9.12.2013 - PÄIVÄ 4 - Deurali-ABC-MBC 7h

Klo 05:50 Herättiin. Meidän huoneessa on hiiri!! Ei oo kiva. Päähän ei satu enään ja olokin on hyvä. Suuntana siis, pakkailujen ja aamiaisen jälkeen ABC, eli Annapurna Bace Camp 4130m. Wuhuu! Tänään saadaan suklaata! jee!

Klo 18:40 Ja mikä päivä! Trekki Deuralista MBC:lle (Machapuchre Bace Camp eli Fish tailin Bace Camp) oli pari tuntia. Puuskutin kuin pikajuna. Ylipäätänsä koko päivän trekki oli yhtä huohottamista. Happi ei meinannut riittää sitten millään. Mutta tosiaan, Deuralista MBC:lle. Vihdoin koko neljänpäivän maahan tuijjottelu tuotti tulosta ja löysin vuorikristallin!! Enkä vain yhtä vaan kaksi, kolme, neljä, ainakin viisi pientä kristallia. Upeita! Olin niin seitsemännessä. Alhaalta saakka haaveilin, että jos edes yhden pienen Himalajan vuorikristallin löytäisin ja saisin mukaani muistoksi, olisin suoer onnellinen. Ja nyt niitä on useampi! Kiitos!

Puuskutuksesta ja pohjekivusta huolimatta maisemat olivat järjettömät. Ja parempaa oli tulossa. MBC:ltä vain 2 tuntia Annapurna Bace Campille. Jätimme rinkat MBC:lle säilöön ja jatkoimme kevyemmin askelin matkaa. Vaikka painoa ei ollut selässä, liikkuminen oli ohuen ilman vuoksi hidasta. Hengästytti niin julmetusti. Askel, askel. Taapersimme vauvan askelin eteenpäin. Tieto siitä, että tämä on viimeinen pätkä ylös, antoi hurjasti voimaa. Reitti oli varsin helppo, verrattain aiempaan. Hieman vilpakka. Aivan kuin kotosuomen kirpeät pakkasaamut. Maisema jylhä ka karu. Aurinko lämmitti hieman taaperrustamme. Maasto oli kivistä ja hiekkaista ja heinäistä. Osassa paikoissa oli lunta ja jäätä, ja toisaalta taas isot alueet heinää oli mustaksi hiiltynytt, auringon polttamaa. Ilmassa haisi miedosti palanut. Kaikkialla oli super kirkasta. Pilven harsoja ajelehti siellä täällä lähettyvillä. Satumaailma.

Energiataso nousi puolella, kun saavutimme kiven, missä luki ABC 1 HOUR. Piakkoin kiven jälkeen Bace Campin rakennukset näkyivätkin jo horisontissa. Rakensimme Kristianinkanssamlaattakivistä muistomerkin kiven päälle. ‘Me kävimme täällä :) ‘. Mitä lähemmäs Bace Camp tuli, sitä enemmän innoissani olin. Vihdoin. Olintätä tietä taaperrettukin jo tarpeeksi päiviä ja tunteja. Katselin upeaa Annapurnaa edessäni ja ajattelin, että tämä tulisi aina olemaan minulle rakas. Sen upea pehmeä jylhyys uhkui sanomatonta voimaa. Imin sitä itseeni, rintani täyteen. Hengen ahdistus unohtui voiman tieltä ja into pinkeänä harpoin eteenpäin, suunnattoman onnellisena siitä että olimme täällä. Olimme päässeet perille. Kaikesta itkusta ja epäilyksestä huolimatta. Jouduin hillitsemään haluni juosta loppumatka ja jäin odottamaan Kristiania, joka tuli perässäni tyypillisen tasaisen varmasti. Rakastan juuri sitä hänessä. Itse olen vähän herkempi intoilemaan. Perässä tulevat trekkarit ottivat meistä kuvat ABC:n kyltin kohdalls. Sitten astelimme Kristianin kanssa vieretysten portaat Bace Camppiin.

"Namaste. Wrlcome to Annapurna Bacr Camp", kuului iloinen nepalilainen ääni. ‘Thank You!!" Suunnistimme suoraan lodgejen ohi ja niiden takana olevalle aukealle. Annapurna seisoi siinä. Sen lumihuippu. Aivan vieressä. Paljon rukousnauhoja kaikkialla. Aukea päättyi jyrkänteen reunaan. Kapusimme reunalle ja alhaalla avautui valtava vuorten syliin laskeutuva kivinen sola. Jättimäinen autiomaa täällä piilossa vuorten sylissä. Istahdimme ja Kristian kaivoi juomapullorepustaan tätä tilaisuutta varten mukanamme tuoman Tango 100g suklaalevyn. Paksuja ja herkullisia suklaapaloja. Istuimme vaiti ja mutustimme suklaata. Katselin solaa ja vuoria. Kaukaa solan toiselta laidalta kuului aina välillä matalaa jylinää, kun kivivyöry ropisi alas solaan. Vuorten ääniä. Me pieninä täällä kaiken upean valtavuuden keskellä. Kunein paikka, missä olen koskaan ikinä elämässäni ollut. Vaikea edesä käsittää sitä kaikkea upeutta. Suklaan syötyämme puimme villapaidat lämmikkeiksi ja istuimme vieretysten meditoimaan. Ah, mikä rauha. Yksi parhaita meditointikokemuksiani. Energia tässä paikassa oli mieletön.

Kaiversimme bambusauvoihimme Annapurnan ja päivämäärän ja aloimme vamistautua lähtöön. Halusimme kovin jättää jotakin rukousnauhoin ja maitten lipuin päällystetylle muistomerkille, mutta mitä jättää, kun kaikki tavaramme olivat MBC:llä. Kaivelimme kuumeisesti taskujamme ja ainoa mahdollinen juttu mitä löysimme, oli Kristianin lompakossa oleva ystävämme kaupunginvaltuusto vaalikampanjasta muistoksi jäänyt punainen mansikkakondomi, jonka toisella puolen luki, ‘Rakkaus saapuu kaupunkiin’. Päätimme, että tämä oli hyvä, ja kiinnitimme sen minun taskusta löytyneellä hiuspinnillä rukousnauhaan muistoksi käynnistämme. Aukealla käveli muutamia ihmisiä kuvaillen ja ihmetellen ja ällistellen tätä kaikkea upeutta. Kaikkien paikassa olijoiden välillä vallitsi sanaton yhteisymmärrys. Tämä ei tarvinnut sanoja. Kristian kietoi käden harteideni ympäri ja katselimme vielä hetken hiljaa Annapurnaa ja pilvenhaituvien satumaisen kaunista tanssia sen huipun ympärillä. Sitten käännyimme ja suuntasimme paluumatkaa kohden.

ABC:n lodgen pihalla istui tuttu pariskunta. Deurali-MBC välillä takaamme oli kuulunut iloinen ‘Terve!’ Mitäh? Olin pitänyt Kristianin kuuloa vain vähän oikuttelevana ,kun hän väitti edellisenä iltana lodgeilla kuulleensa jostain suomea. Mutta kyllä. Nyt takaamme patikoi energinen Aoululainen pariskunta. Kaikista paikoista Himalajan vuoristossa, vain muutamaa tuntia ennen Bace Camppia tapaamme suomalaisia, kun koko puolen vuoden matkalla vastaan on tullut vain ihan muutama satunnainen maanmies. Kiva kyllä oli höpötellä suomea pitkästä aikaa muiden kanssa. Matkakin sujui joutuisammin tarinoidessa. Oululaiset olivat rutkasti meitä kokeneempia trekkareita ja hurjalla kunnolla varustettuja. Olivat kiertäneet koko Annapurna circuitin ja tämä oli jo heidän 22. vaelluspäivänsä. Kehoitimme heitä suosiolla menemäön edelle, koska minun oli paikoittain hyvin vaikea saada henkeä. Nyt sitten Bace Campissa kohtasimme jälleen. He olivat jäämässä yöksi Bace Camppiin. Paikan nähtyäni toivoin todella, että meilläkin olisi hieman enemmän aikaa. Juttelimme niitä näitä, ja Teemu kertoi Annapurnan vastapäisestä vuoresta, Fishtailista, että kukaan ei ole koskaan päässyt sinne huipulle saakka. Vuorta pidetään pyhänä ja sinne ei edes myönnetä kiipeilylupia. Kuulemma viimeisin porukka, jokaoli huipulle salaa yrittänyt, oli kadonnut jäljettömiin. Illalla täöllä MBC:n lodgella kuulin myös brittiläiseltä Andylta, että 50- luvulla joku ryhmä oli päässyt 50 metrin päähän huipusta, mutta heidän tarinansa mukaan,on kuin Jumala itse olisi piirtänyt tähän kohden rajan, joka sanoo, että tästä edemmäs ei ole pääsyä. Tämä viimeinen 50 metriä on kuulemma mahdoton. Että luonto huolehtii, ettei kukaan ylitä tätä rajaa.minua tämä tarina kiehtoinsuuresti. Taidan ottaa lisää selvää asiasita kotopuolessa. Teemun ja Epun kanssa oli mukava jutella. Tämän suomalais kohtaamisen hämmennyksen huippu oli, kun panin merkille, että Eppu joi kupista muumiteetä. Muumimamman voimakuomas, täällä Himalajan vuorenhuippujen keskellä. On tämä maailma vaan joskus niin huvittavan suloisen ihmeellinen.

Sanoimme heipat ja lähdimme Kristianin kanssa kohti MBC:tä. Alas päin oli naurettavan helppo kävellä. Enää ei puuskututtanut, eikä väsyttänyt. Oli,kuin minut olisi ladattu täyteen voimaa ja iloa. Niin kevyt oli jalka,mettä etenimme lähes puolijuoksua vieläkin aivan Annapurna Bace Campin pauloissa. Pilvet olivat laskeutuneet polun ylle, joten vaelsimme eteenpäin pilviusvassa, joka sai kaiken näyttämään aivan Röllin satumetsälle. Pilvi alkoi tuiskuttaa hieman yksittäisiä lumihiutaleita kasvoillemme. Oli aika vinkeä tunne vaeltaa lumisadepilven sisällä. Aivan MBC:n hoodeilla tapasimme Andyn, joka oli matkalla alhaalta MBC:lle, mutta pilven takia oli eksynyt. Opastimme hänet perille ja hän jäikin kanssamme samaan guest housiin. Söimme Kristianin kanssa vaihteeksi papuja ja nutskuja. Voin kertoa, että näin neljäntenä päivänä alkoi jo tökkiä. Ah, enään kaksi jäljellä.

Kristian meni lepäämään ja minä jäin juttelemaan Andyn kanssa.mkävi ilmi, että hän oli myös ollut joitain vuosia sitten Sivananda ashramissa 2 viikkoa ollessaan 6kk Intian reissulla. Hän oli myös tehnyt Intiassa 10päivän hiljaisuusmeditaation. Saman, mitä tein Art Of Living ashramissa Bangaloressa, mutta pidemmän. Seuraamme liittyi myös norjalainen kiipeilijä joka myös meditoi ja kävimme pitkän ja erittäin kiehtovan keskustelun maailman menosta, uskonnoista, tieteistä, niisen suhteesta, henkisestä kehityksestä ja aikamme leviävästä tietoisuuden heräämisestä. On aina yhtä mieltä lämmittävää tavata ihmisiä maailman eri kolkissa, kun eri kansallisuudet kokoontuvat sattumalta random paikassa kohtaamalla saman pöydän ääreen puhumaan samanlaisista havainnoista. Asioista, jotka ovat kaikkien mielessä vahvasti läsnä. Mielenkiintoisia aikoja elämme :)

Ella

••••••••••

MBC

Matka Deuralista oli kevyt ja kaunis. Metsä vaihtui hiljaa aroksi, kun nousimme. Korkeammalle kun pääsimme, kevyempää oli hengittää, sillä ilma oheni. Happea ei silti saanut, joten hengästyi nopeasti. Hyvä rytmi oli hengittää joka toisella askeleella. Mihinkään muuhun keskittymiseen ei ollut energiaa. Lumihuippuiset vuoret olivat aivan meidän tasalla ja kalliot nousivat jyrkkinä molemmin puolin. Saavutimme Machapuchren tukkohdan ennen puolta päivää ja jätimme rinkat sinne. Loppumatkan Annapurnan tukikohtaan menimme kevyellä päiväpakkauksella. Olin irrottanut rinkastani sivutaskut ja tehnyt niistä eturepum siniselläkaulahuivillani. Niihin mahtui juuri sopivti 4 litraa vettä, puukko ja ruokaa. Laitoimme lämpökerrastot päälle ja jatkoimme matkaa. Tie Annapurnan tukikohtaan oli karu. Kilometrin nousua ei edes huomannut, kun ihmettelin kalioita ja upeaa Annapurnan etelähuippua. Hengitys tiheni huippua kohden ja lisäpaino selässä kävi raskaammaksi. Ella-Noora hyppelehti kuin vuoristokauris. En halunnut pinkoilla, sillä päähän vähän koski ja perille pääsee muutenkin. Paine-eron takia sormet olivat turvonneet. Perille päästämme oli mieletön fiilis. Me teimme sen! 4 päivää vaellusta vuoren rinnettä ylöspäin ja nyt olimme täällä, pilvien synnyinmaalla. Istuimme rinteen reunalla ja söimme suklaata. Vuoret jylisivät ympärillämme ja lumiset huiput hengittivät uusia pilviä taivaalle. Alas oli pitkä matka. Kaiversimme meriitin vaellussauvoihimme ja palasimme Machapuchren tukikohtaan. Yö oli kylmä ja nelipäiväinen papukuuri leyhytti peiton helmoja. Näin unia vuorista, lensin niiden yllä ja lomassa.