Ajatus on lähteä Melbournen suunnalle, jossa ei vielä ollakkaan vierailtu ja sieltä sitten etsiä jotain työhommia! 

Lähdettiin tänne siis vähän lomaileen kunnolla, kun tunnetusti täällä on aika mahtavat rannat ja kaikki on halpaa ku saippua. Lennettiin Brisbanesta tänne viime viikon torstaina ja joka kerta kun ollaan oltu Brisbanen lentokentälle eli kaksi kertaa toinen meistä on joutunut johonkin testiin. Ensimmäisellä kerralla tullivirkailija pysäytti Veeran turvatarkastuksen jälkeen ja kysyi, että missä ovat aikuiset kenen kanssa hän matkustaa. Veera vastasi, että öö mä oon jo 20v niin seuraavaks tullivirkailija halusi ottaa huumetestin kengänpohjasta. No se oli ok, joten päästiin jatkaan matkaa. No viikko sitten mentin taas turvatarkastukseen ja ei menny ku sekunti niin joku raahas mua johonkin ihme koneeseen, että en kanna sisälläni mitään ihmeellistä. No sekin oli ylläriylläri ok, joten päästiin jatkamaan matkaa lentokoneeseen. Lento kesti 6 tuntia ja se meni jotenkin tosi hitaasti, mutta vihdoin me saavuimme Denpasariin ja huhuh miten kostea ilma sillon yölläkin oli! Nyt oltiin saavuttu perinteiseen tropiikkiin. 

Eka viikko on mennyt tässä tutustuessa Denpasariin, Kutaan ja Legianiin, jossa meijän pikkuinen kiva hotelli sijaitsee. Parasta tässä hotlassa on toimiva netti(ainakin paremmin toimiva kun ausseissa), aamupala ja ihana pool alue! Ja tosiaan se, että saadaan pitkästä aikaa olla kahdestaan, kun ollaan tää pari kuukautta asuttu aina monen muun kanssa samassa huoneessa, johon itseasiassa on aika hyvin alkanut jo tottumaan! Ja se että tavarat saa olla ympäri lattioita eikä tarvii elää tuolta rinkasta vaan saa elää siitä sen päältä ;)

Ekana päivänä me lähdettiin hotlalta etsimään ruokaa ja shoppailumahdollisuuksia! Käveltiin tovi tuolla miljoonan skootterin ja auton keskellä, ilman kunnollista jalkakäytävää ja päätettiin, että otetaan taksi! Taksi vei meijän Jalan Legianille joka on tosi pitkä katu missä on jos jonkilaista puljua. Siellä sitten syötiin ja käytiin mani-ja pedikyyrissä ja maailman huonoimmassa hieronnassa!! Me käveltiin sitä katua pitkin ja katteltiin, että mitä kaikkee on tarjolla ja millä hinnalla yms ja sitten siinä kadulla on tapana, että myyjät huutelee perään esim että massage, tai come to my store yms. Ja yks nainen teki myös näin ja menin lupaamaan, että we come later. Se oli virhe. No nainen sitten tietysti muisti mut kun käveltiin siitä myöhemmin ja sanoi, että nyt teijän pitää tulla meille hierontaan kun oltiin niin luvattu. No sitten me aateltiin, että no mennään kun ei hintakaan ollut kun muutaman euron. No nainen vei meijät sitten sellaselle sivukujalle ja astuttiin liikkeeseen sisälle, niin sinne ilmestyi toinen "hieroja" joka oli about 50v yh-äidin näköinen haiseva nainen. Nainen rojahti tuoliin ja sanoi että joo ottakaa vaan vaatteet pois ja tuijotti meitä koko ajan. Me sitten kaikesta uudesta sekaisin ja kiltteinä suomalaisina vaan mentiin mukana ja mentiin makaan pöydälle ja hieronta alkoi. Veera sai sen kauhean naisen ja Veeran hieronta oli varmaan sata kertaa kauheampaa kun mulla. Nainen vaan hakkasi ja runnoi Veera ja makasi sen päällä ja kaikkea niin outoo, että en tiedä miten niiden yritys on enää pystyssä. No oppimme sen, että meijän pitää nähdä paikka mihin ollaan menossa ja nyt alkaa pikkuhiljaa tottumaan tähän näiden kulttuuriin. Muuten kaikki paikat missä ollaan käyty hoidoissa on ollut tosi hyviä! Ollaan muunmuassa käyty jalkahieronnassa, ja Veeran jalat oli sellasessa kala-altaassa missä ne kalat söi sen jalkoja ja se oli kuulemma kivaa, ja sitten vielä käytiin kampaajalla leikauttaan hiukset, ja ne oli ihan huippuhyviä ja koko lysti makso meille 5euroa yhteensä. 

Yhtenä päivänä päätettiin, että mennään käymään jossain kauppakeskuksessa ja mentiin sitten sellaiseen kun Beachwalk mall, joka on ihan Kuta Beachin vieressä. Se on tosi hieno kauppakeskus ja siellä on "kalliita" kauppoja eli sieltä löytyy perus Topshop, Stradivarius, Guess, Gap yms. Veeran onneksi satuttiin sinne juuri kun Bali Zoo tuli esittelemään eläintarhansa eläimiä ja ihmiset saivat ottaan niitä syliin ja ottaa kuvia niiden kanssa. Siellä oli muunmuassa jotain eksoottisia lintuja, albiino python ja joku valtava outo eläin, joka oli niin hassunnäkönen ja oudonnäkönen, että Veeralle riitti kuvat käärmeen ja linnun kanssa! Löydettiin myös kauppakeskuksesta elokuvateatteri ja mentiin sitten seuraavana päivänä katsomaan Disneyn uusin talviaiheinen elokuva nimeltä Frozen, joka oli ihan superhauska! Elokuvateatteri oli ihan uusi ja tosi hieno, isot penkit ja kaikki ja liput näytökseen oli 3 euroa per naama. 

Keskiviikkona koitti Veeran kauan odottama päivä, eli menimme Waterbom nimiseen vesipuistoon. Puisto oli tosi upea ja siellä oli todella paljon eri liukumäkiä. Paras/hulluin liukumäki oli ehdottomasti Climax!! Siinä mentiin SEISOMAAN sellaseen tuubin ja laitettiin kupu kiinni. Sitten kysyttiin oletko valmis, olit tai et alkoi laskeminen THREE, TWO, ONE ja sen minkä päällä seisot lähti jalkojesi alta ja tiput suoriltaan vesiliukumäkeen ja menit niin hurjaa kyytiä, että huhuh! Se oli kyllä aika mieletön vekotin. Toinen lemppari oli sellanen Lazy River, jossa sait lillua sellasen renkaan kanssa ja se joki vei sua eteenpäin ja siellä oli erilaisia kuplia ja kaikkea muuta hauskaa. Kaikkiaan meillä oli todella hauska päivä ja Veera on vihjaillut, että hän saattaisi olla kiinnostunut menemään kyseiseen vesipuistoon jopa toisen kerran…. 

Vesipuisto päivän jälkeen sattui niinkin huono tuuri, että tulin kipeäksi. Ollaan lepäilty muutama päivä tässä pelkässä huoneessa, mä korkeassa kuumeessa ja Veera on löytänyt itselleen uuden harrastuksen, The Sims pelin Ipadille. Sitä se on tossa nyt pelannu 24/7 ja kertoo kuinka se ja se nyt tekee ruokaa ja kaikkea muuta ah niin mielenkiintoista. Toivottavasti huomenna ois jo parempi olo, niin pääsis pois tästä huoneesta ja tekeen jotain kivaa, jotain muutakun pelaan Ipadilla!

Surfer's Paradise ei ehkä reissukohteena ollut mikään paras mahdollinen, pilvenpiirtäjien ja upean rannan lisäksi paikalla ei ollut muuta tarjottavaa kuin turistihommia, jotka ei enää tällä työttömyystilanteella houkutelleet, mutta silti jämähdettiin sinne kolmeksi viikoksi. Aluksi tarkoitus oli asua pilvenpiirtäjän 26:ssa kerroksessa vain kymmenen päivää, mutta sitten päätettiin vielä jäädä, kun asuminen ja elämä oli kuitenkin loppujen lopuksi aika leppoisaa ja ennen kaikkea edullista Surfferilla. Samaan aikaan meidän kanssa Surfferiin suuntasi muutama tuhat high schoolista valmistunutta 18-vuotiasta teiniä viettämään Schoolies-tapahtumaa, joka on verrattavissa suomalaisten abiristeilyyn. Tietysti sillä erotuksella, että suomalaiset pääsee ruotsinlaivalle riehumaan yhdeksi päiväksi, kun taas aussiteinit pääsevät viikoksi bilettämään upeaan rantakaupunkiin…Kadut olivat kahden viikon ajan täynnä kännisiä teinejä, joten voitte kuvitella miten hauskaa meillä oli! Ei vaan, se oli oikeasti aika hauskaa viihdettä seurata sivusta, miten Australian tulevaisuus rällästi ihan täysillä. Meidänkin taloon muutti ensimmäiseksi viikoksi 700 teiniä. Yhtenä yönä herättiin siihen, että ulko-ovi paukahti auki ja eräänä toisena yönä taas siihen, että Ville hääsi ovelta yhden puolialastoman teinitytön koputtelemasta. Schooliesviikoilla ei oikein voinut pitää parvekkeiden ovia auki, kun jostain syystä parasta viihdettä schooliesseille oli parvekkeilta huutelu. Se kuulosti välillä siltä, että joku olisi hypännyt parvekkeelta alas, mutta tänä vuonna ei tainnut olla kuolinuhreja.

Ensimmäisen viikon päivät kulutettiin uimalla meressä, alakerran uima-altaassa tai aurinkoa ottamalla ja illalla hyödynnettiin meidän omaa keittiötä ja kokkailtiin mm. makaroonilaatikkoa, lasagnea, tortilloja, pinaattipastaa ja kaikkea muuta ihanaa, mitä ei olla voitu aiemmin reissussa kokata hostellien surkeiden keittiöiden takia. Meidän kanssa asunnossa ekalla viikolla asui Ville, joka on asunut Ausseissa jo kolme vuotta. Ville on ihan huipputyyppi ja tutustutti meidät Surferin kivoihin paikkoihin ja taidettiin me kattoa ihan muutama elokuvakin yhdessä.. Saatiin tosiaan korttelin päässä sijaitsevaan videovuokraamoautomaattiin kampanjakoodi, jolla sai ilmaisen elokuvan. Systeemissä oli kuitenkin porsaanreikä, sillä saatiin jokaisella luottokortilla ilmainen elokuva, joten arki-iltoina katsottiin suurinpiirtein kaikki vuoden 2013 Oscar-palkitut elokuvat. 

Villen lisäksi asunnossa asui kanssamme ensimmäisen viikon Lisa, itävaltalainen vaihto-oppilas, joka oli sanalla sanoen no… erikoinen. Olimme tunteneet Lisan noin viisi minuuttia, kun hän sanoi mulle tosi vihaisesti, että "You should take the trash out now!" ja myöhemmin kun kokattiin, hän tuli viereen kyttäämään ja vei Lotan kädestä leikkuulaudan?! Outo muija, yhtenä yönä Ville oli herännyt siihen, että Lisa seisoi Villen huoneen ovensuussa ja tuijotti. Onneksi Lisa muutti viikon jälkeen pois, sillä sosiaalinen kanssakäyminen oli tosi vaikeaa sen kanssa. 

Toisen viikon alussa muutimme asumaan olohuoneeseen ja nukuttiin milloin sohvalla, milloin ilmapatjalla, sillä asuntoon muutti mun, Lotan, Harrin ja Villen lisäksi 6 uutta suomalaista. Eli sadan neliön asunnossa asui 10 ihmistä. Meillä oli ihan huippuihana viikko, sillä uudet kämppikset oli kaikki aivan ihania tyyppejä! Meillä oli käytännössä viikon ajan oma pieni BB-talo, ja puuhailtiin yhdessä kaikenlaista. Yhtenä päivänä käytiin Harbour Townissa outlet-kylässä shoppailemassa ja vaikka meinasin seota Niken outlet-myymälässä niin ei kuitenkaan ostettu mitään muuta, kuin halpoja hedelmiä, mm. passionhedelmiä, lady finger banaaneja, mansikoita, hunajameloonia ja smoothiet yhteishintaan 12S. Nam. Tai no, Lotta taisi sortua ostamaan myös yhden paidan ja hatun. Kauheeta tuhlausta :-)

Lauantaina oli Jennin 25-vuotis syntymäpäivä, joten pidettiin bileet. Aiemmin päivällä mentiin osan porukan kanssa surffaamaan Rainbow Bayhin. Se oli IHANAA! Eikä siinä mitään ohjaajia tarvittu, lauta käteen ja merelle. En ollut ikinä aiemmin surffannut, ja vaikka en todellakaan osaa esim. skeitata tai lumilautailla niin surffaaminen oli silti aivan tajuttoman hauskaa ja pääsin pari kertaa melkein seisomaan, eli olin kyykyssä ja sitten putosin pois kyydistä! Mutta ei se mitään, ensi kerralla sitten Balilla (ENÄÄ 3PVÄÄ) aion olla pro. Illalla bileissä Ville grillasi koko porukalle kengurupihvit. Ne oli ihan taivaallisia, ja vaikka rakastan kenguruita elävinä tosi paljon, niin ei tullut yhtään paha mieli sitä lihaa syödessä, sillä se oli niiiiin hyvää! Oli tosi hauska ilta ja sunnuntai-iltapäivä kuluikin porukalla pore- ja uima-altaissa lilluen. Maanantaina BB-talon väkimäärä väheni, kun ihanat Päivi ja Tiia suuntasivat kohti Bangkokkia. Loppuviikosta meitä olikin enää 6 asukasta jäljellä, kun pikkuhiljaa kaikki jatkoivat matkaa. 

Lopulta meiltäkin alkoi päivät käydä vähiin, sillä Balille suunnataan tosiaan jo torstaina. Päätettiin siirtyä eteenpäin ja tultiin pariksi päiväksi Kaisa-mummolle kylään. Viimeyönä heräsin gekon ääntelyihin, kun naapurihuoneessa asuu pari villigekkoa ja tänään päivällä taas ruokittiin pihassa (ja välillä talossa sisällä) eläviä Magpie-lintuja. Kaisa on ihana ja täällä on hyvä viettää toistaiseksi viimeiset aussipäivät. Tammikuussa tullaan takasin, mutta sitä ennen valloitetaan Bali. Jee! Tänään käytiin Ikeassa vähän hakemassa lihapullia ja piparkakkutalo, joka tehtiin Kaisalle joululahjaksi. Kolmen päivän kuluttua tosiaan paratiisi kutsuu, joten palataan kun me ollaan päästy lomalle tästä lomailusta…

IHANAA JOULUKUUTA KAIKILLE IHANILLE! <3

Viime päivityksestä on niin paljon aikaa, että nyt oikeasti hävettää. Pahoittelut, aloitetaas tämä teksti vajaan kolmen viikon takaisista tapahtumista. 

Harri, ystävämme Sydneystä saapui torstaina aamupäivällä Cairnsiin ja lähdimme yhdessä kohti banaanien luvattua maata, Tullyä. Saavuttuamme sinne olimme innoissamme tulevasta farmiurastamme ja suuntasimme työhostelliin, jonne olimme aikasemmin soittaneet, ja josta meille oli luvattu paikka. Menimme respaan ja siellä oli hirveä määrä ihmisiä. Respan nainen kysyi, että mitä me täällä tehdään ja vastasimme, että tulimme töihin ja asumaan tänne. Nainen vastasi tylysti, että ei täällä mitään tilaa ole, lähtekää muualle. Justiinsa, eipä muuta kun suunta Tullyn toiseen työhostelliin, jossa oli tilaa, mutta töihin alkamisesta ei ollut mitään tietoa muutakun, että pitää ainakin odottaa sellaiset 3-5 viikkoa ja mitään työtunteja ei voi luvata. Pidimme palaverin Tullyn upeassa eli aivan karmeassa ainoassa ruokapaikassa torakoiden keskellä ja päätimme, että

a) meillä ei todellakaan ole aikaa odottaa 3-5 viikkoa 

b) ja jos olisi, Tullyssä 2000 hengen kylässä ei ole MITÄÄN tekemistä (paitsi kylän keskellä oli Saapas, johon sai kiivetä…)

c) me ei tuhlata meidän rahoja tälläisen hirveän kylän hostelliin, joka oli about 150euroa/viikko

d) Jos jäämme Tullyyn asumaan, on vain ajan kysymys milloin joku meista kirjautuu mielisairaalaan

Joten meidän monen tunnin palaverin lopputulos oli, että me lähdetään pois Tullystä. No tietysti seuraava bussi, joka lähti tästä ihanasta saapaskaupungista, oli klo2 yöllä. No me leiriydyttiin paikalliseen pubiin, saatiin muutama uusi ystävä ja monet olisivat halunneet majoittaa meidät kotiinsa ja kaikkea muuta mukavaa. Kuulimme muunmuassa yhdeltä ihanalta brittitytöltä, joka oli respassa töissä ja oli aikaisemmin ollut töissä banaanifarmilla, että hänen yksi ystävänsä oli joutunut odottamaan Tullyssä 5viikkoa, ennenkun sai töitä ja sitten kun tyttö sai töitä hänellä oli niitä noin 2-3krt viikossa…. 

Paikallisen suljettua ovensa noin klo1 jälkeen siirryimme bussiasemalle, jossa päivällä kylän aborginaaliväestö oli leikkinyt muunmuassa pyörätuolipotilaita ja nauttineet kaikennäköisiä nautintoaineita.. Eli oli pieni epäilys mennä kyseiseen paikkaan istumaan keskellä yötä. No siellä istuimme tunnin ja monenmoista hiipparia kulki ohi. Kello löi 2.05 ja ihanan Greyhoundin olisi pitänyt jo saapua. Siinä vaiheessa meinasi huumori loppua ja pieni pelko iski, että mitä jos se bussi ei tulekaan!? Sovimme, että saa panikoida vasta klo2.30. Onneks siihen ei ollut syytä, koska bussi kaarsi pihaan noin klo2.22. Pääsimme nukkumaan muutamaksi tunniksi, kunnes saavuimme seuraavaan kohteeseemme, joka oli nimeltä Townsville, joka sijaitsee muutama satakilometri alaspäin Tullystä. 

Meidän banaaninpoimijan ura loppui ennenkuin se kerkesi alkamaankaan. Sovimme, että menisimme Townsvilleen ja liikkuisimme sieltä vasta sitten kun joku työ olisi sata varmasti meitä odottamassa seuraavassa paikassa. Ensimmäiset tunnit Townsvillessä ovat hieman hämäränpeitossa, olimme nukkuneet about 3h bussissa ja meidän piti odottaa noin 4h, että pääsisimme hostelliin. Istuimme Townsvillen pääkadulla, yhdessä välikössä kuin kodittomat. Muutaman metrin päässä meistä nukkui oikeasti koditon mies ja ainoa ero meihin hänessä oli se, että miehellä oli makuupussi. Nimittäin me haistiin varmaan NIIN pahalta ja ei oo ikinä näytetty rumemmilta. Lopulta pääsimme hostelliin, joka oli kyllä siinä vaiheessa taivas. Australian siisteimmäksi äänestetty hostelli kiilsi puhtaana ja maksoi aivan sairaasti, mutta pakko oli päästä nukkumaan. 

Pikkupäikkäreitten jälkeen me sovittiin, että nyt meijän ainoa elämäntehtävä on löytää työpaikka. Townsville oli melko kuollut paikka, kysyimme yhdeltä paikalliselta mieheltä, että missä keskusta mahtaa sijaita ja hän iloisesti vastasi, että "It's pretty much dead!" Vietetiin Townsvillessä sankarilliset neljä päivää ja me soitettiin varmaan 10 000 paikkaan, laitettiin sähköpostia yms. Muuta ei oikeastaan tehtykään, paitsi kiivettiin vuorelle. Kahden ekan päivän jälkeen näytti niin toivottomalta, kaikkialle oli vähintään 3 viikon jonot työpaikkoihin, ja koska sesonki ei ole vielä täysillä käynnissä niin duunipaikat olivat vähissä kaikkialla. Sitten me löydettiin tälläinen järjestö 2nd Year Visa Jobs, joka auttaa löytämään backpackereille duunia. Tietysti palvelu oli maksullinen 100dollaria/per naama. Pohdittiin tätä mahdollisuutta ja päätettiin, että ei meillä taida olla muutakaan vaihtoehtoa. Liityttiin paikkaan ja seuraavana päivänä oikein mukava nainen nimeltä Sheena sanoi, että heillä olisi Harrille työpaikka paikassa nimeltä Bundaberg, joka sijaitsee 16h bussimatkan päässä Townsvillestä. Työ olisi poimia kirsikkatomaatteja ja palkka oli 4,6 dollaria per bucket eli 8kilon ämpäri. Kysyimme Sheenalta, että onko mitenkään mahdollista, josko me tytöt päästäisiin sinne myös. Sheena sanoi, että toki voitte mennä sinne, että sieltä yleensä kyllä löytyy töitä. Päätimme Veeran kanssa, että ei me voida lähteä noin pitkän matkan päähän ilman että tiedetään, että meille on siellä varmasti töitä.

Harri varasi bussilipun itselleen ja me tytöt pohdimme, että mitäköhän me tässä nyt sitten tehdään. Ei ollut yöpaikkaa eikä mitään tietoa huomisesta. Meni muutama tunti ja Sheena laittoi tekstiviestin "Girls you both can go I've got you work in same job as Harri!!" ja oltiin onnellisia. Tuntu kun kaikki murheet ois poissa. Ei muutakun bussilippu kouraan ja hypättiin bussiin, joka vei meidät 16 tunnin päähän Townsvillestä Bundabergiin. 

Linja-autossa on tunnelmaa… no ei tässä tapauksessa, olo oli melkolailla kuollut kun saavuttiin kohteeseen. Päätettiin raahautua ensimmäiseen ruokapaikkaan ja sen jälkeen etsiä hostelli, jossa meitä jo odoteltiinkin. Tai oikeastaan, Veera soitti sinne edellisenä iltana ja ilmoitti tulostamme, niin joku alkoholistin ja narkkarin sekoitus vastasi puhelimeen vaan "yeah, sure, see ya tomorrow then", joten hiukan epäilytti mennä sinne, mutta duuniin oli päästävä. Raahauduttiin mäkkäriin, joka oli Bundabergin ainoa ruokapaikka. (perheet kävivät siellä sunnuntai-illallisilla). Mäkkärin edessä nähtiin kolme tyttöä, jotka puhuivat suomea. Juteltiin ulkona hetki, ja ilmeni, että tytöt olivat juuri samana päivänä käyneet poimimassa kirsikkatomaatteja. Meidän ei kuulemma kannattaisi edes kokeilla, sillä tytöt olivat 2h aikana poimineet jokainen puoli sankoa tomaatteja (lyhyellä matikalla laskettuna palkka olisi öö, huono). Orjatyötä siis, mutta päätettiin silti yrittää. Ruoan jälkeen lähdettiin hortoilemaan ympäri kaupunkia hostellia etsien, kunnes eräs paikallinen nainen kysyi tarvitsemmeko apua. Kun mainitsimme hostellin, hän kielsi meitä menemästä sinne. Kuulemma paikka ei ole turvallinen ja meidän olisi parasta pysyä mahdollisimman kaukana sieltä. Siinä vaiheessa usko loppui, oltiin matkustettu jumalan selän taakse poimimaan orjapalkalla tomaatteja ja sitten ilmenee, että yöpaikka "is not a safe place to stay" . Menimme siis istumaan bussipysäkille ja teimme uuden elämänsuunnitelman, ottaa yksi yö paikan ainoasta hostellista, joka todettiin ihan kohtalaiseksi, sillä suomalaiset tytötkin olivat olleet siellä yötä. Otettiin huone yhdeksi yöksi, hintaan 30S, joka siis aussien mittapuulla on järkyttävää riistoa hostellista, joka näyttää kiinalaiselta slummivankilalta. Harri joutui miestenhuoneeseen yksin ja meidät ohjattiin huoneeseen, jossa oli kolme hymyilevää aasialaistyttöä. Yksi heistä oli juuri tullut poimimasta tomaatteja, ja sanoi keränneensä normaalia paremmin, 12 buckettia. Nopeasti laskettuna tyttörukka sai verojen jälkeen neljä dollaria tunnilta. Ja jos haluaa olla farmilla töissä täytyy asua hostellissa, joka maksaa 200S per viikko, ja kyyti töihin ja töistä maksaa 8S per päivä, eli käteen ei jää juuri mitään. Päätettiin aika nopeasti, että Bundaberg ei ole meitä varten, joten mentiin kirjastoon etsimään uusia työmahdollisuuksia (niitä ei ollut). Seuraavana päivänä yksi suomalaistytöistä sanoi, että voisimme vuokrata hänen huoneensa 10 päiväksi Gold Coastilta halvalla. Muitakaan suunnitelmia ei tullut mieleen, niin tartuttiin tähän. Seuraavana päivänä rinkat taas selkään, ja bussi kohti Brisbanea. Otettiin sieltä hostelli yhdeksi yöksi, sillä Kiran huone olisi vapaa vasta seuraavana päivänä, ja vielä yksikin yö kiinalaiskommuunissa, niin Veera olisi alkanut zumbaamaan aasialaistyttöjen kanssa oleskeluhuoneessa.

Brisbanen hostelli oli aivan järkyttävä, sängyt täynnä bed bugseja ja samassa huoneessa kanssamme mies, joka kuvasi meitä puhelimellaan koko sen ajan jonka vietimme huoneessa..joten jätettiin lutikat sänkyihin ja vaihdettiin kalliimpaan mutta parempaan hostelliin ja nukuttiin hyvät yöunet oikeissa sängyissä. Aamulla bussi suuntasi kohti Surfer's Paradisea ja täällä sitä ollaan edelleen. Joka päivä on nautittu merestä, uima-altaasta, auringosta ja jacuzzista. Surfer's Paradise ansaitsee kyllä ihan oman blogitekstin, muuten tästä tulee oikeasti romaanin mittainen päivitys.  

Vannon pyhästi käsi sydämellä, että näin pitkää blogitaukoa ei enää tule ja jos joku jaksoi lukea näin pitkälle niin nostan hattua! Pitäkää Suomi pystyssä, niin me pidetään huomenna itsemme pystyssä SURFFILAUDOILLA! Jee!

Cairns on ihana, oikea tropiikki. Ulkona on joko aivan tosi kosteaa ja kuumaa tai sitten sataa. Viime viikolla yhtenä aurinkoisena iltapäivänä päätettiin lähteä uimaan. Matkaa hostellilta ihanalle laguunille on reipas kilometri ja siinä vaiheessa, kun matkaa oli taittunut ehkä 200m alkoi satamaan. Ja sateella en nyt tarkoita mitään suomalaista kaatosadetta vaan sellaista sadetta, joka on verrattavissa siihen, että seisoisit vaatteet päällä suihkussa. Päätettiin silti mennä uimaan, laguunilla tuskin olisi ainakaan tungosta. No, tietysti heti kun päästiin uimaan niin sade loppui. Uitiin onnellisina varmaan pari tuntia ja just kun oltiin käyty suihkussa ja kuivateltu litimärkiä vaatteita käsienkuivaajassa, lähdettiin kotia kohti. Alkoi TAAS alkoi sataa kuin joku olis ämpäristä kaatanu. Siinä vaiheessa alkoi jo vähän naurattaa. Kun päästiin hostellille, niin näytettiin siltä, että oltais uitu vaatteet päällä ja reput selässä siellä uima-altaassa. 

Päivät muuten täällä on menneet suunnilleen niin, että ollaan joko etsitty töitä, oltu uimassa, tai otettu aurinkoa. Paitsi lauantai, koska silloin oli taas retkipäivä! Suunnattiin aamulla seitsemältä Cairnsin satamaan ja Compass Cruises- laivaan, jolla matkattiin kohti SUURTA VALLIRIUTTAA! Huikeeta, ja onnistuttiin bongaamaan varmaan halvin retki, kun sadalla dollarilla saatiin koko päivän reissu sisältäen snorkkelin, maskin, räpylät, 5h snorklausta kahdessa eri kohteessa, BBQ-lounas, kahvia tai teetä mielinmäärin, hedelmiä, aurinkorasvaa ja boomnettingiä. 

Aamulla kun lähdettiin, kysyin Lotalta aikooko se ottaa matkapahoinvointilääkettä, koska mä kokemuksen syvällä rintaäänellä todellakin aioin itse ottaa ja suosittelin sitä myös sille. “En todellakaan tartte, ei mulla oo ikinä tullut mistään paha olo!” Ja voitte arvata miten kävi. Matka riutalle kesti kaksi tuntia ja avomerellä kun oltiin, niin aallokkoa riitti. Muakin oksetti, vaikka otin sen pillerin eli Lotalla oli vielä hauskempaa. Kun päästiin ekaan kohteeseen ja vaihdettiin märkäpuvut päälle, niin mä suunnilleen pompin riemusta kun Lotta vieressä näytti siltä, että kuolee kohta. Ensimmäisessä kohteessa sai olla vedessä yhteensä 2,5h ja Lotta oli varmaan 15min ennenkun meni takasin laivaan ja halaamaan vessanpyttyä. Onneksi päivän mittaan huono-olo helpotti ja päivä ei mennyt kokonaan pilalle. 

Muistan kyllä koko loppuelämäni sen fiiliksen, kun laitoin maskin naamaan ja sukelsin veteen, sillä vaikka oon snorklannut melko paljon elämäni aikana, niin kyllä toi valliriutta on ihan oma juttunsa. Värikkäitä kaloja jokapuolella, upeita koralleja ja valtavia simpukoita, eli paratiisi veden alla. Ensimmäisen snorklauksen jälkeen oli lounas, ja sen jälkeen suunnattiin toiselle sukelluspaikalle, joka oli sitten vielä hienompi. Lotta selvisi aamupäiväisestä ja tuli mukaan, ja mentiin yhdessä vähän kauemmas veneestä ja tungoksesta ja ensimmäisenä nähtiin hai! Okei, se oli vaan ehkä metrin pituinen, mutta hai mikä hai. Se oli itseasiassa aika söpö, ja lähti meitä karkuun aika nopeasti. Viisi tuntia snorklausta kuulostaa ihan sairaan pitkältä ajalta, mutta se kului ihan liian nopeasti. Onneksi ostettiin suojapussi iPhonelle ja saatiin kuvia ja videoita tästä huikeesta reissusta! Paluumatkalla oli vuorossa boomnetting, eli siis laivan perässä roikkui valtava köydestä tehty verkko, johon tungettiin 20 henkeä roikkumaan ja sitten laiva lähti täysiä eteenpäin. Perässä kuitenkin oli moottorivene ja kaksi pelastajaa ja hyvä niin, sillä suurin osa porukasta putosi kyydistä kun laiva lähti eteenpäin. Se oli kyllä tosi hauskaa miinus se, että nielasin varmaan 10 litraa merivettä ja jalka jäi verkkoon jumiin mutta pysyin silti kyydissä ainakin 5 minuuttia! Siinä vaiheessa, kun en nähnyt enää mitään ja päälle oli lentänyt kolme putoavaa saksalaista niin päästin irti. Oli aika jännä tunne venailla avomerellä sitä pelastusvenettä ilman mitään pelastusliiviä, ja nähdä kun laiva menee vaan eteenpäin. Onneks mut pelastettiin ja päästiin kaikki lopulta takasin laivaan.

Päivä oli kokonaisuudessaan ihan paras, mutta antaa kuvien puhua puolestaan! Huomenna torstaina ystävämme Harri lentää Cairnsiin ja tästä matka jatkuu Greyhoundilla kohti Tullyä, banaanien luvattua maata. Jos hyvin käy, niin seuraava kuukausi vietetään banaanifarmilla ja joulukuun 5. päivä otetaan suunnaksi BALI! Toivottavasti Tullyssä toimii netti, sillä mitään muuta tekemistä banaanien lisäksi sieltä ei taatusti löydy. Se on myös aussien sateisin paikka, joten hyvästi rusketus :’(