Ihmetyksiä turvallisuuspoliittisesta päättämättömyydestä
Ihmetyksiä turvallisuuspoliittisesta päättämättömyydestä
COVID-19-pandemian vallattua palstatilan ”jokainen oli somessa tartuntatautiasiantuntija" ja Venäjän hyökkäyssodan myötä taas turvallisuuspolitiikan asiantuntija. Molemmista aiheista on kirjoitettu ja kirjoitetaan paljon, ja kuten pandemian osalta jätin analyysini kirjaamatta, en analysoi sotaa sen tarkemmin tässä. Seuraan sotaa tiiviisti ja se on varsin merkittävä omankin elämäni kannalta, mutta maailmassa käydään muitakin sotia ja humanitaarisia katastrofeja, tyranneja sekä disinformaatiota löytyy valitettavasti ympäri maailmaa. Aina eri konfliktien ja onnettomuuksien myötä kärsin siitä, että tämäkin unohdetaan pian. Enkä väitä, että olen itse yhtään sen parempi. Nyt tosin on Euroopan tulevaisuuden kannalta erityisen tärkeää, ettei tämä konflikti unohdu. Mutta takaisin asiaan. Turvallisuuspolitiikan osalta olen tänä vuonna ihmetellyt kolmea seikkaa siitä, miten päättämään valitut kansanedustajat sekä niiden parissa työskentelevät viranhaltijat ovat olleet niin ymmällään, kun olisi aika esittää vaihtoehtoja, niiden seurauksia sekä tehdä niistä päätöksiä (joista jälkimmäinen on pääsääntöisesti tietysti politiikkojen tehtävä):
Nato-kanta
Turistiviisumit
Nord Stream -kaasuputket
1. Jokaisella suomalaisella kansanedustajalla luulisi olleen kanta Natojäsenyyttä kohtaan jo ennen kuin tuli ajankohtaiseksi äänestää siitä, sillä asia on ollut jatkuvasti esillä jo ainakin vuodesta 1992 lähtien. Kuinka voi olla mitään mielipidettä tällaisessa maassa turvallisuuspolitiikasta, jos ei ole selvittänyt, olisiko Natojäsenyys hyvä vai huono asia? Ja kyllä, jokaisella kansanedustajalla tulisi olla jonkinlainen käsitys turvallisuuspolitiikasta, mutta toisaalta sitten on niin monta muutakin asiaa mistä näin toivoisi. Annan paljon anteeksi sillä, että juuri tuo ikuisuuskysymyksenä pysyminen on johtanut siihen, ettei se tuntunut koskaan ajankohtaiselta ja siksi vaativan perehtymistä, joten oli varmasti helppoa vain mennä puolueen yleisellä kannalla ja toivoa, ettei kukaan kysy siitä mitään. Kuitenkin kun se oli tärkeimpiä keskustelunaiheita kahvihuoneista valtakunnanmediaan, oli moni kansanedustaja edelleen samalla linjalla, ettei ole muodostanut mielipidettään. Puheenjohtajilla on oikeus pidättää mielipiteensä julkisuudesta, ettei ohjaa muita, mutta mielestäni on anteeksiantamatonta suomettunutta vatulointia, ettei osaa sanoa juuta eikä jaata kun on jo päivän selvää, että asiasta tullaan äänestämään. Se ei nyt ole tämän kirjoituksen aihe, mutta kaipasin myös merkittävästi enemmän kriittistä keskustelua puolesta ja vastaan, mitä olisi voitu käydä jo vuosikausia, mutta nyt prosessi ajettiin yllättävän nopeasti läpi ja kritiikki jäi lähinnä Eduskunnan päätöskokoukseen.
2. Kun COVID-19-rajoitukset poistuivat, EU:ssa havahduttiin siihen, että nythän on muuten venäläisiä turisteja ihan uudella kaliiberilla ja jotain pitäisi tehdä. Suomi seurasi auttamattoman hitaasti muiden perässä lopulta kieltämällä turistiviisumit Venäjän kansalaisilta. En ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin enkä kritisoi itse prosessin venymistä, mutta Suomea laajemminkin ihmettelen asian periaatteellisuuden yllättävyyttä. Turisteja oli ollut jo pandemian aikana, niiden olemassaolo ei ollut yllätys. Silti suureksi puheenaiheeksi asia muuttui vasta pandemiarajoitusten poistuttua ja eniten ihmetyttää se, että vasta tuolloin alkoi pohdinta siitä, mitä asialle voitaisi tehdä. Ymmärrän suunnittelemattomuuden ennen vuotta 2014, maailmassa kun suuri massa ei osaa koskaan varautua mihinkään ennen kuin jotain tapahtuu, mutta tässä on ollut melkein kahdeksan vuotta aikaa pohtia, millaisia pakotteita pitäisi, olisi pitänyt ja voitaisi tehdä, jos tilanne eskaloituu. Silti ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa viisumirajoituksille ainakaan niiden käytännön toteutuksen osalta, vaikutti ettei edes olisi tajuttu tarvetta tällaiselle. Ei vaikka pakotteisiinkin on sisältynyt henkilöiden liikkumisen rajoittamista. En näe ainakaan nykytiedon valossa turismin muodostaneen suurta ongelmaa, mutta mielestäni on anteeksiantamatonta kaikilta osapuolilta, ettei asiaan osattu mitenkään varautua.
3. Nord Stream -kaasuputkien räjäytykseen varautumisesta, joka tätä kirjoittaessani on suuri puheenaihe, en syytä viranomaisia; tiedän, että infrastruktuuriin kohdistuviin iskuihin suhtaudutaan asianmukaisesti. Ihmettelen sitä, kuinka erityisesti Saksassa on luotettu siihen, ettei mitään vastaavaa voi tapahtua ja terrori-iskua pidetään korkeintaan teoreettisena mahdollisuutena. Olen itse pelännyt Atlantin datakaapeleiden puolesta niin kauan kuin olen tajunnut niiden olemassaolon ja mielestäni on jälleen anteeksiantamatonta, ettei tällaisia uhkakuvia ole huomioitu politiikassa. Kaipa se kiteytyy siihen samaan, ettei kaikkeen voi kohdistaa resursseja eikä se ole ollut kiinnostava aihe. Toivon, että tämä isku toimii jatkossa esimerkkitapauksena ja avasi ainakin nykypoliitikkojen silmiä edes hetkeksi.
Tässä hyökkäyssodassa moni asia on yllättänyt minut, mutta pitkällä tähtäimellä on erittäin mielenkiintoista seurata, onko kehityskuvioissa jotain suurempaa Venäjän suunnitelmaa esim. Naton laajenemisen, energiamarkkinoiden ja globaalin ruoantuotannon suhteen, vai onko kaikki todellakin ollut niin kaoottista ja epäloogista kuin miltä se vaikuttaa päällepäin. Ja mitä tämä kaikki merkitsee tai olisi voinut merkitä Suomelle, joka ainakin toistaiseksi on säästynyt paljolta.
