Siinä samassa maailma rysähti takaisin paikoilleen ja Magnus tajusi mokanneensa. Pahasti.

”Matias?” Väyrynen kysyi hämillään.

Magnus karaisi kurkkuaan. ”Sori”, hän sanoi nolona ja käänsi katseensa. ”En mä tiiä mikä muhun meni.”

Hetken oli hiljaista, kunnes Väyrynen sanoi: ”Mä luulin että meillä oli kivaa yhdessä.”

”Niin meillä onki!” Magnus puolusti. Koska se oli totta. Ei ehkä ihan samalla tavalla kuin Magnus olisi toivonut Matiaksen kanssa olevan, mutta kuitenkin.

”Ei tää nyt ihan tunnu siltä”, Väyrynen sanoi alakuloisesti. ”Ehkä mun ois parempi lähteä.”

”Mut mites toi lasagne?”

Väyrynen kaivoi puhelimensa taskusta. ”Sen pitää olla uunissa viel viiskyt minuuttia.”

”En mä sitä –”

”Mä tiiän. Mut ehkä sun pitää miettiä, mitä sä haluut. Siis muuta ku lasagnee”, Väyrynen sanoi ja lähti. 

Magnus ei yrittänyt estää.

****

Matias murjotti taas sohvalla. Eineslasagne oli ehtinyt jo kylmetä, koska ei oikein ollut ruokahalua. Miks ihmeessä mun piti taas sanoa et se suudelma oli känninen läppä? Matias mietti.

Koska ei se ollut. Ei sinne päinkään. Mutta sitä Matiaksen oli vaikeaa myöntää edes itselleen, saati sitten kenellekään muulle. Mutta ei ollut reilua laittaa suudelmaa myöskään läpän piikkiin, ei varsinkaan Magnusta kohtaan. Mutta toisaalta mitä myöntäminen edes hyödyttäisi, kun Magnuksella oli kuitenkin Väyrynen?

”Ei helvetti”, Matias huokaisi. Ehkä se oli vain myönnettävä. Matias oli ihan älyttömän ihastunut Magnukseen. Ja se suudelma siellä mökillä. Matias ei saanut sitä mielestään, vaikka kuinka yritti.

Matias katsoi ympärilleen ja teki päätöksensä. Tästä ihastuksesta oli päästävä eroon, eikä se ei onnistunut Pihlajakadulla, kun Magnus oli koko ajan niin lähellä (vaikkakaan ei tarpeeksi lähellä).

Matias kaivoi puhelimensa esiin sohvatyynyjen välistä, minne oli sen aiemmin heittänyt, ja kaivoi esiin sisarensa numeron.

Matias: mä lähen viikonlopuks keravalle, mutsi tarvii jotain jeesii

Laila: okei, sano terveisiä ja et täällä on kaikki kunnossa, ei tarvii koko ajan tentata

Matias: 👍

Matiaksesta tuntui pahalta valehdella. Taas. Oli ollut jo tarpeeksi ikävää valehdella kaikille Matildasta. Ja varsinkin Ollille valehtelu aiemmin päivällä oli tuntunut pahalta, koska Matias tiesi, että Olli halusi vain auttaa. 

Joten yksi viesti vielä ja sitten menoksi.

Matias: sä halusit et mä puhun, ni täs on: Matildaa ei oo olemassa, mä oon ihastunu Magnukseen, me suudeltiin siellä mökillä ja nyt en saa sitä mielestä, lähen keravalle jos pääsisin siitä yli ku sil on se väyrynenki

Matias oli juuri sulkemassa puhelinta kun Ollin vastaus, monta kysymysmerkkiä, putkahti näytölle. Matias ei kuitenkaan jaksanut selittää enempää, joten puhelin sai sammua.

Matka Keravalle sujui mietteissä. Matias ei ollut varma, miten oli päätynyt taas juoksemaan ongelmiaan pakoon Keravalle, mutta tällä kertaa ainakaan Magnus ei houkuttelisi häntä palaamaan.

Magnus. Matias ei voinut olla hymyilemättä tätä ajatellessaan. Luvatta aivot johdattivat hänet ajattelemaan taas sitä poreammeessa tapahtunutta suudelmaa. Miten toisin kaikki olisikaan voinut mennä, jos muut eivät olisi tulleet takaisin. Ja jos Väyrystä ei olisi. Miks senkin piti tulla sotkemaan kaikki?

Matias huokaisi. Eihän Väyrynen ollut syypää tähän kaikkeen, vaikka siltä se tuntuikin. Mutta ilman Väyrystä Magnus olisi saattanut suudella Matiasta uudestaan. Paitsi eihän sekään ollut varmaa. Mistä sitä tiesi tykkäsikö Magnus edes hänestä? Sairaalastakin Magnus ajoi hänet pois ja oli muutenkin ollut etäinen, kun Matias olisi vain halunnut olla tämän tukena. Mutta toisaalta Magnus oli selkeästi suudellut takaisin siellä mökillä. Ehkä se ei tarkoittanut mitään. Miksi kaiken piti olla niin sekavaa? Miksei Matias vaan voinut ihastua normaalisti?

Junan tultua Keravalle Matias suuntasi Ramin baariin. Ainakin nyt hän voisi tilata oluen murheeseen ihan laillisesti.

”Ai Matias, moi”, Rami tervehti iloisesti, kun Matias istui tiskin taakse. ”Mitäs sä täällä teet?”

Matias kohautti olkiaan. ”Onks mutsi täällä?”

”Joo tuolla se on takahuoneessa. Käynks mä hakemassa sen?”

”Ei, ei tarvii. Mä voin venata tässä. Laita bisse sil aikaa”, Matias sanoi ja rummutti hajamielisesti tiskin pintaa.

”Onks kaikki hyvin?” Rami kysyi otsa kurtussa samalla kun laski olutta hanasta.

”Joo. Joo, miksei olis?”

”No näytät vaan vähän apealta. Etkä sä tai Laila hirveesti käy ilmottamatta”, Rami vastasi ja ojensi tuopin Matiakselle.

”Niin no, tuli ikävä mutsin ruokia”, Matias sanoi ja ajatteli nyrpeänä kaikkia viime aikojen einesruokia.

”Okei”, Rami sanoi, muttei vaikuttanut ihan uskoneen selitystä.

Onneksi juuri silloin Susu tuli takahuoneesta ja huomasi Matiaksen.

Iloinen hymy levisi mutsin kasvoille, kun tämä tuli halaamaan Matiasta. ”Moi kulta, mitä sä täällä teet?” 

Matias naurahti. ”Rami kysy äsken ihan samaa. Pitääks mun lähteä, laittaa viesti ja tulla takas?” hän kysyi ilkikurisesti.

Mutsi nauroi. ”Höpsö, ei tietenkään. Mun vuoro päättyy kohta, ni voidaan sitten mennä kotiin ja mä voin laittaa jotain syötävää.”

”Kiitti mutsi”, Matias sanoi ja hymyili aidosti. Olo tuntui jo nyt paljon kevyemmältä. Ehkä Matias voisi saada äidiltään jotain neuvoja tämän sotkun selvittämiseen. Jos uskaltaisi kertoa mitä on meneillään toisin kuin viimeksi. Ehkä kaikki vielä järjestyisi.

****

Magnus ei oikein saanut nukuttua koko yönä. Päässä pyöri vain Matias ja Väyrynen, Väyrynen ja Matias. 

Aamun tullen Magnus tiesi, mitä hänen piti tehdä, mutta ei se helpottanut asiaa. Mutta parempi vain saada se pois alta.

Huokaisten Magnus tekstasi Väyryselle ja pyysi tätä käymään.

Väyrynen: onks se hyvä idea?

Magnus: mun pitäis varmaa vähän selittää ja ois helpompi jos nähtäis

Väyrynen: ok, mä tuun

Magnus huokaisi helpotuksesta, koska ei ollut ollut varma suostuisiko Väyrynen ikinä edes näkemään häntä uudelleen.

Magnus vääntäytyi ylös sängystä ja ei mennyt kauaakaan, kun hän jo avasi ovea Väyryselle.

”Tuu sisään”, Magnus sanoi ja viittasi Väyrysen sohvalle istumaan. Tällä kertaa Väyrynen ei istunut ihan hänen viereensä, mikä hieman kirpaisi, mutta jos Magnus oli rehellinen itselleen niin se ei sattunut läheskään niin paljon kuin Matiaksen sanat kännisestä suudelmasta.

”Tota, mä oon pahoillani siitä eilisestä”, Magnus aloitti ja katsoi varovasti Väyrystä, joka nyökkäsi.

”Mitä siinä oikein tapahtu?”

”Mä – tai siis”, Magnus huokaisi. Yleensä sanat tulivat helpommin. ”Mä ajattelin Matiasta”, hän päätti vihdoin sanoa, koska turha sitä enää oli kieltää, vaikka se hävettikin.

Väyrynen nyökkäsi taas, nyt murheellisen näköisenä. ”Oot sä ihastunu siihen?”

Nyt oli Magnuksen vuoro nyökätä. ”Oon ollu jo pitkään. Mä luulin et se olis ykspuolista, mut sit siellä mökillä se suuteli mua ja mä – en mä tiiä mitä mä luulin. Se sano et se oli kännissä tehty virhe mut –” Magnus sai sanottua ennen kuin kyyneleet nousivat silmiin.

”Mut sä et taida ihan uskoa sitä?” Väyrynen jatkoi.

”En mä tiiä. Mut ihan sama. Tai siis ei oo, mut mun on pakko lopettaa tää meidän juttu, koska tää ei oo reiluu sulle. Anteeks”, Magnus sanoi ja pakotti itsensä katsomaan Väyrystä.

”Okei.”

”Okei? Mitennii okei?”

”Okei, koska sä et tykkää musta, niin mitä muuta mä voisin sanoa?” Väyrynen kysyi vilpittömästi.

”Kyl mä susta tykkään”, Magnus kiirehti sanomaan. ”En ehkä silleen, ku oli tarkotus mut sä oot oikeesti tosi hyvä tyyppi.”

Väyrynen naurahti haikeasti. ”No kiitos. Ehkä me vielä nähdään, mut mun pitää nyt mennä.”

”Okei.”

”Okei.”

Kun ovi sulkeutui Väyrysen perässä, helpotuksen ja haikeuden aalto pyyhkäisi Magnuksen yli. Keskustelu oli mennyt paremmin kuin hän oli osannut kuvitella, mutta olo oli silti kumman tyhjä. Vaikka tämä olikin oikea ratkaisu, sen Magnus tiesi. Ei se silti hirveästi helpottanut, koska Magnus tiesi myös, että jäisi kaipaamaan etenkin keskusteluja Väyrysen kanssa – ne olivat aina olleet niin helppoja eikä Magnus ollut koskaan pystynyt keskustelemaan kirjallisuudesta samalla tavalla kenenkään muun kanssa. Ehkä he vielä joskus voisivat olla kavereita.

Vähän aikaa asiaa mietittyään Magnus päätti, että tarvitsi muita kavereitaan juuri nyt. Ehkä hän voisi murjottaa yhdessä Matiaksen kanssa, vaikka heidän edellinen keskustelunsa vielä sattuikin. Mutta kuten Magnus oli isoäidilleen todennut, hän halusi aina vain viettää aikaa Matiaksen kanssa ja niin oli nytkin, koska huolimatta siitä mitä muuta oli meneillään, Matias oli Magnuksen ystävä.

Magnus vääntäytyi ylös sohvalta ja suuntasi alakertaan.

”Ai moi”, Olli sanoi kummalliseen sävyyn, kun hän avasi oven Magnukselle.

”Moi. Voinks mä tulla sisään?” Magnus kysyi hieman ihmeissään.

”Aa, joo tietty. Sori”, Olli sanoi ja päästi Magnuksen sisään.

”Onks Matias kotona?” Magnus kysyi seuratessaan Ollia olohuoneeseen, missä Laila istui sohvalla pelikonsolin ohjain kädessään.

”Ei, se lähti viikonlopuks Keravalle. Mutsi tarvis jotain apua. Haluuks pelata?” Laila vastasi ja ojensi toista ohjainta hänelle.

”Ai”, Magnus sanoi kulmat kurtussa.

Laila heilautti ohjainta ja Magnus tarttui siihen. ”Millon se lähti?”

”Eilen illalla”, Laila vastasi hajamielisesti katse ruudussa.

Magnus katsahti Olliin, joka jo katsoi takaisin tutkivasti. 

”Tiiät sä tästä jotain?” Magnus ei voinut olla kysymättä, koska tällainen ei ollut Ollin tapaista.

Olli kohautti olkiaan ja yritti selkeästi olla sanomatta jotain. Magnus ei kuitenkaan antanut periksi vaan jatkoi Ollin katsomista kysyvästi.

Tässä kohtaa Lailakin nosti katseensa ruudusta ja katsoi heitä hieman hämillään. ”Onks tässä nyt jotain mitä mä en tiedä?”

”Ei, ei täs mitään oo”, Olli sanoi ja harhautti Lailan huomion takaisin peliin. 

Magnus huokaisi, mutta päätti antaa asian olla. Toistaiseksi.

Parin pelikierroksen jälkeen Laila sai viestin Erikalta, joka oli kohta liittymässä heidän seuraansa Vertti vanavedessään. 

”Onks Väyrynen tulossa kans?” Laila kysyi naputellessaan Erikalle vastausta.

”Ei. Me erottiin”, Magnus sanoi, mikä sai Ollin taas katsomaan häntä tutkivasti. Omituista.

”Miks?” Olli kysyi.

Magnus kohautti olkiaan. Kaikki saattoivat tietää hänen ihastuksestaan Matiakseen, mutta heidän ei tarvinnut tietää, että se oli myös syy eroon Väyrysen kanssa. ”Me ei kai sit sovittu yhteen.”

Olli näytti siltä, ettei pystyisi enää pitämään suutaan kiinni, eikä mennyt aikaakaan kun hän sanoi: ”Okei, mun on pakko kertoa tää nyt kun te ootte eronnu. Mä lupasin Matiakselle etten sano mitään, mut tää muuttaa kaiken! Se lähti Keravalle, koska se aatteli että se tarvii tilaa päästäkseen yli susta.”

Magnus ja Laila katsoivat Ollia hölmistyneinä. 

”Anteeks mitä?” Laila kysyi. ”Alotatko nyt alusta, miten niin sen tarvii päästä yli Magnuksesta? Eiks se oo Matildan kanssa?”

”Ei ne oo enää hetkeen olleet yhdessä”, Magnus sanoi. ”Mut mä haluisin kans tietää lisää tästä ylipääsemisestä.” 

Magnus ei ollut uskoa korviaan. Oliko Matias sittenkin oikeasti kiinnostunut hänestä? Eikö se suudelma ollutkaan mikään vitsi? Magnuksen korvissa humisi.

”– ees ilmeisesti ollu olemassa”, Olli selitti, kun Magnus vihdoin pääsi takaisin tilanteen tasalle. ”Mä en tiiä kuinka kauan se on ollu ihastunut Magnukseen, mut se ei kai halunnu kertoa kenellekään, kun se aatteli ettei sillä oo tsäännssejä Väyrysen takia.”

Ennen kuin kukaan muu ehti sanoa mitään, Magnus nousi ylös, sanoi: ”Mun pitää lähteä Keravalle,” ja jätti Lailan ja Ollin ruotimaan asiaa keskenään. 

Nyt oli tärkeämpääkin tekemistä.

****

Matiaksella oli parempi olo aamupalan jälkeen. Uni ja ruoka olivat auttaneet samoin keskustelu mutsin kanssa. Oli jotenkin helpompi olla nyt kun mutsi tiesi, vaikka Matias ei vielä ollutkaan valmis kohtaamaan tilannetta Pihlajakadulla. Mutta ehkä viikonlopun jälkeen sekin tuntuisi helpommalta.

Matias oli huoneessaan yrittämässä saada selkoa trigonometriasta, kun mutsi tuli ovelle koputtamaan.

”Joo”, Matias vastasi poissaolevasti. Miksi matikassa piti olla niin monia eri funktioita?

”Sulle olis vieras”, mutsi sanoi ovenraosta.

”Jos se on Laila, ni sano et nyt ei kykene.”

Mutsi naurahti. ”Siskos ei ihan oo vieras mut pistetään korvan taakse.” 

Sitten mutsi tuntui vakavoituvan ja Matias nosti vihdoin päätään matikankirjastaan. ”Se on Magnus”, mutsi sanoi.

”Täh? Mitä se täällä tekee?” Matias kysyi äkkiä pienoisen paniikin vallassa.

”Ehkä se haluaa selvittää teidän välit. Niiku säkin”, mutsi sanoi varovasti.

Matias pongahti ylös sängyltään ja rupesi korjaamaan kirjojaan talteen. ”Ei se voi tulla tänne, tääl on ihan sotkusta.”

”Te voitte jutella olohuoneessa. Rami lähti jo tekemään sitä inventaaria ja mä voin mennä sen kaveriks niin saatte olla rauhassa”, mutsi sanoi ja astui ovelta halaamaan Matiasta. ”Koita tällä kertaa olla rehellinen, jooko? Mä tiedän, että se on vaikeeta, mut se on ainoa keino oikeesti saada tää tilanne kuntoon.”

Matias halasi äitiään takaisin kiitollisena siitä, että oli saanut hänet takaisin. ”Okei, mä yritän.”

Mutsi irrotti otteensa. ”Laita sit vaikka viestiä miten meni tai tuu baarille, okei?”

Matias nyökkäsi ja jäi keräämään itseään hetkeksi sillä aikaa kun mutsi lähti. Kun hän kuuli ulko-oven käyvän, Matias veti syvään henkeä ja lähti hieman vapisten kohtaamaan Magnuksen.

”Moi”, Matias sanoi varovasti tullessaan olohuoneeseen.

Magnus istui Ramin nojatuolissa ja katseli ympärilleen. Matiaksen äänen kuullessaan hän käänsi katseensa ovelle. ”Moi.”

”Kui – kui menee?” Matias kysyi hieman kiusaantuneesti ja halusi saman tien vajota maan rakoon. Miksi sanat tuntuivat aina kaikkoavan Magnuksen seurassa?

Magnus kohautti olkiaan. ”Sano sä. Mä kuulin et sä karkasit taas tänne.”

Matias ei vastannut vaan sen sijaan istui sohvalle mahdollisimman kauas Magnuksesta. Hän oli ajatellut saavansa enemmän aikaa miettiä mitä sanoa. Kaikki tapahtui taas jotenkin kauhean äkkiä.

Huoneeseen laskeutui vaivautunut hiljaisuus, jonka Magnus rikkoi sanomalla: ”Okei, jos sä et puhu ni mä puhun. Mä ja Väyrynen erottiin.”

Matias kääntyi katsomaan Magnusta kummissaan. ”Täh?” Hän ei ollut tiennyt mitä odottaa tältä keskustelulta, mutta ei ainakaan tätä. Mitä oikein oli meneillään? Tarkoittiko tämä mitä Matias toivoi sen tarkoittavan?

”Joo, kuulit oikein. Voisitko sä nyt oikeesti kertoa oliko se suudelma vaan känninen läppä?” Magnus kysyi ääni hieman väristen. ”Jos vielä sanot, et oli, ni okei, mä lopetan kyselyn ja häivyn. Mutta jos ei –”

”Ei ollu”, Matias kiirehti sanomaan katse maassa. Hän ei kyennyt katsomaan Magnusta. Matias huokaisi, veti henkeä ja vihdoin rohkaistui tunnustamaan: ”Ei ollu läppä. Mun ei ois koskaa pitäny sanoa et oli. Koska ei ollu. Anteeks. Mä en tiedä mikä muhun meni. Tää kaikki vaan –” Loppu lause jäi ilmaan, koska Matias ei oikein tiennyt kuinka selittää, mitä hänen päässään oikein liikkui.

”Mikä suhun meni kun sä suutelit mua vai kun sanoit et se oli läppää?” Magnus varmisti.

”Se läppäjuttu. Mä suutelin sua, koska – koska mä halusin”, Matias sai sanottua.

Kuului kahinaa ja sitten sohvan toinen pää painui hieman, kun Magnus istui Matiaksen viereen.

”Mä sanoin sulle silloin, että sä saat olla just sellanen kun sä oot. Ja mä tarkotan sitä vieläkin. Tosin vähän vähemmän idiootti saat olla”, Magnus sanoi ja Matias kuuli äänestä, että hän hymyili. Ja se Matiaksen oli pakko nähdä.

Matias kohotti katseensa ja näki Magnuksen pienen toispuoleisen hymyn; sen, josta Matias oli aina pitänyt.

”Mä lupaan yrittää”, Matias sanoi hieman hengästyneenä.

”Hyvä”, Magnus sanoi ja tällä kertaa hän oli se, joka nojautui ensin kohti Matiasta, mutta Matias tuli häntä nopeasti puolitiehen vastaan.

Suudelma oli juuri niin hyvä kuin Matias muistikin, ellei jopa hieman parempi, koska nyt he olivat molemmat samalla aaltopituudella. Mutsi oli ollut oikeassa, rehellisyys oli tosiaan kannattanut.

Kun he vetäytyivät suudelmasta, molemmat hymyilivät.

”Mä oon halunnu tehdä ton uudestaan siitä ekasta asti”, Matias sanoi totuudenmukaisesti.

”Niin mäkin”, Magnus vastasi, painoi otsansa Matiaksen otsaa vasten ja sulki silmänsä tyytyväisenä.

”Ja mä oon oikeesti tosi pahoillani siitä, miten mä oon käyttäytyny viime aikoina. Mä oon ollu tosi törkee sua kohtaan”, Matias sanoi, koska oli vaikea nauttia hetkestä, kun omatunto vielä kolkutti niin pahasti.

”Saat anteeks jos suutelet mua lisää”, Magnus sanoi virnistäen.