diriam

Slaikka Gustafssonin painavahko keho rysähti nojatuolille. Hän räpsäytteli silmiään pari kertaa tokkuraisen oloisena, kädet leväten tuolin käsinojilla, ja painautui selkänojaa vasten antaen olemuksensa lysähtää täysin.

Pian hän kuuli ärsyttävän mutta tutun äänen, joka porautui hänen päänsä sisään saaden sen jomottamaan enemmän.

"Mikäs se Slaikkaa vaivaa?" Jamo Heikkinen tiedusteli samaan hyväntuuliseen tapaansa kuin aina, kasvoillaan leveä kestohymy.

"Ai mikä vaivaa? Mestarilla on helvetinmoinen hedari", isompi mies vastasi tuoliin vajoutuneena, luomatta edes katsetta toiseen. Ties mistä ja miksi tuo päätti ilmestyä tänne juuri nyt.

Tämä ei kuitenkaan lannistanut silmälasipäistä ilmaisutaidonopettajaa, niin kuin ei mikään muukaan.

"No mitäs me ammattilaiset nyt keksittäis, että saataisiin se pääkipu hellittämään?" hän kysyi lyöden kätensä yhteen sen kummemmin kyseenalaistamatta päänsäryn syitä (rankka juominen). Slaikka käänsi välinpitämättömän katseensa nuorempaan mieheen, tuijottaen tämän avuttoman mitääntietämätöntä naamaansa. Hetken hän mietti miten päästä tästä häiriöstä eroon, mutta sitten toisenlainen idea tuli hänen mieleensä.

"No, yhden jutun kyllä keksin", hän päätyi sanomaan.

"Ihanko totta?" hymyilevä nuori mies reagoi oitis, odottava katseensa tuolilla istuvassa Slaikassa.

"Tulepas tänne", vanhempi mies jatkoi huomioimatta millään tavalla toisen puheita, ja Jamo marssi tuolin luokse parissa harppauksessa.

"No, mitäs me nyt inspiroidaan?" hän kysyi perillä.

"Sinä menet alas nelinkontin siihen", Slaikka vastasi toisen noudattaessa hänen käskyään.

"Ja sitten laitat silmät kiinni ja avaat suun."

"Tämä kuulee muistuttaa kovasti leikkiä jota usein pelasimme Shanghain kämppäkaverin kanssa", Jamo horisi sulkien luomensa.  

Slaikka ei häntä kuunnellut, vaan ryhtyi avaamaan housujensa vetoketjua. Hänellä oli juuri sopiva ratkaisu sekä lievittämään pääkipuaan että sulkemaan Heikkisen suun.

*** "Jessus, siinähän sie olet, Jamo! Mie oon etsinyt siua kaikkialta. Meiän täytyy lähteä, kuvaukset alkaa kohta."

Jamon avatessa oven ja tullessa huoneesta ulos hän törmäsi hiukan hermostuneen oloiseen Antskuun, joka levitti huulikiiltoa huulilleen.

Antsku oli juuri tulossa pois pukuhuoneesta Ymmin luota, ja hypisteli nyt sekä huulipuikkoaan, hiussuortuviaan että paitansa hihoja. Toivottavasti Jamo ei huomaisi mitään. Johon saattoi luottaa. Sen miehen päässä ei näyttänyt paljoa liikkuvan.

"Entäs missä se Slaikka oikein on? Oliko hää siun kanssa tuolla?"

"Juu, Slaikka tulee perässä ihan kohta", Jamo vastasi pettämätön hymy kasvoillaan. Antsku huomio että hänen naamansa punersi lievästi.

"Mitä te siellä oikein, tän koko ajan?" hän kysyi.