Gnomet's adventures

Santiagon lentokentällä hihnalle laukku ja viimeinen kuppi naamaan...

Chile-oleilun päätös tuli vastaan yllättävän nopeasti, eikä tämä blogi oikein ole pysynyt vauhdissa mukana. Ennen Chilestä lähtöä sain vielä mahdutettua ohjelmaan viikon mittaisen huippureissun Atacaman autiomaahan ja Uyunin suola-aavikolle. Sieltä kertyneet yli 2000 kuvaa ovat vielä karsimatta, mutta ennemmin tai myöhemmin niistä saadaan ehkä sopivat 3% valikoitua myös nettiin asti. :D

Atacaman Moon Valley ja autiomaan yksinäisyys ympärillä

Reilu viikko sitten lensin 21 000 kilometriä Santiagosta Pariisin kautta Hanoihin, eli melko tarkkaan puolet maapallon ympärysmitasta. Ympäristö ja meininki vaihtuikin sitten kerralla. Enää ei kielestä tajua mitään. Tai parin päivän perusteella osaan jo tunnistaa tekstistä mistä saa nuudelisoppaa, mutta käytännössä tähän 6-tooniseen kieleen ei vierailevalla ulkomaalaisella juuri ole mahdollisuuksia.

Alkuviikko meni Hanoissa ja nyt Saigonin eli Ho Chi Minh Cityn kujasokkelon sydämessä, ja itseasiassa samassa Guest Housessa, jossa liki 3 vuoden takaisella Aasian kierroksella. Hassu nostalgiafiilis tulee paikasta, vaikkei tässä kaupungissa silloin monta päivää vietetykään.

Vietnamin ohjelmassa oli workshopeja ja tapaamisia varsin tiiviisti koko viikolle. Suomi tekee kehitysyhteistyö projektina osaamisen vientiä Vietnamiin siitä, kuinka yritystoimintaa tuetaan ja yliopistoissa syntyviä ideoita kaupallistetaan. Aalto Center of Entrepreneurship kokosi suomi-tiimin tänne ja me tutkimusprojektiperustaisena ACE:n alkuun auttamana firmana päästiin esimerkkitapaukseksi mukaan matkaan.

Sharetribe-esittely Ho Chi Minh Cityssä

Olen siis päässyt sekä kertomaan omista kokemuksistani ja alkutaipaleesta ja esittelemään Sharetribeä paikallisille. Vastaanotto on ollut jopa yllättävän kiinnostunutta. Chilessäkin vastaan tullut yleisen luottamuksen puute tuli täälläkin esiin, mutta silti jengi tuumaili, että etenkin nuoria tällainen online yhteisö voisi kiinnostaa. Pitää puskea hommaa vähän lähemmäs käytäntöä, niin nähdään onko kyse vain aasialaisen kohteliaasta suhtautumisesta, vai lähtisikö täällä ihan kunnolla liikkeelle Sharetribe esim. paikallisessa yliopistossa.

Hanoin rannan viulisti

Saigon on kyllä jotenkin kiva kaupunki. Astetta eloisampi kuin Hanoi, vaikka sielläkin kyllä muovituolikansan katuelämä loi hyvää meininkiä katujen varsille. Ruoka, juoma ja asuminen on halpaa ja ilmasto lämmin, joten ei mitenkään pässimpi paikka viivähtää hetki. Nyt workshop-ohjelman loputtua on tarkoitus keskittyä taas toviksi koodihommiin. Pari miittiäkin ehkä vielä vikoille päiville järjestyy, ensimmäisenä huominen tapaaminen paikallisten opiskelijoiden kanssa, johon minut pyydettiin kertoilemaan yrittäjäksi ryhtymisen alkutaipaleesta.

Alkutaipaleellahan sitä tässä vieläkin ollaan, mutta oman kokemuksen perusteella uskoni, että nimenomaan lähellä omaa tilannetta oleville aloittaneille yrittäjille puhuminen on yksi erittäin hyvä keino rohkaista opiskelijoita ylittämään kynnys ja lähteä yrittämään. Ainakin omaan motivaatioon ja mielikuviin vaikutti paljon AaltoES:n järjestämät taphatumat, joissa pääsi juttelemaan tyypeille, joilla yritystoiminta oli käynnissä ja hiukan kokemuksia jaettavaksi.

Ensi torstaina matka jatkuu kohti Singaporea, jossa sielläkin on mukavat 2 viikkoa aikaa ennen varsinaisen Bali-osuuden alkua. Tarkoitus on nähdä Start-Up Chile tuttuja, ottaa vähän selvää paikallisesta yrittäjämeiningistä, mutta pääosin koodata kuntoon meidän teknistä puolta, jotta syksyllä starttaavat uudet yhteisöt saadaan toimimaan ongelmitta.

Rinkka, punkka, tuuletin ja kaakelinen koodikoppi. Melko spartalainen mutta riittävä varustus työntekoon. :)

Palailin maanantaina takaisin Santiagoon melkein kaksiviikkoiseksi venyneeltä etelänreissulta. Mahtava fiilis kyllä taas kun pystää olemaan reissunpäällä ilman tarkkaa takarajaa paluupäivälle. Jotenkin siitä tulee sellanen vapautunut olo, että ei tarvitse mennä ennalta määritellyn aikataulun mukaisesti vaan voi muokata suunnitelmaa sen mukaan mitä tulee vastaan. Ja jotenkin kummasti reissuissa tuppaa tulemaan hyviä juttuja vastaan, joten paluun lykkäämiselle löytyi perusteita.

Reissuun lähdön alkuperäinen syy oli Temucossa järjestetty kaksipäiväinen tapahtuma paikallisen yliopiston kanssa. Ohjelmassa oli paljon sellaista aktiviteettiä, jota Start-Up Chile osallistujilta haluaakin, eli opiskelijoiden ja yrittäjien vuorovaikutusta, joka toivottavasti auttaa luomaan tänne elinvoimaisempaa yrittäjäkulttuuria ja innostaa opiskelijoita harkitsemaan oman firman perustamista työllistymisvaihtoehtona. 

Ainakin omalla kohdalla oli iso merkitys niillä tapahtumilla, joita AaltoES järjesti yliopistolla, ja joissa pääsi tapaamaan ja juttelemaan yrittäjien kanssa. Niiden ansiosta muodostui jotenkin realistisempi kuva siitä, että oman firman perustaminen voi olla varsin mukava vaihtoehto, eikä välttämättä niin hankalaa kuin aiemmin luulin. Ja hyvin tyytyväinen olen tuosta saadusta rohkaisusta, sillä tällä tiellä olen viihtynyt varsin hyvin. Toki meillä on vielä matkaa siihen, että firma on oikeasti tasapainoisessa ja voitollisessa tilanteessa, mutta toistaiseksi asiat ovat edenneet hyvin ja mahdollisuus säädellä itse työaikaa ja -paikkaa on kyllä ihan mahtava. Tämäkin reissu yhdisti mukavasti työtehtäviä ja vapaa-aikaa.

Temucossa siis vierähti muutama päivä lähinnä tuossa yliopiston tapahtumassa. Esittelimme omat projektimme, pidimme erilaisia workshopeja ja kuuntelimme opiskelijaprojektien esittelyjä ja annoimme palautetta niistä. Tapahtuman jälkeen suurin osa yli 20 yrittäjän porukasta suuntasi Puconiin viikonlopun viettoon.

Pucon on melkoisen turismivetoinen kaupunkin ja porukka hajaantui lauantaina erilaisiin aktiviteetteihin. Pitkästä vaihtoehtolistasta eksoottisimmalta kuulosti tulivuoren huipulle kiipeäminen, joten päädyin pienen porukan mukana heräämään aamukuudelta vuorenvalloitukseen. Sateisesta vuodenajasta huolimatta meille osui loistokeli ja auringonnoustessa oli mahtavaa lähteä hiihtokeskuksen parkkipaikalta tarpomana ylämäkeen Puconin ja sen vieressä olevan järven siintäessä taustalla.

Vaikka olen patikoinut paljon, tämä oli ensimmäinen kerta kun olin paikassa jossa piti käyttä jääpiikkejä kengissä ja kaikille jaettiin jäähakut, jotka toimivat kävelykeppinä noustessa ja tarvittaessa jarruna likastuessa tai tarkoituksellisesti alaspäin liukuessa (kuten meille paluumatkalla selvisi).

Huipulle kiipeäminen ei ollut ihan helppo homma ja liki viiden tunnin kiipeämisurakan joutui muutama joukostamme jättämään kesken. Lopulta tasaisesti jyrkkenevä ylämäki kuitenkin loppui ja sieraimiin tulvahti erittäin pistävä katku, jota aktiivinen tulivuori kraateristaan tasaisesti tuprutteli. Oli kyllä kummallinen tunne seistä vuoren huipulla ja katsoa savuavaa aukkoa tietäen, että jossain kuilun pohjalla on sulaa laavaa, ja yhteys jonnekin maapallon ytimeen asti. Kuulemma pari vuotta sitten laavaa on ollut ihan näkyvissäkin, mutta nyt sen pinta oli sen verran alhaalla, ettei mitään näkynyt. 

Muissa suunnissa nähtävää sen sijaan oli, sillä näkymät huipulta olivat huikeat. Kiipeämisen suunnassa näkyi järvimaisema ja vuoren toisella puolella lumisempi näkymä, jossa muun muassa toinen valtava tulivuori lähellä Argentiinan rajaa. Huippukokemuksen kruunasi vielä paluumatkan osuus, jolla kaivettiin repusta hyvin paljon päiväkodin pihalta tuttua muoviliukuria muistuttavat laskuvälineet ja päästiin pitkän kävelyn jälkeen vähän lepuuttamaan jalkoja ja liukumaan alas pitkin lumista vuoren rinnettä.

Lisää jalkojen lepuutusta oli luvassa illalla, kun porukka kokoontui taas, ja lähdettiin tsekkaamaan kaupungin lähellä olevat kuumat lähteet. Paikka oli jännä, kun tultiin sinne pimeän laskeuduttua ja siellä täällä oleva valaistus ei heti auttanut täysin hahmottamaan paikkaa, jossa oli 5 erillistä allasta pienen polun varteen sijoiteltuna. Vesi oli todellakin kuumaa ja illan pimeydessä höyryävät altaat loivat jotenkin mystisen tunnelman alueelle. Loistava kontrasti kyllä jäisen ja tuulisen vuorenhuipun jälkeen lojua lämpimässä vedessä tähtitaivaan alla.

 Shane Greenupin ottama kuva lähteiltä

Sunnuntaina osa porukasta kävi vielä uusilla patikointireissuilla tai ratsastamassa, mutta päätin useamman lyhyen yön jällkeen nukkua hiukan pidempään, tehdä vähän hommia päivällä ja käppäillä Puconin ympäri. Iso osa porukasta lähti paluumatkalle sunnuntaina, mutta llalla saatiin vielä osa porukasta koolle hostellin yhteistiloihin. Itsellä matka jatkui aikaisin maanantaiaamuna etelämmäksi kohti Puerto Varasia. 

Tämä blogiteksti venyy kuitenkin jo sen verran, että taidan jatkaa tarinaa seuraavassa osassa myöhemmin. Mainitsen kuitenkin myös tulevista reissuista sen verran, että sain eilen tietää päässeeni mukaan Project Getaway:n järjestämään tapahtumaan, jossa joukko yrittäjiä eri puolilta kokoontuu kuukaudeksi tekemään hommia Balille Indonesiaan.  Ideanan on siis, että kukin edistää oman firmansa hommia rennossa ympäristössä, tutusuten samalla muihin huipputyyppeihin, ja hyödyntäen porukalla Balin mainiota aktiviteettitarjontaa. Arvata saattaa, että olen hiukka täpinöissäni tästä mahdollisuudesta, sillä sen verran positiivisia kokemuksia on karttunut erilaisista "hakemusperusteisista ryhmämatkoista" (mm. Explorer Belt ja Aalto on... -reissut) että uskon Bali-kuukauden olevan juuri sellaista meininkiä, mihin tässä vaiheessa haluankin osallistua.

Balin ohjelma alkaa 16.9. eli sopivasti Chile-oleilun jälkeen ja tarkoituksena on siis jatkaa täältä matkaa sinne suoraan. Näyttää siis siltä, että viime marraskuussa Aalto on Waves -laivalla alkanut reissu venyy maailmanympärimatkaksi vielä ennen kuin kotiin palaan. Näillä näkymin tulen takaisin suomeen lokakuun loppupuolella. 

Yhdessä yössä vaihtui keli suomen syyskuusta suomen marraskuuhun. Aurinko on matalalla eikä enää lämmitä yhtä paljon ja aamulla lätäköt jäässä likastella kohti hostellia bussiasemalta. n. 530 kilomertiä etelämpänä nyt siis kuin Santiagossa ja eron kyllä huomaa. Täältä on vielä tarkoitus jatkaa vähän etelämmäksi, mutta voi olla että kylmyys vähän rajoittaa eteläisimpien nurkkien koluamista, kun ei tekis mieli koko talvivarustusta tätä reissuosuutta varten ostaa...

Näköjään pakkotilanteet on parhaita Espanjan opettajia. Tänään oli tapaaminen Santo Tomas yliopiston tyypin kanssa Concepciónissa, ja mietin etukäteen, et toivottavasti tyyppi osaa englantia kuten eilinen yliopistokontakti, jolloin tapaaminen ja Kassin esittely sujuisi vaivattomasti. No eipä juuri osannut, mutta oli sen sijaan kutsunut "pari" opiskelijaa mukaan, joten päädyin pitämään esitelmän Kassista ja yrittäjäkokemuksista Suomessa ja Start-up Chilessä n. 20 hengen luokalle, espanjaksi. :) Ja jälleen sai huomata, että kun on pakko yrittää, niin sitä osaa yllättävän paljon. Ja vaikka mennyt aikamuoto verbien osalta on edelleen "pitäis opetella" listalla, uskon että yleisö jopa ymmärsi suurimman osan pätkivistä lauseistani. Huippufiilis siis tuosta ylläristä selviytymisestä. :D

Huomenna olen menossa paikalliselle yliopistolle puhumaan lyhyesti kokemuksistani yrittäjänä. Kyseessä on jonkinlainen yrittäjyyskurssin aloitustilaisuus ja siellä on ilmeisesti useampikin tyyppi puhumassa. Aikaa on kuulemma varattu noin 10 minuuttia, mutta näköjään voisin palpattaa huomattavasti pidempäänkin, nyt kun sisältöä suunnitellessa aloin miettiä mikä tässä touhussa oikein innostaakaan.

Ja opiskelijoille puhuminen innostaa. Jossain vaiheessa ajattelin sitä myös hyvin potentiaalisena uravaihtoehtona, enkä olleenkaan pane pahakseni jos tällaisia puhumiskeikkoja tulee jatkossakin.

tapahtui noin 10 minuuttia sitten. Jännä fiilis! Ei siis mitään vakavaa tai vaarallista ainakaan tällä alueella, lähinnä tunsi että tuoli tutisee ja ikkunat vähän heilu. Kuulemma eilisaamuyöstä oli astetta isompi, mutta mä en ees heränny siihen. Oon kiitollinen alkumatkasta saamastani vinkistä, että kannattaa kattoa mitä paikalliset tekee ja huolestua vasta, jos ne meinaa hätääntyä. Kotitalon alakerran internet huonessa oli aika paljon paikallisia, mutta lähinnä vilkuilivat ympärilleen ja ottivat läppärin latausjohdon seinästä. Seurasin esimerkkiä ja itseasiassa tärinä loppui varmaan noin 15 sekunnissa, ja jengi vaan jatkoi hommia sen jälkeen.

Kuulemma tosiaan aika tavallisia tällaiset pienet tärinät täällä ja isompia sattuu onneksi harvemmin. Jännä fiilis joka tapauksessa ekaa kertaa tällainen kokea.

10 päivää Texasissa takana, ja samalla ensimmäinen tutustuminen pohjoisempaan Amerikan mantereeseen. Aikamoista tykitystä olikin tuo aika, sillä South by Southwest (lyhyemmin SXSW) kokoaa kaupunkiin kuulemma toistasataatuhattaa ihmistä seuraamaan joko musiikki, filmi tai interactive-festivaalia, tai innokkaimmat kaikkia kolmea.

Mulla tähtäimessä oli tiukasti interactive-osuus, joka siis käsittää kaikenlaista nettimaailman ilmiötä, mutta isossa roolissa ovat uudet modernit nettipalvelut ja startup-maailma, joten pääosin tunsin olevani oikeassa paikassa. Itseasiassa sain vahingossa itselleni myös filmifestivaaliin oikeuttavan lipun, mutta itse interactivessakin riitti ohjelmaa niin paljon, etten ennättänyt paljon leffateattereissa istua. Iron Sky oli tarkoitus mennä katsomaan, mutta tuntia ennen jonoon meno ei auttanut, sillä jonoa ei enää ollut kun liput olivat loppuneet jo tuntia aikaisemmin. Tämä ei kuitenkaan kovin paljon ehtinyt harmittaa, sillä leffan ehtii nähdä myöhemminkin, mutta se, että samana iltana sattumalta törmää leffan näyttelijöihin baarissa, tuskin tapahtuu muualla kuin Austinissa. :)

Meillä oli Austinin valloitukseen hyvä tukikohta, kun Finnish Mobile Association oli vuokrannut Airbnb:stä talon, johon majoittui yli kymmenen suomen startup-edustajaa. Olutta ja makkaraa riitti jääkaapissa ja pariin kertaan ehdittiin niitä grillailemaankin, vaikka pääosa ajasta ei kyllä talolla jumitettu vaan kukin kiersi messuohjelmaa itselleen kiinnostavimpia juttuja bongaten.

Mun ja Kassin näkökulmasta kiinnostavinta antia olivat paneelit ja iltajuhlat, joissa jakamistalouden palveluita tekevät yrittäjät ja mediatyypit kohtasivat. Tuli juteltua monen tyypin kanssa, jotka tähän asti ovat olleet vain nimiä hienojen nettipalveluiden takana, joiden etenemistä ollaan Kassia väsätessä seurailtu. Todella, mukavaa porukkaa keskimäärin kaikki, ja vaikka konkreettiset mahdollisen yhteistyön muodot eivät vielä selkeitä olekkaan, niin eiköhän näistä kontakteista jotain hedelmällistä synny.

Kaikenkaikkiaan reissu sujui erittäin mukavasti. Lentojen varaamiseen jälkeen tajusin, että ois voinu ehkä vähän vielä miettiä, et oisko ollu mahista nähdä amerikasta vähän muutakin kuin läjä lentokenttiä Austinin lisäksi. Etenkin kun niitä kenttiä tuli nyt nähtyä aika huolella: Miami, Dallas, Austin, Chigago ja New Yorkista sekä La Guardia että JFK... :D Ei siis rentouttavin matkareitti, mutta mennen tullen tuli lentomatkat lähinnä nukuttua, ja silti edelleen väsyttää. Austinissa jäikin unet aika vähiin heti kun actioni alkoi.

Ekalle päivälle oli kuitenkin rauhallisempaa ohjelmaa kun sain yhden yön majoituksen ystävällisen Suomalaisen luona ja vieläpä kyydin kentältä saapuessa. Kaikkineen tämä reissu jätti kyllä hyvin positiivisen kuvan Austinista ja ainoana jenkkikokemuksena myös koko maasta. Ehkäpä vastaantullut jengi oli aikalailla festarifiiliksissä, mutta kaikki tuntuivat jotenkin todella ystävällisiltä ja innostuneilta, joten joukossa oli kyllä mukava sompailla. Toivotaan, että businekset etenee sen verran hyvin vuoden aikana, että ens vuonna voidaan lähteä isommalla poppoolla matkaan, sillä monen hyödyllisen tapaamisen ja kontaktin lisäksi SXSW:ssä oli myös todella hauskaa.

Loppuun vielä pari kuvaa niin tän talven lumisateesta (Nokian "kuplahallin" liepeillä) kuin muustakin Austinin hulinasta.

  Tähän on ehkä hyvä päättää. Yllä olevaa Shareablen bileissä soittanutta bändiä, saapui katsomaan mies hevosella! Parkkeeras siihen aidan taakse ja istuskeli satulassa... Tämä näky toi vähän uskoa siihen että on oikeasti Texasissa vaikka ympärillä rieuhuva kulttuurisekamelska taustan brittibusseineen hämmennystä aiheuttikin.