Muistellaanpas hetki ketäs kaikkia täällä Suomenlinnassa on aikoinaan ollut! Osa heistä onkin jättänyt puumerkkinsä muistoksi…
Vuosina 2007 ja 2008 Hyvän omantunnon linnakkeessa nähtiin Tuntematon sotilas. Mukana olivat muun muassa Riku Nieminen, Aku Hirviniemi, Eero Ritala, Valtteri Simonen, Sauli Suonpää sekä Ylermi Rajamaa. Riku, Valtteri ja Sauli pääsivät näyttelemään yhdessä vielä vuonna 2010 näytelmässä nimeltä Cyrano de Bergerac, jolloin mukana oli myös Lauri Tilkanen. Vuonna 2011 Sauli näytteli Ronja ryövärintyttäressä yhdessä Ylermi Rajamaan kanssa. Vuoden tauon jälkeen Riku palasi Suomenlinnan lavalle 2012 näytellen Peter Panissa, ketäpä muutakaan kuin itse Peter Pania.
Riku Niemisen lisäksi Peter Panissa oli näyttelemässä Juha Pulli, joka on tänäkin vuonna näyttelijäkaartissamme. Peter Panin lisäksi Juha on näytellyt myös vuonna 2013 Robin Hoodin sydämessä, 2014 Liisa Ihmemaassa sekä 2015 Valheet ja viettelijät.

















