#nuoruus

Kertomus nuoruudesta ja jostain muusta, joka jäi vaivaamaan Prologi Tytöt juoksivat valkeassa yössä. Oli kesäkuu ja loma. Yön viileys kihisi Liisan otsalla ja paljaat käsivarret nousivat kananlihalle. Hän oli unohtanut laittaa pitkähihaisen päälle ja vilutti vähän. Mira kulki mustassa hupparissaan ja tiukoissa farkuissaan mustaksi värjätty, kerroksiin leikattu tukka tupeerattuna kohti taivasta.…

Kesäyöt on pitkiä, kauniita ja täynnä tuskaa. Viime kesä, viimeiset vuodet, ne hiljaiset minuutit ja yksinäiset auringonlaskut. Hetket, jotka palaa mieleen uudelleen ja uudelleen. Muistot, joita palaa kelailemaan aina kerta toisensa jälkeen ja miettimään, että mistä kaikki oikein alkoi ja minne ollaan menossa. Emoajat, duunariakka, pikkutyttö, teini, jota ei koskaan ollutkaan. Tyttöystävä, talon emäntä, kakkosäiti, isosisko, teini, jota ei koskaan ollutkaan. Lapsi, jolle kerrottiin kuinka tärkeää on saada elää lapsuus ja nuoruus samalla, kun huomaamatta riistettiin lapselta nuoruus ja kasvatettiin esiteinistä aikuinen. En ole katkera, mutta toivoisin silti voivani palata ajassa taakse, elämään sen nuoruuden, jota en koskaan saanut elää. Edes yhden päivän, jos voisin olla nuori ja elää ne nuoren identiteettikriisit ja kaikki vaiheet, jotka teini käy läpi matkalla kohti aikuisuutta. Edes yhden päivän, jos voisin sanoa olleeni nuori. Vastuuton, tunnemyrskyssä, elämän moottoritiellä talla pohjassa päästävä nuori, jolla ei ohikiitävässä hetkessä ole huolta huomisesta ja sen vastuista.