#sessiot

Tuopin ääressä antoi tällä kertaa sessioiden aiheeksi olutcocktailin. Olisin voinut kirjoittaa vaikka cocktaileista joissa on pelkästään eri oluita. Ehkä cocktaileista jotka maistuvat siltä kuin niissä olisi olutta vaikka ei ole? Ehkä määritelmän, ja korrektiuden, rajoja rikkovasta juomayhdistelmästä joka ei teknisesti ottaen ole cocktail. 

Otin kuitenkin kirjoitukseni aiheeksi olutcocktailien klassikon, Flaming Dr. Pepperin. Tässä “herkussa” laitetaan shottilasiin amarettoa ja ilmeisesti oikeaoppisesti rommia, mutta oppimassani versiossa mahdollisimman vahvaa alkoholia. Tämä siksi koska pinta sytytetään palamaan ja shottilasi pudotetaan palavana oluttuoppiin.

Tämän jälkeen juoma kumotaan tietysti kerralla alas ja viimeistään jälkimaussa maistuu selvästi Dr. Pepper. Vihaan Dr. Pepperiä, mutta ikoninen kohtaus hienossa elokuvassa toi aikanaan tämän drinkin listalleni.

Maaliskuun sessioon Loppasuut heitti ehkä vaikeimman aiheen tähän asti, bändit ja brändit. Aiheesta on vaikea keksiä kirjoitettavaa, koska minulla ei ole siitä kovin voimakasta mielipidettä suuntaan tai toiseen. Jos joku haluaa markkinoida keskinkertaista tylsää massalageria bändillä, se ei ole millään tapaa minulta pois. Samoin jos joku haluaa brändätä hyvän oluen jollain urheiluseuran tai bändin logolla, ei se olutta pahenna. Mutta ehkä tästä kuitenkin löytyisi jotain mistä sanoa muutama sana.

Kuva: Ruosniemen panimo / Facebook

Useimmissa tilanteissa brändi ja olut ovat melko täysin erillisiä. Joskus kuitenkin yhteistyö vaikuttaa niin luonnolliselta että sen oli pakko tapahtua. Esimerkkinä tästä tulee mieleen Ruosniemen panimon Pohjoista Viljaa - lager. Huomasin tätä kirjoittaessani etten koskaan edes tullut maistaneeksi kyseistä tuotetta, mutta silti koen tietäväni miltä se maistuu. Niin hyvin pienpanimon maltainen täysmallaslager ja kotimainen suoraviivaista rautalankarockia soittava yhtye sopivat yhteen. Nimeksikin löytyi liki täydellisesti sopiva kappale diskografiasta. Hatunnosto molemmille osapuolille.

Kuva: Wikimedia Commons

Entäs sitten kun olut ja brändi ovat täysin erilliset? Näinhän asia useimmiten on. Moni, myös minä, voi silti saada siitä jotain lisää. Oluen nauttiminen on kuitenkin aina kokonaisvaltainen kokemus ja jos siinä peruslagerissa sattuu olemaan suosikkibändin logo kyljessä, makuun tulee helposti pieni parannus. Kirjoitin jo aiemmin sessioissa siitä miten Liverpool - logo lasissa pelin äärellä parantaa olutta kuin olutta. Samoin joukkueen pitkäaikaisen sponsorin Carlsbergin perustuote Anfieldin käytävillä nautittuna maistui aivan poikkeuksellisen hyvältä, jopa muovipullosta. Objektiivisesti arvioituna olut oli varmasti alhaista keskitasoa, jos sitäkään, mutta minulle tuosta kokemuksesta ei puuttunut mitään.

Jotta saisin jonkun itse ottamanikin kuvan tähän mukaan, otetaan vielä kolmas näkökulma aiheeseen. Joskus olut voi brändäyksellään ajaa jotain poliittista agendaa. Isossa maailmassa esimerkkinä voisi mainita vaikka Brewdogin Putin-oluen, kotimaassa Radbrewn ansiokkaasti sateenkaariväelle tuoppia nostavan Masters of the Diverse - “sarjan”. Molemmissa tapauksissa oluen haluaa ostaa jo tukena panimon osoittamaa arvomaailmaa kohtaan. Vaikuttaako se makuun? Ehkä. Mistäpä kukaan oikeasti tietää mikä siihen omaan arvioon vaikuttaa?

Viidennen olutblogisession aiheeksi Arde valitsi olutmatkailun. Aihe on sydäntäni lähellä, mutta en oikein keksinyt mihin postauksessani keskittyisin. Päädyin siis rönsyilemään sinne tänne.

Olen jo aika pitkään jokaiselle ulkomaanmatkalle lähtiessäni etsinyt ennen matkalle lähtöä kohteen parhaat olutmestat, käyttäen yleensä lähteenä Ratebeerin places-osiota. Tieto siellä on kuitenkin osittain vanhentunutta, joten myös Untappdin verified venueita ja muuta puskaradioinfoa on tullut käytettyä. Listasin myös tilastoaddiktina kartalle (yllä) paikat joissa olen ehtinyt edes jonkin verran oluen maisteluun keskittyä. Osasta on tullut kirjoiteltua myös tähän blogiin. Kohtalaisen tyytyväinen listaan voi jo olla, mutta täydennettävää riittää.

Innostuin myös ulkoistamaan postausta osin Olutkulttuuriseuralle ensimmäisen session tapaan. Jaoin yllä olevan kartan editoitavaksi seuran jäsenille. Kartta löytyy nyt katselumuodossa täältä. 

Lisää peittoa löytyi ihan kelvollisesti! Etelä-Amerikka ja Afrikka on seuralta vielä valloittamatta, samoin kuin kaukoitä, pääosin.

Hyvää pohjatyötä on kuitenkin jo tehty. Kartasta voi katsoa seuramme jäsenten nimet, joilta voi merkittyihin kaupunkeihin kysellä vinkkejä!

Olen ehdottomasti samaa mieltä tähän sessioon jo kirjoittaneiden mm. Arden ja Tuopillisen kanssa siitä, että oluen juominen paikallisessa baarissa on mitä parhain tapa tutustua maahan ja sen kulttuuriin. Herrojen mainitsemien etujen lisäksi myös keskustelu paikallisten kanssa onnistuu luontevimmin kun kielenkannat on kostutettu.

En voi riittävästi kannustaa lukijoita lähtemään olutmatkalle. Olut ei itselläni ole yhdelläkään matkalla ollut vielä matkan syy, mutta suureen osaan se on silti usein noussut. Parhaiten mieleen ovat jääneet konferenssimatka Bostoniin jossa pääsin ensi kertaa rauhassa tutustumaan rannikkokaupungin laadukkaaseen pienpanimoskeneen sekä pikainen pysähdys Bambergiin jossa päivässäkin ehtii nähdä valtavasti.

Ölmonger heitti neljänteen olutblogisessioon hankalan aiheen. Kotimaisen ja ulkomaisen oluen vastakkainasettelu. Päätin lähteä avaamaan omaa suhtautumistani aiheeseen kronologisesti kolmessa vaiheessa. Sen verran hyvin olutkulttuurin kehitys niin Suomessa kuin muuallakin osuu yksiin oman olutharrastukseni kanssa.

Alku

Kun aloittelin olutharrastusta 2008, pienpanimokenttä Suomessa oli heräilemässä, mutta muualla vyöryvä buumi näkyi jo täällä kaupoissa ja baareissa. Tuohon aikaan olutharrastajalle kotimaiset oluet olivat lähinnä kuriositeetteja ja kaikki mielenkiintoinen löytyi ulkomailta. Ensimmäisen vuoden Ratebeer-listalta löytyy kotimaisista lähinnä isojen panimoiden yksittäisiä erikoisempia yrityksiä ja kaikki ne peruslagerit joita oli ennenkin juonut mutta nyt yritti ensi kertaa maistaa.

Puoliväli

Hiljalleen kuitenkin kotimainen panimotarjonta alkoi vastata alati kasvavaan kysyntään. Panimoja alkoi nousta kuin sieniä sateella. Innostuin kotimaisista pienpanimo-oluista valtavasti. Olihan lähellä pienissä erissä tuotettu aina suoraan parempaa kuin kaukana isosti. Olihan? Todella monelle uudelle pienpanimolle tuli annettua rahaa mentaliteetilla “ei tuossakaan kaupungissa vielä liikaa yrittäjiä ole” riippumatta siitä sattuiko juoma olemaan hyvää vai ei. En nyt mainitse panimoita nimeltä, mutta osa näistä alkuun melko heikkotasoisia tuotteita markkinoille laskeneista toimijoista käytti tilaisuuden hyväkseen ja tekee nyt menestyneesti laadukasta olutta. Osalla yli-innokkaiden harrastajien rahoilla treenaaminen ei tuottanut toivottua tulosta, laatu pysyi heikkona ja ennen pitkää hävisivät myös juojat. Ajoitan tämän ajanjakson nimeltä mainitsemattoman panimon perustamisvuoden perusteella noin vuosiin 2012-2014.

Loppu?

Nyt kysymys kotimaisten ja ulkomaisten oluiden eroista on ehkä mielenkiintoisempi kuin koskaan. Maailma pienenee ja valtioiden rajat ylittäviä kollabo-oluita nähdään yhä enemmän. Nämä voidaan luokitella ulkomaisiksi tai kotimaisiksi sen mukaan kumpi sattuu paremmin silloiseen agendaan sopivan.

Kotimaiset pienpanimomarkkinat ylikuumenivat hetkellisesti ja laatu ei pysynyt vauhdissa mukana. Liian moni sortui kikkailuun ja puhe kotimaisesta pienpanimo-oluesta “viiden (baarissa kymmenen) euron arpana joka harvoin voittaa” alkoi yleistyä. Syystä. Minun nähdäkseni tämä ilmiö on vähenemään päin, mutta ei suinkaan poissa. Yksinkertaista ja laadukasta tekevät panimot ovat kuitenkin nousseet jopa eräänlaiseksi trendiksi, mikä on vain hyvä asia. Silti isot ulkomaiset pesevät minkä tahansa kotimaisen pienpanimon hinta-laatu-suhteessa volyymiensä ansiosta. Minäkin olen vihdoin huomannut että pitkien perinteiden tuoma ammattitaito maistuu tasaisessa laadussa, eikä se suuri kapasiteetti tarkoita että maun tarvitsee olla jotenkin huono tai tylsä. Elegantti ja virheetön ovat sanoja jotka tulevat yhä useammin mieleen Euroopan perinteikkäiden panimoiden tuotoksia maistellessa. Äärimmäisyyksiä etsiessä on toki edelleen käännyttävä pienten puoleen. Kotimaisen ostaminen alkaa kuitenkin tässä vaiheessa olla enemmän arvovalinta. Kyllä minä voin maksaa enemmän oluesta joka on tuotettu lähellä (suhteellinen käsite tässä maassa) minimitoimeentulolla kituuttavan pienyrittäjän toimesta. Kunhan se on hyvää.

Alustin kolmannen blogisession ja valitsin aiheeksi helpon ja ajankohtaisen “Joulu ja olut” “makuparin”. Ajattelin kieltää siitä joulupöydän vakioherkusta kirjoittamisen vaihtelun hengessä, mutta jätin kuitenkin kieltämättä. Siispä kirjoitan siitä itse.

Koska lähisuvussa ei ole sahdin tekijöitä enkä itse jaksa nähdä vaivaa, kyseessä on tietenkin Tuborg Julebryg. Eikun siis Schlenkerla. Jos tarkkoja ollaan niin nimenomaan kuvassa näkyvä Urbock, mutta ei kai jouluna tarvitse niin tarkkana olla. Itse asiassa tänäkin vuonna joulun tarpeisiin on hankittuna Urbockin lisäksi pullo Eichea ja eiköhän vielä jonkun Märzeninkin ehdi käydä ostamassa. Tämä savuinen, saumattomasti kaikkien joulupöydän antimien kyytipojaksi sopiva baijerilainen nektari on jo useamman vuoden ollut elintärkeä osa joulunviettoani. “Ei tule joulua ilman Schlenkerlaa” sanon joskus, mutta ehkä se sieltä tulisi. Jotain korviketta silloin kuitenkin kaipaisi.

Kävin jopa pari vuotta sitten eräänlaisella pyhiinvaellusmatkalla Bambergiin, josta kirjoitin silloin myös blogiini. Tuolta autolla suoritetulta matkalta mukaan tarttui luonnollisesti laatikkokaupalla Schlenkerlaa ja suhde olueen on syventynyt entisestään. Vielä jonain jouluna haudutan koko kinkun Schlenkerlassa, kuten panimon omassa ravintolassa tehdään sianpotkan kanssa. Tuolla tarjoiltu savubrandy menisi muuten myös mainiosti jouluna. Oispa Schlenkerla-brandyä...

Joulupöytään en tule tänäkään vuonna muita ruokajuomia kaipaamaan, mutta annetaan nyt kuitenkin Alkon jouluvalikoimasta pari vinkkiä savuallergikoille, sekä parhaat joulunajan nautiskelutärpit, jos viime kuun Alko-postaus on vielä lukematta.

Joulun Alko-tärpit ilman Schlenkerlaa:

Ruokapöytään:

St-Feuillien Cuvée de Noël - erinomainen vahva belgi toimii kuin viini Ayinger Winter Bock - joulun kestosuosikki, vähän kuin Schlenkerla ilman savua Steamworks Pumpkin Ale - tasapainoinen winter warmer toimii etenkin laatikoiden kanssa Zeta Beer Zendra - hieman kevyempää savuisuutta

Jälkiruoalle tai jälkiruoaksi:

Sessio 1: Alustus - Kooste Sessio 2: Alustus - Kooste

Nuori olutblogisessioperinteemme on edennyt kolmanteen osaan. Kolmannet osat ovat tottuneet pettämään korkeat odotukset ja ilmiselvä aihekin oli tarjolla, joten päätyin tarttua haasteeseen. Aiheeni on kaikessa yksinkertaisuudessaan Joulu ja olut.

Mutta onko aihe kuitenkaan niin yksinkertainen? Uskon että bloggaripiireistä löytyy paljonkin parempia ideoita kuin “suosikki jouluolueni vm. 2017″. Sen enempiä johdattelematta haluankin haastaa etsimään ensi alkuun suoraviivaisen ja yksioikoisen kuuloiseen aiheeseen uusia tulokulmia. Kuitenkin siltä varalta että moni haluaa joka tapauksessa kertoa oman suosikkimakuparinsa joulupöytään, sovitaan että postauksia sopii julkaista jo 20.12. alkaen niin halukkaat lukijat ehtivät vielä edes yrittää hankkia vastaavia juomia itselleen. Välipäivinä on sopivasti aikaa koota postauksia yhteen. Lupaan yhteenvedon siis tämän vuoden puolella.

Toiseen sessioon haasteen heitti Olutkellari aiheenaan olut ja penkkiurheilu. Aihe on jälleen kerran hyvin monisyinen ja sanottavaa voisi olla moneltakin kantilta. Oman ja lukijoideni (kaikki te kolme) ajan säästämiseksi rajaan kuitenkin aihetta kapeammaksi. Omana aiheenani siis yksi kiinteimmin oluenjuontiin linkittyvistä urheilumuodoista - brittijalkapallo.

Tai vielä tarkemmin eriteltynä, se Liverpoolin punainen puoli. Kun Liverpool pelaa, kaivan kaapista seuran logolla varustetun olutlasin ja kaadan siihen jotain tilanteeseen sopivaa mallasjuomaa. Kun seuraa jalkapallo-ottelua, varsinkin Liverpoolin kaltaisen järjettömän suurta kansainvälistä suosiota nauttivan joukkueen ottelua, voi lähes aistia sen ihmismäärän joka seuraa samaa ottelua omista kodeistaan. Oluen siemailuunkin tulee yhteisöllinen sivujuonne. Joukkueen tunnuslause on “You’ll Never Walk Alone”, mutta tässä se kääntyy itselläni muotoon “You’ll Never Drink Alone”. Tarkoitus ei tietenkään ole oikeuttaa tällä kaatokännin vetämistä, vaan henkisesti kilistää omaa lasiaan kanssaseuraajien kanssa, oli niitä sitten kotona kisastudiolla tai ei.

Selasin ottamieni Untappd-kuvien historiaa ja löysin hyvin lyhyellä selailulla ainakin 15 kuvaa jossa näkyy tuo sama Liverpool-lasi ja taustalla TV:ssä jalkapallo-ottelu. Tämä kertoo osaltaan siitä että tässä tapauksessa olut on kiinteä osa penkkiurheilukokemusta. Se tuo kotiin hieman sitä aitoa Englantilaisen sporttipubin henkeä jota olen itsekin käynyt muutaman kerran kokemassa. Olutkin maistuu silloin paremmalta eikä kyseisen kuvan sisältäviin arviohin kannatakaan suhtautua neutraalin objektiivisina arvioina. Anfieldin käytävillä jopa muovipullosta tarjoiltu Carlsberg maistui erinomaiselta. Oluen ja jalkapallon voisi jopa todeta olevan makupari, verrattavissa olut-ruoka makupareihin. Molemmat parantavat toisiaan ja 1+1 on enemmän kuin 2.

Tuopillinen heitti haasteen Suomen olutblogosfäärin ensimmäiseen sessiopostaukseen. Kierona savolaisena herra valitsi aiheeksi keskioluen. Mitä siitä muka voi sanoa kun ei niistä oluistakaan ole oikein mitään sanottavaa? Vai onko? Mitä keskiolut oikeastaan edes tarkoittaa? Tätä se taisi hakea. Onneksi olen itsekin kiero savolainen, joten pistin vahingon kiertämään ja crowdsourcasin tämän postauksen.

Olutkulttuuriseuran lokakuun kuukausikokoontuminen osui sopivasti blogipostausviikolle ja alustajaa ei ollut. Pidin siis lyhyehkön alustuksen keskioluesta ja kyselin samalla paikalle saapuneelta olutharrastajien ylimmältä kastilta, mitä keskiolut heille tarkoittaa.

Ensimmäisenä pyysin kaikkia kirjoittamaan ensimmäisen oluen joka tulee mieleen sanasta “keskiolut”.

Syvään näyttävät juurtuneen vanhat käsitteet myös harrastajapiireissä. Isojen yhtiöiden markkinointi vaikuttaa myös onnistuneen.

Seuraavaksi pyysin jokaista kirjoittamaan miten he määrittelevät keskioluen.

Sanalla on selkeästi heikohko maine, mikä ei kauheasti yllättänyt.

Viimeinen alustava kysymys oli jokaisen suosikki keskiolut. Tähän ei joidenkin mielestä ollut edes mahdollista vastata.

Hyvin harva lähti vielä tässäkään vaiheessa poikkeamaan totutusta linjasta, osa kuitenkin mietti asiaa vähän tarkemmin, mikä oli ollut myös tarkoitus. Alustuksessa puhuin tietysti siitä miten keskiolut on aina määritelty vain alkoholiprosenttinsa perusteella eikä nykyään mitään virallista määritelmää edes ole, vaikka Alkoon siirtäminen onkin suosittu puheenaihe. Lopuksi kysyin onko kenenkään vastaus mihinkään mainituista kysymyksistä muuttunut.