#menetys

En vaan pysty suostumaan, en sinusta luopumaan.

Isäni menehtyi viime lauantaina

Vaikka tiedettiin että lähtö ei ole kamalan kaukana, tuli sen äkillisyys yllätyksenä. Isällä oli alzheimer ja syöpä, kumpikaan ei häntä kuitenkaan vienyt. Mikä sen sitten lopulta teki selvinnee tässä piakkoin, pyörtyi kolmesti, kaatui, sydäntä tai aivoa, joku ei enää jaksanut. Luulen että isä tiesi ettei lähtö ole kaukana, oli siskolleen sanonut vielä aamulla että vieruskaveri lähti, minun vuoro on sitten seuraavana. Onneksi oli sairaalassa lähdön tullessa, ei tarvinnut arpoa että olisiko voinut pelastua jos olisi ollut kotonaan.

Olen nyt muistellut viime aikoja, ihan vaan tätä vuotta, kauemmas en uskalla vielä lähteä ettei tule nestehukka. Onneksi isä ei ehtinyt kärsiä syöpähoidoista, osasi pukea ja peseytyä itse, vitsaili, kosi koko kerroksen hoitajat (en tiedä oliko joku suostunut, toivottavasti). Kivut oli kovat mutta armollinen alzheimer poisti muistot niistäkin. Onneksi ehdin viettää viikon Kuopiossa isän luona Buugin kanssa, niistä tuli tosi hyvät kaverit ja isä muisti Buugin ihan loppuun saakka vaikka muuten alkoi olla vaikeuksia elää tässä todellisuudessa. Onneksi käytiin kaksi viikkoa sitten sairaalassa istumassa isän kanssa ja sanoin lähtiessä että rakastan, että on maailman paras isä. Nyt tätä kirjoittaessahan tuo silmämuna alkoi tursuamaan ja Buugi lähti jaloista, se tuntuu pelkäävän kun itken. Ei tietysti ymmärrä raasu mistä on kyse. Nukkuu huonosti koska minä nukun huonosti.

Koko tämä aika, viime talvi ja tämä kevät on ollut raskaat, tähän vielä päälle raksa, mutta ainakin tuli lähennyttyä isän siskon ja oman velipuoleni kanssa. Tuntuu että sain kuitenkin 2 ihmistä takaisin joille ei tarvitse puhua säästä tai joita ei tarvitse enää ikinä kätellä, tiijätkö.

Nyt kun ei ole enää isää eikä äitiä on kuitenkin ystävät jotka tuo omenapuusta oksan kaverinsa pihalta kun ajattelee että piristyn. On veli ja veljenpoika jotka hoitaa isän kodin nippuun Kuopiossa, on kollegat jotka laittaa viestejä töistä etten saa huolehtia. On Jardaani joka silittää päätä. On Buugi joka pakenee aina kun alahuuli alkaa väpättää. Tommoset asiat pitää pinnalla. Elämä se vaan kuitenkin jatkuu. Isä on nyt paremmassa paikassa ja sai elää pitkän elämän. Pitäs vaan aina muistaa sanoa että rakastaa. 

Rakastan sinua isä, tule uniin kun kerkiät niin jutellaan.

-----