#uittamo

Alkuasennoitumiseni ILMIÖ 2018 festariin oli tyystin erilainen kuin esimerkisi heinäkuiseen UFOPiin; Päivän päättävä Vårt Solsystem riitti musiikkitarjonnan puolesta kattamaan sekä huokeahkon lipun hinnan että edestakaisen syöksähtelyn laadukasta Turku-Helsinki moottoritietä pitkin. Helteinen ilma, olettamani sosiaalisten kohtaamisten realisoituminen ja uusien bändien tsekkaaminen vailla paineita tuntui päivän luontevalta agendalta. Monella muulla ajatus tuntui olevan sama; Kuuntelin kaverusten keskustelua miten olivat menossa katsomaan tahoilleen jotain kiinnostavaa yhtyettä, mutta jäivät suustaan kiinni joidenkin vielä mukavempien tyyppien kanssa ja bändi kerkesi lopettaa ennen perille kerkeämistä.

Myöhästyin tapahtuman alusta vajaa pari tuntia, ja jo aikaisemmin kiinnostavaksi toteamani Mystisen Naaraan Portin ja Antti Alangon esitykset lipuivat aistieni ohi. Samoin kävi itselleni uudemman, Meriheini Luodon kiehtovan säveltaiteen suhteen. Onneksi tuo tutustuminen mahdollistuu elokuun Etno-Espan keikkojen myötä.

Paikan päälllä valitsin esityymislauteita sekä juttuseuran liikkeiden että festivaalin ohjelmasivun kuvien kiinnostavuuden perusteella, ja annoin liian paljon komerossa pölyä keränneen Nikonin d40x:n laulaa. Tuohon kameraan olisi mukava löytää pari akkua vielä jostain, ja heittää leviämistilassa oleva Canonin pokkari muiden muinaisjäänteiden sekaan.

Tsekatuista keikoista itseäni eniten vakuutti Kasipuol -yhtyeen vakaa tykitys ja heidän selkeän hyvä fiilis koko rannan täyttäneen vastaanottavaisen yleisön kanssa vuorovaikuttaminen. Maisemalavan nuorten naisten punk-tulitukset olivat energisiä, ja puuttumatta mihinkään musikaaliseen kontekstiin, myös ”tarpeellisia perspektiivejä tulevaisuuden potentiaaliin”, toimien vastapainoa Ari Pesosen Uuden Suomen sotilasteknisiä kolumneja nihilismiinsä syövän keski-ikäisen menneisyyden aaveen maailmaan. Isompaa yleisöä keränneet Broen ja TV-Resistori olivat toki laadukkaita ja sympaattisia esityksiä, mutta huomasin aiemmissa jorinoissani mainitsemani itselle vieraan taiteen kokemisen tuskan oleen näissä eityksissä todella raastavaa. Varsinkin kun vierauden tunne kohdistuu elektronisen pop-musiikin kevyeen ilomielisyyteen ja grooveen, joka ei asemoidu itselle merkityksellisten sakraalisen tyyneyden tai kaoottisen alavireyden äänimaailman tasoille. Johanneksen evankeliumia kärjistäen lainatakseni, ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa”.

Tuon ristiriidan olin havaitsevani oman lempihetkeni massivisten kehittelyjen kosmisessa spektaakkelissa, joka ei kerännyt yleisöä samalla tavoin kuin edellämainitut artistit. Ilmeisesti ilta oli virittänyt joissain ohikuulemissani puheissa mainittuihin teknobileisiin paremmin kuin raskassoutuisempaan henkiseen kokemukseen. Vårt Solsystem tuntui syntesisoivan 1990-luvun alussa Ruotsissa alkaneen tummemman Mellotron-revival skenen soundiin Amon Düül II:n tapaista suufilaisen pyörivän dervishin tavoin kieppuvaa psykedeelisen musiikin elementtejä. Aurinkokuntamme planeettojen astronomisin symbolein koristeltuihin kaapuihin pukeutuneet muusikot tarjosivat tunteellisella tasolla intensiivisen projisoinninsekä aurinkokuntamme todellisesta olemuksesta että ihmisyyden konkretisoitumisesta sen kolmannella kivellä keskipisteestään luettuna. Oli hauskaa nähdä bändi ensi kertaa livenä suoraan keikalta, tanssia tilan myötä lavan edessä, ja lopuksi noutaa narikasta päivällä ensi mahdollisuuden koittaessa lunastettu bändin diskografia splättervinyyleinä. Levyjen ja yhtyeen esittelytekstien perusteella oletin esityksen olleen monelta osin hyvin improvisoitu.

Henkilökohtaisesti pidin tapahtuman kokonaisuudesta enemmän kuin esimerkiksi tukkoon ahdetusta Helsingin Flow-festarista. Rahaa kului vähemmän, ihmiset pääkaupunkiseudun ulkopuolella ovat rennompia ja avoimempia, tilaa ja joutoaikaa oli enempi, ja tuo jonkinlainen väljyys resonoi välinpitämättömyydelläni koittaa kerätä maksimaalista määrä tuskaa koettaessani sisäistää pop-kulttuuria maailmankuvaani muuttavana primitiivisen taiteen kaltaisena ilmiönä, mitä se ei kuitenkaan taida olla.