#pohdiskelua

Eikoo siisti klikkiotsikko?

Tumpussa on se tosi kivaa, ettei turhaan näe toisten tumputtajien seuraajamääriä, eikä myöskään postausten päivämääriä. 

Muissa medioissa tulee helposti se että alkaa helpommin seuraamaan sellaista, jolla on jo valmiiksi 50k seuraajia. Tavallaan luottaa, että homma toimii. Tumpussa sun maine riippuu siitä, mitä sä rebloggaat ja mitä kirjottelet sun muuta (no toki myös taktikoinnista), ilman ulkokirjallisia seikkoja. 

Noniin! Koulujen joululoman jälkeen, palasin minäkin rikospaikalle. Myönnettäköön heti kärkeen, että en ollut kovin tyytyväinen saavutuksiini loman aikana. Menin siihen samaan vanhaan halpaan, että ajattelin tekeväni kahden viikon aikana paljon kirjoittamista ja suunnittelua - pyhinähän on hyvin aikaa, kun myynti ja muu tulipalojen sammuttelu ei vie kaikkea huomiota.

Mutta... Juuei. Olin vähän lopussa ilmeisesti, koska aika paljolti aika meni lähinnä hengaillessa. Toinen juttu on tietenkin se, että ehkä tähän ikään voisi oppia, ettei kotona voi lasten kanssa ajatella. Etätyöt, jotka ovat rutiinia tai vaativat puheluita, maileja tms. suorittamista, pystyn hoitamaan. Mutta mikään kirjoittaminen, suunnittelu, strategiat... Ei toivoa. En pysty keskittymään muiden ollessa kotona. Vaikka lapset eivät olekaan enää niin pieniä, että vaatisivat jatkuvaa hyysäämistä, kysymyksiä, tarinoita ja muita keskeytyksiä piisaa.

Toimistolle oli siis hyvä päästä - ja arkirutiiniin pitkästä aikaa. Sain vihdoin tutustua uuteen harjoittelijaammekin, ja koko viikko on muutenkin solahdus suoraan virtaan. Ei lempeää laskua enää tässä kohtaa vuotta.

Tuleva vuosi on varmasti työntäyteinen. Pitää ottaa uutta suuntaakin. Kun mietin, miten jaksan tehdä vielä kovemmin töitä tänä vuonna, kun viime vuosikin väsyttää vielä, aloin listata työmatkalla autossa ihan ääneen itselleni motivaation ja innon lähteitä:

Suunta - Kun tiedän, mihin haluan mennä ja pääsen tekemään asioita sen eteen, motivoidun. Vasta paikallaanolemisen kurjuus halvaannuttaa ja masentaa. Maali siis kirkkaana mielessä ja tasaisen tappavaan tahtiin jalkaa toisen eteen.

Fyysinen hyvinvointi - Riittävä uni pitää mielen virkeänä ja positiivisempana, liikunta tuo mielihyvää, toimii irtiottona työasioista ja parempi kunto auttaa jaksamaan - ja tietenkin hyvä ruoka ja säännöllinen ruokailurytmi ovat viimeinen silaus. Nämä toimivat kaikille, nämä toimivat minulle. Kun pitää itsestään huolta, jaksaa vaikka mitä.

Henkinen hyvinvointi - Meditointi ja päiväkirjat pysyvät ohjelmistossa ja auttavat käsittelemään fiiliksiä. Ehkä myös enemmän kontaktia uusien ja vanhojen ystävien kanssa -ja vähemmän omaan maailmaan uppoamista.

Olen tehnyt kovasti töitä ja nyt, kun on useampi projekti hyvässä myötätuulessa ja asiakastöitäkin pääsee tekemään... alkaa vauhti tyssätä.

Mikä siinä on, että silloin, kun pitäisi painaa kaasua hyvällä mielellä, iskeekin masis ja kaikki aika tulee käytettyä vetelehtimiseen. Mitä?! Mä olen ollut niiiin tehokas ja tuottelias pitkän aikaa. Yhdet rapakontakaiset vaalitkin (joista en vieläkään ole valmis puhumaan) auttoivat pääsemään some- ja YouTube-kierteestä eroon ja olen oikeasti keskittynyt hommiin ihan uudella tavalla. Nyt, kun se kantaa hedelmää, halvaannun.

Mitä ihme itsesabotaasia tässä harrastetaan? Jotenkin ei vaan jaksa. Vaikka nyt jos koskaan, pitäisi.

Ajoituskin on niin täydellinen, että tämä on nyt selvästi päänsisäistä, eikä mitään oikeaa uupumusta. Kyllä mieli on ihmeellinen. Juuri, kun ajattelisi, että fiilikset ja toivo ovat korkealla, niin näkeekin vain negatiivisia asioita ja vajoaa synkkyyteen. Voiko ongelma olla juuri siinä, että olen liian kauan sinnitellyt ja yrittänyt pysyä positiivisena haasteista huolimatta? Niinkuin jotkut aina sairastuvat vasta päästessään lomalle. Tai kuolevat päästessään eläkkeelle. 

Päivät ovat ihan sekaisin. Perjantaista lähtien on ollut sunnuntai-olo syyslomailun takia. Kun hengaa vain kotona, ei eroa viikonloppuun oikein ole.

Olin kovasti ajatellut tänäänkin kirjoittaa vähän käsikirjoitusta ja päästä hommiin käsiksi, jotta olisin valmistautuneempi alkuviikkoon. No, puoli päivää kone on kyllä ollut auki - mutta aika on mennyt videoita katsellessa. Erityisesti tänään on puhutellut positiiviseen ajatteluun ja sen merkitykseen liittyvät videot. Jos ehditte, katsokaa ihmeessä Shawn Achorin puheenvuoroja, kuten tämä. Taitaa mennä kundin “Before Happiness”-kirja kuunteluun seuraavaksi. Ihan huikeaa, miten paljon ihan fysiologisia ja muutenkin konkreettisia vaikutuksia omalla asennoitumisella on.

Aina on niitä, joiden mielestä on ‘tyhmää’ tai ‘lapsellista’ keskittyä asioiden positiivisiin puoliin. Mutta aivan yhtä totta ne positiiviset puolet ovat kuin negatiivisetkin (jos lähdetään siitä oletuksesta, että tosiaan puhutaan tosiasioista). On ihan yhtä lailla puolueellista ja valinta nähdä vain negatiiviset asiat ja jättää positiiviset huomiotta. Miksi negatiiviseen keskittyminen nähdään ‘järkevämpänä’ ja ‘oikeana’ vaihtoehtona ja positiiviseen keskittyminen ‘hörhöilynä’? Ehkä, koska liskoaivo.