no siis rehellisesti sanottuna mulla on toi sama olo ihan koko ajan, (might as well avautua), oon sen takia tosi itkunen ihan kaikesta ja oon kans aivan ylikierroksilla mut sit samaan aikaan stressi lamauttaa mut ihan täysin (koska on niin paljon kaikkee mitä pitäis tehdä joten en saa alotettua mitään koska se työmäärä pelottaa) joten en saa mitenkää kohdennettuu sitä energiaa mihinkään järkevään eli en oo saanu aikaseks pakata vielä. 

Mutta, miksi ihmeessä ihminen tekisi elämästään tahallaan vaikeaa? Minä esimerkiksi en kykene käymään isossa kaupassa yksin, en uskalla käydä ravintoloissa tai elokuvissa yksin. Haluaisin kyllä, mutta pelkään liikaa. Joskus mietin, että ehkä tosiaan vain kuvittelen että minulla on paniikkihäiriö ja muita mielenterveysongelmia.

Mutta sitten tajuan etten tee sitä tahalteni. Pelkoni ei ole leikkiä. Elämäni olisi paljon helpompaa ilman paniikkia.

Harva ihminen esittää.

Olen itse alkanut "parantua". Kykenen jo moneen asiaan itsenäisesti ja päämääräni tietysti on kyetä kaikkeen itse.

Apua tarvitsee aina. Ja sitä saa pyytää. Mutta tavalliset askareet haluan oppia hoitamaan itse.

Hitaasti olen edennyt, mutta se on minulle ihan hyvä. En tykkää edetä nopeasti. :)