Taistelevat metsot... tai korkeakoulut!
Taide ja koulutuspolitiikka, miten ne muka sopivat yhteen? No vaikka siten, että kiireisen päivän keskellä visiitti Ateneumiin ei rentouttanut minua viime viikolla vähääkään, vaan aiheutti Taistelevien metsojenkin näkemisen Taistelevina korkeakouluina omissa karsinoissaan.
Kävimme eilen #DareToLearn2018'ssa parhaan Miika Tiaisen kanssa lavalla pitchaamassa ajatustamme, joka törkeästi piirrettiin Metsojen päälle. Ehdottamassamme alustamaisen korkeakoulujärjestelmän mallissa korkeakoulut toimivat oppijoiden ja oppimisen avoimena ja verkottuneena alustana, joka perustuu saavutettavuudelle, avoimuudelle ja joustavuudelle, sen sijaan että järjestelmä olisi organisaatioperustainen, jäykkä, siiloinen ja rajoittava. Meitä kohtaa ihan älytön haaste sekä työuran aikaisen jatkuvan oppimisen, tutkintokoulutuksen että esimerkiksi nuorisoikäluokan joustavan korkeakoulutukseen pääsyn puolella, että en oikeastaan näe mitään muuta mahdollisuutta kuin sen että oppiminen on se joka ratkaisee, ja järjestelmä on sille rakennettava.
Ei ehkä kuulosta rakettitieteelle, että tutkinto-opiskelija voisi ongelmitta ottaa opintoja toisesta korkeakoulusta? Tai että jatkuvan oppimisen tuotteeksi rakennettu osaamismoduuli rakennetaan usean korkeakoulun yhteistyönä? Ei se sitä olekaan, mutta rahoitusjärjestelmämme organisaatiokeskeisyyden ja tutkinto-opiskeluun perustuvan oppijan korkeakoulusidonnaisuuden vuoksi se on mahdottoman jäykkää ja hankalaa. Korkeakouluille ei ole kannusteita avata tarjontaansa toisten korkeakoulujen tutkinto-opiskelijoille (mahdollisesti ei edes oman korkeakoulun toisen yksikön opiskelijoille) ja yhteistyöhankkeet ovat juuri niitä mitä sanoin - hankkeita. Hankerahalla. Erillisiä. Ja kovin loppuvaisia kun hankeraha loppuu.
Ei tulevaisuuden korkeakoulutus voi rakentua tempoilevalle hankerahalle, se rakentuu pitkäjänteiselle työlle mahdollisuuksien lisäämiseksi, ei niiden rajoittamiseksi joihinkin organisaatiopilttuisiin jotka olemme itse rakentaneet, ja jotka voimme näin ollen myös toimintaa estämästä purkaa.
Onko liikaa vaadittu että tämä oppimiskeskeinen maailma näkyisi korkeakoulutuksen tulevissa rahoituksen jakamisen malleissa? Onko todella? Pyysin eilen Dare to Learnin yleisöltä vähän apua siinä että jatkossa voisin Taistelevat metsot nähdessäni taas nähdä ne linnut enkä korkeakouluja. Ehkä vielä joskus.
P.s. Esityksen alustamaisen korkeakoulutuksen mallista teimme yhdessä Suomen Ekonomien, Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen kanssa. Siitä on nyt about vuosi, kun tästä on ryhdytty aktiivisesti matkasaarnaamaan. Huh! Lisää infoa pidemmähkössä muodossa löytyy vaikkapa tästä melko seikkaperäisestä Ekonomi-lehden jutusta.
