#levyhaaste
#levyhaaste
Minulta jäi huomaamatta somessa levinnyt levyhaaste, yksi monista näinä aikoina suosituista listaamisista. Tämä on kuitenkin sellainen, johon ajattelin itsekin ottaa osaa. Listaan siis kymmenen musiikkimakuuni mielestäni voimakkaimmin vaikuttanutta albumia järjestyksessä julkaisuvuoden mukaan. En siis listaa parhaita tai eniten kuuntelemiani albumeja, vaan täysin subjektiivisen arvion mukaan käänteentekevimmät tai silmiä (korvia) avaavimmat. Kun vaikuttavasta musiikista puhutaan, täytyy myös huomioida ns. huono vaikutus esim. radiossa soitettu musiikki, josta ei oppinut pitämään tai joka alkoi ajan myötä tympiä ja jonka avulla voi siksi keskittyä oleellisempaan. En kuitenkaan nyt keksi mitään kokonaista albumia, jolla olisi ollut ainakaan yhtä merkittävää vaikutusta omaan musiikkimakuuni kuin näillä kymmenellä itse tarkoituksella kuuntelemallani:
1. Sepultura - Beneath the Remains (1987, Death metal / Thrash metal)
Valinta oli vaikea tämän ja seuraajansa Arise:n (1991) välillä, mutta molemmat ovat lapsuuteni ensimmäisiä kosketuksia Death metaliin, joskaan itseltäni ei kumpaakaan löytynyt. Brasilialainen bändi vaikutti valtavasti maailmanlaajuisesti metallimusiikin kehitykseen ja toimi itsellenikin oivana ponnahduslautana.
2. Metallica - Load (1996, "Heavy metal")
Load oli aikanaan kova pala monelle fanille, sillä sen myötä bändi vaihtoi tyyliään perinteisestä Speed/Thrash metallista vahvasti Hard Rockin suuntaan, mutta albumille ei oikein kuvaavaa genreä tunnu löytyvän. Itselleni tämä oli ensimmäinen Metallican albumi ja yksi ensimmäisistä albumeista ylipäänsä, joten sillä on aina erityinen paikka sydämessäni.
3. The Offspring - Ixnay on the Hombre (1997, Skate punk / Punk rock)
Useampikin lapsuuden ystäväni piti The Offspringin kepeästä mutta vahvasta ja kokeilevasta ilmaisusta, jonka itsekin omaksuin nopeasti. Sittemmin bändi on mennyt alati kaupallisempaan suuntaan ja julkaissut todella luokatontakin materiaalia, mutta 90-luvulta jäi paljon hyvää, siitä tämä on loistava esimerkki.
4. Rammstein - Sehnsucht (1997, Neue Deutsche Härte / Industrial metal)
Pidän paljon Industrial metallista ja ensiaskeleet siihen toi tämä Saksan vientiylpeyden toinen pitkäsoitto. Sehnsuchtilta löytyy myös bändin soitetuin ja ehkä yksinkertaisin kappale, Du Hast, mutta siitä huolimatta albumi on edelleen erinomainen.
5. Kotiteollisuus - Tomusta ja tuhkasta (2000, Hard rock)
Kotikylän poikain eli Lappeenrannan ylpeyden ensimmäisen aallon läpimurtoalbumi. Artistia on kahden tätä seuraavan albumin jälkeen syytetty jokaisen uuden julkaisun myötä ilmaisun muuttumattomuudesta, mikä ei ole lainkaan tuulesta temmattua kritiikkiä, mutta tämä albumi edustaa mielestäni omaa uniikkia maailmaansa, kun kaupallisuus ei vielä (juuri) tuntunut ja kokeellisuutta löytyi sopivasti muusikoiden etsiessä omaa linjaansa.
6. Sentenced - The Cold White Light (2002, Gothic Metal)
En juuri koskaan muista, missä ja miten olen johonkin asiaan tutustunut, etenkään musiikkiin, mutta Sentencedin muistan: "Cross My Heart and Hope to Die" soi mp3-autoradiosta veljeni tietokoneella öisellä Vice Cityn kadulla. Kotimaisen melodisen metallin klassikkonimi iski saman tien ja näytti tien aivan erilaiseen metalliin, vaikka mielestäni goottimetalli onkin huono genre tälle artistille ja albumille.
7. Dark Tranquillity - Damage Done (2002, Melodic death metal)
Ruotsalaisen göteborgilaismetallin pioneerin käänteentekevä julkaisu, jolla bändi löysi nykyisen modernin ilmaisunsa, ja joka iski erittäin voimakkaasti jo ensikuuntelulla. Tähän albumiin on mukava palata aina uudelleen, etenkin remasteroituna versiona.
8. Kiuas - Reformation (2006, Power metal / Folk metal)
Nykyään kuuntelen paljonkin poweria, mutta se alkoi tästä albumista. Kiuas tuotti varsin nopeasti neljä albumia, mutta hajosi sitten laulajan musikaalisen kiinnostuksen loputtua. Bändin äänimaailma osuu makuuni aivan erinomaisesti ja on herättänyt minussa enemmän tunteita kuin yksikään muu artisti.
9. DevilDriver - The Last Kind Words (2007, Groove Metal)
Luulisin jonkin legendaarisen Panteran albumeista toimineen vahvempana Grooven sanansaattajan, mutta sanoisin silti, että tämä albumi oli merkittävämpi. En olettanut paljonkaan artistilta, jonka mielsin turhaksi jenkkibulkiksi, mutta tämän albumin myötä olen suhtautunut etenkin yhdysvaltalaiseen moderniin Thrashiin ja Grooveen aivan eri tavoin.
10. The Night Flight Orchestra - Amber Galactic (2017, Album-oriented rock)
Tuoreimpana albumina on Spotify-ajan löytö, metallimuusikoiden "supergroup", joka tekee aivan erilaista musiikkia kuin muusikoiden aiemmat/muut kokoonpanot. Amber Galactic edustaa hilpeää kasarihtavaa hyvä mielen rockia, joka iski itseeni aivan yllätyksellä. Jos tapaisin itseni kymmenen vuotta sitten, saisin varmaankin kuulla tulleeni vanhaksi.
Valtaosaan tämän listauksen albumeista olen tutustunut jo lapsena rakkaan veljeni ansiosta, mistä olen hänelle ikuisesti kiitollinen. :)














