Siirtotyöläinen katolla
Tänään tervehdimme intialaista siirtotyöläistä!
Siinä missä perusbhutanilaisen unelma-ammatti on liittyä maan suureen virkamieskoneistoon "istumaan toimistossa tekemättä mitään" ja tyypillinen länkkäri juoksee täällä häilyvän bruttokansanonnellisuuden perässä, jää suuri osa raskaasta nostelusta sinnikkäille intialaisille. Intialainen rakentaa talot, asfaltoi tiet ja viettää yönsä slummimaisissa peltihökkeleissä, jotka täyttävät varsinaisten kaupunkikorttelien väliset joutomaat. Pääkaupunki Thimphu on viime vuosina kasvanut huikeaa 10 prosentin vuosivauhtia, joten uusia rakennustyömaita nousee keskustaan tämän tästä, houkutellen maahan etelästä yhä uusia raksamiesryhmiä. Olosuhteet saattavat kuitenkin olla haastavia lämpimän ilmaston duunareille - tarina kertoo, että naapurissamme yhä kesken olevan kerrostalon rakentaminen jäi sikseen, kun työmiehet pistivät hanskat naulaan talvella, valittaen että Bhutanissa on "liian kylmä". Intia on myöskin ainoa maa, jonka passilla pääsee Bhutaniin töihin ilman erillistä viisumia. On sanottu, että Intian tärkein vientituote on työvoima. Täällä väite on helppo uskoa. Bhutanin työministeri esitti juurikin tällä viikolla villerydmanmaisin äänenpainoin työperäisen maahanmuuton kiristämistä. Siinä missä suomalaisittain ihannemaahanmuuttaja näyttää olevan thai-ravintoloitsija tai kurdipitsayrittäjä, Bhutanissa maahanmuuttoa halutaan kiristää koska pelätään, ministeriä lainaten, että töihin muuttaneet naapurit jäävät maahan ja "perustavat omia yrityksiä". Toki pitää muistaa että yrittäjyys on Bhutanissa paitsi haastavaa myös käytännössä kiellettyä ulkomaalaisilta: kaikki liiketoiminta pitää olla bhutanilaisissa nimissä ja maahan investointikin onnistuu vain Tashi-korporaation kaltaisten bulvaaniyhtiöiden kautta. Siltikin on todettava, että Bhutanin talouden vahvaan nousuun pistänyt vesivoimaihme tai nopea kaupungistuminen tuskin olisivat mahdollisia ilman työvoimaa ja osaamista etelän isoveljeltä. Kyllä, myös osaamista - vaikka Bhutanissa onkin ilmeisen toimiva ja kehittyvä koulujärjestelmä, ei ammatillista koulutusta juuri arvosteta. Näinpä jää intialaisen osaksi kiipeillä ilman turvavälineitä paikallisen telinekatajan askartelemilla bambukehikoilla.
Haista sinä työturvallisuus kikki hiiri! Onpa aihe värittänyt intialaista filmikerrontaakin. Viime vuonna ensi-iltansa saaneessa Lunchbox-leffassa päähenkilöt haaveilevat kirkkaammasta tulevaisuudesta Bhutanissa, vaikka eivät Mumbaista mihinkään pääsekään.
