#swan57

Yhteenvetoa Meretniemen perheen purjehduksista Karibialla,  ajalla maaliskuu - lokakuu 2017

Maata näkyvissä!

Atlantilta Karibialle purjehtivien silmissä siintävät palmurannat, rommidrinkit ja turkoosit vedet – kelpo palkinto muutaman viikon valtameripurjehduksesta! Ranskalaiset suuntaavat mieluusti Martiniquelle, englantilaiset Barbadokselle ja me muut valitsemme niiden ja St. Lucian välillä. Tapaamamme Atlantin konkarit (enemmän kuin 10 ylitystä) suosivat Grenadan Carriacouta, elämäntapakruisereiden kotisatamaa. Meille Barbados valikoitui määränpääksi ihan vain siitä syystä, että Kap Verdeltä meidän kanssa lähti sinne tukku tuttuja englantilaisveneitä samoihin aikoihin. Barbados osoittautui vallan mainioksi lepopaikaksi ylityksen jälkeen, ankkurilahden svelli kovissa SE-tuulissa antoi hyvät päiväunet monelle päivälle.

Tuulenpuoleiset Antillit

Reittisuunnittelu Karibian tutkimiseen muotoutui meille nopeasti. Lasten kanssa leppoisat päivät rantapuuhasteluineen ja uimiseen olivat tärkeämpiä, kuin mailien keräys tai saarien bongaus. Vaikka välimatkat saarien välillä ovat lyhyehköjä, ne ovat kunnon purjehduksia: saarten välissä puhaltaa valtameren tuulet, maininki kasvaa korkeaksi ja virtaukset saattavat hidastaa menoa parilla solmulla. Päätimme jättää pohjoisemman Karibian tällä kertaa muille, ja keskittyä etenemään hitaasti kohti etelää. Atlantin ylityksellä koulutunnit olivat kortilla, joten saarilla otimme takaisin koulurytmin. Koulutyöt hoidetaan aamupäivisin ja uinti-iloittelut iltapäivisin.

Monia Karibian saaria leimaa pitkälle kehittynyt turismi – niin charterveneturismi, kuin risteilyaluspalvelut. St. Lucian Rodney Baysta tai Grenadalta saa kaikkea mitä purjehtija tarvitsee, mutta omaleimaisia, rauhallisia karibialaisia poukamia täytyy etsiä muualta. Monella purjehduspalstalla puhutaan huolestuneeseen sävyyn eteläisen Karibian rikollisuudesta ja jopa merirosvotoiminnasta. St. Vincent & Grenadines -saarilta löytyy monta poukamaa tai kylää, joihin menemistä jopa paikallinen yhteisö ei suosittele. Kuuntelimme kokeneita purjehtijoita, luimme Caribbean Safety Net -palstaa ja teimme päätöksen tutustua saariin kattavasti, mutta toki varovaisesti. Näin lapsiperheveneenä on helppo välttää yöjuoksuja paikallisissa baareissa ja horjuvia jollamatkoja pimeissä satamissa. Suurin osa purjeveneiden osaksi tulevasta rikollisuudesta on lukitsemattomien jollien varkauksia, lukitsemattomiin veneisiin tehtyjä murtoja, ryöstöjä yöaikaan pimeissä satamissa ja yleensäkin juopuneisiin, yksinoleviin miehiin kohdistuvaa häirintää. Charterturismin lisääntyminen toki tukee paikallista taloutta, mutta aiheuttaa valtavan köyhissä paikallisissa katkeruutta, jolleivat ole saamapuolella. Meillä oli kuitenkin turvallinen olo kaikilla saarilla. Mutta, mutta, yhden norjalaisen tuttavan 55-jalkainen vene varastettiin Saint Vincentin Union Islandilla, eikä poliisi lotkauttanut korvaansa tapauksen johdosta. Omistaja onnistui kuin onnistuikin löytämään vene ajelehtimasta vuokraamansa lentokoneen avulla. Vene oli ajettu riutalle ja kaikki irtilähtevä tavara viety uuteen osoitteeseen. Tarinat ovat hurjia, mutta niistä hyvistä ja hienoista kokemuksista ei niin raflaavasti kirjoiteta. Hauska anekdootti St. Vincentin Bequialta: meitä oli yhtäkkiä Port Elizabethin hiekkarannalla oikea Bequian suomalainen seurakunta, kun meidän lisäksi samaan aikaan osui paikalle World ARC:ia päättelevä s/y Mearra Nieidan miehistö ja maailmaympäripurjehdukseen valmistautuva s/y Sissi. Ei oltukaan tavattu moista määrää suomalaisia sitten Helsinki-Vantaan lentokentän!

ABC – eurooppalaisen siirtomaavallan aakkoset

Siirtymä Grenadalta länteen Bonairelle oli Karibian purjehduksemme pisin legi. 400 mailia myötätuulta, mutta myös äärimmäisen ärsyttävää aallokkoa ja väkivaltaisen oloisia puuskia. ABC -saaret on pöhkösti nimetty: ne pitäisi olla ACB -saaret! Idästä lähestyessä ensimmäisenä saapuu Bonairelle, yhdelle upeimmista sukellus- ja snorklauskohteista koko maailmassa. Bonaire on todella ottanut tosissaan ekomatkailun edistämisen ja oman luontoalueen suojelemisen. Purjehtijat eivät saa käyttää ankkuria korallin suojelemiseksi, ja niinpä Kralendijkin edustalle on asennettu järeät ja hyvinhoidetut mooringpoijut. Poijumaksu menee kansallispuiston hoitorahastoon, joten guldenit maksaa mielellään, varsinkin kun saa upeat snorklailut heti omilta uimaportailta! Saarella on kymmeniä upeita sukellus- ja snorklauskohteita, samoin kuin erittäin suuri flamingoyhteisö. Hollantilainen vaikutus näkyy lähinnä kauppojen hyllyillä (maksamakkaraa ja näkkäriä, jes!).

Bonaire alkaa olla suosittu paikka viettää hurrikaanisesonki, koska se sijaitsee perinteisen hurrikaanireittien ulkopuolella.

Ja matka jatkui länttä kohti: Curaçaosta tulee monelle mieleen... no se suosittu 1980-luvun juoma! Purjehtijalle meidän mielestämme saari ei anna juuri mitään muuta kuin suojaisen ankkuripaikan. Spanish Waters – Spaanse Waater on valtava mangrovelahti pääkaupunki Willemstadin eteläpuolella ja pakattu täyteen purjeveneitä, jotka viettävät siellä hurrikaanikautta tai odottavat varaosia, tai ovat jääneet asuntoveneeksi niille sijoilleen. Jännittävää kyllä, lahdella ei ole ankkuroituneille juuri mitään palveluja tai infraa. Jollarannan piraattibaarista onneksi löytyy toimiva wifi ja valtava barracuda, jota lapset ja lapsenmieliset voivat ihailla :) Rantaelämä on keskittynyt suljetuille ja maksullisille hiekkarannoille, ja paikallisetkin ovat tuskassa pääkaupunkialueen liikenneruuhkista.

Aruba on loistava kohde niille, jotka tykkäävät shoppailla Rolexin tai Breitlingin kelloja eri kaupassa joka päivä. Öljyteollisuus ja massaturismi ovat vaurastuttaneet saarta viimeisten vuosikymmenien aikana, joka näkyy hintatasossa. Pääkaupungissa Oranjenstadissa on pieni marina ja aivan lentokentän vieressä olevalla ankkurilahdella voi bongailla juuri ja juuri maston yläpuolelta lentäviä lentokoneita lähes ympäri vuorokauden. Aruba on monelle purjehtijalle välipysähdys matkalla Panamaan tai Kolumbiaan: jokaisen Aruballa käyneen muuten tunnistaa seuraavassa kohteessa suurista autonrenkaan tahroista veneen kyljessä... paikalliset viranomaiset vaativat venepapereiden hoidon suurten alusten laiturissa.

Kolumbia – totta vai tarua?

Jokainen viisi vuotta vanhempi purjehdusopas varoittaa menemästä Kolumbiaan missään olosuhteissa: poliittinen ja taloudellinen epävakaus yhdistettynä huumekartellien väkivaltaiseen rikollisuuteen ja köyhän väestön epätoivoinen tilanne tekivät Kolumbiasta todellisen off-grounds kohteen purjehtijoille. Vaan toista on nyt. Samat tekstit voidaan siirtää nyt Venezuelan kohtaan, ja me voimme yhtyä iloiseen ja kasvavaan Kolumbian fanikuoroon. Arubalta suuntasimme Santa Martaan, Kolumbian vanhimpaan kaupunkiin. Vanhan kaupungin kupeessa sijaitseva marina sai meistä moneksi viikoksi tyytyväiset asiakkaat. Marina-aika on meille todella harvinaista, Santa Marta oli ensimmäinen marinavierailu Kap Verden jälkeen! Rajattoman sähkön, veden ja wifin äärellä on elämä kovin helppoa. Kaupunki itsessään on värikäs, elävä ja yllättävä sekoitus paikallista elämää ja nuoria reppureissailijoita. Täältä on hyvä suunnata tutkimaan Kolumbiaa sisältä päin: tutustuimme sademetsiin, vesiputouksiin, patikointipolkuihin ja teimme oikein autoretken Cartagenaan. Kolumbialaiset ovat ystävällisiä ja lapsirakkaita, koko miehistö tykästyi maahan. Olemme oppineet tekemään ruokaostokset ajatuksella “kun edullisesti löytyy mieleistä tuotetta, ostetaan sitä vene täyteen”! Kolumbiassa on käytössä melkoinen protektionismi, ja paikalliset tuotteet ovat suorastaan naurettavan halpoja kansainvälisiin brändituotteisiin nähden. Onneksi pidämme kolumbialaisesta kahvista, ketsupista ja kornflakesista.

Panama – muutakin kuin kanava, pankkeja ja hattuja?

Kolumbiassa voisi viettää koko hurrikaanikauden ja kiertää sisämaata tai tehdä retkeä Peruun tai Ecuadoriin, niin kuin monet tekevätkin. Meitä kuitenkin poltteli jo ajatus autiosaarista, snorklailusta ja irtipäästämisestä kaupunkivilinästä. Panaman San Blas -saaristoalue on semiautonominen Kuna -intiaanien maakunta. Sitä varten tarvitaan Panaman purjehdusluvan lisäksi erillinen maksullinen lupa, ja sitä koskevat paikallishallinnon omat säännöt esimerkiksi vesijettien, kitesurfingin ja muiden vedettävien vesilelujen kiellosta.

San Blas, eli Kuna Yala käsittää nelisensataa saarta, joista suurin osa on asumattomia. Iso osa saarista on merelle päin pitkien riuttojen suojaamia ja usein ankkuripaikalle päästäkseen pitää puikkelehtia hiekkasärkkien ohi luottaen näköhavaintoihin tai Eric Bauhausin pilottikirjan karttafikseihin. Karttaplottereilla täällä ei tee juuri mitään, kaupalliset kartastot näyttävät kertakaikkisen väärin riuttojen ja saarten sijainnin.

Todellakin rauhaa, hiljaisuutta ja luontoa löysimmekin! Riutoilla on vielä elävää korallia ja paljon riuttaeläimiä, mitä ihmetellä. Iltauinnit voi unohtaa, sillä useaa saarta asuttaa aktiiviset hai- ja krokotiiliyhdyskunnat. Päivisin voi nähdä rauskuja, pikkuhaita, merimakkaroita, meritähtiä, kymmeniä riuttakalalajeja ja monenlaisia koralleja. Paikalliset Kuna -intiaanit asuttavat yksinoikeudella saaria, ja elävät meren ehdoilla. Tutustuimme muutamaan perhekuntaan ja he kutsuivat meidät kylään saarelleen – lapset tutustuivat toisiinsa kansainvälisen hippaleikin myötä ja saaren naiset kertoivat elämästään. Yhteinen kielemme oli komea sekoitus espanjaa, englantia, kunaa ja suomea! Miehiä ei juuri näy, he ovat päivisin kalassa tai myymässä turisteille naisten tekemiä käsitöitä. Kuna Yalassa aika vierähti nopeasti, olimme alueella kuusi viikkoa ja enemmänkin olisimme viihtyneet! Nopeassa tahdissa etenemällä ei kyllä tutustu paikallisiin tai opi lukemaan luontoa.

San Blas jäi rakkaaksi muistoksi, kun siirryimme kohti “sivistystä” ja aikeina saada muutamat huoltotoimet tehtyä ja varaosat hankittua ennen kanavalle menoa. Oikeiden varaosien saaminen vaikkapa vedentekokoneeseen tai perämoottoriin voi olla internetinkin aikakaudella hieman hankalaa. Onneksi paikalliset mekaanikot pystyvät vielä perinteiseen käsityöhön, eikä ihan kaikkea tarvitse tilata verkkokaupoista. Monessa maassa, niinkuin Kolumbiassa, tullit ovat niin järjettömän suuria ettei tilaaminen ole kertakaikkiaan järkevää.

Koimme olevamme valmiita Panaman kanavalle. Otimme yhteyttä kanavaviranomaisiin, joilta saimme vaadittavan sähköisen lomakepinon täytettäväksi, ja kun he olivat paperityöt hyväksyneet, meidät kutsuttiin kanavan suulle, Colonin sataman osoitetulle ankkuripaikalle mittaukseen. Senor Jose tuli täsmällisesti pilottiveneen mukana veneellemme, mittasi Panacean ja haastatteli kapteenin veneen varustuksesta ja antoi tarpeelliset ja hyvät ohjeet valmistautumiseen. Kanavalle vaaditaan kyky vähintään 5 solmun nopeuteen, neljä köysihenkilöä kapteenin lisäksi, riittävä määrä fendareita, vessoihin septitankit, luotsineuvonantajalle ruokaa ja juomaa, tuuligeneraattorin propelli pitää sitoa, jnejne. Lista ei ollut kovin vaativa, ja viranomaisten palvelualttius aivan hämmentävän hienoa! Vielä ei ollut muuta tehtävää kuin tehdä viimeiset ostokset ja käydä maksamassa kanavamaksu pankissa, ja olisimme valmiit sulutuksiin...

Toisin kävi. Siirtyessämme toiseen ankkuripaikkaan satama-alueella ensin peruutusvaihde ei mennyt päälle. Sitten ei edes toiminut vapaa – eli vaihdelaatikko eläköityi kertaheitolla. Satamaa lähestyessä vedessä kellui kaikenlaista irtotavaraa, isojakin uppotukkeja. Yhteen osuimme, ja pamaus oli kova – mutta heti törmäyksen jälkeen ei mitään ongelmaa ollut havaittavissa. Taisimme olla väärässä, uppotukki todennäköisesti osui propelliin ja kytkinlevyt vahingoittuvat tässä. Onneksi tämä kaikki tapahtui ennen kanavaa eikä kanavassa! Meillä on muutenkin käynyt oivallinen tuuri, omien taitojen loppuessa saimme avuksemme satamaoperaattorin päämekaanikon, joka ilta(yö)töinään on askarrellut vaihdelaatikon kanssa. Ja taas tunnemme rakkaan moottorikokonaisuutemme paremmin – oppia tulee joka kerta kun jotain yllättävää sattuu.

Luonnonvoimia ja yllättäviä tilanteita

Hurrikaaniaika Karibialla on 30.6.-1.11. välinen aika. Tällöin Atlantilla muodostuvat matalapaineen alueet tapaavat tiivistyä ja liikkua nopeasti ensin kohti länttä ja luodetta, ja saavuttaessaan N20º latitudin kääntyvät pohjoiseen. Hurrikaanialue on karkeasti piirrettynä N12,4º pohjoiseen, eli “turvallisia” alueita on Grenadan etelärannikko, Bonaire, Curacao, Aruba, Kolumbia ja Panama. Tänä vuonna nimettyjä trooppisia myrskyjä ja hurrikaaneja on ollut normaalivuotta enemmän. Jopa Grenadan yli pyyhkäisi yksi nimetty myrsky, Bret. Pahinta tuhoa saivat aikaan Irma ja Maria, jotka runtelivat pohjoista Karibiaa todella ankarasti. Monella saarella on vielä tätä kirjoittaessa pulaa sähköstä, puhtaasta vedestä ja elintarvikkeista. Suuri osa purjehtijoista poistuu nk. hurrikaanialueelta kokonaan, omasta halusta tai vakuutusyhtiönsä takia. Meille on turvallisuus aika lailla ykkönen, joten pysymme poissa alueilta, joissa on vuodenaikaan liittyvien hurrikaanien/syklonien/taifuunien normaaliaika. Joten läntiselle Tyynelle valtamerelle saavumme vasta toukokuun tienoilla, ja poistumme sieltä lokakuussa. Seuraavaksi suuntaamme Ranskan Polynesian itäiselle alueelle, jotka eivät ole syklonialuetta.

Myrskyjen lisäksi voi tapahtua muutakin. Koimme Santa Martassa erikoisen hetken. Marinassa vesi vetäytyi ja nousi aivan mahdotonta nopeutta – ja isolla volyymillä. Ensin luulimme, että vuorovesivirtaukset olivat kuun vaiheeseen nähden vain suuret, mutta kun paikallisetkin hämmästelivät aallonmurtajalla tilannetta, ymmärsimme että tilanne oli toinen. Kävi ilmi, että todistimme pientä tsunamia – merenpohjassa Kolumbian edustalla oli tapahtunut siirtymiä ja pieniä maanjäristyksiä, joka aiheutti rannikolla vahvat virtaukset. Monet merenpinnan korkeudella olevat köyhät kolumbialaiskylät saivat kurjan huuhtelun.

Kohti uusia vesiä

Meidän kokemuksiin perustuvat vinkit eteläiseltä Karibialta ovat seuraavat:

–        vene kannattaa lastata kunnolla Kanarialla Karibian kova hintataso huomioon ottaen. Miltei kaikki artikkelit kahvista viineihin, varaosista herkkuihin ovat Karibialla liki kolmikertaisia hinnaltaan!

–        Eteläisellä Karibialla on vähän marinoita, ja nekin ovat kalliita. Pitävän ankkuroinnin taide tulee tutuksi myös charterpurjehtijoille.

–        Jollaan, perämoottoriin, lokeroihin kunnon lukot ja vaijerit, öisin kannattaa jolla nostaa ja lukita veneen kylkeen fallilla ja vaijerilla.

–        Turvallisuustilanne ja reittisuunnittelu kannattaa perustaa vain tuoreisiin tilastoihin ja kokemuksiin, viime vuonna turvaton poukama saattaa olla tänä vuonna hyvin partioitu ja turvallinen.

–        Sadekautena vettä tulee taivaan täydeltä joka päivä puolesta tunnista kahteen, sadeveden keräys kannattaa – säästää vedentekokoneelta tunteja ja siis sähköä.

–        Saarilla pärjää hienosti englannin kielellä, mutta Kolumbiassa ja Panamassa kannattaa ottaa haltuun muutama sana espanjaa.

Hyviä tietolähteitä:

Caribbean Safety Net, tänne koostetaan rikokset tai läheltäpititilanteet Karibian alueella https://safetyandsecuritynet.org

www.Noonsite.com – maittain purjehtijoille tietoa, kokemuksia, varoituksia. Hyvä tietopankki.

Eric Bauhaus Panama Guide – Panaman, erityisesti San Blasin alueen raamattu.

Erilaiset Facebook -ryhmät, esimerkiksi San Blas Cruisers, Sailing and Cruising,