Kirjamessut järjestettiin tänä vuonna 26.-29.10. ja viikonloppu oli täynnä kiinnostavia kirjailijahaastatteluja, uusia tuttavuuksia, sekä tietenkin massoittain kirjoja. Myös YA-kirjat olivat päässeet messuilla mukavasti esille. Tässä muutamia suosikkejamme messuilta.
Nelli Hietala kertoi romaaninsa Kielillä puhumisen taito syntyneen, kun hän joutui hylkäämään alkuperäisen tarinaideansa. “Päätin, että jos en voi kirjoittaa tosi suurta tarinaa, niin kirjoitan jostain tosi pienestä.” Niinpä romaanin aiheeksi valikoitui r-vika.
Kallion lukiolainen Pihla herätti Kielillä puhumisen taito -romaanin Saran henkiin.
Gummeruksen messuosastolla oli nostettu komeasti esiin Camilla Läckbergin uutuusdekkari Noita sekä Matti Röngän Yyteet, joka päivittää Tuntemattoman sotilaan nykypäivän yritysmaailmaan.
Gummeruksen osastolla oli myös näyttävät kirjapyramidit houkuttelemassa ostajia.
Elina Rouhiainen kertoi Muistojenlukija-romaanilla alkavan Väki-trilogian koostuvan monesta yksittäisestä ideasta, jotka alkoivat nivoutua yhteen. Muistojenlukijan linnut saivat alkunsa Elinan lintukuvioisesta suihkuverhosta.
Tämän blogin kirjoittajista Laura Kurki haastatteli fantasiakirjailija Katri Alataloa Käärmeiden kaupunki -aavikkofantasiaromaanin tiimoilta. Vaikka yleisöä ei enää sunnuntai-iltana ollut hurjasti, niin Katrin välitön olemus ja avoimet vastaukset jättivät lämpimän tunnelman messun loppuun.
YA-kirjat oli nostettu esiin useammalla osastolla.
Selja Ahavan sunnuntainen haastattelu Akateemisen osastolla oli hienoa kuultavaa. Ahavan kaunis, menetyksestä kertova uutuuskirja Ennen kuin mieheni katoaa on herättänyt paljon keskustelua ja nytkin yleisöä oli hyvin ottaen huomioon äänentoistollisesti hankalan käytäväpaikan. Ahavan aiemmat kirjat ovat niittäneet myös paljon mainetta, ja hänen edellinen teoksensa Taivaalta tippuvat asiat oli Finlandia-ehdokas.
Kirsti Kurosen Pönttö on säeromaani. Kuronen kertoi, että säeromaani sopii hänelle, sillä hän on juonen sijaan kiinnostuneempi päänsisäisistä tapahtumista ja pienistä hetkistä.
Kallion lukiolainen Sointu esitti pätkän Pöntöstä.
Myös poikittaislinjan bussi oli löytänyt tiensä Kirjamessuille.
Anya is live and ready to show you everything. Watch her strip, dance, and perform exclusive shows just for you. Interact in real-time and make your fantasies come true.
✓ Live Streaming✓ Interactive Chat✓ Private Shows✓ HD Quality✓ Free Actions
Free to watch • No registration required • HD streaming
Muggle version of the (triple-decker) Knight Bus #doubledeckerbus #knightbus #harrypotter #bookfair #kirjamessut2017 #helsinki #suomi #finland #instagood #instalife #igdaily (at Messukeskus)