#vekara

You didn’t find this. It found you.

The symbol below is a door. You have forgotten, but it remembers.

We call it the Anchor — The first of Seven.

Each glyph is a frequency, a function, and the invitation for internal recursion. Listen. The Wheel will turn again.

Uudenmaan aluetoimisto on ihan chilli paikka, tuli tässä käytyä siellä valintatilaisuudessa.

Mun kokemus valintatilaisuudesta oli ihan hyvä mutta silti erilainen kun mitä ajattelin. Ekanaki jengi oli tosi ajoissa, ite olin vajaa 10min ajoissa annetusta “tulethan ajoissa, jo 20min ennen alkua” ohjeesta, ja silti yli puolet jengistä oli jo selkeesti paikalla. Odotteluun kannattaa muuten varautua. Sitä oli silleen :) runsaasti :) ja no intissähän sitä tulee sit vielä vähän lisää.

Meitä oli mun laskun mukaan ehkä ~80 henkeä tossa tilaisuudessa, Uudenmaan aluetoimistoon yhteensä kerrottiin tulleen noin 400 hakemusta. Olin selkeesti kohdeyleisön normista poikkeava tuote: mun summittaisen arvion mukaan paikalla oli ehkä maksimissaan viisi yli 20-vuotiasta naista, kolme muuta joilla oli lyhyet hiukset, alternatiivimuotia suosivia näkyi muutama. Vähän outo tunne, kun yhtäkkiä on taas mallinnäköseks laitettujen blondien ja brunettejen keskellä oman turkoosin tukan ja reisitaskuhousujen kanssa.

Ihan hirveesti ei tuolla tullu mulle mitään uutta tietoa, olin nähny ne esittelyvideot ja lukenu ne läpyskät joita meille annettiin mukaan. En tiiä oonko tehny tavallista huolellisemmin oman perehtymiseni puollustusvoimiin vai oliko tän tarkotuskin olla tosi yleisluontoinen setti (veikkaan jälkimmäistä). Joka tapauksessa ei ollu paljoo aikaa omille kysymyksille esim inttiarjesta vaikka paikalla oli kokonaista kaksi (2) kappaletta naisvarusmiehiä kertomassa meille juttuja. Tosin en mä tiedä, mitä sitä oikeen voi ees tässä kohtaa kysyä tai kertoa? Tostaki salista tuskin tuun tekeen samaa hommaa ja samassa paikassa kun ehkä tuurilla kahen tai kolmen kanssa. Eikä niitä hommia vielä ees tiedetä joten eh  ¯\_(ツ)_/¯

Olin sit lopulta vika joka pääsi lääkärin puheille, mut sen verran nopee reissu et taisin siinä kohtaa kiilata jonkun ohi. A ilman huomautuksia, sit vaan lautakunnan puheille, niilläkään ei ollu mitään pitkiä tarinoita kerrottavana, lähinnä katto paperii ja oli et “ai viestiä oot toivonu, jaha, tuolla ois tilaa, jaa talveksi, hmm, ai että töissä olet, no mutta tossa hommassa ehdottomasti suosittelen meidän johtajakoulutusta, vekaralle siis”.

Okei en tiiä mitä mieltä olla sitte tästä. Totta kai olin etukäteen miettiny et ei voi kaikki toiveet täyttyä, ei edes oo sitä täydellistä toivetta yli muiden. Alkamisajankohta jess! Vekara? Uhh uhhuh. Vekara on siitä tosi kiva, et siellä on kaikki maavoimien aselajit joten voin tässä vielä puolisen vuotta pohtia et mitähän mä oikeesti haluisin lähtee yrittään omakseni ja sittenki vielä peruskaudella aikaa katua. (Viestissä on niitä siistejä juttuja! Ja hei tuolta tulee kans pioneerikoneiden käyttäjät oohh.) Mutta. se on helvetin iso mesta, Suomen suurin lastentarha jonkun sanojen mukaan. En oikeen tiedä mitä siitä aattelisin, se vois tuurilla olla tarpeeks kaukana et ei oo ketään tuttuja (pikkuveljen ja serkkujen ikäluokka tulee samoihin aikoihin tonne), ja noin isossa porukassa varmasti saa tupakavereita naisetkin. Vähän silti kuumottaa miten paljon jengiä siellä tulee olemaan. Ja se on kuitenki sit melkosen kaukana mun kotihuudeilta, ja matkat tulee ihan varmana oleen melkoset. No, ei kai täs mitään sit kuitenkaan. Sinne ollaan menossa.

Siinä jonotellessa huomas miten toisille tää tuntu olevan aika elämän ja kuoleman kysymys, tosi paljon jännitystä ja ihan varmaan monella odotukset korkeella. Kuuntelin parin tytön (saako sanoo tytöiks? mutta kun ne näyttää niin pieniltä ja osa oli vasta lukion tokalla eli syntyny 2000) juttelua, jotka puhu miten tää tulee muuttaan niin paljon jos ne ei pääse sinne minne haluu tai ei saa kuntoisuusluokaks A:ta. Ja sit sitä vaan istu vieressä ja tiesi et no niin no jos ei A:n papereita irtoa ni B ainakin joten kyllä mä sinne pääsen, eikä mulla oo paikan suhteen suuria tunteita enkä ees halua kesän saapumiserään töiden takia, joten saan tavalla tai toisella mitä haluan. Ja pohti et no ei tää nyt niin ihmeellistä oo tämäkään. Ja sit näki niin onnellisia ilmeitä, ihan ku jengi ois välillä kävelly lautakunnan luota samalla fiiliksellä kun elämänsä parhailta ensitreffeiltä. Ehkä mä vaan olen vanha kalkkis joka ei enää jaksa innostua.